Hyvän keskustelun tunnusmerkit

Olen viimeisen vuoden aikana alkanut systemaattisemmin keräämään talteen ajatuksia ja luonnospohjia erilaisista postausaiheista. Vielä en kuitenkaan ole osannut jalostaa muistiinpanojärjestelmääni kovin täydelliseksi, sillä olen levitellyt ideoita niin muistivihkoon, Bloggerin tekstipohjiin kuin puhelimenkin muistioon. Löysin luuristani viime kesänä talteen laittamani idean, joka jostain syystä tuntuu ajankohtaiselta nytkin: hyvän keskustelun tunnusmerkit. Siispä postausta tästä aiheesta!

Meillä jokaisella on kokemuksia mitä erilaisimmista keskustelutilanteista sekä niiden luomista tuntemuksista. Mieleen ovat varmasti jääneet etenkin ääripäät: ne erityisen hyvät, intensiiviset debaattituokiot sekä pitkäpiimäisen puuduttavat jaaritteluhetket. Monenkirjavia keskusteluja käydään mitä vaihtelevimmissa ympäristöissä. Tämän postauksen pointit olen miettinyt vapaa-ajan puitteista käsin, joten esimerkiksi työtilanteisiin tai kaukaisempien sukulaisten kahvikekkereihin nämä näkemykset eivät taida olla kovin sutjakasti sovitettavissa. Mutta jos lähestytään aihetta oman arjen ja siinä vaikuttavien tyyppien kautta, niin seuraavaksi pohdintaa tästä näkökulmasta.

Itse teen tahtomattanikin havaintoja erilaisista keskustelutilanteista ja saatan pohtia niitä jälkikäteen paljonkin. On jännää, kuinka merkittävästi sananvaihdon tyylit vaihtelevat sen mukaan, kuka tai ketkä ovat pälpätyskavereina. Ainakin itse kontrolloin omaa ulosantiani ja keskustelutyyliäni hyvinkin tilannekohtaisesti. Toisaalta myös oma vireystila vaikuttaa pulinatasoon huomattavasti - vaikka kaikki hyvän keskustelun elementit olisivat kasassa, ei kaikkina päivinä yksinkertaisesti jaksa panostaa vuorovaikutukseen tilanteen ansaitsemalla kaliiperilla. Mutta jos nyt kuvitellaan, että oma olotila olisi optimaalinen, tietyt hyvän keskustelun lainalaisuudet ovat tunnistettavissa.

Koen, että olennainen hyvän keskustelun pohjatekijä on keskustelijoiden tasavertaisuus. Se, että tyypit ovat jollakin tapaa samalla levelillä ajatuksissaan ja elämässään, mahdollistaa rehellisen ja kitkattoman dialogin. Merkittävä epätasapaino nakertaa keskustelua jossakin vaiheessa, aina. Tähän liittyy myös jutustelukumppaniin liittyvät tunteet: itse saan hyvän flown päälle ainoastaan silloin, kun omassa mielessä ei paina mikään henkilöön liittyvä aikaisempi ihmetys tai mielipaha.

Jos mahdollista, ennen keskustelutilannetta on hyödyllistä miettiä ennakkoon, mitä tuoda jutusteluun omalta puolelta. Kun on valmiiksi kelannut, mitä keskustelutoverin elämässä on tapahtunut viime aikoina ja löytyisikö siihen liittyen kysyttävää tai puhuttavaa, on tullut huomioineeksi toisen osapuolen maaperän. Tarpeellista on myös miettiä, kuinka itse vastaa "Mitä kuuluu?" -kysymykseen. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen itse tuon tiedustelun edessä jähmettynyt, kun en ole etukäteen pysähtynyt omien kuulumisteni äärelle. Mikään ei ole tylsempää, kuin vastata,  että "Eipä tässä kummempaa".

Keskustelun edetessä koen tärkeäksi keskittyä siihen kaikilla aivosoluillani. Jos mieli luiskahtaa muualle, se syö tilanteesta väistämättä parhaimman kärjen. Kun on ajatuksella mukana, on helppo esittää jatkokysymyksiä ja olla kiinnostunut toisen osapuolen asiasta. Samaa hedelmällistä toimintatapaa odotan toisaalta aina myös itse kohtaavani. On kallisarvoista, että keskustelun vetovuorot vaihtelevat tasapuolisesti tai sulautuvat luonnollisesti yhteen. Se on mitä rasittavinta, jos vastuu dialogin etenemisestä jää vain toisen osapuolen harteille - silloin ainakin itse näen punaista, vaikka en välttämättä sitä ulosannillisesti näyttäisikään.

Mitä tulee keskusteluaiheisiin, ne ovat minusta erityisen tärkeitä, koko jutusteluhetken polttavin ydin. Perusturvalliset aiheet ovat fine, jos keskustelulta ei odota sen enempää. Mutta jos tavoitellaan hyvää keskustelua, se onnistuu sukeltamalla perustasoa syvemmälle. Tämä vaatii sekä luottamusta että rehellisyyttä. Oman kokemukseni mukaan kaikista parhaimmat dialogit ovat syntyneet, kun osapuolet ovat uskaltaneet raottaa salaisuuksien verhoja ja viedä keskustelua tasoille, joilla ei tavallisissa kahvipöytärupatteluissa pyöritä.

Olennaista on puhua omista kokemuksista ja kietoa keskustelu henkilökohtaisesta arjesta kumpuaviin aiheisiin. Joskus vaivaannun toden teolla, jos keskustelukumppanini alkaa tarinoida random-ihmisistä, joita en itse tunne ollenkaan. Tästä olenkin ottanut tärkeäksi ohjenuoraksi, että mikäli puhun keskustelun lomassa muista ihmisistä, rajaan henkilöt niihin, kenet molemmat tuntevat tai jotka olennaisesti liittyvät minun arkeeni. Muu on ajanhukkaa.

Keskusteluun keskittymisen ja puheenaiheiden lisäksi on väliä myös sillä, minkälaisella keskustelutyylillä ja tunteella tilanteessa on mukana. Antoisassa kanssakäymisessä ei tarvitse pidätellä, vaan tunteet saavat näkyä: on ihanaa innostua ja synkistellä puheenaiheiden mukaisesti. Oikealla otteella saa tasapaksunkin keskustelun muutettua vauhdikkaaksi ja mielenkiintoiseksi. Hyväntahtoisuus on tärkeää: vaikka ilmassa olisi hyvinkin lennokkaita ilmaisuja, ei missään vaiheessa tule letkauttaa vitsilläkään mitään sellaista, mikä väheksyy, mitätöi tai pilkkaa toista.

Onnistunut juttutuokio vaatii sen, että kumpikin osallistuja kykenee lukemaan tilanteen sosiaalisia signaaleja. Jos toinen ei syty jostakin puheenaiheesta, on järkevää vaihtaa suuntaa. Yleensä siihen on jokin syy, jos aihe lähtee lentoon vain toisen osallistujan puolelta - silloin kannattaa luovuttaa suunvuoro ja antaa kohteliaasti tilaa muille teemoille. Yhden aiheen tykittäminen, paasaaminen ja yksipuolinen neuvominen ovat omalla kohdallani automaattisia kausaliteetteja kiinnostuksen lerpahtamiseen.

Hyvän keskustelun tunnusmerkistö muodostuu jokaisella varmasti omanlaiseksi, mutta minulle etenkin nämä pyörittelemäni seikat ovat erityisen tärkeitä. Nautin siitä joka kerta, kun pääsen kokemaan hyväntahtoisen, mielenkiintoisen ja monipuolisen keskustelun. Parhaimmillaan hetkeä hekumoi vielä pitkään jälkikäteenkin.

 

Nykyelämässäni taidan kokea parhaimmat keskusteluhetket yleensä kahden kesken jonkun kanssa. Toisinaan hulvaton juttu lähtee lentoon ystäväpariskunnan kanssa vietetyn illan lomassa tai muutaman kaverin kesken tapahtuneessa kohtaamisessa. Opiskeluaikoina meillä oli lähes kymmenhenkinen ystäväporukka, jonka tavatessa jutut olivat lähestulkoon aina taattua laatutasoa - noita aikoja ja turinointeja muistelen vieläkin erityisellä lämmöllä.

Olipa koolla sitten kaksi tai usempi rupattelija, hyvä lörpöttelytuokio tuo elämään iloa, muistoja ja voimavaroja. Kunpa meillä jokaisella olisi elämässä tilanteita, jolloin pääsemme hyvän keskustelun äärelle.

Siispä toivotan erityisen hyviä jutustelutuokioita myös sinne ruudun toiselle puolelle!

Kun sähkökriisiä ei tullutkaan

Viime syksynä ei paljoa hymyilyttänyt, kun media suolsi uhkakuvia sähkönhinnan kehityksestä ja sähkön riittävyydestä. Jo silloin näkymiä suurentelevat otsikot ärsyttivät ja vielä enemmän ne ottavat päähän näin jälkikäteen, kun jokainen voi todeta tilanteen tasoittuneen. Nykyajan ilmiönä erilaisten skenaarioiden liioittelu on yleinen, mutta vastenmielinen toimintatapa.

