Kohta on kesä!

Tämä kevät on kyllä huristanut nopeasti ohi, vaikka omalta osaltani siinä onkin ollut kompurointia. Vaikka lapset eivät enää valvota pidempiä yöjaksoja, tulee heräämisiä silti monta kertaa yössä. Omat unipätkäni ovat olleet todella katkonaisia ja harkitsen, riittäisivätkö paukkuni Vanessan yömaitojen lopettamiseen. Se kun ainakin Romeon kohdalla muutti yöt paremmiksi. Tällä hetkellä tunnen luissa ja ytimissä, millainen vaikutus unella on kaikkeen muuhun hyvinvointiin ja voin vain toivoa, että näköpiirissä olisi muutosta parempaan. Olen joutunut alentamaan rimaa monissa keväälle asettamissani tavoitteissa ja jopa luopumaan niistä. Se ärsyttää, vaikka tiedostan, että kovemmissa kortisolilukemissa ei ole realistista odottaa itseltään liikoja.

Noh, se niistä marmatuksista. Pian koittavalle kesälle olen maalaillut mielessäni muutamia toiveita. Olisi ihanaa, jos loma olisi mahdollisimman rento. Sellainen, että voisimme keksiä kesäisiä puuhia ilman suurempia aikataulupaineita ja että päivissä olisi ikuisen kesän tuntua. 

Isommista reissuista en oikein osaa haaveilla, niiden aika ei ole vielä tänä kesänä. Lasten kanssa todennäköisesti eläinpuistoilemme ja bongailemme kivoja tapahtumia lähialueilta. Leo’s Leikkimaa on jo pistetty kalenteriin ja Romeo toivoo kovasti pääsevänsä johonkin traktoritapahtumaan. Itse haluaisin nähdä useamman kesäteatteriesityksen ja jotain muutakin kulttuuria. En ole käynyt missään yöjalalla lähes neljään vuoteen, joten sellainenkin villi ajatus on keikahtanut mielessä, että kesällä voisi ottaa ainakin yhden tyttöjen humputteluillan ohjelmistoon.

Helsinkiläinen ystäväni tulee Rautavaaralle kesätöihin koko kesäksi ja olen innoissani ideoinut, mitä kaikkea yhdessä keksisimmekään. Toinen ystäväni puolestaan pitää koko kesän lomaa, joten on ihan huippua, että pääsemme näkemään oikeastaan milloin vain. Luulen, että tässä kesässä olisi aineksia kaikkien aikojen kaverikesään, mikä ilostuttaa jo pelkästään ajatuksena ihan hirmuisesti.

Meidän lähistölle pitäisi valmistua kesän kynnyksellä silta, jota pitkin pääsemme lyhyttä reittiä kylän keskustaan. Tämä antaa uusia mahdollisuuksia pyörillä ja rattailla liikkumiseen. Hankintalistalla onkin Vanessalle oma pyöräilykypärä ja istuin minun pyöräni tarakalle. Romeo huristeli viime kesänä isänsä kyydissä pitkin maita ja mantuja, joten eiköhän me tytötkin liitytä tänä vuonna perheen pyöräilykerhoon.

Parina aikaisempana kesänä olen hankkinut kesäkukkia mahdollisimman vähän, jotta säästyisin niiden kastelurumbalta. Nyt tuntuu, että kastelukannun kanssa haahuilu olisi sellaista sopivan rentoa puuhaa lasten kanssa ulkoillessa. Jos siis näette lähiaikoina jonkun lievästi hurahtaneen henkilön puutarhamyymälässä, se olen luultavasti vain minä.

Romeon kanssa olemme sopineet, että kesän alettua lopetamme vaippailun kokonaan ja lapsi siirtyy pottailemaan täysipäiväisesti. Wish me luck, että tähän ei tarvisi käyttää isompia panostuksia!

