29.1.2013

Kattopaneelit

Työmiehet ovat olleet sisäkattojen kimpussa eilisen ja tämän päivän. Kävimme tämän päivän viimeisellä raksapyörähdyksellä iltayhdeksän aikoihin (kyllä, olivat vielä hommissa), ja silloin oli enää puolet olohuoneen katosta tekemättä. Eilen talolla kului neljättä tuntia valojen paikkoja viilatessa ja kattopaneelien jakoja miettiessä. Ihmeen paljon näidenkin pyörittelyyn saisi aikaa kulumaan! Katto kuitenkin näyttää silmäämme oikein hyvältä. Vähän sönkläystä aiheutti yksi olohuoneen ns. normivaloista, jonka sähkäri oli ilmeisesti vahingossa vetänyt väärään linjaan halogeenien kanssa, eikä sitä mahtunut siirtämään tarpeeksi pitkää matkaa oikealle paikalleen. Homma on kuitenkin nyt jo kondiksessa.

Tämän päivän kattonäkymiä:
 Päivällä olohuoneen puoli oli vielä kokonaan paneloimatta...:
 ...mutta illalla enää osa oli tekemättä:
 Jospa nuo valojenkin paikat menivät nyt nappiin:

Kattojen lisäksi myös sauna on paneloitu. Saunavalaistukseksi valitsimme ledit, joita on kahdeksan kappaletta. Ne kiertävät joka puolella saunaa ja tulevat sen verran lähellä seinää, että luovat paneeleihin alaspäin leviävän valokuvion. Saunaledienkin sijaintien miettimiseen meni eilen tovinen. Jospa ne näyttäisivät kivalta sitten toiminnassa.

Ledipaikkoja:
Saunapanelointia:

Takassa on nyt sitten uusi kansi ja hormi paikoillaan. Hormi siis tehtiin lopulta lähtemään takan yläpuolelta. Piippua ei tosin ole vielä viety läpi katosta, sillä asentajalla oli ollut reissullaan kiirus – oli aikonut tehdä läpiviennin tuonnempana…

Tasoitemiehetkin palannevat vielä raksalle, sillä seinät ovat vielä hiomatta ja pohjamaalaamatta. Yksi kipsillä suoristetuista seinistä vaatii vielä erikoiskäsittelyä, sillä sitä ei ole tasoiteltu ollenkaan. Voisi olettaa, että tiimi pyrähtää jatkohommiin, kunhan kattotohinat saadaan päätökseen?

Lopuksi ulkokuva vähän kauempaa; tältä talomme näyttää kohti kotikujaa ajaessa:

25.1.2013

UPO:n kodinkoneet

Viime aikoina etana- ja sähköpostissa on putkahdellut tavaroiden toimitusilmoituksia. Tällä kertaa tuli tieto kodinkoneista. Ne saapuvat samaan aikaan kuin kiintokalusteetkin, eli viikolla kahdeksan. Saimme sopimuksentekovaiheessa neuvoteltua koneet rosterisiksi ilman lisähintaa. Kaikki ovat UPO:n mallistosta, ja peruspaketin päälle ostimme siis vielä integroitavan mikron. 

Tällaisia odotellaan:

24.1.2013

Kotikujavilautus

Viime viikonlopun pilvisessä pakkassäässä, iltasineä odotellessa tuli otettua muutama kuva tulevan kotimme lähitienoosta. Tässä siis hieman vilautusta siitä, miltä talomme huudeilla näyttää.

Kuvassa alhaalla menee poikittain isompi tie, josta mäki nousee kohti kotikujamme risteystä:

Kotikujan risteyksestä kuvattua. Meidän taloamme ei kuvassa näy, mutta se sijaitsee tien perällä oikealla puolella:

Vähän ennen pihaliittymäämme napattu otos. Kuten kuvasta voi todeta, reilun kokoinen maakasa odottelee vielä lumen alla loppusijoitustaan: 

Tonttia hakiessamme maisemat ja haja-asutusmainen alue olivat meidän mieleemme. Se ei tuntuisi miellyttävältä asumiselta, jos naapuritalon seinä olisi heti parin metrin päässä omastamme. Reilun puolen hehtaarin tonttimme antaa nyt sopivasti väljyyttä omassa rauhassa elämiseen.

