29.9.2017

Tänään valetaan lattia!

Jälleen on aika yhden merkittävän raksaetapin, kun talolle valetaan lattia. Viikon työtahti on ollut hurja ja miehet ovat painaneet pitkää päivää saadakseen puitteet valukuntoon. Vaan nyt on kaikki kondiksessa betoniautojen ja liipparin saapumista varten. 

Piha on ollut täynnä eri työporukoiden autoja, kun paikalla ovat olleet timpureiden lisäksi LVI-tiimi, lattialämmitysputkiston vetäjä ja peltimiehet. Meillä itsellämme on ollut tekemistä muun muassa autokatoksen pohjan kanssa, sillä siihenkin valetaan lattia nyt samalla kertaa. Illat ovat venyneet myöhäisiksi ja kylläpä voi todeta jättävänsä taakseen taas melko rankan viikon. No, jospa tämä hetkiseksi taas kevenisi.

Kuten muuallakin, täälläkin on ollut todella sumuinen keli - viime postauksen aurinkoiset kuvat tuntuvat vain kaukaiselta muistolta. Puissa on tapahtunut huomattava muutos syksyisempään ja vastarannan näkymä on kellastunut rytinällä. Ja arvatkaapa mitä! Eilisiltana katsoin otsalampun (siis pipoon tungetun taskulampun) valossa, kuinka muutama pikkuruinen lumihiutale leijaili naamalle. Niin se vuosi kiertää.

Vaan nyt pitäisi malttaa lähteä töihin ja kiitää sieltä sitten valun luokse.

Iloa viikonloppuun!


24.9.2017

Raksapäivitys - lähes valmis ulkokuori

Uijui, kylläpä on ollut komea keli tänään! Mielellään tarttui kameraan ja hosui sen kanssa hetken ympäriinsä. Tässä siis kuvasaldoa talon raksatilanteesta: ikkunat ja aluskate on asennettu paikoilleen ja ulkolaudoitukset ovat melkein valmiit. Kattopeltien asentajia odoteltiin jo tälle viikolle, mutta jostain syystä heidän tulonsa on venynyt. Etuoven kupeelta puuttuu vielä pätkä ulkolautoja, sillä siihen kohtaan laudoitus nakutellaan vasta peltimiesten käytyä.

Seuraavina ulkotyövaiheina valmistuvat terassit. Sisäänkäyntien osalta kodinhoitohuoneen ovi on asennettu jo paikalleen, mutta takaovea on vielä säästelty - siihen on tulossa samanlainen lasiovi kuin mökissäkin, joten vielä tässä vaiheessa on ollut parempi touhuta ilman sitä. Etupuolelle on tulossa väliaikainen raksaovi, josta sitten jatkossa tapahtuu kaikki liikenne sisäpuolelle.


Sisäpuolellakin on edistystä tapahtunut: ensimmäinen seinävillakerros ja sen päällä oleva höyrynsulkumuovitus on viilauksia vaille valmis. LVI-asentajat tulevat ensi viikolla vetämään lattiaeristeiden alle jääviä putkituksia, minkä jälkeen timpurit askaroivat lattian valukuntoon. Meille tulee vesikiertoinen lattialämmitys, ja siihen liittyvät hommat hoitaa vielä erikseen UMEN.

Lattiavalun on tarkoitus tapahtua ensi viikon loppupuolella. Toivottavasti saataisiin ne kattopellitkin pian paikoilleen. Aika hurjaa kyllä, että ollaan jo näin pitkällä! Laskettiin eilen miehen kanssa, että jos kaikki menee nappiin, asustellaan talossa jo neljän kuukauden päästä. Neljän kuukauden! Eihän se ole kuin yksi silmänräpäys!

Näiden ajatusten siivittämänä askeleet suuntaavat nyt tuonne talon kupeelle touhuamaan. Meidän pitää tasoitella takaterassin paikka vielä hyväksi ja lätkiä sinne finkut paikoilleen, jotta timpurit pystyvät aloittamaan terassin rakentamisen. Vähän jos myös siivoilisi laudanpätkiä ja jätesäkkejä roskakärriin.

Kaunista sunnuntaita! 


22.9.2017

Mikkeliin! // MAD Design Market

Moij! Tulinpas huhuilemaan, että jos liikuskelette huomenna Etelä-Savossa ja etenkin Mikkelissä, järjestetään siellä huomenna MAD Design Market, missä meikäläinenkin on mukana. Olen pakannut perusvalikoiman lisäksi mukaan kasan mustia ja valkoisia Mikkeli-julisteita, jotka valmistuivat juuri Blawhi Graphicsin karttasarjan jatkoksi. :) Lista kaikista huikeista näytteilleasettajista löytyy tästä:


Huristelemme miehen kanssa Mikkeliin jo tänään ja tarkoitus on saada höllättyä illalla hetkinen hotellilla. Jospa ehdittäisiin jonnekin ravintolaan syömään! Raksa on imenyt mehuja edelleen, joten pieni breikki muissa maisemissa on erittäin mieluinen.

Työmaalla on tapatunut monia asioita sisällä ja ulkona, mutta kaikki vaiheet ovat vielä pikkuisen kesken. Tavoitteenani on ollut, että pystyisin postailemaan raksasta pykälä kerrallaan, sitä mukaa kun jokin tietty asia valmistuu. Vaan ehkäpä minun pitää nyt joustaa tästä hieman ja tehdä piakkoin sellainen postaus, jossa kerron tämänhetkisestä tilanteesta, olipa yksittäinen etappi sitten valmis tai ei. :)

Mukavaa viikonloppua!


5.9.2017

Kattotuolit paikoillaan


Ilman sen kummempia selityksiä, tässä kuvapäivitystä raksalta. Kattotuolit ovat paikoillaan ja kyllähän täällä taas asteen verran talomaisemmalta näyttää! :)


Näiden kuvien jälkeenkin on tapahtunut jo edistystä, sillä kirvesmiehet ovat kerinneet hahmottelemaan etuterassin runkoa, tekemään katon jäykistyksiä ja tarttumaan ruodepuihin. Tavoitteena on, että ylihuomiseen mennessä aluskate olisi paikoillaan.

Palataan taas!


3.9.2017

Jyväskylä-julisteet verkkokaupassa

Moikka, ja kivaa sunnuntaita! Täällä kotiuduttiin viime yönä Jyväskylän myyjäisreissulta ja aamun olen yrittänyt selättää armotonta pääjomotusta tsiljoonalla kahvikupillisella. Nyt alkaa jo vähän helpottaa, joten ajattelin tulla pikaisesti vinkkaamaan Blawhi Graphicsin verkkokaupasta löytyvistä Jyväskylä-julisteista.

Alunperinhän minulla ei ollut suunnitelmissa tehdä Jyväskylästä uusia karttajulisteita, sillä kaupungista on jo monia kauniita yksilöitä olemassa. Niin moni asiakas kuitenkin esitti toiveen laajemmasta karttapohjasta, jossa näkyisi pelkän keskusta-alueen sijasta laajemmalti Jyväskylää, joten pakkohan toiveeseen oli tarttua. Nämä on tehty samalla sabluunalla kuin Kuopio-julisteet, joten voisi sanoa että karttaperhe laajentui nyt kahdella uudella jäsenellä.

Suora linkki verkkokauppaan löytyy tästä.

Aurinkoista päivää!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...