Oman kroppani osalta olen totaalisen tympääntynyt heikkoon ylävartaloon ja kadoksissa olevaan ryhtiin. En olisi kyllä koskaan osannut ennakkoon arvata, millä tavalla vauvojen ja taaperoiden kantaminen lysähdyttää selän ja niskan kasaan. Keväällä ei ole ollut jaksamista aloittaa mitään yläkropan treenirutiinia, mutta kesällä toivottavasti on.

Viime kesänä meillä oli vaikka minkälaisia projekteja pitkin tonttia. Tänä kesänä sellaisia on paljon vähemmän, oikeastaan vain leikkimökin ympäristöjen viimeistely. Tarkoitus olisi hankkia nippu puutavaraa ja tehdä pieni terassialue leikkimökin ja hiekkalaatikon väliin. Myös leikkimökin sokkelinvierustat pitäisi kaunistaa jollain tyylillä, näitä vaihtoehtoja vielä pallottelen. Puutavarasta voisi tehdä myös ulkovaraston edestä uupuvan portaan. Ja jos lautametrejä riittää, etuterassin pohjoispäätyynkin voisi pari askelmaa tehdä. Mutta siinäpä ne projektit - aika vähän omaan makuuni, mutta ehkäpä selviän. :’)

Muita kesään liittyviä mielikuvia ovat maisemahetket laiturilla, suppailuretket, vesileikit kuumalla nurmella, äitien ja lasten rantatreffit, kesälenkit ja jäätelöhetket. Toivottavasti mahdollisimman moni näistä toteutuisi, ja mieluusti useampaan kertaan!

Kohti kesää siis!

P.S. Eikös olekin söpöjä nuo ikkunassa olevat tarrat? Tarrat on nyt pop ja olen uhrannut niitä varten yhden lasiruudun olohuoneesta. Romeon kanssa laskimme tänä aamuna, että tarroja on tällä hetkellä ikkunassa 54 kappaletta. Mitäpä sitä ei lastensa ilon eteen tekisi. :)

Kolmevuotias

Tänään on suuri juhlapäivä, sillä Romeo täyttää kolme vuotta. ♥ Täytyy sanoa, että tykkään tällaisen kolmevuotiaan mielenmaisemasta kovasti: kaikenlaiset asiat kiinnostavat hurjan paljon, uteliaisuus on loputonta ja juttutulva tuntuu useimmiten taukoamattomalta. On ihanaa seurata, kuinka lapsen ajattelu ja puhe kehittyvät. Hänellä on meneillään intensiivinen kyselyvaihe. Miksi, mitä, missä - oikeastaan kaikki asiat pitää selvittää nyt juurta jaksaen ja jatkokysymykset seuraavat toisiaan.

Vaikka Romeo on edelleen kovin pieni, on hänellä kuitenkin jo monenlaista osaamista ja ymmärrystä asioista. Itsenäistä leikkiä on hellyyttävää seurata. Halutessaan Romeo pystyy olemaan avuksi kodin pienissä askareissa. Ulkoilemaan hän pääsee nykyisin jo etukynteen ja osaa olla pihalla itsekseen ennen kuin me muut selviämme perästä. Omatoimisuuden vastakohtana hän tarvitsee välillä rohkaisua asioihin, joissa on kriittinen omasta onnistumisestaan. Välillä tietyt asiat jännittävät tai pelottavat. Syliin Romeo kaipaa päivittäin. Oma tahto on yleensä kovin selkeä ja suorasukainen, tunteita koetaan ja näytetään isolla skaalalla. Keppostelu onnistuu ja on suloista nähdä, millä tavalla vitsailunkin taito kehittyy.

Päivittäiset lukuhetket ovat Romeolle tärkeitä ja niistä ei luisteta vaikka mikä olisi. Kaikenlaiset työkoneet ovat mielenkiintoisia ja useimmat leikit liittyvät niihin tavalla tai toisella. Traktoreiden, kuorma-autojen, kaivureiden, metsäkoneiden, autojen ja muiden moottoreilla toimivien välineiden merkit pitää selvittää tarkkaan.

