Kotikamera valvoo

Meille on ilmaantunut niin pikkuruinen kaveri, ettei sitä välttämättä yhdellä silmäyksellä heti paikallista. Pieni, mutta turvakertoimia selkeästi lisäävä verkkokamera on miehen hankinta. Ihan alkuun en sisäistänyt hänen perustelujaan tämän tarpeellisuudesta, mutta kun keksin samalla tehdä diilin omasta valaisinhankinnastani, tekniikkamyönnytys heltisi. Onhan kamera mukava lisä omakotitaloasujan turvaan ja toisaalta se sopii ulkonäkönsä puolesta sisustukseenkin (onneksi!).

Kyseessä on D-Linkin verkkokamera, joka on tarkoitettu kodin valvontaan. Se toimii niin päivä- kuin yövalaistuksessa ja toistaa kuvan lisäksi myös ääntä. Kameralähetystä voi seurata joko verkkosivujen tai älypuhelimeen asennetun sovelluksen kautta. Puhelin hälyttää, mikäli kamera havaitsee kotona liikettä. Suorasta lähetyksestä voi ottaa kuvia ja kuva-alueen laajuus on mukavan kattava. Tarvittaessa järjestelmään voisi kytkeä useammankin kameran.

On ollut hauskaa seurata, mitä sijaintipaikkoja pikkukaveri on käynyt kokeilemassa. Kameran sijoituksen kannalta on olennaista tietenkin se, että se kuvaa mahdollisimman monta tilaa kerralla - asemointi kannattaa siis miettiä siten, että kuvanäkymä kulkee huoneesta toiseen. Muun muassa seuraavia paikkoja on meillä testailtu:

Näihin kamera ei kuitenkaan halunnut jäädä kuvaamaan, vaan löysi mielestään parhaimman paikan hieman huvittavasta kohdasta, olohuoneen General-jalkalampun varresta! Mies sen tuohon sitoi. Heh, hieman erikoinen sisustusratkaisu, mutta ei kuitenkaan silmiinpistävä. Itse en kameraa lampussa huomannut itse asiassa ennen kuin mies kyhäelmästään vinkkasi. Olkoot siis vaikkapa nyt tuossa, kuvakulma on ainakin otollinen olohuoneen läpi eteiseen.

Itse en oikein osaa ajatella, että kamera olisi meillä murtoveikkojen takia - eihän meillä ole edes mitään varastettavaakaan. Lähinnä tulipalo-skenaario on se, joka minulla helpottaa tämän vekottimen ansiosta. Niin kauan kuin olemme talossa asuneet, olen joka kerta kotiin ajaessani harrastanut hieman neuroottistakin ajatuskulkua: aina viimeisessä ylämäessä ennen kotia arvuuttelen ja toivon, ettei talo olisi tulessa. Kamerakuvan voi tarkistaa nyt aina, kun siltä tuntuu.

Miehelle lisähupia kamera on tuonut siinä mielessä, että hän voi nyt töistään käsin vilkaista yksityistä BB-lähetystä minun jo kotiutuessani. Vähintäänkin hän tietää liiketunnistimen ansiosta sen, moneltako nälkäinen emäntä alkaa kokkailemaan iltapäiväruokaa. Olen tällä viikolla kertaan jos toiseenkin vilkutellut kameralle yksin kotona ollessani... On meillä huvit! :)

Tosikäytössä kamera oli oikeastaan viime sunnuntaina, kun olimme toisella paikkakunnalla kummitytön syntymäpäivillä. Siellä puhelin piippasi, että kotona tapahtuu liikettä. Olimme molemmat, että "Woot?", kunnes kuva paljasti että TV oli naksauttanut itsensä päälle. Siellä se melusi yksikseen reissumme ajan. 

Jatkoa ajatellen keksin kameralle jo yhden uuden syyn nököttää kodissamme. Kaunis haaveeni on saada meille pieni tassuttelija - kissa tai koira. Sen päiväpuuhia voisi kameralla seurata nonstoppina. Ensin pitäisi vain suostutella tuota toista asujaa samaan juoneen... No, kameran olemassaolo on ainakin jo yksi etu eläimenhankintakeskustelussa.

Onko teidän kodeissanne valvontajärjestelmää? 

Jos on, niin tällainen kevyt ja huokea vai massiivisempi? 

Jos, ei, niin voisitteko nähdä kotikameralle tarvetta?

By the way, se on muuten perjantai! Ihanaa viikkistä! ♥

Lukuvaloa

Makuuhuoneessamme ei ole tapahtunut pitkään aikaan suurempaa muutosta. Toisella puolella sänkyä vieraili kuukauden ajan pikkuinen kuusi, mutta heitin sen viimein viime viikolla pöpelikköön. Puun paikalle siirsin jemmaamani työvalon, Ikean mustan Forsån.

Tajusin tuossa, että tämähän käy hyvin yhteen aiemman Flos-postaukseni kanssa, sillä Forså on vähän kuin Flosin pikkuveli; samaa ideaa pienemmässä ja edullisemmassa paketissa.