Vaikka en kovin herkästi ime itseeni klikkiotsikoiden huutoja, pisti sähköjankkaus kuitenkin pelkäämään tulevaa talvea ja omien sähkölaskujemme suuruutta - entinen sähkösopparimme kun päättyi juuri marraskuun loppuun, kylmimpien kuukausien kynnyksellä. Ennen maksoimme kilowattitunnista 3,99 senttiä, uudessa sopparissa tuo luku oli 13,75 senttiä. Ei tietenkään mitään verrattuna silloisiin pörssisähköhintoihin, mutta kuitenkin moninkertaisesti aikaisempaan peilattuna.

Meillä talon poistoilmalämpöpumpulla toimiva lämmitys haukkaa suurimman osan talven sähkölaskuista. Ja koska rannassa seisoo myös täysin sähkölämmitteinen ja talviasuttava mökki, maksamme käytännössä kahden asuinrakennuksen lämpimänä pitämisestä. Näillä lähtökohdilla talven pakkaset vaikuttavat todella merkittävästi siihen, kuinka suuriksi sähkölaskut meillä muodostuvat. Vaihtelua eri vuosien välillä onkin ollut paljon.

Nyt kun olemme pyörähtäneet virallisesti kevätkuukausien puolelle, on hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan, miten talvenselkä taittui ja kuinka hirmuvauhtia sähkömittarimme ruksutti. Halvemman sähkön aikana emme koskaan tarkkailleet kulutusta, mutta nyt siitä on muodostunut koukuttava tapa. Olemmekin kuukausi kuukaudelta jännittäneet, saammeko tiristettyä kulutuslukemia entisten numeroiden alle - riemulla voimme todeta onnistuneemme.

Olemme vertailleet kuukausikohtaista kulutusta aikaisempien vuosien verrokkeihin. Dataa olisi saatavilla vuodesta 2018 saakka, mutta koostin tähän koonnin talvikuukausien kulutuksen vähenemisestä kahteen edelliseen vuoteen verrattuna.

Vertasipa kulutustamme mihin vuoteen tai kuukauteen tahansa, olemme saaneet marras-helmikuussa tiristettyä sähkölukemiamme edellisiä pienemmiksi. Ja se tuntuu aivan mahtavalta - paitsi ajatuksissa, myös kukkarossa. Olin kauhunsekaisin tuntein kerännyt tilille sähköpuskuria ylisuuria laskuja ennakoiden, mutta käytännössä olemmekin maksaneet sähköstä ja sen siirrosta lähes eurolleen saman verran kuin aikaisempinakin vuosina.

Pienempiin kulutuslukemien takana on muutama tietoinen teko tai asia. Tässä pieni lista niistä:

1. Sää. Suht leuto talvi on pelastanut paljon. Jos täällä olisivat paukkuneet parinkymmenen asteen pakkaset säännöllisemmin, oltaisiin aivan erilaisessa lopputuloksessa. Suuri kiitos siis yläkertaan tästä!
2. Talon lämmityksen viilaaminen. Vaikka meillä ovat muutenkin talon yleissäädöt tehdasasetuksia viileämmillä lukemilla, pudotimme niitä entisestään. Tällä hetkellä talo lämmittää itsensä noin 19-20 lämpöasteeseen automaattisesti. Tätä olemme kuitenkin avustaneet jokapäiväisellä takan lämmittämisellä, minkä uskomme vaikuttaneet kokonaiskulutukseen huomattavasti. Jos takka ei olisi pöhissyt päivittäin, olisi talon lämmitysjärjestelmä kuluttanut sähköä merkittävästi enemmän.
3. Talon lämminvesivaraajan säätäminen energia-asetukselle. En tiedä, miksi tämä on tullut ohitettua aikaisemmin, mutta tänä talvena otimme Nibessä käyttöön lämpimän veden energiasäädön. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin tällä asetuksella lämminvesivaraaja nostaa veden lämpötilan säännöllisin väliajoin yli 55 asteeseen, mutta ei ylläpidä tuota lämpöä jatkuvasti.
4. Vedenkulutuksen huomiointi. Tässä ei ole tehty järisyttäviä muutoksia, mutta muutamia pienempiä tekoja kuitenkin: itse olen vähentänyt vapaa-aamujen aamusuihkuja ja mies on käynyt jalisharkkojensa jälkeen pesulla treenipaikalla. Huomaan myös suihkuaikojemme lyhentyneen ja pyrkimyksemme hyödyntää viileämpänäkin virtaavaa vettä (lämmintä vettä saa odotella aina hetkisen, sillä lämminvesivaraaja ei sijaitse pesuhuoneen vieressä).
   
5. Mökin lämmityksen viilaaminen. Mökissä pidämme päällä pienempää peruslämpöä kuin talossa, sillä siellä ei vietetä niin säännöllisesti aikaa. Ja kun vietetään, lämmitetään saunaa, mikä itsessään nostaa senhetkisen lämpötilan sopivan miellyttäväksi. Aikaisempina vuosina meillä on tainnut olla mökin alakerran lämmityslukema 17 asteen hujakoilla, mutta tänä talvena se on pyörinyt noin 15-16 asteessa. Varastokäytössä oleva yläkerran parven lämmitys on säädetty sen sijaan aina 10 asteeseen.
6. Saunomisen harventaminen ja kellottaminen. Sen jälkeen kun talosaunammekin valmistui pari vuotta sitten, olemme olleet melko ahkeria saunojia: vuosi sitten talvella saunoimme useamman kerran viikossa. Nyt viikottaisia saunakertoja on ollut harvemmin ja löylyjen sijaan olemme vuorotelleet reippaammin ulkoporealtaassa. Alkutalvesta oli ajatuksena, että saunomisen painopiste siirtyisi vahvemmin mökin puusaunan varaan, mutta tämä keikahdus ei ole tapahtunut suunnitelmien mukaan - talon sähkösaunassa piipahtaminen on vielä turhan helppoa. Kellottamista sen sijaan olemme tehneet täsmällisesti: suunnittelemme saunomisen ajan niin tarkasti, ettei sauna lämpiä turhia minuutteja. 20 minuutin esilämmitysajasta olemme pitäneet nyt tiukasti kiinni ja se riittää optimaalisiin löylyihin oikein hyvin. Ennen kiuas saattoi odotella päällä tuplatenkin kauemmin, joten kellottamiseen panostaminen on ollut ehdottoman hyvä, taloudellinen rutiini.
   
7. Valaistus. Tämä on hieman marginaalinen seikka, mutta viime talveen verrattuna olemme pitäneet ulkovaloja vähemmän päällä. Vuosi sitten ohjelmassa oli öisiä koiranpentujen ulkoilutuskeikkoja, joten ulkovalot paloivat pimeällä aina. Tänä vuonna ei täysikasvuisten colliepojujen kanssa ole tarvinnut enää pihalla rampata, joten öisin valot eivät enää pala. Marginaalisena pidän tätä seikkaa siksi, koska kotimme kaikki valaisimet (sekä sisällä että ulkona) ovat LED-valoja, eivätkä ne kovin sähkösyöppöjä ole - eivät ainakaan kokonaiskulutuksen kannalta.
   

Tässä vaiheessa kevättä olo on tyytyväinen ja huojentunut. Talvi lutviutui sähkönkulutuksen osalta paremmin kuin olisin etukäteen osannut koskaan ennakoida. Luulen, että kilowattien seuraamisesta on muodostunut meille niin säntillinen tapa, että jatkamme sitä varmasti tulevaisuudessakin. Sitä toivon, että jatkossa media ei enää kiljuisi samanlaisia katastrofikuvia, mutta luulenpa, että se on jo liikaa odotettu.

Hyvää mieltä kevätpäiviin!

Hei hei, helmikuu!

Talvikuukaudet ovat vilistäneet tällä kertaa todella nopeasti. Tuntuu, että vastahan oli marraskuun alku, jolloin aloittelin kodin joulusiivouksia! Ja nyt ollaankin yhtäkkiä pompattu jo helmikuun viimeiseen päivään. Kreisiä. Ennen kuin astutaan maaliskuun puolelle (eli ensimmäiseen kevätkuukauteen!), kokosin listaa helmikuussa tehdyistä ja mieleen jääneistä asioista. Ihmeempiä spektaakkeleita ei koettu, vaan elämä oli tasaisen tavallista. Juuri sellaista, mitä sen haluaakin olevan.

Helmikuussa...

• Kuukausi alkoi temputtelevalla pyykinpesukoneella. Sen käyttöönotosta on tasan viisi vuotta, joten epäilen vahvasti, että siihen on koodattu jokin ajallinen rikkoutumiskoodi. Argh. Kyse on jonkinlaisesta ohjelmistoviasta, eikä laitteen kosketusnäyttö toimi niinkuin pitäisi. Insinöörin aivoilla varustettu mieheni sai kehiteltyä koneeseen tietyn näppäilysarjan, jolla se lähtee pyörimään. Nyt seurataan, toimiiko tämä kikkakolmonen jatkossa, vai pitääkö pesukonetta oikeasti ruveta korjaamaan tai vaihtamaan.
  

