9.4.2015

Raskisinko?

Ihan aluksi muistuttelen teitä kahdesta upeasta arvonnasta, jotka ovat blogissani meneillään: sunnuntaihin asti on aikaa tavoitella huikeita FACTORY by Tarja Ritari Design -tuotteita ja ensi viikon tiistaina taas päättyy suloisen Cilla's saippuaperheen arvonta. Olen kovin onnellinen, että bloggaaminen on poikinut tällaisia yhteistöitä - niistä on iloa niin teille kuin minulle. Osallistukaa siis. ♥


Vaan sitten tuohon otsikon kysymykseen. Olin nähkääs alkuviikosta taas työreissussa Kuopiossa ja kannoin sieltä H&M Homen alesta mukanani kaksi uutta mattoa. "Äää, marokkolaismattoja!" tokaisi mies kun rumautin ostokset olohuoneen lattialle. Kyllähän niissä selvää marokkolaishenkeä on, tyyli kun on tainnut jo sujahtaa omaan suosiooni. Tuota miehen "Äää"-alkua lukuunottamatta voisi kommenttia pitää jopa positiivisena; hänhän tunnisti oma-aloitteisesti mistä oli kyse!

Hankkimissani matoissa on erilaiset kuosit. Tätä harmaata ja tiheämpikuvioista olen nyt sovitellut eteiseen. Täällähän meillä ei ole koskaan varsinaista mattoa ollut, ainoastaan leveä kynnysmatto, sillä laatoitus on tuntunut kätevimmältä pitää matottomana. Siksi, ettei tarvitsisi huolehtia kenkien mukana kulkeutuvasta kosteudesta ja liasta. Maton suojeleminen on tuntunut eteisessä vähän turhalta hommalta... No, nyt tämän uuden maton sovittelun myötä näyttää siltä, että se sopisi kauniisti eteiseen - niin kokonsa, värinsä kuin kuvionsakin puolesta. Ainut kysymys, joka pyörii mielessä, on tuo raskisinko?

Tiedän, että matto tulisi saamaan eteisessä nuhruja kylkeensä. Pesukoneeseen se kyllä tarpeen mukaan mahtuisi, mutta mietiskelen sitä, lähtevätkö kaikki eteistahrat pesussa. Tarvitseeko niiden edes lähteä?

Taidan minä raskia. Varsinkin, kun mieskin jo osallistui matonkääntelyyn ja testaili, miten vessan ovi mahtuu aukeamaan maton päälle. Käytettäväksi nämä kauniitkin yksilöt on tehty ja toisaalta, aletuotteen nuhraantuminen ei aiheuta samanlaisia kiputiloja kuin jos kyseessä olisi perushintainen yksilö.

Tällaisia torstaipohdintoja! Millaisia mattoja te olette raskineet eteisiin sijoittaa? Hitsi, kun perinteisiä kuramattoja ei ikinä löydy näin kivoissa kuoseissa!

Hymyjä loppuviikkoon! ♥


28 kommenttia:

  1. Mustavalkoraidallinen muovimatto on meillä - peittämässä tuota karmeaa eteisen laattaa. Helppo luututa puhtaaksi, joten kuratahrat ei haittaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipas tällaisiakin muovisina! <3 Ostaisin heti! :)

      Poista
  2. Kaunis matto! Kyllähän tuo varmasti pohdintaa aiheuttaa... Kauniisti se tuohon eteiseen sopii, mutta eihän siinä lialta voi välttyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...varsinkin, kun kelit ovat nyt mitä rapaisimmat! :D

      Poista
  3. Hyvin sopii! Onko matto sellainen että saisit kätsysti heitettyä koneeseen puhdistumaan? Minä olen ainakin pessy pienempiä puuvillaa ja muovi mattoja koneessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä pesukoneeseen menisi niin materiaalin kuin kokonsakin puolesta! :)

      Poista
  4. Meillä menee käytännöllisyys kauneuden edelle ja eteisessä on vaan musta kuramatto vai miksi niitä sanotaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä olisi oivaa markkinarakoa jollekin mattonikkarille! ;)

      Poista
  5. On kyllä kaunis matto! Hurautat sitten pesukoneessa vaikka sen verran useammin :-) Kuramatto meilläkin on, kivituhkaa kun kantautuu ihan julmetusti! :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivituhka on kyllä kaunista, mutta voin kuvitella miten se kantautuu sisälle! :|

      Poista
  6. Kaunis matto. Eteinen on tosiaan aina sellainen kysymysmerkki arjessa, mutta riskinotto on paljon kivempaa kuin tylsä käytännöllisyys :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis matto <3 tosi upea :) pidä ihmeessä tuossa, sitten vaan koneeseen kun kaipaa pesua :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis matto ja ihanat nuo puulaatikot :)
    Kyllä käyttöön nämäkin kaunokaiset on tehty, pitäisin kyllä, voisin harkita itsellekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puulaatikot ovat löytö rompetorilta. <3 Totta, ihan turha taitaa olla pelätä käytön jälkiä tällaisessa tavarassa, joka on käyttöön tehtykin! :)

      Poista
  9. Jos matto mahtuu pesukoneeseen niin lattialle vaan!! Tekstiilisuihketta pintaan ensin niin lähtee tahratkin paremmin pois pesussa - kokeiltu on ja toimii! Ja mikä estä laittamasta pientä kuramattoa just oven eteen tämän maton päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtava vinkki tuo tekstiilisuihke!! Nappaan sen heti käyttöön, kiiiiitos! <3

      Poista
  10. Ehdottomasti matto lattialle, tosi kaunis! Ja jos menee kovasti huononnäköiseksi, niin sitten pesuun:D

    VastaaPoista
  11. Valtavan kaunis matto ♡
    Näyttää kyllä tuossa niin hyvältä, että toivottavasti raaskit!

    VastaaPoista
  12. hyvin sopii tuohon, veitkö viimeiset kipaleet mattoja mukanasi?:)

    meillä on kodarin lattialla ikean euron mattoja, taitavat olla jotain kylpyhuonemattoja, sellaisia valkoisia. ja monta monituista kerrtaa olen ne koneessa pessyt ja aivan vitivalkoiseksi lähteneet. ja matoilla on siis kävelty kuraistakin kuraisemmilla kengillä, sotkettu ruokaa yms muuta puklua ja tahraa lasten toimesta. että hyvin on ainakin meillä tahrat lähteneet 40 asteessa.
    tuo tekstiilisuihkeideahan on loistava, miksen ole sitä koskaan tajunnut mattoon kokeilla!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinne useampi matto vielä jäi, ihmettelin kyllä aletavaroissa tällaisia, kun en ole nähnyt aiemmin hyllyllä perushintaisenakaan! :) Mutta kuoseja taisi olla tarjolla ainakin viidenlaista ja kaikki alehintaan. :o Kyllä taitaa meilläkin mennä matto käyttöön ja tarpeen mukaan sitten pesukoneeseen. Tekstiilisuihke oli kyllä itsellekin uusi vinkki, sitähän tosissaan voi hyödyntää matoissakin! :)

      Poista
  13. Vastaukset
    1. H&M Homella oli yllättävän paljon kivoja mattokuoseja! <3 :)

      Poista
  14. Sopii kyllä aika täydellisesti tuohon tummalle laatalle! Kaunis väri ja kiva kuosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän erilaista mitä meillä on aiemmin matoissa nähty! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...