Lukuvalolle on tarvetta, sillä iltaisin mies ei pidä makkarin täysvalaistuksesta ja minä taas kaipaisin pientä valolänttiä viereeni. Tässä onkin nyt muutamana iltana ollut kiva herkutella aina pari sivua kerrallaan tuoreimmilla sisustuslehdillä. Kirjoja en uskalla talvisaikaan ottaa luettavaksi, sillä en pysty lopettamaan niitä ajoissa, hyvä jos aamuyölläkään. Huono kombinaatio työaamujen kello kuuden herätyksen kanssa - kesälomalla sitten.

Makuuhuoneen(kin) osalta on vaikka minkälaista sisustushaavetta. Sängynpäädyn uudistamista, valaisinpäivityksiä, taulu-unelmia... Vaihdoin ikkunaan kokovalkoiset verhot, mutta muut muutokset ovat toistaiseksi vain muhivia haaveita. Järjestyksen puolesta olen mietiskellyt, millainen mullistus olisi kääntää sängynpääty vastaseinälle. Auringonvaloa saisi katsella aamupäivisin pidempään, mutta sitten telkkari näkyisi eteiseen. Hmm. Pitäisi olla isompi kaappi, johon telkun saisi piiloon!

Eilinen vuositarkastus meni oikein leppoisasti. Fiksauslistalle laitettiin sellaisiakin pieniä juttuja, joita emme itse olleet edes huomanneetkaan. Korjauskohteiden läpikäymisen lisäksi taisi mennä enemmän aikaa kahvitteluun ja maailmanparantamiseen. Dekotalon asiakaspalveluun ei voi olla kuin tyytyväinen, meidät on nimittäin huomioitu koko matka todella hyvin. On sellainen tunne, että meille on todella haluttu tehdä ja tehty hyvä koti - mistään ei ole joutunut tinkimään ja kaikki mahdolliset kommervenkit on hoidettu tyylipuhtaasti. Maksettu mainos tämä ei ole, vaan olemme oikeasti mielissämme siitä, että talotoimittaja tuli valittua aikoinaan näinkin nappiin.

Millaisessa valaistuksessa te köllöttelette iltaisin?

Kivaa keskiviikkoa!

Herätys, maanantai!

Jos viime viikko alkoi tuskaisissa tunnelmissa, niin viikonloppu tasoitti tilannetta loistavasti. Instaa seurailevat tietävätkin, että pakkanen huiteli täällä viime viikolla 34 asteessa. Sen myötä meillä oli auto-ongelmia, niin minun kuin miehenkin kulkupeleissä - näyttää olevan jokin kirjoittamaton sääntö, että automurheet tulevat aina porukalla. No, ei onneksi mitään suurempaa, ärsyttävää pientä vain. 

Viikonloppu korvasi alkuviikon harmia olemalla ihan huippu. En muista, milloin viimeksi olisi ollut niin monta kivaa asiaa mietittävänä ja jännitettävänä kuin nyt, paljon mukavia juttuja tiedossa. Kaiken lisäksi vapaapäivät sisälsivät aktiivisia, monipuolisia ja virkistäviä puuhia. Sunnuntai oli yltiösosiaalinen kun vierailimme, kuulimme ja näimme ystäviä ristiin rastiin. Sanoinkin miehelle, että tällaisen viikonlopun jälkeen tiputaan korkealta ja kovaa arkeen (toivottavasti ei kuitenkaan ihan rytisten).

Näiden kuvien lipasto on se, jota mies meinasi myydä ja jonka takia tirautin kyyneliä. Alkukuvan vekkari on aito vanhus, ukin peruja ammoisilta ajoilta. Toimiikin vielä mainiosti vetämällä, mutta tikitys on niin hurjan kovaääninen, ettei kelloa pysty pitämään toiminnassa. Mitenköhän ihmeessä tuollaista on kestänyt kuunnella entisaikojen pienissä tuvissa ja kammareissa?

Meillä päästään olohuoneen takan vierestä vierashuoneeseen, josta kuvanäkymät nyt ovat. Takan toisella puolella on jokusen kuukauden ollut tuo valkoinen penkki, mutta sen paikalle on odotettavissa kenties jotain muutosta - voi olla, että penkille pitää keksiä kohta uutta paikkaa. Tämä on kuitenkin vielä "Ehkä"-osastoa, joten tarkemmin en tohdi vielä vihjata.

Viikon alku vaikuttaa lupaavalta, sillä saan tänään kotiinviemisiksi tuoreen ruisleipäsatsin. Huomenna meillä on Dekotalon kaksivuotistarkastus, eli käymme työpäällikön ja valvojamme kanssa läpi talossa asumisen aikana ilmenneitä pikkukorjauksia. Paljoa niitä ei kyllä ole. Tuntuu jännältä ajatella, että raksa-ajan päättymisestä on kohta jo kaksi vuotta, härreguud! Tämä ilta meneekin siis valmistautuessa huomiseen, sitä ruisleipää nakertaen. Mitäs teidän viikkoihinne kuuluu?