• Surullisia sävyjä oli tiedossa, kun vietimme ukin hautajaisia. Yli 97-vuotiaaksi asti elänyt ukki sai elää pitkän ja monipuolisen elämän, joten kuoleman kohtaaminen tuntui murheesta huolimatta luonnolliselta. Silloin voi varmasti sanoa elonkaaren olevan täynnä, kun jo itse toivoo pääsevänsä pois. On lohdullista, että ikävän rinnalla läikehtivät kultaiset muistot.

• Synttäribileitä vietettiin kaksin kappalein. Ensin juhlistettiin Jalon komeaa yhden vuoden ikää ja sitten kahviteltiin äitini synttäreitä. Pienet juhlat tekevät aina hyvää.

• Helmikuussa aurinko on paistanut yltyvissä määrin ja olen nauttinut pitenevistä päivistä onnellisena. Kuukausi on tarjoillut myös komeita auringonlaskuja ja niitä on tullut tietysti ihasteltua omasta rannasta käsin.

• Eräänä viikonloppuna innostuin tekemään meille lauantaiherkuksi vohveleita, vaikka yleensä niitä tulee tehtyä melko harvoin (ja yleensä vain silloin, kun meillä on kahvitteluvieraita käymässä). Paras kombo on yhdistää vohveli suklaajätskiin - harva resepti maistuu yhtä euforiselta!

• Olemme lähes joka päivä joko saunoneet tai kylpeneet porealtaassa. Kahden laitoksen välisestä pohdintakeskustelusta on tullut melkeinpä hupsu tapa, kun illan lähestyessä jompi kumpi avaa aina mietiskelyn, mikä lämpökäsittely olisi tällä kertaa vuorossa.

• Takkaa on polteltu päivittäin. Hyvä, että siitä on tullut rutiinia, eikä käytäntö ole talvikuukausien aikana lopahtanut. Uskon, että jokapäiväinen lämmitys on vaikuttanut merkittävästi sähkölaskun pysymiseen maltillisena.

• Kuukauden puolivälin tienoille saakka jännitin opetöiden kuvioita, sillä niihin on tulossa muutoksia. Mustaakin mustempia uhkakuvia oli ilmassa, mutta onnekseni ne eivät toteutuneet. Ratkaisujen selvitessä tuntui siltä, kuin koko kevät olisi pelastettu. Jännittäminen aiheutti hetkellisesti merkittävää stressiä ja plan B:n valmistelua, mutta onneksi kaikki kääntyi parhain päin.

• Blawhiin olen panostanut minimaalisen vähän, vain kahden somejulkaisun ja verkkokauppatilausten postittelujen verran. Tämä johtuu eittämättä siitä, että aivojen työkaista on ollut buukattuna kouluhommille. Onneksi printtihommat joustavat näin, eikä hiljaiselo aiheuta muuta kuin myynnin pienentymistä.
  

• Kukkia en ostanut koko helmikuun aikana ollenkaan, mikä on poikkeuksellista. Kaupassa on ollut nyt jotenkin tosi kökköjä vaihtoehtoja (ja tammikuun lopulla ostetut tulppaanit nuupahtivat melkein heti), joten maljakontäytteet ovat jääneet hankkimatta.

• Koirien kanssa on ollut jonkin verran äträämistä. Molemmat ovat nyt murrosikäisiä ja se näkyy muutamassa asiassa: Jalolla on syöminen vaikeutunut radikaalisti ja arjessa joutuu oikeasti käyttämään luovuutta keksiessään, millä poppaskonstilla ruokaa saisi uppoamaan. Uljas taas on nenänsä vietävissä ja jos lenkillä sattuu kohdille jokin tärisyttävä haju tai koirakohtaaminen, jätkä menee ihan sekaisin. Seurauksena on ihan tolkutonta vetämistä ja eteenpäin pyrkimistä - tavallista isokokoisempana colliena Uljaksella on niin paljon voimaa, että välillä lenkkeily on tosi stressaavaa. Hyvinä päivinä ei tietenkään ole mitään ongelmaa, mutta huonolla tuurilla koko lenkkireissu tuntuu pahimmalta painajaiselta. Tavalliset pannat ja valjaat eivät menoa pidättele, joten nyt helmikuussa hankin sitten kuonoon laitettavan vedonestopannan. Se näyttää onneksi laimentavan vetämisongelman, mutta aiheuttaa nokan hinkkaamista lumihankeen: tämän seurauksena jää raapaisi pari viikkoa sitten kirsun reunasta palasen, joka meinaa mennä verille uudestaan, jos Uljas erehtyy hankaamaan nenäänsä maahan. Ei ole aina yksinkertaista tämä koiranomistajan elo, vaikka superrakkaista epeleistä onkin kyse!

• MM-hiihdot ovat viihdyttäneet meitä tuttuun tapaan. On ollut huippua penkkiurheilla ja seurata suomalaisten sivakointia kotisohvalta. Hiihtolähetysten aikataulut on tsekattu tarkasti, jotta oman päiväohjelman on pystynyt suunnittelemaan niiden pohjalta.

• Toinen sijoitusasuntoni meinasi aihettaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä, sillä talon katolla oleva viemäri oli tulvinut ja lorauttanut vettä alaspäin. Kaikeksi onneksi vesi oli kulkenut vaatehuoneen kotelointia pitkin eikä aiheuttanut vaurioita asunnon muihin tiloihin (alakerran naapuri ei ollut harmillisesti näin onnekas). Taloyhtiö hoiti rempan - eli kuivatuksen ja vaatehuoneen pintamateriaalien uusimisen - reilussa viikossa eikä minun roolikseni jäänyt muuta kuin puhua pari puhelua ja viestitellä muutama viesti. Koska rakenteet ovat taloyhtiön vastuulla, ei tapauksesta muodostunut minulle suoria kustannuksia. Toivotaan, että yhtiön kassassa olisi ollut sen verran puskuria, etteivät lorahduksen korjauskustannukset näkyisi tulevissa vastikkeissa.

• Minä en ole mikään puhelimessa turisija, mutta on muutamia ystäviä, joiden kanssa harrastan harvakseltaan pitkiä puheluita. Yksi tällainen sattui tälle kuulle, ja voi, miten iloiseksi se tekikään! On niin mukava, kun pääsee välillä jauhamaan juttuja samalla aaltopituudella olevan ihmisen kanssa.

• Samalla kun olen iloinnut ystävyydestä, olen tullut ihmetelleeksi myös minuun kohdistettua välinpitämättömyyttä, jopa mitätöinniksi luonnehdittavaa kohtelua. Tätä pyöriteltyäni olen tullut siihen lopputulokseen, että kuvatunlainen toiminta tiivistyy aina käyttäytyjän omiin elämänsolmuihin, joita me ulkopuoliset emme pysty aukomaan.

• Kotikiinteistömme paperiasiat ansaitsisivat pienet pippalot, sillä meillä on viimeinkin kaikki lopputarkastukset pulkassa, jihuu! Täällähän on siis tehty raksa-asioita ketjussa: mökkiä, taloa ja autokatosta ja niihin kaikkiin on luonnollisesti tarvittu omat dokumentit ja tarkastukset. Alitajunnassa on vaivannut, kun prosessi on ollut keskeneräinen, mutta eipä ole enää. Vaikka jokapäiväiseen elämiseen asialla ei ole ollut vaikutusta, ovat minun lokeroaivoni kuitenkin piiputtaneet tämän viimeistelemättömän osaston vuoksi. Nyt saan lopultakin arkistoida raksa-asiat mielestäni ja käyttää vapautuneen aivotilan johonkin muuhun.

• Iltapäiväkahvien kanssa olen ollut hieman hukassa. Tai pikemminkin kahvitteluviihteen kanssa. Kun minulla oli joulu- ja tammikuussa tapana katsoa Areenasta Metsoloita, on sarjan loputtua tuntunut nyt tyhjältä. Minkähän ohjelman sitä keksisi uudeksi seurattavaksi?

• Otin viimein käyttöön uuden tietokoneen, jonka hankin toimintavalmiiksi jo yli vuosi sitten. Kuten kaikki minut paremmin tuntevat tietävät, inhoan tietotekniikkaa ja laitteiden vaihtamista. Entinen läppärini oli jo kahdeksan vuotta vanha eikä siinä ollut toiminut akku syksyn 2017 jälkeen (tiputin laitteen silloin sängyltä alas), mutta vaihtaminen tuntui ennen tätä epätarkoituksenmukaiselta. Vuodenvaihteessa vanhan koneen käyttöjärjestelmä meni kuitenkin vanhaksi eikä Microsoftin laite- ja tietoturvatukea ollut enää saatavilla, joten vaihto-operaatio oli nyt pakko tehdä. Rehellisyyden nimissä olen saanut uutta intoa tietsikkatyöskentelyyn, kun en olekaan enää verkkovirran varassa, vaan pystyn näppäilemään läppäriä niin sohvalla kuin sängyssäkin.
  

