Long time no see! Minun oli kyllä tarkoitus postailla blogiin kesälläkin, mutta herranjestas kun oli haipakkaa. Ajatusta pidemmälle en päässyt. Mutta nyt halusin tulla jollain tavalla sinetöimään kesäkuulumiset tänne talteen, sillä kalenterisivut vaihtuvat ensi viikolla syksyyn.
Meillä oli suvi melkoista vauhdinhurmaa, sillä Romeo oppi ajamaan normaalilla pyörällä ja Vanessa hoksasi, kuinka viuhdotaan menemään potkupyörällä. Lapsukaiset pyöräilivät ahkerasti omassa pihassa, mutta lähestulkoon joka päivä piti pakata kinkuttimet takakonttiin ja käydä kylillä kruisailemassa. Treeniä tuli todella paljon.
Loma oli monelta saralta uuden oppimisen ja kehittymisen aikaa: Romeo siirtyi nukkumaan yksin omaan huoneeseen, oppi pois vaipoista, innostui piirtämisestä ja koukuttui palapelien tekemisestä. Puheeseen löytyi ärrä ja elokuu aikana myös ässä alkoi suhahtelemaan useammassa yhteydessä. Vanessa puolestaan oppi nukkumaan jälleen omassa sängyssä, lopetti yömaidot, siirtyi Pilteistä oikeaan ruokaan ja tapailee rohkeasti uusia sanoja.
FinStones-kiviin hurahdettiin koko porukalla, mikä väritti mukavasti lähestulkoon jokaista kesäpäivää. On etsitty, löydetty, maalattu ja piilotettu kiviä. Luulen, että tämä ilo meillä jatkuu vielä siihen asti, että saamme lunta maahan.
Kuopiota pidemmälle ei lomalla ehditty, mutta ei kyllä kaivattukaan. Omat lähihuudit ovat riittäneet täysin tämän kesän viettämiseen - vieläpä kun läheltä löytyi Romeon toivoma traktoritapahtumakin.
Kesäviikot olivat tosi sosiaalisia, kun nähtiin ihmisiä erilaisilla kokoonpanoilla ristiin rastiin. Se oli erityisen ihanaa.
Projektien osalta saimme tehtyä pienen terassin leikkimökin ympärille ja rakennettua puuttuvia portaita etuterassin ja ulkovaraston kupeeseen. Vielä pitäisi istuttaa yksi tuija leikkimökin terassin viereen, jotta lokakuussa ei tarvitsisi viritellä metsästä sahattua joulukuusta valoja varten.
Itse uppouduin kirjojen maailmaan ja olen lukenut viimeksi yhtä paljon lapsuudessa. Lukemisen toivoisin säilyvän matkassa jatkossakin, niin paljon iloa se on tuonut omaan mielenmaisemaan.
Menemisten, tekemisten ja näkemisten osalta ei kesältä olisi voinut enempää toivoa ja loma antoikin paljon enemmän, kuin vielä toukokuussa olisi osannut arvatakaan. Lämmittäkööt menneet kuukaudet sydäntä vielä syksynkin vihmoessa.
Täällä on jo pari viikkoa totuteltu uuteen arkeen, kun minä olen palannut koululle töihin ja mies jäi kotiin pitämään loppuja vanhempainvapaitaan. Romeo käy viettämässä päiväkodissa kolme aamupäivää viikossa ja muutamana aamuna pääsemme starttaamaan omille työmaillemme yhtä matkaa. Uusi arki on tarkoittanut omien lepohetkien vähenemistä, minkä kyllä etukäteen jo tiesinkin.
Kesällä ei aika riittänyt aloittamaan yläkropan treenirutiinia (josta haaveilin toukokuussa), mutta nyt minulla on mahdollisuus jokapäiväiseen urheilutuntiin työpäiväni jälkeen: oppituntini loppuvat pääsääntöisesti kello 14, mutta kotiin minun kannattaa mennä vasta 15 paremmalla puolella, kun päiväunien nukkujat alkavat heräillä. Niinpä olen lanseerannut itselleni liikuntahetken tuolle kyseiselle tuntipaikalle. Useimpina päivinä lenkkeilen, mutta yhtenä tai kahtena päivänä käyn salilla. Toivotaan, että tämä systeemi toisi jotain helpotusta ryhtihaasteisiin ja loppukesästä vaivanneisiin selkäkipuihin.
Täällä siis ollaan ja ajatukset alkavat kääntyä syksyn puolelle. Toivotaan, että tulevat kuukaudet olisivat mahdollisimman kuivia ja aurinkoisia - samalla koputetaan kovasti puuta, ettei juuri päinvastainen skenaario toteutuisi.
Moikku, kuullaan taas!