Isommat juhlat meillä pidettiin jo eilen, kun talo täyttyi sukulaisista ja ystävistä. Tänään biletämme oman perheen kesken. Aamulla Romeo sai herätä onnittelulauluun ja aukaista meidän hankkimamme paketin, Valtran polkutraktorin peräkärryineen. Luulen, että sen kanssa tulee ajeltua tänään kilometri jos toinenkin. Huristeluiden lisäksi syömme juhlista jääneitä herkkuja, leikimme lahjaksi saaduilla leluilla ja vietämme päivää sankarin toiveiden mukaisesti. Ajatella, että olen saanut olla näin ihanan pojan äiti jo kolme vuotta.

Niin paljon onnea, rakas Romeo! ♥

Kevätkuulumisia

Helou! Blogi on pyörinyt mielessä, mutta täällä on ollut sen verran muuta meneillään, etten ole ehtinyt tekemään päivityksiä harmittavan pitkään aikaan. Vanessan synttäreiden jälkeen lapset nimittäin tulivat kipeiksi ja sitä iloa kestikin sitten neljä viikkoa. Yöt ovat olleet melkoista soossia (niin sairastamisen kuin eroahdistusta potevan pikkuneidin vuoksi), mikä on näkynyt suoraviivaisesti omassa toimintakyvyssäni. Äkkiä sitä osaakin arvostaa makoisia ja yhtäkestoisia yöunia! Vaikka itse olen pysynyt terveenä, tuntuu, etten ole kyennyt kuin vain pakollisiin hommiin ja ohjelmiin. Kevät on siis alkanut kompastellen, vaikka arkea onkin eletty sata lasissa.

Romeo aloitti käymään päiväkodissa kahtena päivänä viikossa, kolmisen tuntia kerrallaan. Alku oli kovin itkuista ja stressaavaa, mutta nyt olemme saaneet plakkariin jo kivoja päikkypäiviä, joista lapsi kertoo silmät loistaen. Hoidon puolesta Romeo ei päiväkotia tarvitsisi, mutta se on täällä ainut paikka, missä hän pääsee tekemisiin muiden lasten kanssa. Perhekerhossa olemme kyllä käyneet, mutta olemme olleet useamman kerran siellä ainoat osallistujat. Vähäväkisen maaseutupitäjän iloja, plääh.

Vanessalla on päällä edelleen voimakas eroahdistus. Minä en saisi kadota näköpiiristä, muuten tulee itku. Lohduton suru tulee myös vaikkapa siitä, jos pidän Romeota sylissä tai vaihdan hänelle vaippaa. Monia kotihommia on pitänyt opetella luovimaan lapsi sylissä. Käymään vessassakin. Ehkä tämä osaltaan selittää blogihiljaisuuttakin! Lohtua olen saanut muiden yksivuotiaiden pikkuisten äideiltä, joilla on sama todellisuus meneillään. Jospa tämä pian helpottaisi, sitä kovasti toivon (ja samalla koputan puuta, *kop kop*).

Lumet sulivat täältä ennätysnopeasti. Se oli pieni järkytys, olisin niin halunnut pulkkailuolosuhteiden jatkuvan huhtikuulle. Nyt saamme nautiskella kurakeleistä, pestä koirien tassuja ja mahanaluskarvoja, putsata lasten ulkovaatteita ja uida eteisen hiekkakasoissa. Nam.

Heh, näistä kuulumisista paistaa ehkä pienimuotoinen voipuminen. :’) Olen kieltämättä saanut välillä tsempata jaksamisen eteen, mutta onneksi meillä on ollut kaiken keskellä voimauttaviakin tekemisiä ja näkemisiä! Kotiympyröistä muualla piipahtaminen ja ihmisten näkeminen on antanut iloa ja virtaa.