Antoisaa maanantaita!

Flos 265

1

Tammikuussa blogit ovat täyttyneet vuoden 2015 trendeistä ja eri brändien kevätmallistoista. H&M Homen nostetuin kuva on ehdottomasti ollut tämä alla oleva: harmaalla sohvalla puuteripastellia, vähän geometriaa ja runsaasti harmonista värimaailmaa.

Itse en kuitenkaan ole kiinnittänyt kuvassa huomiota niinkään tekstiileihin, vaan tuohon huomionkipeään Flos 265 -valaisimeen. Luulen, etten ole ainut kuvaa tältä kantilta katsova. Valaisimen on suunnitellut Paolo Rizzatto ja se on muodoiltaan minua vanhempi, syntynyt jo vuonna 1973. Pidempään blogia seuranneet tietävätkin, että olen hyvin nihkeä syttymään mihinkään klassikkoon vain sen takia, että se on klassikko. Tuotteessa pitää olla jotain omaa käsityskykyä tuuppaavaa: sellaista, joka herättelee näkemään klassikon omassa kodissaan. Flos 265 on sellainen.

Inspiraatiokuvia olen linkitellyt blogiin harvoin, mutta nyt on niiden paikka. Aivan julumetun ihania kokonaisuuksia: Flos yhdistettynä rauhalliseen värimaailmaan, pieniin puuelementteihin, selkeisiin linjoihin ja luonnonmateriaaleihin - oi.

2  | 3

4

5  | 6  | 7

Jo vuosi sitten blogeissa ihasteltiin valaisinta, joissain hankittiinkin. Kauniita kuvia Flosista suomalaisissa kodeissa voit kurkata esimerkiksi KodinKulmia ja Musta ovi -blogeista. Olen varma, että H&M Homen pressikuva antaa valaisimelle uutta aaltoa, mutta näkisin siitä mielelläni vaaleampiakin versioita.

8  | 9

Mustan värin lisäksi Flos 265 -valaisinta saa myös valkoisena sekä alumiininharmaana. Betonimaiseen pintaan ja kuluneeseen puuhun yhdistettynä valkoinen Flos hipoo minun silmissäni jo melko täydellistä.

10 | 11

Vaikka näkisinkin tämän klassikon sopivana omaan kotiin, jää ajatus todennäköisesti ikiaikaiseksi haaveeksi. Sen verran pihin ihmisen ovat vanhemmat tyttärestään kasvattaneet, etten mitenkään pysty edes leikittelemään ajatuksella valaisimen hankkimisesta. Tiedän, että monet sisustajat arvostavat klassikon muodot, laadun ja ulkonäön niin korkealle, että haluavat panostaa siihen. Ymmärrän sen täysin. Itse yritän joskus kekseliäisyydellä ja tiukemmilla kukkaronnyöreillä päästä vastaavaan, ja toisinaan on antoisaa vain haaveilla. Kuten nyt. Mielenkiinnosta kartoitin kuitenkin nettikauppoja ja Flosin edullisimman myyntihinnan löysin täältä.

 Oletteko te laittaneet Flosin merkille? Sytyttääkö?

Iltakeittiö

Keittiö on unirauhan kulmakivi. Tunnen sänkyyn mönkiessäni epämielekästä rauhattomuutta, jos tasoille on jäänyt turhia astioita, tavaroita tai lehtiä. Tiskit koneeseen, tarvikkeet järjestykseen, päivän posti lajiteltuna lehtikeräykseen ja tasojen pyyhkiminen kostealla - siinä parin sekunnin iltatoimi, jota ilman en osaa olla.

Keittiömme välitilassa kiertää led-valonauha, jonka sävyyn on voinut olla tyytyväinen. Se ei ole liian kellertävä tai sinertävä, vaan juuri sopiva. Iltaisin napsautan valontarpeessa mieluummin ledit kuin katto- tai kupulampun palamaan. Jos jälkeenpäin voisi valaistusasioissa tehdä jotakin toisin, saattaisi vastaavan nauhan asentaa myös kaappien yläpuolelle.

Laskutasot olen halunnut nyt säilyttää mahdollisimman tyhjinä. Kahvinkeitin, Annon kuparinen talouspaperiteline ja tiskausvälineet ovat tasojen niukkaa peruskauraa. Niiden lisäksi on esillä nyt ainoastaan Uashmaman mustassa paperipussissa H&M:n lautasliinoja, House Doctorin pieni lasiboksi ja H&M:n kuparinen, hiutaleen muotoinen pannunalunen. Vohvelikankainen keittiöpyyhe on omalla paikallaan uuninkahvassa.

