Intuitio on merkillinen juttu. Joskus se puskee esille hyvin vahvasti, mutta saattaa sitten pysyä piilossa pitkiäkin aikoja. Omassa elämässäni on ollut muutamia todella selkeitä askeleita, joissa olen seurannut tuota sisäistä ääntä.
Yksi tällainen esimerkki löytyy vajaan kymmenen vuoden takaa, kun olin saanut ensimmäisen vakityöpaikkani Kiuruvedeltä. Kesäkuu oli jo alkanut ja etsimme paikkakunnalta tohinalla asuntoa. Kävin ensimmäisessä tiedonsiirtopalaverissakin, missä tapasin tulevia kollegoita ja kuulin infoa elokuussa alkavan lukuvuoden työnkuvasta. Mies oli mukana tuolla palaverireissulla ja kun istuin tapaamisen jälkeen auton kyytiin, iski minuun hyvin voimakas tunne, joka sanoi, että näin tämä ei voi mennä. Tämä ei ole oikea paikka. Siinä hetkessä päätin, että en otakaan virkaa vastaan, me ei tänne muuteta. Mies kohotteli ymmärrettävästi kulmiaan, mutta kannusti, että jos niin koen, that's fine.
Sillä hetkellä ei ollut tietoa mistään muusta, mutta aloitin määrätietoisen työnhakemisen ja ilmoittelin itsestäni Siilinjärven, Maaningan, Lapinlahden ja Nilsiän suunnan rehtoreille. Että täällä olisi tyyppi vailla hommia. Aloimme etsiä asuntoa Lapinlahdelta, sillä se tuntui siihen hetkeen parhaimmalta suunnalta. Muutaman haastattelun ja asuntonäytön jälkeen sain mieluisan pestin Nilsiästä ja löysimme ihanan asunnon Lapinlahdelta. Tämä kaikki tapahtui muutaman viikon sisällä, mutta prosessin aikana ja sen jälkeen oikein kuohui vahva tunne siitä, että näin tämän piti mennä.
Tuon työpaikkajutun lisäksi olen seurannut vahvaa sisäistä ääntä muulloinkin, kuten parisuhteeseen ryhtyessä, asuinpaikkoja miettiessä, ystävyyssuhteita punnitessa tai vaikkapa ammatillisia ratkaisuja tehdessä. Silloin intuitiota on helppo peesata, kun se tuntuu vahvalta eikä kukaan heitä muilta suunnilta kapuloita rattaisiin. Sisäisen äänen kuunteleminen vaikeutuu, jos sitä ei osaa jäädä havainnoimaan, ympäristö on siitä vahvasti eri mieltä tai itsellä ei ole voimavaroja sen seuraamiseen. Välillä koen olevani hukassa, jos intuitio ei ole ilmoitellut mitään pitkään aikaan.
Tämän postauksen kuvat liittyvät yhteen viimeaikaisista kokemuksista. Jos muistatte, meidän talo oli rempassa parin viikon ajan marraskuussa, kun teknisen tilan lattia korjattiin. Projektin vuoksi kaikki laitteet sammutettiin ja Nibe käytettiin kokonaan pois paikoiltaan.
Heti remontin päättymisen jälkeen havaitsimme ilmanvaihdon äänien hiljentyneen. Kanavat eivät tohisseet samalla tavalla kuin aiemmin. Otimme heti yhteyttä Dekotaloon ja kyselimme, onko koneiden säätöihin tehty muutoksia tai onko niissä voinut tapahtua muutoksia itsestään laitteiden irtioton vuoksi. Tähän saimme täystyrmäyksen; mitään ei ole muuttunut eikä mitään ole muutettu, kaikki säädöt ovat säilyneet entisellään.
Tämä jäi kaihertamaan mieltä ja oli vahva tunne siitä, ettei kaikki ole kunnossa. Paukkuja asian vääntämiseen ei silloin itsellä kuitenkaan ollut - loppuvuodesta tein välillä lähes 80-tuntisia työviikkoja, joten mihinkään ylimääräiseen ei aikaa riittänyt. Toiveikkaana tuli kyllä myös mietittyä, olisiko asentaja voinut kaikessa hiljaisuudessa asentaa Nibelle jonkin ylimääräisen äänenvaimentimen - sellaisesta kun oli jossain vaiheessa puhetta.
Joululomalle rauhoittuessamme yritin starttailla takan lämmityskautta. Se ei niin vain onnistunutkaan, sillä veto rööreissä oli älyttömän huono ja jokaisella lämmitysyrityksellä takka savutti sisällepäin. Vetoa oikeaan suuntaan syntyi ainoastaan silloin, kun takaovi oli kokonaan auki. Silloinkaan takan savupeltiä ei pystynyt ohjaamaan kiertomoodille, joka olisi tehokkaammin lämmittänyt koko kivimassaa.