Siitä olen iloinen, etten ole muistanut ja ehtinyt ajatella työpaikan asioita melkein ollenkaan - ainoastaan yksittäisissä hetkissä, jolloin olen hekumoinut sitä, että saan olla kotona. Ja mitä kotona olemiseen tulee, omat vanhempainvapaapäiväni loppuivat maaliskuun alkupuolella. Siirryin hoitovapaalle, eli loppukevään ajan kuukausituloni ovat ruhtinaalliset pari saturaista. Toivottavasti meiltä ei nyt päsähtelisi kodinkoneita tai autoja, kuten edellisten hoitovapaajaksojeni aikana.

Varsinaisia omia kuulumisia minulla ei juurikaan ole, sillä kun kaikki hetket menevät lasten kanssa, ovat kuulumisetkin lapsiin liittyviä. Itseäni tämä ei haittaa ollenkaan, mutta välillä mietin, joko ystäviäni kyllästyttää kuulla tilityksiä lapsiarjesta. :’) Mutta no can do, nyt eletään tällaista elämää! Ja hei, tulihan tässä mieleen yksi oma juttu: olen osannut asettua iltaisin katsomaan yhden jakson verran sarjaa! Minulla olisi puhelinliittymän kylkiäisenä HBO Max, mutta en ole saanut aikaiseksi virittää sitä tulille. Niinpä käytän sitä ainoaa sovellusta, josta katsomme lasten kanssa niin ryhmähaut kuin fantit, siis Yle Areenaa. Sieltä luiskahdin seuraamaan Gossip Girlia, jota onkin tullut nostalgiapäissään katsottua jo useamman kauden verran. Vaikka aikoinaan sarja tuli koluttua läpi, en muista yhtään, mitä siinä milloinkin tapahtui. Mukavan kevyttä hömppää.

Huhtikuun koittaessa meillä alkaa parin kuukauden juhlaputki, kun lähipiiriin on kasautunut monia keväisiä juhlapäiviä. Jospa saisimme pitää mahdollisimman monet kekkerit kauniissa aurinkosäässä emmekä enää nappaisi megaluokan tauteja.

Keväthymyjä!

Yksivuotias tyttöni mun

"En tiedä mitään niin ihanaa,

kuin oman yksivuotiaan.

On kaikki suurta ja mahtavaa,

kun maailmaa hän valloittaa.

Suklaasilmä, kastanjatukka,

äiskän ja iskän oma kukka!" 

Siinä se oli, Vanessan vauvavuosi! Vauhtia on piisannut siinä määrin, että aina ei ole ihan perässäkään pysynyt. Vuosi on pitänyt sisällään monenmoisia asioita: vauvan kasvua ja kehitystä, mutta myös sisarussuhteen muodostumista, erilaisia tekemisiä, arkea ja juhlaa. Peräpeiliin kun katsoo, voi olla ihan tyytyväinen - meillä oli elämänmakuinen vuosi, jollaista ei enää koskaan tule. Tehtiin, koettiin, nähtiin ja selvittiin. Ja ennen kaikkea meillä ei ole enää vauvaa, vaan maailman ihanin taaperotyttö! ♥

Vauvavuosi kasvatti meille neidin, joka rymyää eteenpäin lähes juoksujalkaa. Vanessalla on vahva oma tahto ja kyky pitää puoliaan. Hän ilmaisee tunteitaan laajasti ja osaa olla välillä melkoinen vekkuli. Isoveli on idoli, jonka manöövereja ihaillaan. Tämänhetkisinä mielenkiinnonkohteina Vanessaa kiehtovat luukkukirjat, lastenlaulut sekä kaikenlainen kiipeily - mitä korkeampi paikka, sitä hauskempi.

Vanessa on tällä hetkellä tosi kovasti äidin perään. Kuvaillessamme yksivuotiskuvia hän olisi mieluiten halunnut tulla äidin viereen, mutta suostui silti hetkiseksi kameran eteen. Sain talletettua muistikortille ihania otoksia ja tässäpä parikymmentä söpöä kuvaa päivänsankarista. 