20.1.2013

Isännän bongaamaa

Kyllä oli emäntä iloissaan, kun isäntä näytti kuvaa löytämästään lipastosta, ja kysyi, laitetaanko tilaukseen: 


Meidän huushollissamme ei pelkästään emäntä päsmäröi sisustusasioissa, vaan isännän mielipiteellä on myös painoarvonsa. Ja miksei olisi, kun noin hyviä bongauksia osaa tehdä! Lipasto on siis todellakin myös emännän mieleen, ja se laitetaan ehdottomasti tilaukseen. Samaa sarjaa näyttäisi löytyvän myös penkkiversio ja yöpöydät. Penkkiä mietimme eteiseen tai kodinhoitohuoneeseen, mutta se ei leveytensä puolesta valitettavasti kumpaankaan mahdu. 

Toinen isännän bongaama idea on makkareiden yläpuolella olevan hukkatilan käyttö. Etenkin isännän ja emännän makkarin yläpuolelle jää ihan hyvänkokoinen hukkatila; vaikka makkarissa on matalampi katto, on oven yläpuolella vielä piilossa korotettua sisäkattoa varten räätälöity kattotuoli, jonka alle jää vapaa kolonen. Tuota kyseistä tyhjää tilaa kannattaisi hyödyntää varastotilana, varsinkaan kun meiltä ei muuten löydy yhtään ylimääräistä säilytystilaa. Jotta hukkatilan saisi tehokäyttöön, pitäisi keksiä sinne vievälle luukulle sopiva kohta. Isännän ja emännän makkarin oven yläpuolella olisi käytännöllisesti järkevin paikka luukulle, mutta esteettisesti ei niinkään. Ideaa pitää vielä pyöritellä, mutta pointsit isännälle hoksaavaisuudesta!

Tuonne mahtuisi tavaraa...

...vaan tuohon ei mielellään luukkua tekisi:

Rännejä

Tämmöiset olivat ilmestyneet talon ulkopuolelle päättyvän viikon aikana: 

Otsalaudat olisi ollut fiksua maalata jo ennen rännien asennusta, mutta valitettavasti talviaikana hommaa ei pysty tekemään. Jännä tuumailla, kuinka maalia saadaan (tai ei saada) sörkittyä rännien taakse sitten kesäkeleillä.

Myös palotikkaat olivat löytäneet paikalleen:
 

18.1.2013

Sisäseinien levytystä

Tällä viikolla talolla on ollut taas aktiivisemmin eloa, kun työmiehet saapuivat villoitus- ja levytyshommiin. Kahden miehen tiimi on saanut sisäseinien levytykset piirua vaille valmiiksi - allekirjoittaneen tekemän raksapyörähdyksen aikaan olivat tänään ainoastaan tekninen tila ja vessa vailla seiniä. Miehet ovat seinälevyjen lisäksi hommailleet ulkoseiniin viimeisen villakerroksen. Positiivisena yllätyksenä villat on laitettu myös sisäseinien sisään! Sisäseinien villoitusmahdollisuutta tuli mietittyä taannoin emännän oman pään sisällä nimenomaan äänieristystä ajatellen. Hieno homma, että joku osasi lukea naisen aivoituksia... ;) 

Seinien myötä valo ja korkeudentuntu ovat lisääntyneet huomattavasti. Erityisen miellyttävältä ja onnistuneelta valinnalta tuntuu se, että korotettu sisäkatto lähtee nousemaan jo ulko-ovelta. Alkuperäisissä suunnitelmissa Dekon piirtäjä luonnosteli eteiseen matalammalla olevan tasakaton, mutta saimme neuvoteltua korotetun sisäkaton myös eteiseen ilman lisähintaa. Normaalistihan katto olisi korotettu vain keittiössä ja olohuoneessa. 

Töiden jatkumisen myötä ovat myös sotkut lisääntyneet. Lattiat ovat työvälineiden ja kaikenlaisen roinan lisäksi täynnä muruja, puruja, palikoita, palasia, muovia ja kappaleita. Vielä sinne ei toinna meidän mennä jätesäkkien kanssa hosumaan - pitää tehdä välisiivous sitten kun kaikki levytykset ovat valmiit. Tosin, toinen työmiehistä oli tänään tsekkauspyörähdyksen aikaan lopettelemassa kulmamakkarin siivousta, eikä sinne tainnut jäädä murustakaan sotkuja. Mahtaisivatkohan he touhuta muutkin huoneet yhtä kivaan kuntoon? 

