Moi! Fiuf, nyt taidan viimein selvitä postauksen äärelle. Viime viikko kun oli aika jännittävä. Edellisviikolla soitteli Savon Sanomien toimittaja, että passaisikos tehdä meikäläisestä juttua lehteen Blawhi Graphicsia käsitellen. Kuulostin puhelimessa varmasti todella huvittavalta, sillä totta puhuen, iski arka paniikki ja epäröin suostumisen kanssa. Kädet tärisivät puhelun jälkeen vielä parin tunnin päästäkin, mutta empimisen jälkeen rohkeus kuitenkin voitti. Sitä jotenkin kelasi taas vaistomaisesti kaikki uhkaskenaariot läpi, mutta läheisten järkeistämänä yritin sisuuntua ja suhtautua juttuun ylpeydellä - onhan Blawhista tullut itselle tosi rakas ja tärkeä juttu.
Toimittaja ja kuvaaja vierailivat meillä tiistaina ja sen jälkeen viikko kului sunnuntaita odotellen, jolloin jutun oli tarkoitus olla lehdessä. Sunnuntaiaamuna hipsin sitten postilaatikolle lähes jännityksestä pökertyneenä. Nappasin lehden heittolaatikosta esille, kopistelin pinnasta lumet, vilkaisin yleisilmettä ja taitoin läpyskän kauhistuneena takinkainaloon. Apua, meidät oli laitettu Armaksen kanssa etusivulle! Siinä olikin sitten itsensä kasaamista selata lehti läpi ja lukea sisäsivuilta oma juttu ajatuksella. Teksti oli kyllä omasta mielestäni tosi hyvä, kaikki oli kerrottu rennosti ja mukavasti. Sille en kuitenkaan mahda mitään, että oman kuvan näkeminen isommassa levityksessä heikottaa. Ehkä se on ihan normaalia kuitenkin. :')
Nyt kun juttu on jo eilisen uutisia, niin pystyy jo huohahtamaan ja tallettamaan lehden muistojen arkistoon. Blogiin en tohdi juttua kuvata näkyville, sillä se on netissä luettavissa vain Savon Sanomien tilaajille. Instassa kuitenkin vilautin etusivua ja aukeamaa, sieltä voi käydä kurkkimassa enemmän jos juttu kiinnostaa. Tämän postauksen kuvituksena on otoksia Blawhi Graphicsin Insta-feedilta.
Viikon sisään on tullut ajateltua Blawhia syystä enemmän kuin tavallisesti ja mietteiden summana täytyy vain todeta, että voi, miten onnellinen siitä olenkaan. Kun ei ole mikään pakko tehdä, niin silloin homma tuntuu vieläkin kivemmalta: se tulee kiinnostuksesta ja intohimosta. Jos printtihommat eivät olisi yritysmuotoista, tekisin niitä kuitenkin. Se kertoo jo paljon omasta innostuksesta. Kutkuttavaa on itsellenikin se, että tulevaisuudesta ei ole tietoa: kun ei ole asettanut Blawhi Graphicsille minkäänlaisia tavoitteita tai strategioita, ei tiedä missä ollaan vaikkapa vuoden päästä vai ollaanko missään. Sitä menee eteenpäin vain päivä kerrallaan, fiilispohjalta. Niin iso, lataava voimatekijä tämä on kuitenkin elämän kuluttavien elementtien vastapainona, että ainakaan tällä hetkellä olisi vaikea nähdä arkea ilman Blawhia.
Näillä sanoilla, mukavaa uutta viikkoa!