Olemme viettäneet synttäripäivää kotosalla lasten ja koirien kesken. Synttärisankari herätettiin aamulla lukuisien pusutteluiden ja onnittelulaulun kera. On leikitty, höpsötelty, halittu, ulkoiltu ja pompoteltu ilmapalloja. Päiväunien jälkeen pistämme pöydän koreaksi, tutkimme paketteja ja juhlimme päivää pienellä lähisuvun porukalla. Viikonloppuna on tiedossa sitten isommat kekkerit, kun koti täyttyy runsaammin bilettäjistä.

On niin kiitollinen mieli menneestä vuodesta ja ennen kaikkea Vanessasta. Meidän ihanasta yksivuotiaasta. ♥

Onnea, rakas Vanessa!

Noh, missä se tammikuun energia on?

Täytyy tunnustaa, että olen ollut hieman pettynyt tähän alkuvuoteen. Oletin naiivisti, että vuodenvaihde on nollaushetki, jonka jälkeen saan jostain mystisesti uutta energiaa ja että oikein puhkun virkeyttä. Näin minulle on siis käynyt aikaisempina vuosina, mutta noh, nyt olo on ollut kulahtanut. Tämä on yllättänyt, harmittanut ja ketuttanutkin. Miksi uusi vuosi ei antanutkaan nyt uutta energiaa?

Rehellisyyden nimissä, olihan tuo vähän kohtuuton odotus. Miten sitä muka muuttuisi yhtäkkiä energiapommiksi, kun arkitodellisuus on edelleen sama: kädet täynnä kahden pienen ihmisalun kanssa. Täydessä ja työllistävässä arjessa ei niin vain ladata akkuja tammikuussakaan, vaikka mieli sitä odottaisikin. It is what it is. Olen yrittänyt nyt hyväksyä realiteetit ja olla odottamatta mahdottomia.

Jotain tämä tammikuu on kuitenkin tuonut: väsymyksen tunteista huolimatta minulla on ollut luovempi olo kuin pitkään aikaan. Iloitsen, että olen pitkästä aikaa löytänyt ideoiden ja inspiraation äärelle, vaikka varsinaiseen toteutukseen ei vielä olekaan mahdottomasti aikaa.

Olen myös ehtinyt porealtaaseen ja saunaan, näistä olenkin haaveillut toistuvasti. Olen edelleen saanut omaa aikaa päivittäin kolmen vartin verran - tuolloin liikun itse ja lenkitän koirat (tämä tapa alkoi syyskuussa). Ja lenkkirutiinin myötä olen muuten vihdoinkin löytänyt ajan ja paikan podien kuuntelemiseen (älkää edes kysykö, montako vuotta pohdin tätäkin).

Pieniä muutoksenpaikkoja olen kyllä huomannut. Esimerkiksi lasten päiväuniaikaan minulle on tullut tavaksi lösähtää sohvalle lepäämään ja pläräämään somea. Mutta kun olen miettinyt asiaa tarkemmin, ei se välttämättä olekaan kovin palauttava tai energiaa antava ratkaisu. Olen nyt alkanut kokeilemaan päiväuniaikaan sellaista, että ennen sohvalle lösähtämistä teen jonkin pikkupuhteen: järjestelen pakastimen, teen jonkin tietokonehomman, silitän ja vaihdan sohvatyynyihin uudet päälliset tai touhuan jotain muuta noin puolen tunnin verran. Puuhastelun ja lepäämisen yhdistelmä näyttäisi palauttavan enemmän kuin pelkkä sohvalla makoilu, joten yritän jatkaa tapaa tästäkin eteenpäin. Ainut haaste on keksiä, mitä milloinkin tekisin ja olenkin huomannut, että minun kannattaa suunnitella päiväuniajat etukäteen.