• Helmikuun lopulla, tarkemmin sanottuna toissayönä, pääsin pitkästä aikaa näkemään revontulia. Viime vuonna missasin ne useampaan otteeseen, mutta nyt niin ei onneksi käynyt. En tiedä mikä taika reposissa on, mutta niiden seuraaminen on itselle aina jotenkin tosi vaikuttava kokemus. Vielä kun olisi vehkeet ja taidot sillä tasolla, että saisi otettua pohjanpaloista kännykkäsuttua parempia kuvia, niin avot.
  

 

Sellainen helmikuu täällä. Haleja!

Feel good -sisältöä

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, kuinka kaikki näkemäsi ja kuulemasi vaikuttaa sinuun? Esimerkiksi tunteisiin, mielialaan ja maailmankuvaan? Jos sanotaan, että ihminen on viiden läheisimmän henkilönsä keskiarvo, väitän, että sama logiikka pätee varmasti myös somessa ja mediassa kulutettuun sisältöön. Itse havainnoin viestintävälineiden käyttöä nykyisin aika paljon ja pyrin herkällä sormella tekemään muutoksia siihen, minkälaista sisältöä kulutan. En halua, että eteeni tulee aineksia, jotka aiheuttavat minulle epämääräisen ikävää oloa tai ahdistusta. Tässä postauksessa ajattelinkin löyhästi listailla, minkälaista materiaalia pyrin verkkokalvoilleni tarjoamaan.

Feel good -osastoon lasken sellaisen sisällön, joka inspiroi, innostaa, opettaa, aktivoi ja luo hyvää mieltä. Parhaimmillaan sellainen luo oivalluksia, keventää mielialaa, antaa samaistumispintaa ja ehkä jopa auttaa tavoittelemaan omia unelmia. Aihepiireinä minuun osuvat esimerkiksi ihmisten tarinat ja kokemukset, elämän ilmiöt, asuminen ja remontointi, MM-tason urheilu, talous ja sijoittaminen, minimalismi sekä yrittäjyys.

Samalla kun on vaivatonta listata hyvää mieltä tuottavia aiheita, on myös helppo luetella, millainen sisältö luiskahtaa feel bad -kategoriaan. Itse karttelen nykyisin raskaampia teemoja ja olen huomannut alkaneeni sivuuttaa sellaiset systemaattisesti. Esimerkiksi joitakin yhteiskunnallisia ongelmia ja vaikkapa masennusta käsitteleviä julkaisuja olen seurannut aiemmin enemmän, mutta nyt ne eivät tunnu istuvan itselle entiseen tapaan. Myös kaikenlainen paasaus, sairauskertomukset ja omien mielipiteiden vahva julistaminen saavat minussa aikaan pakenemisreaktion.

Instagramissa ja Facebookissa näkemänsä sisällön säätely on vaikeampaa, koska algoritmi tekee valintoja meidän puolestamme. Sen opettaminen on hidasta ja tympeää - en ole vieläkään päässyt eroon surullisista eläinvideoista, joita sovellukset tyrkyttävät minulle kuukaudesta toiseen. Monia asioita on kuitenkin mahdollista näissäkin palveluissa hallita: ikävältä tuntuvista postauksista voi aina swaipata eteenpäin niihin pysähtymättä.

Toisaalta omaa somekuplaansa voi säätää tiettyyn pisteeseen saakka, kun valitsee seurattavikseen turvallisia somettajia; sellaisia, joiden tietää tuottavan itselle sopivaa materiaalia. Itse tykkään seurata esimerkiksi Iidan matkassa -tiliä, maisemajulkaisuja ja rahatilejä. Minulla on kourallisen verran seurattavana myös sellaisia somettajia, joilta nousee säännöllisesti kivoja ajattelunaiheita. Heitä en kuitenkaan seuraa Tykkää-napin kautta, sillä en halua "tuhlata" julkaisuja silloin kun Insta nostaa ne silmieni eteen. Nautiskelen tällaisista postauksista mieluummin siten, että käyn omatoimisen tilikierroksen silloin kun on minulle paras hetki.

Sovellusten ulkopuolella omavalintaiset nettisurffailut ovat iisimpiä hallita, sillä mikään tekoäly ei määrää sitä, mille sivustolle ihminen klikkailee. Silloin kun haluan erityisesti ahmia jotain leppoista sisältöä, lähden blogikierrokselle niin sanottuihin hyvän mielen blogeihin. Näistä esimerkkinä vaikkapa Lisbet E.

Myös naistenlehtien sivustot ja artikkelit ovat maaperää, jolla tapaa suht riskittömiä aiheita. Mielenterveyteen ja ihmissuhteisiin liittyvät jutut ovat näillä alustoilla tosin hieman rajatapauksia, sillä ne saattavat kietoa omat ajatukset vatvomaan omakohtaisia kokemuksia, mille ei kuitenkaan olisi siinä hetkessä tarvetta.

Iltaisin teen vierailun netin pahamaineisille keskustelupalstoille. Niissä en kuitenkaan avaa yhden yhtä ilkeämielistä tai tympeää ketjua, vaan etsin luettavaksi pari-kolme hupsua tai mielenkiintoista aihetta, joista ihmiset kertovat omia kokemuksiaan. Tästä on tullut yllättävän mukava ja nollaava tapa, jonka jälkeen aivoissa ei yleensä pyöri oman elämän mietintöjä ja murheita. Kevyet teemat mielessä on helppo nukahtaa. 

Podcastien kenttä on laajasti positiivista sisältöä tarjoava, mutta omalta kohdaltani vielä melko tutkimaton alue. En oikein osaa orientoitua useampaan podiin kerralla, vaan tykkään kuluttaa yhden äänijulkaisijan tuotantokaudet yhteen putkeen. Tällä hetkellä olen kuunnellut eniten Aamukahvilla-podcastia, mutta tykkään siitä tiedosta, että hyvää mieltä tuottavia podeja olisi olemassa pilvin pimein. Tämä saattaakin olla sisältöalue, jota lähitulevaisuudessa haarukoin ja kulutan yhä enemmän.

Kun puhutaan sisällöntuottajista, ei tule unohtaa perinteistä printtimediaa ja TV:tä. Sisustus- ja aikakauslehdet ovat meikäläisen lemppareita, mutta niitä tulee omassa säästömoodissa hankittua ja luettua harmillisen vähän. Perinteistä sanomalehteä luen päivittäin, mutta mielipidesivut ohitan varauksella. Kirjoja olen viimeisen vuoden aikana nautiskellut enemmän kuin monen aikaisemman vuoden aikana yhteensä, ja luulen, että kevättä myöten niissä lukutahti vielä kiihtyy. Tällä hetkellä minua odottaa olkkarin sohvapöydällä Villa Venla -sarjan uusin osa, Routavaurioita.

Telkussa minulle feel good -sisältöä ovat esimerkiksi erilaiset remppa- ja asunnonmetsästysohjelmat, viihdepläjäykset, ajankohtaislähetykset, MM-tason urheilukisat (etenkin hiihto) ja sellaiset rikossarjat, jossa syyllinen saadaan selville. Välillä löydämme miehen kanssa suoratoistopalveluista yhdessä seurattavaksi jonkun kivan sarjan. Alkuvuodesta katsoin itsekseni läpi Metsolat, josta tykkäsin edelleen kovasti. Synkät, alakuloiset ja tummasävyiset sarjat skippaan heittämällä.

Uutisiin olen koukussa ja tästä seikasta en pidä ollenkaan. Tiedostan erittäin selvästi sen, että jokapäiväisten uutisraporttien seuraaminen tekee maailmankuvani synkemmäksi ja tulevaisuudennäkymät pelokkaammiksi. Jos jostain, niin tästä mediasisällöstä minun pitäisi osata luopua, tai ainakin vähentää sen kuluttamista. Ja ehkä rajata tietolähteitä - iltapäivälehtien sivuille eksyminen tuottaa joka kerta ikävän olon, mutta silti löydän itseni niiltä päivittäin. Kunpa jossain olisi uutiskanava, joka tuottaisi vain positiivisia uutisia ilman klikkiotsikoita!

Vaikka on hyvä tiedostaa ja etsiytyä itselleen sopivan feel good -sisällön äärelle, voi siitäkin saada yliannostuksen. Rajaamaton määrä somea ja mediaa tuottaa aina jossain vaiheessa pahan olon, jolloin vastapainoksi tarvitaan reaalielämässä hyvinvointia tuottavia asioita ja tekemisiä. Niiden listaaminen taitaisi kuitenkin olla jo ihan oma postausaiheensa, joten ajatuksenjuoksu lienee järkevintä stopata tällä kertaa tähän.

Aurinkoisia talvipäiviä!

Miten talon ääniasioiden kanssa kävi?

Olen kirjoittanut tätä blogia vuodesta 2012 saakka ja sinä aikana olen ehtinyt rustailemaan postauksia yli kahdeksansataa. Lukijamittarikin näyttää rullanneen jo lähelle miljoonaa. Tätä taustaa vasten on hauska todeta, että kaikista eniten viestiliikennettä poikinut postaus on kaikkea muuta kuin sisustusta ja seesteisiä ajatuksia. Itse asiassa tuo postaus taitaa olla myös ainoa laatuaan, jossa ei ole yhden yhtä kuvaa.

