Helmikuun budjettikimppu

Huvituin, kun selailin kuva-arkistoista aikaisempien vuosien helmikuita läpi. Minulle on näköjään kehkeytynyt perinne, jonka tiedostin vasta nyt: helmikuussa minulla on tapana yhdistellä kimpuksi tulppaaneja ja männynoksia. Kyseessä on rehellinen budjettikimppu, sillä yksinään kymmenen tulppaania eivät täytä maljakkoa puoliksikaan, mutta enempääkään en raski ostaa. Niinpä sitten lihotan nippua havuilla. Eikä tämä kyllä pöllömpi säästöratkaisu ole, minusta ihan kivannäköinen konsti.

Budjettikimpun ajankohta on helmikuu sen vuoksi, että viimeisetkin joulunrippeet purettuani koti kaipaa jotain keväistä viitettä osakseen. Nytkin kimppu kehkeytyi heti, kun olin saanut kasattua paperitähdet pois ikkunoista.

Meillä on ollut täällä juhlaviikko, sillä Jalo täytti perjantaina kaksi vuotta. Saimme synttärivieraiksi käymään mummon, ukin ja heidän colliensa Timin ja Ronin. Jalo sai totta kai aukoa lahjapaketteja ja kaikille koirille oli tarjolla maksalaatikkokakkua nakkikynttilällä. Olemme aina juhlineet koirien synttäreitä, ovathan ne perheenjäseniä siinä missä muutkin. On hauskaa seurata, kuinka karvakorvat älyävät spesiaalihetken ja vimmaavat innoissaan mukana. Bileiden päätteeksi Jalo ja Uljas pääsivät tällä kertaa vielä mummolan väen mukana mökille juoksemaan.

Eilen kävimme kylillä, sillä paikkakunnalla oli piipahtamassa itse pääministeri. Sen verran harvinaista ohjelmaa täällä korpitaivalten takana, että paikalla oli käytävä jo ihan muodon vuoksi. Äänestäminen meillä jäikin nyt tähän varsinaiseen vaalipäivään, sillä viime viikonlopun tohinoissa emme tulleet lähteneeksi ennakkoäänestämään ja viikolla oma autoni ei käynnistynyt kovien pakkasten vuoksi (mies ei olisi töiltään ehtinyt mukaan, joten viikolla olisin käynyt itsekseni Romeon kanssa). Menemme siis tänään tiputtamaan äänestyslippuset vaaliuurnaan. Viralliset vaalikahvit on tietenkin samalla hörpättävä kunnanvirastolla ja mussutettava päälle mahdollisimman pullea rinkelimunkki.

Koska tänään on laskiaissunnuntai, oli ajatuksena käydä iltapäivällä pulkkailemassa Romeon kanssa. Pakkanen näyttää kuitenkin jälleen kerran muuttavan suunnitelmia sisätiloihin, voi plääh. Nyt on tullut jo totaalisesti kyllästyttyä näihin kolmeakymppiä hipoviin pakkaslukuihin - pöljä talvi on kyllä ollut niiden osalta. (Jos käyttäisin blogissa emojeita, laittaisin tähän nyt kakkahymiön.)

No, aikuisten iltaohjelma on tiedossa ja sitä ei pakkanen voi torpata - vaalivalvojaiset it is. Onneksi tulos taitaa olla selvillä hyvissä ajoin, niin ei mene yötä myöten valvomiseksi.

Iloista laskiaissunnuntaita ja jännittävää vaali-iltaa!

Elämän prime time

Minulla on olo, että elän parhaillaan elämäni prime timea. Sellaista ajanjaksoa, jota tulen muistelemaan ja vaalimaan aina. Koen, että tämä kotona oleminen yhdessä vauvan (ja koirien) kanssa on todella ainutlaatuista! Olen nauttinut siitä kovasti.

Parasta tässä on tietenkin ollut saada olla oman lapsen kanssa kiireettömästi: Herätä jokaiseen päivään ilman aikataulustressiä ja elää ihan tavallista arkea ilman työelämän luomaa painetta. Nähdä auringonnousut ja -laskut koti-ikkunoista, juoda aamukahvit sängyssä, lukea Savon Sanomat ja päästä sen jälkeen lenkille. Lukea, leikkiä ja hassutella pitkin päivää. Hoitaa ja ruokkia lasta, tehdä kotitöitä milloin huvittaa. Päästä menemään ja tulemaan lähestulkoon mihin aikaan vain.

Olen yrittänyt painaa mieleeni jokaisen kehitysaskeleen Romeon kasvun varrelta. Muistaa hymyt ja halit sekä omat inside-jutut. Tuntuu, että jokainen hetki on ollut jollain tapaa ikimuistoinen.

