27.1.2019

Uniergonomiaa

Mikähän siinä on, että vaikka jonkin tietyn asian tiedostaa olevan retuperällä, sen kanssa kitkuttelee tekemättä muutoksia? Meillä yksi tällainen asia oli sänky. Lähes yhdeksän vuotta vanha peti ja sen uusintatarve on ollut puheissa ja ajatuksissa jo useamman vuoden, mutta aina jokin muu hankintaprioriteetti on ajanut edelle.

Vanha sänky ei todellakaan ole ollut mikään pro, vaan edullinen pikahankinta silloiseen Iisalmen kaupunkiasuntoomme muuttaessa. Ensimmäiset vuotensa se menetteli ihan kelvollisesti, mutta teki jo useamman viime vuoden ajan lonkka- ja selkäkipuja. Edesmenneellä joululomalla saimme miehen kanssa viimein kumpikin tarpeeksemme ja starttasimme välipäivinä uuden kalusteen hankintareissulle.

Sänkyjä olemme käyneet testailemassa jo parin vuoden ajan, joten suuntaviivat mieluisista ominaisuuksista olivat melko selkeät ja valinta napsahti lukkoon rivakasti. Tilasimme Stemman kautta kotimaisen Hilding-sängyn, joka on niin sanottu vyöhykemalli.

Valitsimme joustinkovuudesta minun puolelleni pehmeän version, miehelle kovemman. Itselläni oli entisen sängyn kanssa ongelmana lantion painautuminen, tai pikemminkin painautumattomuus. Suhteellisen lanteikkaana naisihmisenä alakroppa jäi aina kenottamaan liian ylös, kun se ei päässyt uppoamaan tarpeeksi syvälle patjaan. Selkäranka ei pystynyt suoristumaan ja lonkkiin kohdistuva paine alkoi tehdä kipeää jo nukkumaan ruvetessa. Uudessa Hildingissä tätä kurjuutta ei enää ole, vaan kroppa pääsee asettumaan tarvitsemallaan tavalla.

Peti saapui meille pari viikkoa sitten, joten tässä on keräilty käyttökokemuksia noin puolen kuukauden verran. Uniergonomiaan liittyvät kivut ovat molemmilta hävinneet ja sängyssä nukuttaa entistä paremmin. Onnistunut valinta siis.


Makuuhuoneeseen hahmottelin jo viime vuonna omatekoista sängynpäätyä, mutta ajatus jäi vielä visioksi. Katsotaan, josko uusi sänky innostaisi tämän vuodenkierron puolella tuumasta toteutukseen.

Hymyjä päivään!


20.1.2019

Blogin nimi muuttui // Deko 133 on nyt Korkalainen

Elämä menee eteenpäin. Lähes seitsemän vuoden ajan, kesästä 2012 lähtien, blogi-identiteettini on ollut Deko 133 -blogin Kristiina. Nyt on aika uudistua.

Blogin perustamisen aikaan oli melko yleistä, että raksablogi sai nimensä rakenteilla olevan talomallin mukaan. Siitä myös Deko 133 syntyi, ensimmäisen oman kotimme pohjalta nimettynä. Kevääseen 2017 saakka nimi tuntui relevantilta, asustimmehan edelleen samaa taloa.

Kodin myymisen jälkeen (klik) nimiasia alkoi pujahdella silloin tällöin mieleen, mutta päätin antaa ajatuksille muhimisrauhan. Vaihtoehto uuden projektin mukaan nimetystä blogista ei inspiroinut, joten oli mukavampi mennä edellisellä ja tuumiskella blogin olemusta kiireettömästi.

Rautavaaran raksa oli pitkä ja raskas projekti. Vaikka pääsimme muuttamaan taloon viime helmikuussa, meni puristuksesta toipuessa koko loppuvuosi. Vähän ennen joulua alkoi viimein tuntua siltä, että voimavarat ovat palautuneet normaalitasolle. Tämän myötä alkoivat aivot surrata myös blogiasioille ja mielessä vahvistui ajatus, että on aika vaihtaa nimeä.

Kun olin saanut vaihtopäätöksen pureskeltua, piti alkaa miettiä, mikä uusi bloginimi sitten olisi. Määrittelisikö jo se itsessään postausten sisältöä, olisiko siinä jotakin paikallista vivahdetta, pyrkisikö se olemaan mahdollisimman persoonallinen tai neutraali, vai keksisiko siihen jotain omakohtaista sivallusta.