Tyypillisenä kilttinä tyttönä ajattelin, että vika täytyy olla minussa. Teen jotain väärin. Ehkä yritin lämmittää tulipesää liian märillä puilla tai pinosin kapulat väärällä tavalla. Siltikin, vaikka tiedän kyllä osaavani lämmittää tutut takat ja uunit. Ja vaikka edellistalven lämmityskaudella tämäkin takka veti loistavasti. Juoksutin varalta miehen katolle tarkistamaan savupiippua, eihän se ole tukossa. Ei ollut. Ehkäpä syy oli luonnon ilmanpaineissa: jospa yritin saada tulta syttymään liian matalapaineisella kelillä, ehkä pitkään kylmillään ollut takka kannattaisi sytytellä ensimmäisiä kertoja hyvän korkeapaineen aikana.
Näiden tuskastuttavien pohdintojen ja inhottavien, savunhajuisten tuuletuskertojen myötä jätin mötikän odottamaan inspiraatiota. Taisi mennä helmikuun puolelle, ennen kuin palasin sytytysyrityksiin seuraavan kerran; siihen mennessä sisälle nostetut puutkin olivat varmasti kuivia.
Ennen kuin selostan seuraavista sytytysyrityksistä, kerron alkuvuodelta muita havaintoja. Kun syyslukukauden puolella oma oloni oli ollut hyvin nousuvireinen, näytti sille tapahtuvan jotain vuodenvaihteen jälkeen. Vastoin ennakko-odotuksia, olinkin uuden vuoden startatessa väsyneempi kuin ennen. Työpäivät purkitettuani ei kotona riittänyt energiaa enää oikein mihinkään, mikä olisi vaatinut ponnisteluja. Hengitys alkoi tuntua työläältä ja iltaisin oli uupunut olo, aivan kuin keuhkot kävisivät koko ajan ylikierroksilla ja väsähtäisivät iltaa kohden. Jossain vaiheessa iltahetkiä alkoivat värittää kylkikivut: kun rupesin makuuasentoon, vasempaan kylkeen alkoi pistämään kovaa. Uni tuli vain, jos puristin kylkeen niinsanottua vastakipua. Iltarutiiniksi alkoi muodostua väittely lääkäriin menemisestä.
Tässäkin tapauksessa ajattelin, että
vika on minussa. Alkuvuosi on täyttynyt stressaavista työasioista, joten tulkitsin, että ne vievät mielen näin uupuneeksi. Minä avuton ihminen en vain osaa irtautua kouluajatuksista kotonakaan, vaan ne vaikuttavat minuun nyt tällä tavalla. Tämä oli itselleni loogisin selitys, vaikka jossain syvällä oli erilainen tunne siitä, että jokin muu(kin) asia ei ole kunnossa.
Jossain vaiheessa huomasin, että minun on helpompi hengittää muualla kuin kotona. Sitten, kun mieskin alkoi iltaisin ruveta mainitsemaan kylkituntemuksistaan, aloin laskea asioita yhteen.
- vaimentuneet kanavat
- huonosti vetävä takka
- hengitysvaikeudet ja uupumisen tunne kotiympäristössä
→ meidän ilmanvaihdossa on oltava jotain vialla!
Yritin vielä kerran sytytellä takkaa. Keli oli loistava, puut rutikuivia. Lopputuloksena savutus. Sen jälkeen aloin mesomaan ilmanpaineista lähipiirille ja siitä sisua saatuani hankin lainaan kunnan tekniseltä osastolta ilmanpainemittarin.
Mittaustulos hätkähdytti: talossa oli alipainetta vähintään 15 pascalia, paikoitellen enemmänkin. Mitä hel*ettiä?! Se on ihan liikaa. Varmuuden varalta pidimme mittaria lainassa pidempään, jotta mittaustuloksia tuli erilaisilta päiviltä, eri tuuliolosuhteissa. Vaan eivät ne lukemat siitä mihinkään muuttuneet.
Hiihtolomalla sekä mies että minä rauhoituimme kotiympyröihin ja oli kunnolla aikaa istua pohtimaan asiaa. Ei auttanut muu, kuin alkaa taas jankata Dekotalon suuntaan, onneksi tällä kertaa oli omien havaintojen tueksi mittarilukemia. Vaan ei meinannut olla lukemilla mitään väliä; vastauksena tuli epäilyjä, että olisimme tehneet mitatessa jotain väärin. Että itse mittarissa olisi jotain vikaa, vaihtoehtoisesti sen käyttäjässä tai että olisimme muuttaneet teknisen tilan laitteiden säätöjä mittauksen aikana. Tjoo'o, olin aika hiilenä tuollaisia vastauksia saadessamme.