Kyse on viisi vuotta sitten julkaisemastani tekstistä, jossa käsittelin talon ääniasioita. Postauksen nimi oli "Meni vähän eri tavalla kuin piti". Tuolloin kerroin meidän Nibe-poistoilmalämpöpumpun ja Samsungin side by side -jääkaapin aiheuttamista äänihaitoista. Tai no, haitta on melko lievä ilmaisu asialle, joka vaikutti tuolloin elämänlaatuun erittäin merkittävästi.

Molemmat koneet mörisivät niin saatanallisesti, että yöunet menivät. Aiemmassa postauksessa kuvailin tilanteeseen liittyneitä tuntemuksia ja alkuvaiheen selvittely-yrityksiä. Jaoin myös ääninäytteet kummankin toosan osalta. Postauksen pääset lukemaan tästä.

Olen saanut etenkin Nibeen liittyen lukemattomia yksityisviestejä. Useammat ihmiset ovat etsineet minut somesta ja kertoneet kärsivänsä samanlaisesta äänisaasteesta. He ovat kysyneet hädissään, onko meillä löydetty tilanteeseen ratkaisua. Ilokseni olen voinut kertoa, että kyllä! Siksi siis tämä postaus: jotta muutkin samassa tilanteessa olevat löytäisivät vertaistukea, toivoa ja ratkaisuja.

Miten meillä asiat sitten etenivät? Kerrotaanpa ensin Nibestä. Meillä kävi laitetta katsomassa kaksi eri asiantuntijaa. Ensimmäinen oli ihan pihalla koko vekottimesta, kertomansa mukaan ei edes tiennyt miltä laitteen pitäisi kuulostaa, sillä hänen työnsä oli vain asentaa niitä paikoilleen. No, jälkimmäinen professori oli sitten paremmin perillä asioista. Hän totesi, että meillä oleva F750-malli on aiheuttanut ääniongelmia muissakin kodeissa. Kertoi, että laitteen ääni on kova ja joillakin epäonnisilla rakentajilla vekotin oli sijoitettu jopa kodinhoitohuoneeseen mölisemään. Asentaja ei kuitenkaan pystynyt vaikuttamaan ääneen muutoin, kuin säätämään siihen hertsirajoittimen. Rajoitin ei antanut koneen pyörittää hertsejä yli satasen. Tämä vei laitteen mörinästä kamalimman kärjen, mutta ei kuitenkaan korjannut äänitilannetta sille tolalle, että talossa olisi voinut nukkua. Öiksi sammutimme kompuran ja laite toimi pelkän sähkövastuksen varassa.

Emme tietenkään tyytyneet näihin käynteihin, vaan vaadimme Dekotalolta jatkotoimenpiteitä asiaan. Niitä onneksi saimme. Seuraavana kokeiluoperaationa oli asentaa Niben alle neljä senttimetriä paksu, kuminen vaimennusmatto. Sen virittäminen paikoilleen oli erittäin työläs operaatio, sillä käytännössä laitteesta piti irroittaa ensin kaikki putkitukset, käyttää kone kolmen miehen voimin pois paikoiltaan ja asentaa putket uudessa korossa takaisin. 

Vaimennusmatto auttoi merkittävästi. Se käytännössä katkaisi mörinän etenemisen lattiapintaa pitkin. Maton lisäksi keskustelimme myös ääntä eristävän oven vaihtamisesta tekniseen tilaan, mutta se tyssäsi ovimallien puutteeseen. Ainakaan tuolloin äänieristysoven olisi saanut ainoastaan laakamallisena, mikä ei olisi sopinut yhteen talon muiden sisäovien kanssa.

Vaikka vaimennusmatto toi merkittävän helpotuksen ääniasiaan, oli laitteen mörinästä vielä tietynasteista haittaa. Päätimme testata, auttaisiko hertsien kanssa pelailu vielä tilanteeseen ja kokeilimme pudottaa lukemia pykälä kerrallaan alemmaksi. Tämä oli toimenpide, joka toi viimeisen helpotuksen. Kokeilun kautta löytyi nimittäin hertsirajoittimeen arvo, jolla laite ei mörise. Tuo maaginen luku on 70. Sen ylittyessä mörinä kovenee, joten kevättalven 2018 jälkeen ei meidän teknisessä tilassamme ole hertsien annettu nousta yli seitsemäänkymppiin. Ja tuosta asti ovat Niben ääniongelmat olleet historiaa. Ääntä laitteesta kyllä jonkin verran kuuluu, mutta melu ei enää kantaudu arkea tai yöunia haittaavasti teknisen tilan ulkopuolelle.

Mikäli vaimennusmaton ja hertsisäätöjen jälkeen tilanne olisi vielä ollut tuskastuttava, olisimme seuraavaksi alkaneet äänieristää teknisen tilan seiniä ja ovea sisältäpäin kiinnittämällä niihin vaimennusmateriaaleja. Myös IV-kanavien äänenvaimentimet olivat vaihtoehtolistalla. Onneksi tehdyt toimenpiteet riittivät.

Summa summarum: Jos Nibe vaivaa, asenna alle vaimennusmatto ja säädä hertsirajoitin lukuun 70.

Tässä vielä idealista kaikkiin asioihin, jotka voisi yrittää Niben kanssa huomioida, mikäli laitteen hankkimista vasta suunnittelee:

• Älä missään nimessä sijoita Nibeä kodinhoitohuoneeseen, vaan erilliseen tekniseen tilaan. 
• Teknisen tilan lattiavaluun on tehtävä kunnolliset katkot siten, että äänen eteneminen asuintiloihin pysähtyy.
• Pohjakuvassa teknisen tilan huomioiminen siten, ettei se ole lähellä makuuhuoneita.
  
• Teknisen tilan seinien ja oven äänieristäminen.
  
• Ennen laitteen asentamista vaimennusmaton virittäminen alle.
• Hertsien rajoittaminen lukuun 70.
• Äänenvaimentimien asentaminen IV-kanaviin, niin kanavien alku- kuin loppupäihin. 
• Keskisormen näyttäminen niille, jotka vähättelevät ääniongelmaa.
  
• Ja jos mikään ei auta, kompuran sammuttaminen ja lämmityksen säätäminen sähkövastuksen varaan.

Toivottavasti näistä tiedoista olisi jollekulle laitteen kanssa kiroilevalle apua! En ymmärrä vielä tänäkään päivänä, miten Nibe valmistaa tällaisia pumppuja ihmisten käyttöön. Ja että niitä markkinoidaan hyvinä vehkeinä kuluttajille. Huh.

Sitten Samsungiin. Side by side -jääkaappipakastinta meillä kävi katsomassa valmistajan lähettämä korjaaja, joka ei ollut koskaan nähnytkään vastaavaa laitetta. Jotain tietoa vekottimen ongelmista Samsungilla kuitenkin mitä ilmeisimmin oli, sillä korjaajalla oli mukanaan tuuletinelementti, jonka hän vaihtoi. Vaihtamisella ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta mörisevään ääneen. Tämän jälkeen emme saaneet Samsungiin enää kunnolla yhteyttä, sieltä taidettiin vastata hyvin pitkillä viiveillä ja niukkasanaisesti. "Loistavaa" asiakaspalvelua.

No, jääkaappipakastimen kanssa peppuroidessa tuli huomattua, että virtojen katkaisemisen jälkeen se satunnaisesti pyörikin hiljaisesti. Aivan kuin buuttaus ja ylösnouseminen olisi saanut sen välillä toimimaan oikein. Aloin sitten tehdä niin, että aina kun laite alkoi möristä, käytin virtaa poissa. Lopulta kävi niin, että hiljaisempia käynnistyksiä oli yhä enemmän ja enemmän. Jatkoin sitkeästi buuttauksia päivistä ja viikoista toiseen ja yllättäen oltiinkin siinä tilanteessa, ettei jääkaappipakastin enää mörissyt. En enää muista, menikö tähän useampi kuukausi, mutta vuoden 2018 aikana tämänkin rakkineen kanssa helpotti. Nykyisin mörinöitä ei ole kuulunut - ainoastaan sähkökatkojen jälkeen mörinävaihde voi laueta päälle, mutta sen saa nollattua käynnistämällä laitteen uudestaan itse.

En ole sähköinsinööri enkä ollenkaan tajua, mikä logiikan mukaan tällainen jääkaappikorjaus on edes mahdollista, mutta näillä toimenpiteillä sain Samsungin itse taltutettua. Jos siellä ruudun toisella puolella on enemmän tietoa tai näkemystä asiasta, kuulen erittäin suurella mielenkiinnolla, mihin tällainen perustuu. Voiko teknisellä laitteella olla kuvatunlaisia lastenvaivoja?

On ollut superhuojentavaa, että äänivaivat ovat historiaa. Sen muistan viiden vuoden takaa, että äänituskailuun toi oman lisänsä ihmisten suhtautuminen asiaan: ne, jotka tunnustivat ongelmien olemassaolon, auttoivat selviämään ahdistuksen tunteiden kanssa. Ne, jotka vähättelivät tai eivät reagoineet ollenkaan, lisäsivät tuskaa. Empaattisuus onkin jännä ilmiö - miten porukka voikaan olla niin kahtiajakautunutta, että empatiakykyä löytyy joko paljon tai ei ollenkaan? Tähän liittyen muistuu mieleeni eräs absurdi tilanne, jonka koin näiden ääniasioiden tiimoilta pari vuotta alkuperäisen postaukseni jälkeen. Pakko kertoa se teillekin. 