Kun katsoo näitä ottamiani kuvia, näyttää iltakeittiö jollain tapaa utuiselta. Kaapistothan meillä eivät loista päiväsaikaankaan vitivalkoisina, vaan ne taittavat luonnonvaaleaan - pinnan hento puukuvio vielä korostaa sävyä. Välitilan kivilaatta, harmaa taso ja tumma lattia ovat sävy sävyyn, mutta välillä olen alkanut sovittaa mieleeni ajatusta laattojen maalaamisesta vaaleammiksi...

Mihin kuntoon te jätätte keittiön iltaisin? Vaikuttaako sen siisteys ollenkaan mielialaanne?

Hyvän sisustusprintin salaisuus - mikä se on?

Olen alkuvuoden aikana tiedostanut tarpeen panostaa muutamaan mustavalkoiseen sisustusprinttiin. Olohuoneemme huutaa niitä; olen riisunut seiniltä paljon entistä ja ne ovat nyt aika paljaat. Hyvän julisteen löytäminen ei kuitenkaan ole yksinkertainen tehtävä, sillä sen pitäisi täyttää monet edellytykset: olla mielenkiintoinen mutta tarpeeksi rauhallinen, sulautua muuhun sisustukseen ja samalla nousta siitä esille, miellyttää omaa silmää olematta kuitenkaan liian nähty.

Tässä etsiskellessäni olen huomaamattani ajautunut esimerkiksi muutamiin tanskalaisiin printtiputiikkeihin, sillä Suomesta en yksinkertaisesti löydä tarpeeksi mukavia vaihtoehtoja. Hurjaa hoppua en halua julisteiden löytymiseksi asettaa, sillä kiirehtiminen toisi vain ihan turhaa painetta. Olkoot seinät nyt hetkisen paljaampina.

Mustavalkoiseksi olen halunnut rajata hakemani värimaailman ihan sen vuoksi, että muuta en osaa nyt kehyksiin kuvitella. Tiedän, että moni teistäkin liputtaa mustavalkoisten seinäilojen puolesta, joten ajattelinkin hyvin vuoksi tehdä epätieteellistä pikkututkimusta siitä, millainen kaksivärisyys teitä miellyttää. Joten:

Millainen on sinun unelmiesi printti? Sisältyykö siihen näitä elementtejä, vai jotain ihan muuta mustavalkoista? Olisi hauskaa ja mielenkiintoista kuulla teidän kuvailujanne täydellisistä sisustusjulisteista. Mikä siis on hyvän sisustusprintin salaisuus?

Narskuvaa päivää, meillä on 28 astetta pakkasta! Hrr!

DIY: Mustaksi

Uskalsin! Olen marraskuusta lähtien kerännyt rohkeutta akaasiapuisen TV-tason maalaamiseen. Vaikka entinen väri oli lämmin ja toi tunnetta, punertava puu kahlitsi olohuoneen sisustusta. Nyt taso on musta - se antaa vapauden astua askeleen eteenpäin.

Akaasiapuun pintaa en käsitellyt millään ennen maalaamista. Ajattelin, että jos pinnasta tulee susi, niin sitten vasta hiotaan ja pohjamaalataan. Maalina käytin Tikkurilan Empire-kalustemaalia, puolihimmeää mustaa. Hyytelömäistä ja aivan älyttömän pahanhajuista (koti haisi tälle kolme päivää), mutta erittäin silkkisesti levittyvää ja peittävää. Yksi maalauskerta riitti, ja lopputulos on tässä. Silmä vaatii totuttelua, mutta olen melkoisen tyytyväinen!

Kasasin nurkkaan tyynypinon, ne kuvastavat tuossa aika hyvin värimaailmaa, johon haluan olohuonetta tuupata. Verhotangolle ripustin harmaiden verhojen pariksi pari Ikean valkoista. Ne antavat valoisuutta ja mielenkiintoa kokonaisuuteen. Vähän ovat liian jäykät, mutta muutama nuppineula ohjaa poimutuksia oikeaan suuntaan.

Tämän näkymän osalta minulla on muutamia jatkohaaveita. TV:n yläpuolelle haaveilen kahta, kolmea isoa printtiä - joko tauluhyllylle aseteltuna tai suoraan seinään ripustettuna. Nurkkaan on edelleen etsinnässä teollistyylinen jalkalamppu. Vinkatkaa, jos tiedätte ehdottaa jotakin, on nimittäin uskomattoman haastava nakki tämä. Sohvanvaihto on ollut pidempään jo ikihaaveena: saada siitä vaaleampi ja kevyempi, helpommin muunneltava ja sohvapöydän eteensä mahdollistava. Uusi sohva on tällä hetkellä kuitenkin kaukainen unelma - nykyinen on äärimmäisen käytännöllinen ja ensisijaisemmat budjetointikohteet ajavat edelle. Meillä on tälle vuodelle eräs matkahaave, jota varten säästämme. Mielitekoja ja värin vuoksi tehtyjä sisustushankintoja yritän siis nyt välttää.