Seuraavaksi kuvia levytyksineen ja sotkuineen: 
Suihkun paikkaa tuli viilattua vielä tällä viikolla. Alkuperäisessä pohjakuvassa suihku oli lähempänä suihkuseinän nurkkaa, mutta nyt se päätettiin (ja onneksi saatiin) siirrettyä keskelle seinää. Vaikka emme alunperin olleet oikein mitään mieltä suihkun sijainnista, kyllä sen on järkevintä ja esteettisintä olla keskellä seinää.

Suihkun paikka: 
Takan kokoaminen jäi vielä hormiasian tiimoilta telakalle. Nyt hormin sijaintiin on kuitenkin tullut lopullinen niitti, ja se tehdään lähtemään takan takaa kuten alkuperäisissä suunnitelmissa. Puuttuvat osat ovat jo matkalla ja saapuvat raksallemme maanantaina. Tiiveysmittaus tehtiin talolla eilen, mutta emme ole saaneet sen sujumisesta vielä mitään infoa tai lukuja. Odotellaan...

12.1.2013

Sisustushippusia

Miespuoliset lukijat voivat skipata tämän päivityksen, sillä kerronnassa on tällä erää emännän tuoreimpia pieniä sisustushankintoja. Allekirjoittanut tykkää vilkuilla silloin tällöin netin sisustusvalikoimaa, ja nyt odotellaan paketteja H&M:ltä sekä Wanha Aliina -nettiputiikista.

Nämä kangaskorit löytyivät H&M:n valikoimista, ja päättämättömyyden vallitessa emäntä ei osannut muuta kuin tilata useampaa väriä: 

Lounge-tyynynpäälliset ja huopa ovat tulossa H&M:ltä. Life-tyynynpäällinen, pienet kortit, towel-lätkä ja neljä sinkkistä numerokylttiä saapuvat pian Wanhasta Aliinasta:

 
Nämä kaksi ovat aiemmin tarttuneet mukaan Anttilasta. Aiemmin Ruotsista hankitut tekstitaulut saavat seurakseen tällaisen tekstipalikan ja valtoimenaan hoilaavat kynät pääsevät vihdoin ja viimein johonkin järkevään paikkaan:



11.1.2013

Kosteusprosentteja ja aikatauluja

Dekon työpäällikkö oli käynyt eilen talolla katsastelemassa raksatilannetta. Hän oli mittaillut muutamia lukemia: lattian pintakosteus on tällä hetkellä 94 % ja sisäilman 52 %. Arvot ovat kuulemma kutakuinkin ok aikataulusuunnitelmien suhteen.

Emännän piti käydä kyylimässä muun muassa Lujabetonin sivuilta lisää tietoa kosteusprosenteista; Ihanteellinen sisäilman kosteus on noin 50 %, eli se on meillä ihan riittävissä lukemissa. Vedeneristemassan saa asentaa, kun pintabetonin suhteellinen kosteus on alle 90 %. Mikäli laminaattilattioihin ei tulisi kosteuseristystä, pitäisi kosteusprosentin olla Lujabetonin mukaan alle 60 % - jos kosteuseristys tulee, betonin kosteuden tulee olla alle 85 % ennen lattian asentamista. Tuleekohan meille kosteuseristys lattiaan? Pakko kai sen on tulla, kun ei aikataulu antaisi myöten odotella kuivumista 60 %:iin.

Sisäseinien levytykset on tarkoitus tehdä valmiiksi ensi viikon loppuun mennessä ja tasoitushommat starttaavat vajaan kahden viikon päästä, viikolla 4. Ilmatiiveysmittaus olisi puolestaan tilauksessa ensi torstaille.

Työpäällikkö oli tehnyt myös kalustemittauksia, ja niiden suhteen mitat täsmäävät. Tänään Sini soitteli Domukselta ja kertoili kalusteiden aikataulusta: ne saapuvat viikolla 8 ja asennus on luvassa viikolla 9. Hykerryttää, kun on taas jotain pikkuetappeja, mitä odottaa!

Isäntä käski vähän korjailla emännän takkahormisepustusta. Eli, Uunisepillä oli kuulemma ollut tieto siitä, että hormi lähtisi takan takaa, mutta puutteellisen tavaratoimituksen vuoksi asentaja päätyi ehdottamaan lähtöä suoraan yläpuolelta. Näin säästettäisiin aikaa ja vaivaa, sillä yläpuolelta lähtevän hormin pystyisi toteuttamaan olemassa olevilla tarvikkeilla eikä takkaa varten tarvitsisi tilata enää kuin uuden kannen. Olemme jääneet vielä vähän kuulolle tässä takka-asiassa, mutta suostumus yläpuolelta tapahtuvaan lähtöön on annettu, mikäli siitä ei tule mitään lisäkustannuksia. Mietimme vielä, olisiko aiheellista kysellä takan tiimoilta pikemminkin jonkinmoista hyvitystä.