Nämä puntaroinnit supistuivat joka kerta siihen, että näin silmissäni ihan vain omaa sukunimeäni kantavan bannerin - tuon, joka sivun ylälaidasta nyt löytyy. Mitäpä sitä muuksi muljaamaan, kulkekoon blogi tästä eteenpäin siis nimellä Korkalainen. Se on omakohtainen ja neutraali, eikä profiloi aihealueita enää vain kotiin, asumiseen tai sisustamiseen liittyviksi.

Osoitetta en ihan saanut yksi yhteen. Fi-, com- ja blogspot-päätteiset korkalaiset oli jo varattu, joten alkuun piti lisätä etunimestä tupla k. Osoiterimpsu on siis tästä lähtien kkorkalainen.blogspot.fi

Fundeerasin kyllä myös sitä, olisinko valinnut blogin nimeen mukaan myös etunimeni, mutta se tuntui liian yksilöidyltä. Sen verran tosissani kuitenkin olin, että ehdin tarkistelemaan kristiinakorkalainen.blogspot.com -osoitteen saatavuutta. Se olikin yllätykseksekseni varattu ja ihmettelin jo mielessäni, kuka perhanan jantteri on mennyt buukkaamaan osoitetta minun nimelläni. Sitten kuitenkin muistin, että ai juu, minähän itse tein yliopistossa (joskus vuonna nakki) nettiportfolion Bloggerin pohjalle, omalla nimellä. Noiden sivujen tarkoitus oli olla hyödyksi työnhaussa, mitä ne myös sittemmin olivatkin. Mutta noin, onpahan takataskussa vielä tuokin vaihtoehto.

Korkalainen on täällä meidän huudeilla hyvin yleinen sukunimi, vaikka se valtakunnallisessa mittakaavassa onkin melko harvinainen; Suomen 855 Korkalaisesta täällä asuu reilut sata. Vain Korhosia on paikkakunnalla enemmän, muita sukunimiä ilmenee sitten reilusti pienemmillä lukemilla. 

Itse olen kuullut tarinan, jonka mukaan näille tienoille on aikoinaan vaeltanut kaksi veljestä, jotka ovat sitten asettuneet seudulle kodiksi. Siitä on alkanut erkaantumaan kaksi Korkalaisten sukuhaaraa, jotka eivät enää nykyisin ole läheisesti sukua toisilleen.

Koulussa Korkalaisten ja Korhosten yleisyys on välillä hymyilyttävää. Ohjaan oman ydintyöni lisäksi oppilaskunnan hallitusta, jossa on jäseniä kaikilta alakoulun luokka-asteilta. Tästä joukosta 60 % edustaa kahta yleisimpää nimeä, loput 40 % kaikkia muita.




Blogivuosi tulee olemaan viitoittamaton. Sisältösuunnittelua en aio erityisemmin tehdä, sillä tässä hommassa ei ole häivettäkään ammattimaisuudesta. Tunnelmia ja tuumia kotiympyröistä, aivan kuten ennenkin. Postaustahtiin jätän takalaidan asettamatta, jottei syntyisi riskiä julkaisustressistä - viime vuoden verkkainen tahti oli tervehdyttävä ja houkutteli esiin pienesti kareilevan bloggausinnostuksen. Sen kuitenkin osaan jo nyt sanoa, että Julkaise-napin painaminen on uudella nimellä paljon kutkuttavampaa. Olisi hauskaa ehtiä postailemaan sunnuntaisin, jos ei joka viikko niin vaikkapa sitten joka toinen.

Lupsakkaa päivää!

P.S. Haluaisitko itsellesi tuon kuvissa vilahtavan sisustuskalenterin? Tein ilmaiseksi printattavan tiedoston tuttuun tapaan tänäkin vuonna. Kalenteripohja löytyy sekä mustalla että valkoisella pohjalla. Voit tallentaa ja tulostaa kalenterin itsellesi täältä.


13.1.2019

Mökkitupa

Mökkitupa on jäänyt vähemmälle postaushuomiolle, sillä sitä koskevan raksavaiheen loppuessa muutimme sisään hujakalla. Koti vaihtui Iisalmen omakotitalosta pieneen saunamökkiin, joten arvata saattaa, ettei elintoimintojen ymppääminen kuudentoista neliön tupaan ollut millään tapaa sisustuksellista kuvattavaa. Majailimme tässä taloraksan ajan, seitsemän kuukautta, jonka jälkeen pääsimme muuttamaan varsinaiseen uuteen kotiin. 

