Sen verran istutuksissa kuitenkin on oman metsän antimia, että muhevoitin tuijien alaosaa katajanoksilla. Niillä, jotka mies vahingossa(?) kaatoi rantaa raivatessaan. Kysymysmerkki siksi, koska en ole oikein varma, oliko kyseessä aito vahinko - olemmehan joka vuosi käyneet yhdessä raivattavat alueet läpi ja joka kerta olen esitellyt hänelle samat havut, jotka haluan säästettävän. Mutta huiskis vaan, tänä vuonna yksi vaalimani katajapuska koki karun kohtalon. No, se saa nyt edes arvoisensa lopun istutusten viimeistelijänä.
Toinen rikkomani kaava koskee kausivaloja, jotka on kieputettu tuijien ympärille. En ole nimittäin koskaan laitellut valosarjoja ennen lokakuuta, mutta tällä kertaa näpertelimme nämä Romeon kanssa paikoilleen jo syyskuun loppupuolella. Hän on ollut valoista lumoutunut ja niitä ihastellaan niin ulkoillessa kuin sisältä ikkunan takaa katsellen.
Mitä tulee valojen kellertävään sävyyn, en ole siihen ollenkaan tyytyväinen. Olen kuitenkin lopettanut täydellisten jouluvalojen metsästyksen, sillä sellaisia ei yksinkertaisesti ole tai ne ovat turhan vaivalloisen etsinnän takana. Viime vuonna hankkimani valopuut (jotka odottelevat vielä varastossa) kellertävät myös, joten menkööt nämä tuijat samassa völjyssä - ovatpahan edes mätsi keskenään.
Tuijista kirjoitan muuten monikossa siksi, että tällä kuvissa näkyvällä etupihan installaatiolla on identtiset sisarukset takaterassilla sekä mökin terassilla.