Toinen traditio, mistä minun kannattaa pyristellä irti, on jäätelön syöminen. Rakastan suklaajäätelöä ja siitä on tullut vaivihkaa päivittäinen palkintohetki - joko päikkäreiden aikaan tai iltamyöhällä. Vaikka herkutteluhetki itsessään on ihana ja nautinnollinen, olen huomannut, että jatkuvalla syötöllä jätskillä mässäily ei anna energiaa, vaan vie sitä. En ole koskaan ajatellut olevani sokerikoukussa, mutta taidanpa sittenkin olla. Ja tunnetusti tuo koukku laskee ihmisen energiatasoja, joten kun tässä laskee asioita yksi plus kaksi, ei ihmekään, että tammikuun vire on tuntunut matalalta.

Jos jotain vielä haluaisin arjestani modata, on se sarjojen palauttaminen takaisin elämään. Minähän olen ollut tosi pitkään katsomatta telkkaria tai mitään muutakaan ohjelmalähdettä. Nyt voisi olla aika sille, että valitsisin jonkin sarjan katsottavaksi. Ainakin Emily in Parisin uusi kausi houkuttelisi sekä vihdoin ja viimein myös And Just Like That (jota en ole katsonut jaksoakaan). Uskon, että etenkin tällaiset katsottavat toisivat itselleni jos ei energiaa, niin ainakin lisää hyvää mieltä.

Ja jos poraudutaan vielä hieman syvemmälle, voisin myös yrittää muuttaa arjen narratiivia. Vaikka jo mainitsinkin, että kädet ovat täynnä kahden pienen ihmisalun kanssa, voisin kuitenkin nähdä asiaa hieman toisin. Sillä onhan tässä menty eteenpäin eikä arki ole enää samanlaista selviytymistä kuten aiemmin: Romeon ja Vanessan kanssa on kevyempää olla. Vanessa pystyy tepsuttelemaan pihallakin jo jonkin verran, mikä on tuonut helpotusta ulkoiluihin. Päiväuniajat ovat yhtenäistyneet, kun vaaperokin on siirtynyt yksien päikkäreiden tahtiin - vielä hetki sitten oli kausi, kun en saanut omaa lepohetkeä missään vaiheessa päivää. Romeon taaperosekoilut ovat tasoittuneet ja muutenkin kaikessa on jo enemmän järkeä. Eli sen sijaan, että kokisin käsien olevan koko ajan täynnä, voisin nähdä sen, missä kaikessa elämä on jo helpottunut. Silloin varmasti koko oma asenne arkeen muuttuu jaksavaisemmaksi ja kiitollisemmaksi.

Summa summarum. Peli ei ole vielä menetetty, vaan tammikuun energian (tai edes osan siitä) on vielä mahdollista löytää tännekin näillä toimenpiteillä:

• Hyväksyn olosuhteet enkä odota liikoja,
• iloitsen jo saavutetuista ideoista ja inspiraatiosta,
• jatkan lenkkeilyä ja podien kuuntelua,
• touhuan sohvalla lepäämisen lisäksi pikkupuhteita,
• lopetan päivittäisen jätskihurvittelun,
• aloitan katsomaan jotakin sarjaa sekä
• näen, missä kaikessa arjessa on menty eteenpäin, enkä jumita vanhaan narratiiviin.

Eiköhän näillä nosteta energialeveliä pykälä jos toinenkin. Puhtia tammikuun loppusuoralle myös sinne ruudun toiselle puolelle!

Tänä vuonna

Muistatte varmasti, että rakastan erilaisia vuosiprojekteja ja tavoitteita. Isoja teemoja tässä on nyt ollutkin käsillä: viime vuonna Vanessan vauvavuosi, sitä edellisenä raskaana oleminen, 2023 Romeon vauvavuosi ja 2022 Romeon raskaus. Noin niin kuin tiivistetysti. Eli aika pitkään on mennyt raskauksien ja vauvavuosien äärellä.

Niinpä ei liene ihme, että tänä vuonna haluan ottaa tapetille oman hyvinvointini. Toki taaperoarki tulee asettamaan sille omat rajauksensa eikä kaikkea pysty toteuttamaan sillä tavalla kuin tahtoisi, mutta - uskon, että kun asetan hyvinvointiteeman tietoisesti näkyville, sitä kohti on helpompi kurotella edes hetkittäin.

