25.10.2012

Sisätäyttö valmiiksi

Viime viikolla allekirjoittanut tuherteli tontilla kolmena päivänä. Aikaasaannoksena oli äidin kanssa tehdyt routaeristykset kolmelle sivulle sokkelin ulkopuolelle, sisäpuolen routaeristys ja taloa ympäröivien sadevesiputkien asennus. Tuloksena hyvä mieli mutta h*mmetin kipeäksi tulehtunut tai vääntynyt vasen käsin. Melko noloa, että naisihminen kestää tehdä (lapio)hommia vain muutaman päivän, ja sitten on jo invalidi! Isäntä on kiitettävästi hoidellut ja järjestellyt raksa-asioita omien töidensä ohessa. Melko isonakin odotuksena jyskyttää takaraivossa haave vetovastuun vaihtumisesta - vaihe, jossa pääsemme tekemisen sijaan seuraamaan ammattilaisten työskentelyä ja talon valmistumista.

Kun itse olimme reissussa Tukholmassa, tekivät apujoukot sokkelin sisätäytön valmiiksi. Iso kaivinkone oli kauhonut sepeliä ulkopuolelta sisälle ja pikkukaivuri siirteli sokkelin sisäpuolella maa-aineksia tasaiseksi. Aivan valmiiksi täyttö ei ollut tullut, tänään sitä vielä tasoitellaan ja tärytellään loppuun.

Aika sympaattinen peli:

Syksy on taittumassa talveen, ja tällä viikolla maa on jo esittänyt jäätymisen merkkejä. Toivottavasti saamme viimeiset routaeristykset kuosiin tulevana viikonloppuna. Sitten ensi viikolla maata päälle ja meidän urakkamme alkaisi vedellä tältä osalta viimeisiään. Tosin, vielä pitää huolehtia maadoituskupari maahan, sumplia pihan sadevesiputkitukset loppuun ja ripotella hiekat talonpaikan ympärille ennen kuin taloporukka tulee hommiin. Pystytyksen pitäisi alkaa 5.11., eli ihan kohta! Kattoristikot olivat tulleet tontillemme tänä aamuna. Naapuritontille oli jo noussut talonrunko kattoineen - mukavaa kun ympäristö hahmottuu päivä päivältä enemmän.

13.10.2012

Sokkeli valettu

Toiveemme toteutuivat sittenkin, ja sokkeli ehdittiin valamaan hieman aiemmin kuin alkuperäisessä aikataulussa oli tarkoitus (alun perin sen piti tapahtua ensi viikolla). Sokkelinvalumuotit tuotiin tontillemme toissailtana. Eilen perustusporukka oli kasannut muotit ja valanut sokkelin. Olivat joutuneet siirtämään sokkelin paikkaa parilla sentillä, koska sen alle tulevat eristeet olivat heittäneet kodinhoitohuoneen kohdalla sijainniltaan viisi senttiä.
Perustusporukka aikoi purkaa muotit pois joko tänään tai huomenna. Itse valutilanteesta ei ole kuvamateriaalia, sillä operaatio tapahtui isäntäväen ollessa töissä. Tältä talonpaikalla kuitenkin nyt näyttää:

Perustusporukka pystyttämässä muotteja:

Valettua jälkeä:



Mitäs muuta tähän mennessä on ehtinytkään tapahtua…
Talonpohja valmistui askel askeleelta; ensin suodatinkangas, sadevesiputket ja salaojantarkistuskaivot sepelipatjan alle, sitten maa-aines päälle ja täryttämistä. Seuraavaksi vedettiin vesi- ja viemäriputket talon alle, ja samassa yhteydessä paineviemärin pumppaamo upotettiin maahan. Pumppaamolta alas pellolle vedettiin salaojaputki, sillä pumppaamon tienoille kerääntyi kiitettävästi vettä. Vesi- ja viemäriputket on nyt eristetty ja viimeisiä kauhallisia vaille peitettykin. Pumppaamon ympärille pitäisi vielä asetella routaeristeitä ennen loppujen maiden siirtämistä oikealle tasolleen.
Maa-aineskuormia on tullut yksi jos toinenkin:

Kaivuri lepää sepelipatjan päällä:

Paineviemärin pumppaamo, joka upotettiin maahan:

Putkia maan alle:

Viimeisimmäksi ennen sokkeliporukan tuloa aika kului radonputkituksessa, sokkelin kohdalle laitettavien routaeristeiden asettelussa sekä terassien pilareiden alle tulevien anturoiden routaeristyksessä. Tähän vaiheeseen saimme toimeliasta sukulaisapua. Joku linjapukeista oli jossain vaiheessa hieman heilahtanut, ja talon ristimitta heitti jokusen sentin. Tämän vuoksi routaeristeet menivät yhdeltä kulmalta hieman liikaa ulkolaitaan ja kuten mainittua, sokkeli valettiin pari senttiä eri paikkaan kuin oli suunniteltu.

Sokkelin alle laitetut routaeristeet näyttivät paikallaan tältä:


Terassien pylväsanturoiden aluset:

Isäntä putkien routaeristystä sommittelemassa:

Emäntäkin yrittää aina jotain huiskia:

Sähkökaappikin tuli tontillemme jossain välissä ja sähköyhtiön asentaja kävi rukkailemassa sen mukamas toimintavalmiiksi. Mitkään sähkölaitteet eivät kuitenkaan inahtaneetkaan, ja jouduimme kutsumaan asentajan uusiksi paikalle. Tämä väitti hyvin ylimalkaisesti, että vika on ollut ainoastaan meidän sähkölaitteissamme tai –johdoissamme… Ihme kyllä, asentajan jälkeen laitteet rupesivat toimimaan vaikkei tämä kertonut tehneensä mitään korjaavia toimenpiteitä…
Ihmeparantunut mötikkä:

Laskuja on tipahdellut postista viimeisen viikon aikana noin 15 000 €:n edestä. Tuntuu, että joka käänteessä lisähintaa ja –kustannuksia ilmenee odottamattomista pikkujutuista. Budjetin pitäisi silti olla vielä ihan ennakoidulla ja realistisella tasolla, ja joistakin pienen pienistä jutuista olemme saaneet joitakin satasia säästöäkin: Aiemmin manailtuihin sähkömuutosten hintoihin saimme sen verran liennytystä, ettei piirtäjä laskuta muutoskuvista – säästöä tulee siinä 300 €. Allekirjoittanut neuvotteli tuuletusikkunoihin yhden ylimääräisen hyttysverkon – säästöä 50 €. Isäntä sai sovittua kaupungin kanssa, että kaupunki kustantaa rajaojan kaivamisen – siitä säästöä tulee useamman kaivinkonetyötunnin verran.

Seuraavana ohjelmassa on sokkelin ulkopuolisten routaeristeiden laittamista, pihan salaojaputkien ja keräyskaivon asettelemista, maanpinnan nostamista korkeammalle ja sokkelin sisätäyttöä. Ensi viikko on allekirjoittaneella syyslomaviikko (=aikaa tehdä tontilla kaikkea mitä voi ja osaa), ja toiveissa on, että ehtisimme mahdollisimman hyvään vaiheeseen routaeristysten ja salaojaputkien kanssa. Lisäksi pitäisi hankkia puutavaraa ja trukkilavoja lähitulevaisuudessa tontille saapuvien puutavaroiden ja kattoristikoiden alustaksi. Talon seinien pitäisi lähteä nousemaan viimeistään viikolla 44.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...