Tuolloin olin eräässä keskustelutilanteessa, joka ei liittynyt meidän talotekniikkaamme yhtään mitenkään. Yhtäkkiä eräs henkilö alkoi keljuilla minulle luonnehtimalla minua ääniyliherkäksi. Olin pöllämystynyt, kun hän perusteli analyysiaan sillä, että "Teidän jääkaappikin piti vaihtaa, kun sinä et kestänyt sen ääntä". Minun vastatessani ällistyneenä, ettei meillä ole uutta jääkaappia, hän alkoi jankkaamaan, että kyllä on. Ja siinä me sitten väittelimme, onko meillä uutta jääkaappia vai ei, kunnes keskustelun muut osapuolet puuttuivat asiaan. Jälkeenpäin muistan miettineeni, oliko henkilön tarkoitus noin puhtaasti vain ilkeillä, vai oliko hänen luetunymmärtämisensä ollut noin heikolla tasolla - ehkäpä kyse oli lopulta molemmista seikoista. Nyt järjenvastainen tilanne enää naurattaa ja pikemminkin laittaa pohdituttamaan, onkohan täällä pikkukylämme vesijohtovedessä kaikki kunnossa, kun tuollaisia tapauksia tänne siunaantuu. :') No, vitsit vitsinä - kaikilla ei kapasiteetti yksinkertaisesti riitä normaaleihin käytöstapoihin ja yleensä juuri tällaiset ihmiset pitävät tapanaan etsiä muiden elämistä pistokohtia, joilla ilkeillä. Klassista kiusaamista, johon löydetään ainekset vaikkapa sitten toisen ihmisen kodin ääniasioista.

Teille muille ääniasioiden kanssa tuskaileville lähetän etähalin. Ongelmat ovat todellisia jokaikiselle äänihaittoja kokevalle eivätkä parane sillä, että joku ulkopuolinen vähättelee tilannetta. Siispä toivotan tsemppiä ja jaksamista puskea eteenpäin asioiden kanssa - jokaisella on oikeus hiljaiseen ja tuskattomaan kotiympäristöön. ♥

Hymyjä!

Mikä on sinun fokuksesi vuonna 2023?

Tammikuun alkupuoli on aina jollain tavalla innostavaa aikaa. Koko vuodenkierto on vielä edessä ja kirjoitettavana on yli kolmesataa tyhjää sivua. Periaatteessa mikä vain on mahdollista, ja se kutkuttaa.

En ole oikein koskaan syttynyt uudenvuodenlupauksista, sillä ne ovat liian höttöisiä handlattaviksi. Lupausten sijaan olen aina tykännyt tavastani koota edellisvuoden kohokohdat kuukausi kuukaudelta yhteen - ne antavat läpivalaisun siitä, mikä elämässä on tuntunut merkitykselliseltä ja mielekkäältä. Kun pysähtyy menneen äärelle, on tulevaisuuteen fokusoituminen virtaviivaisempaa.

Tälle vuodelle oma pääfokukseni on jo aika selkeä. Aion keskittyä yhden isomman muutoksen toteuttamiseen ja muut elämän osa-alueet saavat joustaa ja mukautua sen edestä. Tämä tulee vaatimaan pinnistelyä ja kompurointiakin, mutta se ei haittaa - tiedän, että oikea aika muutokselle on nyt. Omalla kohdallani suuremmat muutokset vaativat aina pohjatöitä ja tätäkin olen suunnitellut jo kaksi vuotta. :') Vielä en kuitenkaan spoilaa teitä tämän enempää, palailen asiaan myöhemmin tänä vuonna.

Pääfokuksen lisäksi aion pitää matkassa mukana joitakin pienempiä polttopisteitä, jotka olen käytännön kautta todennut toimiviksi. Ensimmäinen niistä on peruselintoiminnoista huolehtiminen. Riittävä uni, järkevä ruokavalio ja tarpeeksi reipas liikuntamäärä luovat hyvinvoinnille niin perustavanlaatuisen pohjan, etten haluaisi tinkiä niiden huomioimisesta. Jos ei optimaalisella, niin ainakin kohtalaisella tasolla yritän fokusoitua näihin.

Toinen vaalittava pikku-ulottuvuus on henkinen hyvinvointi ja ylipäätään oma asenne elämää kohtaan. Omasta mielestäni olen menneinä vuosina saanut kehiteltyä yhä parempia työkaluja psyykkisen tasapainon säilyttämiseen ja näitä välineitä aion huoltaa edelleen. Yhtenä itselleni olennaisimpana oivalluksena olen löytänyt mittakaavan, jolla mitä tahansa asiaa voi suhteuttaa oman elämän perspektiiviin. Tämän myötä olen huomannut, että vain aniharva asia on henkilökohtaisesti merkityksellinen tai mielipahan arvoinen.

Kolmas keskittymisen aihe on toimeliaisuus. Minulle onni syntyy tekemisestä: siitä, että joka viikko olisi jotain kivaa puuhasteltavaa. Tämä vaatii välillä kekseliäisyyttä, sillä aina puuhasteluideoita ei synny noin vain. Yritän kehitellä ja ylläpitää listaa vaihtoehdoista, joihin voisin erilaisissa hetkissä tarttua. Toimeliaisuus paitsi ylläpitää onnellisuutta, se auttaa palautumaan työn ja muun elämän kuormituksesta.

Bonuksena tulee sosiaalinen harmonia. Tähän ei voi aina itse vaikuttaa, siksi se on mahdollinen lisäetu kokonaisuudessa. Viime vuosina olen ollut todella kiitollinen kaikista luotettavina pitämistäni ihmissuhteista ja vieraammistakin kahvittelututuista - se, että saa käydä elämää ja sen ilmiöitä läpi ihmisten kanssa, antaa itselleni paljon. Ehkä tässä on tullut tehtyä jotain oikein sosiaalisella rintamalla, sillä viime vuosina olemme saaneet nautiskella yltäkylläisesti monenmoisesta seurasta. Aina näin ei ole ollut, joten siksi tilannetta osaa arvostaa.

Kaikki eivät tarvitse elämäänsä päälinjoja tai fokuksia - tiedän, että jotakuta ne voivat jopa ahdistaa. Itse kuitenkin kaipaan struktuuria elämääni. Se helpottaa eteen tulevien asioiden ennakointia ja auttaa valitsemaan suuntaa eri tilanteissa. Kilpailuviettiä minulla ei ole pätkääkään, mutta henkilökohtaisella tasolla motivoidun suunnitelmista ja niiden mukaan etenemisestä. Tavoitteisiin pyrkiminen on ihanaa!

Jos haluat lähteä ajatusleikkiin mukaan, olen koonnut muutamia apukysymyksiä tämän vuoden fokuksen hahmottelun avuksi. Ready?

Käytä hetkinen viime vuoden reflektoimiseen. Voit kelata vuoden 2022 tapahtumat kuukausi kuukaudelta läpi tai miettiä vastaukset ainakin näihin kysymyksiin:

• Missä koet onnistuneesi? Miksi niin tapahtui?
• Mikä meni mönkään hyvistä suunnitelmista huolimatta? Miten tällöin reagoit?
• Mitkä asiat toivat sinulle eniten energiaa, iloa ja innostusta?
• Minkä asian haluaisit toistaa tulevaisuudessa?
• Entä mikä on ehdoton ei?

Suuntaa sitten ajatukset eteenpäin ja mieti seuraavia asioita:

• Mikä asia saa sinut sellaiseen flow-tilaan, jossa ajantaju katoaa?
• Kenen kanssa huomaat innostuvasi eri asioista?
• Mitä tekisit, jos raha ei olisi este?
• Millaisia uusia asioita haluaisit oppia?
• Miltä unelma-arkesi näyttää ja tuntuu? Mitä siihen vaaditaan?

Ehkäpä näiden kysymysten avulla saat hahmoteltua konkreettisia steppejä vuoden 2023 fokuksen muodostamiseksi. Tämän tyyppinen pohdiskelu auttaa ainakin itseäni ohjaamaan polttopistettä niihin asioihin, joihin kannattaa mielekkäässä elämässä keskittyä. Ja kun tarkemmin ajattelen, niin olennaisen äärelle syventyminen on oikeasti auttanut karsimaan myös niitä omassa todellisuudessa turhia ja epämieluista oloa aiheuttavia asioita pois. Tiettyyn rajaan asti pystymme ihan oikeasti päättämään oman kurssimme suunnan.

Inspiroivia talvipäiviä!

 

 

Sisustuskalenteri vuodelle 2023

Se on moro, tammikuu 2023! Tällä kertaa uuteen vuosilukuun on päässyt nopeasti kiinni. Luulen, että etenkin tämän päivän auringonpaiste on vaikuttanut asiaan paljon: kirkkaalta taivaalta paistanut aurinko on tuntunut kuin toiselta universumilta monta viikkoa kestäneen harmaan kelin jälkeen. Tällaisia päiviä lisää!