Yhteydenoton aikana tarkistelimme ohjeiden mukaan lukemia ja asetuksia Niben valikoista, jotta nähtäisiin, onko koneessa kaikki kunnossa. Tsekkauksista ei ilmennyt mitään. Mies kuitenkin huomasi kysyä ohjeita jonnekin takavalikon takavalikkoon, jota käytetään minun ymmärrykseni mukaan vain koneen käyttöönottoasetuksia tehdessä. Sieltäpä sitten löytyikin vikatila, jonka mukaan tuloilmayksikkö ei pelittänyt ollenkaan. Tuon löydöksen jälkeen ei tarvinnut enää vääntää asiasta, vaan asentaja saapui parin päivän kuluttua tutkimaan konetta.
Ongelmaan löytyi suora syy: Niben tuloilmayksikkö ei ollut päällä ollenkaan - se oli jäänyt marrasrempan jälkeen kokonaan kytkemättä! Meille ei siis ollut tullut neljään kuukauteen koneellisesti tuloilmaa, vaan vain sen verran mitä kanavista on painovoimaisesti tihkunut. Ilmanpoisto on puolestaan toiminut normaalisti. Siitä voi vähemmänkin tekniikasta tietävä päätellä, mitä tapahtuu sisäilmalle, kun kone sitä poistaa mutta ei kuljeta uutta tilalle. Ilmanlaatu on ollut meillä luvattoman huono.
Tuloilman puuttellisuus selittää kaikki vaivat, joiden perusteella epäilys ilmanvaihtoviasta heräsi. Kuten arvata saattaa, tuloilmayksikön päällekytkemisen jälkeen ilmanvaihtokanavat ovat tohisseet normaalisti ja takka on vetänyt täydellisesti. Hengenahdistus ja illankähmäinen kylkikipu on hävinnyt, luojan kiitos.
Vaikka asiaan löytyi suora ratkaisu, on tilanne jäänyt jäytämään mieleen todella voimakkaasti. Tällä hetkelläkin aiheen ajattelu tuottaa ärsyyntyneitä ajatuksia. Miksi meitä ei otettu tosissaan, kun esitimme ensimmäisen kerran epäilyksiä ilmanvaihdon toimivuudesta? Miksi asiaa vähäteltiin, kun se viimein selvisi?
Miestä on ketuttanut eniten rakenteisiin liittyvät seikat, mutta itselleni suurin harmitus ovat olleet nuo hengitysasiat. Minulle, joka reagoin vahvasti jo pelkkiin luonnossa ilmeneviin korkea- ja matalapaineisiin. Olen vasta nyt asian ratkettua lueskellut tietoa huonon sisäilman vaikutuksista kroppaan ja ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Väsymys, hengenahdistus, kipu hengityselimissä - nämä kaikki ovat isoja ja merkityksellisiä asioita, joita ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan minkään asennusmokan takia.
Asiasta luettuani olen osannut yhdistää vielä muutaman muunkin seikan huonosta sisäilmasta johtuvaksi: alkuvuoden nimittäin ihmettelin, kun öisin raajat puutuivat ja kärsin poikkeuksellisesta yöhikoilusta (tätä jälkimmäistä jopa googlettelin, mutta silloin syy ei auennut). Nyt perästäpäin on selvinnyt, että jotkut ihmiset oireilevat huonon sisäilman vuoksi myös näillä tavoin. Arvatkaapa, onko hikoiluttanut tai puuduttanut tuloilmayksikön kytkemisen jälkeen? Ei ole.
Itsestäni tuntuu tällä hetkellä siltä, että omasta elämästä meni monta kuukautta hukkaan. Mitä kaikkea sitä olisikaan saanut aikaiseksi, jos olisi jaksanut. Hengitysvaikeudet vaikuttivat omalla kohdalla myös mielialaan, joka laski alkuvuoden aikana kuin lehmänhäntä. Miten valoisaa olisi voinut ollakaan. Ärsyttää. Ärsyttää myös se, etten luottanut omaan intuitiooni vahvemmin. Jos olisimme tykittäneet aiheen kanssa jo ennen joulua, olisimme välttyneet useamman kuukauden jatkolta. Toisaalta yritän olla itselleni armelias: sisäilmaan liittyviä asioita ei voi nähdä eikä koskettaa, joten niistä on hankala saada otetta. Hyvä, että selko tuli edes myöhemmin ja tilanne on nyt hyvä. Voisimmehan me pahimmillaan kärsiä puuttellisesta tuloilmasta edelleenkin.
Summa summarum ja note to myself: luota itseesi ja sisäiseen ääneesi. Älä välitä, vaikka kaikesta tietävät ukkelit pyörittelisivät sinulle silmiään ja tyrmäisivät asiasi. Puske siitä huolimatta, sillä useimmiten ne vähättelevät ukkelit ovat lopulta väärässä. Vain sinä itse koet tuntemuksesi, tiedät ajatuksesi ja elät elämäsi. Luota intuitioon.
Illanköllykkätä! Tulinpas nyt vinkkaamaan Blawhi Graphicsin korttiosastolta löytyvistä äitienpäiväkorteista, sillä äitienpäivään on aikaa tasan kaksi viikkoa. 