Tänään on viikon ainut vapaapäiväni. Eilinen venähti extrapitkäksi koulutuspäiväksi Kuopiossa, kun piti reissun päätteeksi piipahtaa Ikeassakin hakemassa kehyksiä ja muita pikkujuttuja. Siellä katselin pitkään Hektar-lattiavalaisinta, jota olen jo monta kertaa puntaroinut olohuoneeseen. Vielä eivät ole ajatukset muhineet sille asteelle, että olisin valaisimen tuonut kotiin, mutta keventää mieltä ja sisustushalua, kun on jo jokin vaihtoehto olemassa takataskussa.

Pitkän viikon päätteeksi voitte uskoa, että tänään en ole ahkeroinut yhtään mitään, enkä aiokaan! Kauppakäynti olisi jo saavutus, pitäähän taas alkavalle viikolla uusia tulppaaneja saada. :) Mites teillä viikko ja viikonloppu, hujakkaa vai lepoa?

Rentoa sunnuntaita!

P.S. Olipahan tosi tarkasta kellonajasta kiinni näiden kuvien ottaminen: kokeilin ensimmäisen kerran klo 11, mutta otoksista tuli vielä ihan sinertäviä. Puoli tuntia myöhemmin onnistuivat nämä. Siitä taas reilu puolistuntinen eteenpäin alkoi jo hämärtää. Ihme keli!

Karhut sisustuksessa

Näin vajaa kaksi kuukautta sitten unta, jossa ajelin töistä kotiin. Kesken matkan kintereilleni hyökkäsi karhu, joka lähti seuraamaan minua. Jätätin sen helposti, mutta kerta toisensa perään jouduin pysähtelemään reitillä, syystä ja toisesta, ja karhu saavutti minut joka kerta. Ensin pelotti, mutta sitten huomasin, ettei nalle ollutkaan vihainen tai uhkaava; se vain tuli parin kädenmitan päähän katsottavaksi. Halusi, että näkisin sen.

Yleensä unohdan unet hetkessä - varsinkin tällaiset, joissa ei tapahdu mitään dramaattista. Karhu-uni on kuitenkin pyörinyt päässäni säännöllisesti, joten vilkaisin mielenkiinnosta unitulkintoja. Niiden mukaan unessa seuraava karhu viittaa siihen, että oma elämänkumppani on lojaalia sorttia. Jos karhu on unessa hyvä ja kiltti, se merkitsee rakastetun uskollisuutta ja onnea hänen kanssaan. Toisaalta perässä seuraavan karhun voidaan tulkita tarkoittavan sitä, että lähipiiristä löytyy ystäväksi naamioitunut vihamies, joka on erityisen katala ja haluaa vahingoittaa unennäkijää. Huh, vaikka tällaiset kevyttä hupailua ovatkin, toivottavasti ensimmäinen ennustus pitäisi paremmin paikkansa kuin jälkimmäinen.

Rupesin sitten miettimään karhua visuaalisena hahmona, se kun oikeasti halusi tulla nähdyksi. Hoksasin, että taisinkin saada sisustusinspiraation unessa. Karhuhan on graafisempana versiona loistava aihe kuvaprintteihin ja tauluihin!

Selailin netin julistetarjonnan läpi, mutta visioni mukaisia karhukuvia en löytänyt. Muutaman sinne päin, mutta ei ihan. Oli siis lykättävä omatoimivaihde päälle. Hollantilaisesta Store Without a Home -nettikaupasta löysin moderneja, paperisia karhunpäitä: ne kootaan kolmiulotteisiksi ja kiinnitetään seinälle. Tuotetta en (vielä) tilannut, kun olisin mieluillut harmaata yksilöä. Valikoimassa oli nyt ruskeita, sinisiä ja valkoisia karhunpäitä. Ihastuin kuitenkin särmikkääseen muotoon niin paljon, että tein kuvankäsittelyohjelmalla printattavaksi kaksiulotteisen, mustavalkoisen version. Siitä tuli selkeä vektorikuva - sellainen, jonka tyyppiisiin olen vähitellen ihastunut.

Toisenkin karhukuvan halusin, vähän pehmeämmän. Pitkällisen surffailun jälkeen törmäsin Sarah Maycockin vesivärityöhön, jota en kuitenkaan löytänyt tilattavana versiona. Siispä tulostin ruksuttamaan. Muutin alkuperäisen ruskean värimaailman mustavalkoiseksi ja suurensin kuvan A3-kokoon.

Printtasin karhujen lisäksi myös tammikuun kalenterisivun, jonka kiinnitin Ikean pahviin. Vesivärinallukan takana on viime vuonna tekemäni betonitaulu, joka sai mustaa maalia pintaansa. Rosoinen taulu antaa taustalla korutonta kontrastia etulaidan pienemmille kuville.

Mitäs luulette, voisiko karhuista olla peuratrendin seuraajaksi?

Hauskaa viikonloppua!