9.1.2013

Laattalähetys ja takkavaikeiluja

Talolle saapui eilen kolme lavallista pintamateriaaleja, suurimmaksi osaksi laattoja. Niiden lisäksi toimituksessa oli mm. maalipöniköitä ja muita tököttejä. Isäntä kerkesi uurastella koko lähetyksen sisätiloihin, ja ihan hyvin ne keittiön lattian saivat täyttymään:

Takalle ei tapahtunutkaan eilen vielä mitään, vaan Uuniseppien mies oli hommissa vasta tänään. Kovin paljoa homma ei edennyt, sillä hormin kanssa tuli ongelmia vastaan. Hormi on meidän talossamme piirretty lähtemään ylöspäin takan takaa, kun taas Uunisepillä oli ollut käsitys, että se lähtisi ylöspäin suoraan takan yläpuolelta. Tämän vuoksi meille ei ole toimitettu oikeita tarvikkeita, ja isäntä on joutunut tänään sumplimaan tulisijan suhteen vaihtoehtoa B. Vaadimmeko meille piirretyn lähdön takan takaa, vai suostummeko takan yläpuolelle vedettävään hormiin? Sitä aiomme vielä tämän illan nimissä pohtia (pikavilkaisu nettiin kertoi, että yläpuolelta lähtevä hormi antaisi takkaan parhaimmat tehot)…

Takka tänään:

Muurari oli tutkiskellut päivän aikana talon läpivientikarttoja:

Nämä vielä puuttuvat palapelistä:

Alla muutama ulkokuva eiliseltä iltahämyn kynnyksellä:

Ja sivusta tämän päivän kännykkäotos:

4.1.2013

Takanteko aloitettu

Uunisepiltä tuli tänään yhden miehen tiimi aloittelemaan takan kokoamista. Päivän aikaansaannoksena oli palomuurin valmistuminen ja neljä kerrosta itse takkaa. Työt jatkuvat tulisijan osalta ensi tiistaina.



Vesimittarin asennus ei todellakaan ollut yksinkertainen homma, sillä sulku oli piilottanut itsensä perusteellisesti. Vasta kolmas kerta ja kaivinkoneen apu auttoi etsinnöissä ja vesi pääsi virtaamaan talolle viime keskiviikkona. Onneksi homma kuitenkin tuli valmiiksi ennen takkatöiden aloitusta.

Joululahjoiksi saatuja lahjakortteja emme vielä välipäivinä tuhlanneet, kun kaupoista ei tähän hetkeen löytynyt suurempia ihastuksia. Huonekalujen puolesta hankintalistalla ovat ensimmäisinä iso ruokapöytä, keittiöön näyttävä valaisin ja olohuoneen nojatuolit. Kyseisiä tavaroita olemme kuitenkin jo tsiigailleet, ja linja niiden suhteen on jo jokseenkin selvillä. Ruokapöytä tulee olemaan todennäköisesti vaalea, ellei jostain löydy tietynlaista rustiikkista versiota. Keittiön valaisinvaihtoehdoissa ykkösenä taitaa olla nyt eräs moderni kristallivalaisin ja olohuoneen nojatuolien tulee olla istumisominaisuuksiltaan mahdollisimman muhkut.

Vaikkei mitään suurempia hankintoja ole vielä tullut tehtyä jo säilytystilojenkaan puolesta, tässä kurkistus pienempiin välipäiväostoksiin:

Vaaleat sisustustikkaat:
 
Puisia kirjaimia alesta, värjäytynevät tulevaisuudessa hopeisiksi:
Liitutaulu ja puinen & - merkki:

Ja entäs se tehosteseinien maaliasia? Jouduimme harmiksemme hyväksymään kahden värin käytöstä aiheutuvan lisäkustannuksen, joka on meidän tapauksessamme 300 euroa (noin 40 euroa per tehosteseinä). Vaikka peruspakettiin kuuluu kaksi maalisävyä, niitä täytyisi käyttää yksi per huone. Meidän näkemyksemme mukaan tehosteseinän lisämaksusta ei ole kerrottu sisustushinnastossa, Dekon mukaan on. Sana sanaa vastaan, ei auttanut neuvotteluyritykset. Projektikokonaisuutta ajatellen summa on pieni, mutta ärsyttävä ja ihmetyttävä lisäkulu silti. Niin että dääm.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...