5.7.2022

Ja niin minusta tuli asuntosijoittaja

Blogia pidempään lukeneet ehkä muistavat, että olen haaveillut asuntosijoittamisesta jo ikuisuuden. Jos tarkkoja ollaan, niin vuodesta 2017 saakka. Unelmien määritteleminen tavoitteiksi kannattaa, sillä tässä sitä viimein ollaan, kaksinkertaisena asuntosijoittajana!

Tein pari vuotta sitten road mapin, johon kirjasin ylös useamman kuvitteellisen asunnon budjetit sekä säästö- ja maksusuunnitelmat. Sen mukaan arvelin, että pystyisin tekemään ensimmäisen konkreettisen peliliikkeeni kesällä 2024. Mutta kappas vain! Ajan edetessä sijoitustrategiani on viilautunut ja olen selkiyttänyt itselleni, minkä tyyppisistä kohteista olen kiinnostunut. Viime kevättalvella tajusin, että pystyisin jo hankkimaan asunnon haluamaltani alueelta.

Olin seurannut tiettyä seutua jo pidempään, joten tiesin, miten usein ja millaisia kohteita sieltä pompsahtaa myyntiin. Helmikuussa kiinnostuin yksiöstä, jonka lopulta sitten hankinkin. Vaikka asunnon kylppäri ja keittiö olivat mintissä, pinnat tarvitsivat hieman freesausta. Ensialkuun koittikin pieni raksapuristus: seinien maalausta, lattiaan vinyylilankun asentamista ja listojen vaihtamista. Ihan yksin en uurastanut, vaan sain urakka-avuksi vuorotellen äitini ja mieheni. Valmistuttuaan yksiö napsahti nopeasti vuokralle.



Asuntoinnostus roihahti yksiön valmistumisen jälkeen uudestaan, sillä sen hankintaprosessin aikana sain ehdotuksen ostaa naapuriasuntonkin samaan syssyyn. Ihan heti en idealle lämmennyt, sillä ajattelin, ettei tuplaostos olisi minulle taloudellisesti mahdollinen. Mitä enemmän kuitenkin pyörittelin numeroita, sitä realistisemmaksi ajatus muuttui. Alkoi tuntua suorastaan haaskaukselta olla hyödyntämättä pankin ja taloyhtiön kanssa tehtyä pohjatyötä, joten lopulta tein reteänä tyttönä tarjouksen naapurikaksiosta. Summa oli merkittävästi pienempi kuin myyjä toivoi, mutta suurin mihin itse pystyin. Ja hupsis - se meni läpi ja toukokuussa huomasin olevani toisenkin asunnon omistaja. Kaksion kaikki pinnat oli rempattu muutama vuosi sitten, joten vuokrailmoituksen pystyi tekemään suoraan. Sekin hurahti vuokralle viikossa.


Keväällä en pystynyt hiiskumaan asuntokuvioista kenellekään, sillä taikauskoisena en halunnut manata prosesseja epäonnistumaan. Nyt vaiheita muistelee kuitenkin jo mielellään ääneen. 

Olen linjannut asuntosijoittamista varten tietyt periaatteet esimerkiksi huoneiston kunnon ja vastikemenojen osalta. Haluan hankkia ainoastaan sellaisia asuntoja, joissa pystyisin itsekin asumaan. Tämä kriteeri täyttyi nyt kumpaisenkin asunnon kohdalla: olen onnessani, että pinnat ja kylppärit vastaavat määrittelemääni tasoa.


Riskinpoikanen on siinä, että molemmat asunnot ovat samasta taloyhtiöstä. Jos ja kun yhtiössä ilmenee suurempia menoja, ne kohdistuvat molempiin asuntoihin. Kolmen vuoden päästä talossa onkin tulossa kattoremontti, joten nyt hyvältä näyttävä kassavirta tulee jonkin verran pienenemään.

Kevään asuntoprojekti oli jännittävä, innostusta herättävä ja pelottavakin. Kaikista haastavinta oli hoitaa virallisia asioita puhelimitse - minun oli tehtävä itselleni selväksi, että puhelinkammo on ylitettävä, jotta asiat edistyvät. En tiedä helpottiko kammo yhtään, mutta pystyinpähän toimimaan siitä huolimatta. Pieni raksapyrähdys oli puolestaan sitten ihana. Oli mukavaa päästä tekemään jotain itse ja nähdä oman työn vaikutus yksiön ilmeeseen. Huomasin osaavani ja rakastavani etenkin listoittamista: oli superkoukuttavaa onnistua jiirien tekemisessä!





Vuokrailmoituskuvia varten stailasin molemmat asunnot samoilla tavaroilla: isolla villamatolla, Eamesin RAR-keinutuolilla, jalkalampulla, tyynykorilla ja muutamalla pikkuesineellä. Niitä käytin, jotta mittasuhteiden hahmottaminen olisi kuvien avulla helpompaa. Yllättäen kaikista palkitsevin hetki olikin molempien asuntojen kanssa se, kun pystyin vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen keräämään stailauskamppeet kasaan ja kiikuttamaan ne autoon. Paluumatkalle pakatut tavarat havainnollistivat konkreettisesti, että prosessi oli valmis.