Valkoinen Fanett

Maalipurkkia ei kannata pelätä. Ei, vaikka kyseessä olisi tällaisen klassikkon maalaaminen. Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Fanett on meillä nyt kolmannessa värissään; se saapui ruhjoutuneen mustana, kokeili vaaleanpunaista ja muuttui nyt valkoiseksi. Tähän väriin olen kovin tyytyväinen - nyt tuolin voi nostaa jälleen esille, pois pinkkipiilosta.

Maalina käytin omaa luottovalkoistani: Tikkurilan Vinhaa. Ensisijaisestihan se on puutalojen ulkomaalaukseen tarkoitettu, mutta sopii myös huonekalujen käsittelyyn. Ehdottomana etuna Vinhassa on se, että se on tuoksultaan äärimmäisen mieto - pystyin sudittelemaan tuolin työhuoneessa ovi auki, eikä olohuoneessa nenä tiennyt siitä mitään. Olen tällä viikolla maalaillut jotain muutakin, mutta eri merkkisellä mustalla. Siinä haju on ollut ihan toista maata, uskomattoman tuju ja kitkerä. Mikseivät kaikki maalit voisi olla miedontuoksuisia?

Pinnatuolin tarina on kovin sympaattinen: se löytyi hylättynä korvesta. Toivottavasti Fanett on ollut tyytyväinen uuteen kotiinsa. Tuoli on vanha, mutta tukeva. Käytön myötä tarkastelin jalkojen liitoksia ja huomasin, että takatassut tarvitsisivat hieman liimaa; ne ovat irronneet pohjan munuaisen muotoisesta, isommasta puuosastaan.

Luulen, että Fanett pysähtyy nyt hetkeksi olohuoneeseen. Aiemmin se on ollut vierailuilla pienemmissä huoneissa, mutta sopii nyt uuden värinsä myötä minne vain.

Saisi tuo valkoinen lisääntyä äkkiä muuallakin kuin tuolinpinnalla. Lunta en enää niinkään kaipaile, vaan valoa, valoa, valoa. Olen vähän kauhuissani tajunnut, että tämä talvi on ollut elämässäni ensimmäinen, kun jatkuva pimeys on alkanut vaikuttamaan mielialaan. Työkaveri oli sitä mieltä, että siitä tietää tulleensa vanhaksi. Apuva. Toivon todella, että kevättalvi kääntyisi sinitaivaaksi ja kirkkaasti paistavaksi auringoksi. ♥ Pimeät poutapilvet on nyt niin nähty.

Oliivipuun talvikoti

Oliivipuun kasvattaminen on pientä arvausleikkiä. Se menestyy yhdessä paikassa ja kiukuttelee toisessa, eikä aina tiedä onko sillä jano vai ei. Mieltään puu osoittaa tiputtelemalla lehtiään ja iloitsee taas höristelemällä niitä. Meidän puulla oli pieni angstivaihe ennen joulua ja se nakkelikin lehtiään ympäriinsä. Nyt elo tuntuu tasoittuneen ja jäljellä olevat vihreät ovat napakasti kiinni oksissa. Jostain muistelen lukeneeni, ettei harventuneesta lehtimäärästä pidä huolestua, sillä se olisi puun keino selvitä talvesta.

Oliivipuun talvikodin osoite on ollut keittiön nurkkauksessa, kylmälaitteiden ja ikkunan välissä. Aurinkoa puun pitäisi saada mahdollisimman paljon, ja keittiön ikkuna on siihen ensisijainen toimitusväline. (Tai siis olisi, jos aurinko paistaisi - sitä ihmettä ei täällä ole nähty taas pitkään aikaan.) Kastelun suhteen olen parhaimmaksi taktiikaksi kokenut sen, että kastelen puun kerralla märäksi ja sitten annan taas kuivahtaa. Alla oleva sinkkivati on ollut todella kätevä - vaikka Uashmaman paperipussi päästäisikin vettä läpi, kosteus pysähtyy alusvatiin.

Viikonloppuna virittelin maalaustarvikkeita työhuoneeseen; instasta voi jo vilkaista, mitä pientä täällä on värjäytynyt. Toinenkin maalauskohde olisi jo odottamassa, kunhan vain saisin aloitetuksi.

Aiheesta mies, nainen ja sisustaminen on pakko kertoa eräs pyhänä käyty sananvaihto. Meillä kun on ollut tämä alkuvuoden tavarankarsintaprojekti meneillään, ja se on saanut silmät avoimeksi kaikelle turhalle ja sille heippojen sanomiselle. Nyt jouduimme ensi kertaa tosissamme mittailemaan, mikä on turhaa ja mikä ei, kun mies avasi keskustelun: "Kuule, minä olin ajatellut myydä tuon lipaston, sehän on ihan turha." "Mitä, oletko tosissasi?!" Tässä vaiheessa pihistelin jo silmiin kihoavia tippoja, kun mies jatkoi: "No eikös se ole ihan turha, tarvitseeko tuolla sängyn päädyssä olla mitään." Enempää en osannut keskustelua keskustelua jatkaa, vaan pyyhin silmiä keittiössä seisoessani. Miten tuo hupsu mies voikaan suunnitella lipaston myyntiä, juuri sitä, minkä on itse hankkinut ja jota minä olen oppinut rakastamaan! Sitä, joka on näyttänyt sängyn päädyssä tosi kivalta ja jonka ajattelin kevään mittaan siirtää takaisin olohuoneeseen - ei siis turha ollenkaan. 