Tällä kertaa minun ei ollut tarkoitus turista pidempiä pätkiä, vaan tulin postaamaan linkin vuoden 2023 sisustuskalenteriin. Kalenterin runkoidea on sama kuin aikaisempina vuosina. Itse olen tykännyt printata tiedostoa A3-kokoisena työhuoneen seinälle, joten jos sinulla on käytössäsi isompi tulostin, suosittelen tuota astetta suurempaa kokoa.

Kalenterin pääset tallentamaan ja tulostamaan itsellesi tästä linkistä. Halusitpa sitten suoraan tulostaa tai pelkästään tallentaa tiedoston, klikkaa "Tulosta"-painiketta. Sitä kautta pääset tekemään molemmat toiminnot.

Hymyjä!

Somevuosi 2022

On jälleen pallukkapostauksen aika! Luvassa on siis läpivalaisu meikäläisen somevuoteen kuukausi kuukaudelta. Runko tämän postauksen tekemiseen muodostuu nykyisin Instagramin stoorien perusteella: niistä on kehittynyt itselleni tärkeä muistoarkisto, josta on ihana tsekata, mitä milloinkin on tapahtunut. Tästä syystä päivitän stooreihin aina jotakin, jos haluan muistaa jonkin tietyn päivän, reissun tai tapahtuman. Pallukkapostauksen nimi tulee kuvituksesta, johon olen poiminut jokaiselta kuukaudelta kolme kuvaa. Katsotaanpas, miltä vuosi 2022 näytti.

Tammikuu piti sisällään mahtavia ulkoilukelejä mutta samalla myös rutosti lumitöitä. Uljas pääsi ensimmäisen kerran pitkälle lenkille ja kuukauden lopussa puolestaan eläinlääkäriin silmän sidekalvontulehduksen vuoksi. Kotona nautiskelimme monta kupillista kuumaa kaakaota kermavaahdolla ja keräilimme papereita talon loppukatselmusta varten. Töiden alkaessa kotipäiviä tuli suunniteltua enemmän, sillä sairastuimme miehen kanssa molemmat petin pohjalle vetäneeseen räkätautiin. Sosiaalisia menoja ehti olla sairasteluista huolimatta mukavasti: järjestimme meillä lähisuvulle kihlajaiskahvit, ajelin Siilinjärvelle kummitytön synttäreille ja osallistuin etänä elämäni ensimmäisiin babyshower-bileisiin. Blogissa postasin tavallisista kuulumisista.

Myös helmikuussa ihasteltiin kauniita talvipäiviä. Uljas laajensi reviiriään ja pääsi ensimmäisen kerran kylälenkille. Penkkiurheilijaa hellittiin hiihtolähetyksillä ja kuukausi huipentui näiltä osin Kertun ja Iivon mitalijuhliin Vieremällä. Talviretkeilyä oli ohjelmassa, kun kävimme tutustumassa Tahkolla Mäkiaution rotkon retkeilyreittiin ja laavuun. Samalla reissulla piipahdimme sijoitusasunnon näytöllä. Ukrainan sodan alkamisen vuoksi tuli haukottua henkeä ja sadateltua kirosanoja. Järkytyksen vastapainona saimme iloita dinneristä ystävien kanssa. Itse pääsin herkuttelemaan ystävän kanssa myös laskiaspullakahvien merkeissä. Loppukuusta naureskelimme sängyn alta löytyneelle, avaamattomalle joululahjalle. Se oli mieheltä minulle ja oli mukava saada helmikuussakin! Blogissa postasin sivutoimisesta yrittäjyydestä.

Maaliskuussa uskalsimme ulkoilla kunnolla järvenjäällä. Siellä treenasimme Uljaksen kanssa vapaana olemista ja näkipä koiranpentu suksetkin ensimmäistä kertaa. Mummolan koirakamujen kanssa ulkoilimme meillä ja heidän mökkimaisemissaan. Reippailujen ja herkutteluiden tasapainon säilyttämiseksi maaliskuussa syötiin vohveleita. Pikkuveljelläni ja hänen puolisollaan oli alkamassa omakotitalon rakennusurakka, joten kävimme heidän tontillaan raksakatselmuksella. Samalla reissulla kiipesimme Pisan huipulle. Luonto tarjoili omia elämyksiään revontulien merkeissä. Hiihtolomalla emme reissanneet edes lähikaupunkeihin, vaan lomailimme ihan vain kotosalla. Maaliskuun loppupuolella sain avaimet hankkimaani sijoitusyksiöön ja sen remppa starttasi innostuneissa tunnelmissa. 

Huhtikuussa sijoitusyksiön remonttiviikot jatkuivat ja urakan päätteeksi asunto meni nopeasti vuokralle. Sen jälkeen meillä olikin luvassa reissu Helsinkiin. Vierailimme siellä ystäviemme luona ja nappasimme lähtiessä Jalon mukaamme. Pentuarjen round 2 alkoi ja loppuhuhtikuu menikin taas yöherätysten ja ulkona käymisten rytmityksessä. Pääsiäisenä saimme ystävät Helsingistä kylään ja järjestimme porukalla muun muassa piirakkatalkoot. Loppukuusta ohjelmassa oli omia ja muiden läheisten synttäreitä. Jalo pääsi käymään ensimmäistä kertaa mummolan mökillä ja vipellys oli siellä riemukasta. Huhtikuun kulminaationa päätin tehdä tarjouksen toisesta sijoitusasunnosta. Blogissa postasin pohdiskelevampaa sisältöä täydellisistä ja epätäydellisistä hetkistä.

Toukokuussa jäät ja lumet alkoivat sulaa vauhdilla. Koirien arkea rytmitti huhtikuun tapaan päivähoitopaikka mummolassa. Jalo pääsi ensimmäistä kertaa omalle mökille tenuamaan. Pienten tassujen ohjelmaan kuului muun muassa hihnatreenejä. Lumien sulettua pääsin haravoimaan pihaa ja ulkopuuhien lomassa jännitettiin jääkiekon MM-kisoja. Kahvia hörpittiin äitienpäivän ja ystävän lapsen ristiäisten merkeissä. Kuukausi piti sisällään paljon byrokratiaa, kun pääsin lyömään kaupat lukkoon sijoituskaksiosta. Sen vapautumista piti odotella tovinen, mutta viimein pystyin laittelemaan sen vuokrauskuntoon. Remonttia ei tällä kertaa tarvinnut tehdä. Vaikka vuokralle laittamisen ajankohta meni kortille, löytyi vuokralainen onnekkaan nopeasti. Blogissa postasin Jalosta ja pihakuulumisista.

Kesäkuu alkoi seuratessa, kuinka hiehot kirmasivat pellolle vanhempieni kotimaisemissa. Töistä päästiin lomalle ja lomafiilis iski poikkeuksellisesti heti. Lomanaloittajaisia juhlistettiin Raikun jalkapallojoukkueen kotipelillä ja poreallasillalla. Alkukesästä puuhailin kotona innolla: pesin ikkunoita, valttasin terasseja, vaihdon puhtaan veden porealtaaseen, siistin pihatien reunoja, järjestelin etuterassia, maalasin kukkaruukkuja, sipistelin Armaksen hautaa, tein Blawhin tuotteiden inventaariota ja starttasin mökin parven järkeistämistä. Tsekkasimme myös talon yläpohjan kunnon. Kirosin itikoita, kuten joka kesä. Vanhempieni mökkiremontti valmistui ja vietimme siellä päivää tupatarkastuksen ja kesäruokailujen merkeissä. Tänä vuonna opiskelukavereiden tapaaminen, erkkamiitti, järjestettiin Kuopiossa. Oli mukava päivä käydä ensin syömässä Saanalla ja sitten jalkautua keskustaan. Juhannusta varten siivosin sekä talon että mökin perusteellisesti. Itse juhannus sujui mukavissa merkeissä, kun ystäväni tuli meille kylään. Kesäkuu piti sisällään myös kivoja kahvikekkereitä, kirjastokäyntejä, piipahduksen Nurmekseen, naapurin koiranpentuihin tutustumista, eläinlääkärireissun Nilsiään Uljaksen silmien takia (taas) sekä hellelenkkeilyä ystävän kanssa. Saimme viimein kiinnitettyä kyltin Armaksen haudalla ja esiteltyä eläville pojille SUP-lautaa. Uljas ja vanhempieni Roni uskaltautuivat laudan kyytiin. Blogissa postasin kesäkuulumisista.