Ainutlaatuisuus ja ikimuistoisuus ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö välillä väsyttäisi tai vaikkapa ketuttaisi. Koen, että nämäkin olotilat kuuluvat prime timeen ja omalta osaltaan täydentävät ajasta muotoutuvia muistoja. Olen niin kiitollinen mahdollisuudesta olla lapsen kanssa kotona, että pitäisi ketuttaa aika ankarasti, jotta kokemus kääntyisi miinusmerkkiseksi.

Se on fakta, että pienen ihmisalun kanssa eläminen on todella sitovaa ja intensiivistä - pystynkin kyllä hahmottamaan, miksi kaikki eivät nauti vanhempainvapaasta samalla tavalla helponkaan lapsen kanssa ja kokevat kotoilun rankaksi. Luulen, että tämä on jollain tapaa suhtautumiskysymys, joka pohjautuu paitsi aikuisen luonteeseen ja voimavaroihin, myös tukiverkkoihin ja aikaisempiin kokemuksiin. Jos itselläni ei olisi kokemusta esimerkiksi useammasta raksasta, saattaisin kokea vauva-ajan eri tavoin. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että vauvanhoito ei ole homma eikä mikään talonrakennukseen verrattuna. :')

Romeo täyttää tällä viikolla kymmenen kuukautta. Kymmenen! Hän on viimeisimmän kuukauden aikana oppinut muun muassa konttaamaan, taputtamaan käsiä yhteen ja nousemaan pystyyn tukea vasten. Ymmärrystä on jo ihastuttavan paljon ja Romeolle pystyy puhumaan monenlaisia asioita siten, että hän selvästi hoksaa, mistä on kyse. Uusia taitoja harjoitellessa hän kaipaa syliä paljon ja on välillä melkoinen sylihiiri. Koirat ovat suuri ilonaihe, joiden kanssa leikitään päivittäin. Kaikki arkiset asiat ovat mielenkiintoisia ja Romeo rakastaakin seurata vaikkapa ruoanlaittoa, pyykinpesua ja imurointia. Erityisen jännää on päästä välillä käymään teknisessä tilassa hurrur-koneen (eli Niben) luona tarkastamassa ulkolämpötilaa ja tsekkaamassa samalla iskän Ryobit, vesiputket ja sähkötaulu.

Päivisin en ehdi juurikaan olemaan puhelimella, enkä katsomaan televisiota (ellei lasketa ykkösen tai kolmosen aamulähetyksiä, jotka pyörivät aamuisin touhujen taustalla). Kun iltaisin saan Romeon untenmaille ja omat iltatoimet tehtyä, en jaksa enää katsoa telkkua, vaan käyn kännykkäkierroksen somessa. Useimmiten laitan Instan stooreihin talteen jonkin muiston päivästä, ellen ole tehnyt sitä jo aiemmin päiväunien aikana. Öisin Romeo vielä herää juomaan maitoa parisen kertaa, mutta nukahtaa uudelleen nopeasti. Itsekin olen hyvä saamaan unenpäästä kiinni, joten yöherätykset eivät tunnu kovinkaan kuormittavilta. Niitä on kuitenkin alettava karistaa ennen kuin minulla koittaa elokuussa työarki. Onneksi siihen on vielä kaikkinensa pitkä aika!

Arkipäivinä olen suurimman osan päivästä kotona itsekseni, sillä mies ehtii töistä kotiin yleensä viiden ja kuuden välillä. Puoli seiskan jälkeen alkavat Romeon iltatoimet, joten yhteistä aikaa jää hyvällä tuurilla puolitoista tuntia. Viikonloppuisin onkin sitten toinen ääni kellossa ja vuorottelemme Romeon kanssa olemista touhujen mukaan. Yhteisten vapaapäivien luksusta on se, että halutessani saan nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Tänä aamuna yritin, mutta olin asiasta ilmeisesti liian intona, sillä en enää saanutkaan jatkettua unia Romeon heräämisen jälkeen. :') No, olipahan aikaa kirjoitella tämä postaus loppuun.

Summa summarum: vanhempainvapaa ja Romeon kanssa kotona oleminen on parasta bestiä.

Hymyjä!

P.S. Joo, meillä on vielä paperitähdet ikkunoissa! Olen aina venyttänyt niin tunnelmavaloja kuin tähtiäkin helmikuulle asti. Nyt pohdin, milloin raskin purkaa ne varastoon odottamaan ensi syksyä. Ehkä tänä viikonloppuna tai vasta seuraavana.