Tietystihän mies lipastoa pillittävästä naisesta hämmentyy ja perääntyy myyntiaikeissaan: "En minä osannut arvatakaan, että se on sinulle noin tärkeä." Totuuden nimissä, en olisi itsekään uskonut, että mihinkään huonekaluun olisi kyynelten arvoista tunnesidettä - saati miehen hankkimaan - mutta niinpähän vain näkyy olevan. Vähän kuin lohdutuksena, ehdotin että voisimme myydä toisen isoista työpöydistä - siihen ei sentään samanlaista emootiokiintymystä ole syntynyt.

Jäin kuitenkin miettimään, miksi kummassa ajatus lipaston menettämisestä sai minut niin surulliseksi. Ehkä siksi, että siihen kiteytyy muistoja aiemmista kodeistamme ja toisaalta uusia tulevaisuuden suunnitelmia. Tai siksi, että olen niin kovasti halunnut tykätä siitä, koska se on ollut miehen hankkima; että pitäisin myös jostain hänen maullaan valitusta. Tai ehkä siksi, että mies ei enää pitänytkään jostain semmosesta, mikä oli ollut yhdessä molempien mieleen. Olipa miten vain, niin ihan liian syvällistä - sehän on vain lipasto! Vai onko? Saako esineisiin olla tunnesidettä? Minä ainakin myönnän pillittäneeni jokaisen myydyn auton ja poismuutetun asunnon perään. Mutta että lipaston, huh, ihan uusi aluevaltaus.

Onko siellä muita oliivipuun kanssa arvailijoita? Entäs huonekaluihin kiintyneitä?

Mahtavaa maanantaita siitäkin huolimatta, että auton pakoputki alkoi törisemään, eikä sähkötolpan lukko auennut. :)

Sydämentykytyksiä

 "Onko sinulla tuotteita joista olet haaveillut pitkään. Mikä valaisin, matto tai tuoli saa aina sydämesi läpättämään? Et kuitenkaan ole saanut aikaiseksi hankkia sitä, syystä tai toisesta."

Sain Koti Aurorassa -blogin Johannalta haasteen, jossa pyydetään listaamaan omat pitkäaikaishaaveet ja kertomaan miksi tyydyn vain ylimääräisiin sydämentykytyksiin enkä hanki näitä ihanuuksia omaksi.

Tämän vuoden ykköshaaveekseni on ehdottomasti muodostunut musta, kulunut kaappivanhus. Siinä saisi olla vitriininomaisesti lasia ovissa ja sisäosat valkoiseksi maalatut. Uutta ja valmista en haluaisi hankkia, vaan haaveenani on löytää ja kunnostaa tällainen itse. Siinä myös syy, miksi kaappia ei meillä vielä ole - halutunlaista ei ole vielä löytynyt, eikä varmasti helpolla löydykään. Kuvan House Doctorin versiossa on samaa tyyliä ja henkeä, jota unelmaani haen. Miten ihana tuonne lasien taakse hyllylle olisikaan tehdä useampia, rauhallisia asetelmia!

Toinen jo pidempi haaveeni on ollut täydentää kodin taulu-, printti- ja kuvailmettä. Toisin kuin kaappihaaveessa, on tässä päinvastoin runsaudenpula. Olen huomannut, miten uskomattoman vaikeaa on tehdä päätös siitä, mitä haluaa. Toisaalta ihania vaihtoehtoja on paljon, mutta toisaalta taas yksikään ei tunnu täysin oikeanlaiselta. Luulen, että olen vain vähän kranttu runsaan tarjonnan takia. Pitäisi osata irrotella ja hankkia useampi uusi kehystettävä; osan voisi jättää vielä piiloon ja osan yhdistellä esille keskenään istuvasti. Vaikka jokin kuva ei yksinään näyttäisi miltään, lunastaa se useamman printin asetelmassa paikkansa helpommin.

Seuraavassa kuvassa mallia House Doctorin tuotteiden asettelusta: monta pienempää taulua muodostavat ison, yhtenäisen kokonaisuuden.

Ylva Skarpin tuotteissa olisi taas jollain tapaa itseäni viehättävää, läiskittyä otetta. Vaikka en ole kuitenkaan näitä miehellä mittauttanutkaan, pelkään että tässä saattaisivat makumme olla liian kaukana toisistaan.

Pienempiä pitkäaikaishaaveitani on ollut pyykkipussin hankkiminen kodinhoitohuoneeseen, rouhean puupöydän nikkaroiminen sekä teollistyylisten valaisimien lisääminen kodin sisustukseen. 