Heinäkuussa pikkuveljeni raksalla koitti valupäivä ja kävin paikalla fiilistelemässä tunnelmia. Samalla reissulla vierailin ukin luona Nilsiässä. Kuukauden alkuun ajoittuivat paikalliset pitäjäpäivät, joten niiden tiimoilta oli monenmoista ohjelmaa, kuten Petran keikka ja jalista. Lämpimien kelien jatkuessa uskaltauduin heittämään talviturkin. Uimarantamme tarvitsi hiukan fiksausta, joten pääsin kärräämään sinne usemman kottikärryllisen tuoretta hiekkaa. Heinäkuu oli sosiaalinen kuten aina, joten saimme kahvitella, syödä ja pitää esimerkiksi vohvelikekkereitä useampaan otteeseen. Välillä satoi ja mieleen on jäänyt rankkasateessa tehty lenkki ystävän kanssa. Miehen kanssa kävimme pelaamassa pakohuonepelejä ja viettämässä kaupunkipäivää niin Kuopiossa kuin Joensuussa. Ajelimme myös Sotkamoon pitsalle ja katsomaan Poikamiesboksi-kesäteatteriesityksen. Vuokatinvaaran maisemat tuli tsekattua samalla reissulla. Kotipuolessa retkeilin ystävän kanssa Kiparilla ja Kuopiossa - kaupunkireissulla vietimme kulttuuripäivää ja vierailimme esimerkiksi Puijon tornissa, Pikku Pietarin torikujalla, Kuopion museossa sekä VB-valokuvakeskuksessa. Kotipäivinä nikkaroin grillipaikan penkit valmiiksi ja pyöräytin karjalanpiirakoita. Päiväkahvien ohjelmanumeroina innostuimme katsomaan suomalaisia dokumentteja Areenasta. Jalon elämässä koitti merkkipaalu, kun pikkuinen pääsi ensimmäistä kertaa pitkälle lenkille. Blogissa postasin asuntosijoittamisesta.

Elokuu jatkui sosiaalisissa merkeissä, kun kävin syömässä Nilsiän satamassa ystävän kanssa. Miehellä ja minulla oli vuosipäivä, jota juhlistimme yöpymällä Bomban kylpylässä, vierailemalla Nurmeksen Vanhan Kauppalan avoimissa ovissa ja pakohuoneilemalla Vuokatissa. Bileputki jatkui Uljaksen yksivuotissynttäreillä. Kotona sain valmiiksi ulkoporealtaan suojakannen: sen uusiminen oli ollut koko kesän DIY-projekti, mutta valmistui viimeinkin. Kotihuudeilla oli mukavasti menoa muun muassa jalismatsien, naisten lentopallon harjoitusottelun, venetsialaisten ja Pojun keikan tiimoilta. Työarki starttasi ja karvakorvat alkoivat opetella kotipäivien viettämistä keskenään. Sen tueksi aloitin poikien kanssa puolistuntisen mittaiset aamulenkit. Blogiin en postauksia kirjoitellut, sillä kirjoitusten julkaisemiseen oli muodostunut pieni lukko.

Syyskuussa menot alkoivat vähentyä, mutta pääsimme vielä nautiskelemaan jaliskauden loppumatseista. Jyrkkäkosken ruukilla kävimme katsomassa öisen valoshown, jota olin odottanut hartaasti kaikkien koronavuosien ajan. Kotona aloitimme lämmityskauden jokapäiväisellä takan polttamisella ja sen suhteen kehittyi uusi rutiini: aloin ottamaan lattianokosia takkatulen edessä. Syyskuun sosiaalinen valopilkku oli ystäväperheen ja Iita-collien kyläily meillä. Reippaitakin jaksoimme olla, sillä kävimme yhtenä viikonloppuna kiertämässä Tiilikan kansallispuistossa Uiton kierroksen. Tuolta reissulta on värikkäitä muistoja muun muassa Uljaksen siltastoppien tiimoilta - mies joutui kantamaan koiranjötkäleen kolmen eri sillan ylitse. Blogissa postasin tavallisista kuulumisista.

Lokakuussa energiat olivat matalalla ja etenkin alkukuukausi piti sisällään useampia vättöpäiviä. Sunnuntaisin saunoimme mökin puusaunassa ja venytimme viikonloppuja mökki-illoilla. Kuukauden puolivälissä koitti odotettu ja riemastuttava syysloma, jolloin hilpeämmät menot lisääntyivät: kahvittelimme meillä ystävien kanssa ja pääsin pariin otteeseen paikalliseen ravintolaan ruokatreffeille. Lomalla myös eräjormailimme ystävän kanssa Pumpulikirkolla. Loppukuusta pohjustin joulusiivouksia pesemällä ikkunat talosta ja mökistä. Blogissa postasin salajutuista ja turisin terassimännyistä.

Marraskuun aloitin porealtaan tyhjennyksellä, putsauksella ja uuden veden vaihtamisella. Ensilumi satoi ja aloitin koko kuukauden kestäneen joulusiivousurakan. Fiilistelin alkavaa tunnelmakautta laittelemalla jouluvaloja ja kartoittamalla metsistä joulukuusiehdokkaita. Miehen kanssa vietimme yhden Kuopio-päivän, jolloin pääsimme pitkästä aikaa kaupunkiin syömään (nämä ovat aina odottamisen arvoisia tapahtumia!). Isänpäivää juhlistettiin useammilla kahvitteluilla. Maa pysyi mustana, joten pysyvän lumen odottelu alkoi pyöriä mielessä entistä enemmän. Blogissa postasin joulukorteista, kodin lempparinäkymistä ja ilmaisesta joulukalenterimateriaalista.

Joulusiivoukset valmistuivat kuun vaihtuessa, joten joulukuussa sain keskittyä fiilistelyyn antaumuksella. Myös töissä koristelin oman luokkani jouluiseen asuun. Kotona rakentelin jälleen piparkakkutalon, josta tuli tänä vuonna tonttulinna. Alkukuusta pääsimme työkavereiden kanssa Metsäkartanon tunnelmallisiin puitteisiin jouluaterialle. Viikko ennen joulua laitoimme meille joulukuusen (joka muuten on metsäkuuseksi täydellinen!) ja uurastimme lumitöitä tehden. Viimeiset päivät töissä meinasivat syödä puhdin kokonaan, mutta sain sentään tehtyä kaikki jouluvalmistelut suunnitelmien mukaan ja leivottua karjalanpiirakkavarastot täyteen. Joulu sujui perinteisen tunnelmallisissa ja sopivan hupsuissa merkeissä. Pojat osasivat ottaa ilon irti lahjapakettien kanssa tenuamisesta ja joulunpyhät pitivät sopivassa suhteessa sisällään niin puuhia kuin rentoilua. Jouluaika on ollut tänä vuonna ihanan sosiaalinen ja laskinkin juuri, että olemme saaneet kattaa kahvipöytätarjoilut meillä peräti viitenä päivänä, jonka lisäksi olemme itse päässeet valmiin pöydän ääreen kolme kertaa. Tämän lisäksi olen käynyt ystävän kanssa ravintolassa ruokatreffeillä sekä ajanut Nilsiään katsomaan ukkia. Bonuksena huristelimme miehen kanssa Kuopioon leffaan ja istumaan hetken latte-kupposten äärellä. Blogissa olen joulukuussa postannut piparkakkutalosta, poikien kuvilla höystetyt joulutoivotukset sekä nyt tämän käsillä olevan vuosikoonnin.

---

Vuosi 2022 oli kaikkinensa tasainen ja hyväntuulinen. Koen, että oma mieli ja jaksaminen oli paremmassa balanssissa kuin pitkään aikaan - vaikka koiranpentuarjen pyörittäminen tuplana vaatikin voimia. Tämä vuosi pohjusti muutoksia, joita on luvassa vuonna 2023.

Elämässäni on toistunut tietty kaava, jonka mukaan parilliset vuodet ovat aina olleet plusmerkkisiä ja parittomat vuodet taas raskaampia. Toivon kovasti, että pystyisin harhauttamaan tuota oman elämäni algoritmia ja ensi vuodesta tulisi kelpo ajanjakso (*samalla koputan kuuluvasti puuta*). Tulevasta ei kuitenkaan voi tietää etukäteen, joten muuta ei voi tehdä, kuin pyrkiä itse toimimaan optimistisesti ja pitämään asenteensa oikeassa vireessä. Tervetuloa siis vuosi 2023, täällä ollaan uteliaita tutustumaan.

 

Mainiota uutta vuotta!

 

P.S. Aikaisemmat vuosipostaukset pääset lukemaan vuosilukuja klikkaamalla.

2021

2020

2019

2018

2017

2016

2015

2014

2013

Hyvää joulua!

Otin pojista tänään joulukuvia, mutta en osannut päättää, kummanko näistä laittaisin kuvitukseksi postaukseen. Mennään siis tuplaotoksilla!

Meillä on täällä aatonaaton iltapäivä jo hyvin rauhallinen. Kaikki joulun to do -asiat (ja vähän enemmänkin) on saatu hoidettua valmiiksi. Minä keittelen parhaillaan riisipuuroa iltapalaksi ja mies rapistelee paketoida viimeisiä lahjoja tuolla suljetun oven takana. Kohta käymme vielä ulkoilemassa ja laittelemassa jäälyhdyt pihalle paikoilleen - tai eivät ne oikeaa jäätä ole, muoviset jäljitelmät vain. Sitten ehkä pulahdamme iltaporeisiin. Joulu on nyt.

Ihanaa, rentoa ja lupsakkaa joulua teille jokaiselle! ♥