Se, mitä yritän tänä vuonna hyvinvointini eteen tehdä, koostuu monista pienemmistä asioita. Haluan

• juoda enemmän vettä
• syödä tavalla, joka tukee jaksamistani
• venytellä ja tehdä jotain lihaskuntoni eteen
• saada ryhtini suoremmaksi
• ehtiä useammin porealtaaseen tai saunaan
• huolehtia paremmin ihostani 
• etsiä yhä parempia työkaluja mielen hyvinvointiin
• karistaa viimeiset vauvakilot
• kirjoitella blogiin ajatuksia aiempaa pienemmällä kynnyksellä
• olla varsinkin syksyllä kirkasvalolampun äärellä
• nukkua paremmin (tämä tuskin toteutuu, mutta tavoitteita on hyvä olla ja ainakin voin yrittää mennä unille aikaisemmin)
• olla enemmän zen (no juu, ei onnistu välttämättä tämäkään, mutta yritän!).

Haluan myös irrottautua enemmän omille menoilleni, mikä varmasti onkin nyt helpompaa, kun molemmat lapset voivat olla mummolassa yhtä aikaa hoidossa. Viime vuonna kahden pienen hoitaminen oli vielä niin kuormittavaa sekoilua, että halusin säästää mummoa sellaiselta - hoidossa oli aina yksi lapsi kerrallaan. Mutta nyt tosiaan asia on toisin.

Haaveilen, että saisin kehiteltyä hyvinvointiteemaa tukevia menoja: sellaista kehon- ja mielenhoitoa, jota en ole ehkä aikaisemmin kokeillut. Olisi mielenkiintoista käydä esimerkiksi äänimaljahoidossa, lillua metsäkylpylässä tai kiivetä vaikkapa pitkästä aikaa hevosen selkään. Myös kulttuurimenoja ja jopa kosmetologin tekemää kasvohoitoa olisi kiva saada listalle. En ole vielä ideoiden kanssa valmis, mutta uskon, että vuoden mittaan tupsahtelee kyllä mukavia oivalluksia. Vinkkejä saa nakella tännepäin! Hyvinvointimenoja aion rytmittää ohjelmistoon säännöllisesti, toivottavasti pääsisin niille kerran yhdessä tai kahdessa kuukaudessa.

Yksi villi kortti, jota olen mietiskellyt, on hiihtäminen. Olen hiihtänyt edellisen kerran vuonna 2012, kun minun oli pidettävä liikuntaa omalle oppilasryhmälleni. Tuolloin ja aiemminkin olen ollut vanhojen välineiden uhri - tuskinpa se suksi luistaa kovin hyvin, jos antiikkisia sivakoita on voideltu edellisen kerran tyyliin 90-luvulla. :') Ajatuksena hiihtäminen on kuitenkin kiehtonut jo monta vuotta - ehkäpä tämä talvi on se, kun viimein kokeilen. Tällä kertaa aion lainata ensin äidin tuoreempia välineitä ja sitten tarvittaessa investoida omiin, jos näyttää siltä, että homma luistaa mielikuvien sijaan myös käytännössä. Let's see.

Kaiken kaikkiaan tavoitteenani on antaa keholle ja mielelle sellaista hyvinvointia, millaista ne ansaitsevat. Tarkoituksena ei ole irrottautua arjesta, vaan yrittää elää siinä hieman paremmin ja kokonaisvaltaisemmin, huomioiden myös itseni. Tehdä hyviä tekoja minulle. Katsotaan, millaiseksi vuosi muotoutuu - lupaan raportoida viimeistään joulukuun viimeisessä postauksessa, miten meni.

Valoa ja kevyttä mieltä vuoteen 2026!

P.S. Kuvituksena räpsyjä tämän vuoden ensimmäisten lenkkien varrelta. Ihanaa, että kolme kuukautta kestäneen sateen jälkeen on viimein on pakkasta ja lunta!