Pyykkipussin hankkimisesta en oikein osaa sanoa, miksi sitä ei ole vielä tilattua, koska hankintana pussi ei ole iso eikä kallis. Ehkä kyse on ollut vain saamattomuudesta. Puupöydän taas tekisin heti, jos sille vain olisi sopiva paikka. Loogisesti se asettuisi sohvan luokse, mutta meidän sohvamme muoto ja koko ei oikein puolla pöytää vierelleen, höh. Olisikohan pitänyt listata haaveisiin sittenkin uusi sohvakalusto? Teollistyylisten valaisimien sisäänmarssia on rajoittanut sekä raha että vaikeus löytää itseä miellyttäviä yksilöitä. Peukut siis pystyyn, että pihistelijä löytäisi tänä vuonna omaan silmään sopivia, yksilöllisiä industrial-valaisimia!

 

Postauksen kuvat: 1 | 2 | 3

Olipas kiva haaste. Osuva, ja selkeytti ehdottomasti omia ajatuksia! Jatkan haastetta seuraaviin blogeihin:

Syhinä

Valkoinen Soihtu

Villa H

Sisustus COCO

Jos siis leidit Syhi, Viivi, Heini ja Sanna tartutte haasteeseen, listatkaa omat pitkäaikaishaaveenne ja kertokaa syyt miksi tyydytte (toistaiseksi) vain ylimääräisiin sydämentykytyksiin, ettekä vain hanki niitä. Olisi mukava kuulla teidän unelmistanne. ♥

Iloa lauantaihin!

 

Parasta tammikuussa

Vuodenvaihteen pyhien jälkeen seuraavaa ajanjaksoa kutsutaan perinteen mukaan härkäviikoiksi. Vaikka enää emme lähde tammipakkasilla raskaisiin metsätöihin, voimme aivan hyvin ajatella pakertavamme arkitöissä yhtä sisukkaasti kuin tukkirekien eteen valjastetut vetohärät. Vielä en ole oikein työmoodiin kääntynyt ja eilinen koulutuspäiväkin meinasi aiheuttaa aivojen ylikuormitusta, mutta kyllä se tästä. Pyhiä ei ole nyt hetkeen tiedossa, mutta tieto ja havainnot pidentyvistä päivistä piristävät.

Se, mitä itse odotan joka tammikuussa, ovat nämä. Tulppaanit. Ne ovat tammikuussa parasta. Oikein sormia syyhytti kaivaa kirkas Aalto-maljakko kaapista ja asetella siihen kahdenvärisiä yksilöitä. Jos joku kimppa toimii, niin tämän maljakon ja tulppaaneiden.

Yleiskuvia kodista olen hieman passaillut, koska arvatkaas mitä? Meillä on vielä jouluilme! Kuusi ja tekstiilit, kyntteliköt ja valot - koko paletti. Ja tämä jos mikä on tietoinen juttu; en ole koskaan suostunut purkamaan joulua ennen Nuuttia, enkä tee sitä nytkään. En, vaikka moni tuntuu unohtaneen joulun jo ajat sitten. Kai sitä on sisimmiltään sitten ihan oikea tonttutyttö, kun kuusen hoivaaminen tuntuu erityisen tärkeältä tehtävältä ja ajatuskin valojen purkamisesta tuo haikeuden poskelle. Katsotaan siis vasta ensi viikolla, mitä talvista keksin joulupunan tilalle.

Minkä värisiä tulppaaneja teidän lähikaupoistanne on löytynyt?

Tämän DIY:n sinäkin osaat

Vähän kevyempää hassuttelua edellisen syväpostauksen jälkeen! Kuvissa tuleekin esille jo kaikki olennainen, mutta vähän voisin vielä juttua avata. Katsokaas, kun minä oikeasti vasta nyt tajusin, että isommat lautasliinat voi leikellä pienemmiksi kahviserveteiksi. Minä hupelo olen aiemmin kaupoissa harmitellut, kun laareissa on ollut kivoja kuoseja ainoastaan lautasliinakoossa - pienempiä ei tarjolla ollenkaan tai sitten ne ovat olleet loppuunmyytyjä ajat sitten. Mutta daa'a, senkun vain ottaa sakset käteen ja naksnaks. Tämä kikka ei tietenkään toimi silloin, jos jatkuvan kuvion sijaan servetissä on yksittäinen, keskitetty kuva - itse kuitenkin tykkään nyt näistä, missä printti soljuu laidasta laitaan.

Tämä piiloblondi yrittää nyt antautua viimeisen lomapäivän vietäväksi. Huominen tulee tällä kertaa liian nopeasti vastaan, voisin aivan hyvin loikoilla vielä viikon tai pari. No, onneksi startti on vähän loivempi koulutuspäivän ansiosta.

Joko sielläkin on lomat ohi? 

Sanokaa nyt joku muukin, ettette olleet aiemmin hoksanneet lautasliinojen pienennysjujua! :)