Majailuvaiheemme aikana sohvan paikalla oli jenkkisänkymme, telkkunurkassa kaksi Ikean TV-tasoa kumpaisenkin vaatteita varten ja keinutuolin kohdalla rottinkinen nojatuoli. Kalustus oli olosuhteiden pakosta niukkaa, mutta ihmeen hyvin pärjäsimme.

Sittemmin tuvasta on muotoutunut sellainen kuin sen oli alkuperäisissä suunnitelmissa tarkoituskin olla. Postasin pari vuotta sitten tupakollaasin (*klik*), joka on toteutunut aika pitkälti sellaisenaan. Etukäteisideoista puuttuu vain betonivalaisin ja saarekkeen päältä riippulamput, sillä valaistus on tällaisenaan paitsi riittävä, myös muunneltava. Luonnonvalkoinen Block-matto minulla jo kävi ennen muuttoa mökin lattialla, mutta sillä oli vähän traaginen kohtalo: oli eksynyt poltettavien raksamattojen pinkkaan ja isäpappa oli nakannut sen tuleen. Uutta en ole hankkinut tilalle, sillä vanhat matot ovat toimineet tilassa oikein hyvin.

Vuodesohvan etsimiseen käytin paljon aikaa ja askelia. Sen piti olla tietynnäköinen ja -värinen, mutta myös oikeankokoinen. Tuvan muotoutuminen on ollut senttipeliä ja sohvan tapauksessa oli tärkeää, että se jättäisi riittävästi tilaa parvelle vieville portaille. Parimetrisiä vuodesohvia ei löydy helposti, vaan useimmat yltävät vähintään parikymmentä senttiä liian pitkälle. Tämä yksilö löytyi lopulta kotia lähimmästä sijainneesta huonekalumyymälästä.

Portaista tykkään todella paljon. Ne ovat ylijäämätavarasta tehty mittatilaustuote: minä mittasin tilatarpeen ja kallistuskulmat, piirsin kuvat ja paikallinen timpuri teki valmiiksi. Raakapintaisina postasin portaista täällä.

Mies jaksaa pyöritellä päätään meidän mökkitelkulle. Se kun on ikivanha kapistus, jonka hankin aikoinaan ensimmäiseen opiskelija-asuntooni vuonna 2006. Tuolloin käytin ensin hetken aikaa mummolta perittyä kuvaputkimötikkää, joten silloin uusi telkku oli itselle jotain superhienoa ja spesiaalia. Mitä väliä, jos tekniikka onkin jo jälkeenjäänyttä eikä kuva ole nykystandardin mukaan tarpeeksi terävää - pääasia, että jotain näkyy. :D Itselleni on tärkeä periaate, että asiat käytetään ja kulutetaan loppuun saakka, joten ajatus toimivan telkun uusimisesta on poissuljettu.

Meidän pikkumies on ahkera leikkijä, joten mökillä pitää tietysti olla oma leluarsenaali. Armaksen leluja säilytetään TV-penkin alla korissa, mistä poju osaa kaivaa tavarat esille itsenäisesti.

RAR -keinutuoli on lunastanut paikkansa tuvasta hienosti, sillä sen koko ja tyyli natsaavat näppärästi tilaan. Tästä keinustahan minä vasta haaveilin tupakollaasista postatessa, mutta lähipiiri oli ottanut siitä synttärilahjaidean ja sain tuolin 30-vuotislahjaksi. Paketista paljastuneesta yllätyksestä postasin täällä. Edelleen se on tosi ihana. Olen tykännyt pitää tuolin päällä valkoista taljaa. Joulukaudeksi nostin parvivarastosta taljan seuraksi peuratyynyn. 

Armaksen lelukorin vieressä majailee Ikeasta hankittu rahi. Sille on muotoutunut kaksi käyttötarkoitusta: joko se on keinujalle jalkatukena tai tietsikkanörtille työskentelyalustana. Tykkään tehdä tietokonehommia myös lattialla, ja rahi on tuolloin sopivankorkuinen työpöytä.




Teimme mökin eteen viime kesänä päälle 40 neliöisen terassijatkeen ja sille rakentelin itse syksyllä rappuset. Ensi kesänä on tarkoitus sipistellä aluetta vielä sivuilta nätimmäksi sekä nikkaroida pientä levennystä mökin kupeille. Käsi syyhyää myös jo maalisutin varteen: kunhan keväällä keli sallii, alkaa sekä mökin että talon maalausoperaatio. Aika massiivinen, sanoisinko.

Kaunista talvipäivää, täällä paistaa nyt aurinko!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...