Vaikka kaikki sujui lopulta hyvin, ei tulevaisuudesta voi olla varma. Asuntosijoittaminen on laji, jossa riskejä löytyy vaikka muille jakaa. Tällä hetkellä haluan kuitenkin nauttia onnistumisen tunteesta ja maksella lainataakkaa pienemmäksi tyytyväisenä. Katsotaan taas jokusen vuoden päästä, olisiko sitten taas aika uusille hankinnoille.

Kippis unelmille, tuleville ja toteutuneille!

P.S. Muistattekos vielä asunnon, jonka hankimme kesällä 2019? Se on meillä vielä arkikäytössä kaupunkiasuntona, mutta ehkäpä viiden (tai kymmenen) vuoden aika-akselilla tämäkin siirtyy sijoituskäyttöön. Tästä postauksesta pääset kertaamaan, millaisesta kohteesta oli kyse.



11.6.2022

Kesäsuunnitelmia

Instan puolella kiertää stoorihaaste, jossa ihmiset listaavat kesälomasuunnitelmiaan. Ajattelin jalostaa siitä nyt blogiversion. Minä jäin lomalle tasan viikko sitten ja mies eilen. Meillä on yhteisiä lomapäiviä edessä kuutisenkymmentä kappaletta, joten niiden aikana ehtii teoriassa touhuamaan yhtä sun toista. Mutta mitä sitten?

Kuten kerroinkin viime postauksessa, ei meillä ole tälle kesälle suurempia to do -juttuja. Toivon kuitenkin, että pääsisin puuhastelemaan pienempiä hommia, kuten nikkaroimaan ulos penkkejä. Sen verran projektiorientoitunut olen, että hankin Ikeasta säilytyskalusteita mökin parvelle. Ajatuksena olisi tehdä siellä karsintaa ja siistimistä - ehkä rakentaa kevyt väliseinäkin ajanviettotilan ja säilytettävien raksakamppeiden välille.

Haluaisin myös saada jotain järkeä liikkumiseen ja syömiseen. Mennyt vuosi heitti niistä nimittäin kaiken rytmin pöpelikköön, joten yritän ottaa hölkkälenkit taas kesäohjelmistoon ja tehdä terveellisempiä valintoja lautaselle. Kun ei ole työarkea niskassa, on kaikki tuo paljon helpompaa. Olemme myös ideoineet miehen kanssa, että tämä kesä voisi olla ruokakesä: tarkoituksena olisi kehitellä ja valmistaa vaihtelevia safkoja. Olisi mahtavaa löytää jokin uusi ruokalemppari!

Kotikulmilla varmasti saunomme, suppailemme ja porealtailemme viime kesän tapaan. Myös pihanhoitoon kuluu aikaa. Toivoisin innostuvani lukemisesta, joten ehkäpä tulee käytyä useammin kirjastossakin. Herättelin eloon vuoden kiinni olleen tabletin, jotta pääsen aamuisin lukemaan Savon Sanomien digilehteä. En tiedä miksi sen lukeminen ei ole talviaikaan niin must, mutta kesäaamuihin uutiskattaus kuuluu kuin suklaajäätelö vohveliin. Se on olennainen osa hitaita aamukahveja.

Sain synttärilahjaksi tulipaikan, joten grillausta lienee luvassa. Koirien kanssa touhutessa hujahtaa myös aikaa: jo siinä riittää ohjelmaa, että kirmailuttaa colliepoikia omalla pihalla. Kesäöisin aion olla taas se yöpaitahihhuli, joka käy itikoita väistellen kuvailemassa mahtavia taivaanrannan värejä. Muikea bonus olisi, jos saisin otettua tarkan kuvan meidän tienoilla elelevistä joutsenista. Meillä on ollut puheissa yöpyä mökillä, joten ehkäpä sekin ajatus kehittyy toteutukseen asti.




Luulen, että tänä vuonna emme tee pidempää roadtripiä minnekään. Nyt ei ole ollut mielessä mitään erikoisempaa reissukohdetta, joten voi olla, että matkustelu jää vähemmälle. Korkeintaan täsmäpyrähdyksiä yksittäisiin paikkoihin, jos sellaisista pompsahtaa ideoita mieleen. Vaikka reissuaminen jäisikin vähemmälle, toivon, että kesässä säilyy tasapaino kotiympyröiden ja muun maailman välillä. Tekee nimittäin hyvää, kun käy välillä näkemässä ja kokemassa jotain muuta - vaikka sitten naapurikunnissa.

Lähihuudeilta käymme varmasti katsomassa yhden tai useamman kesäteatteriesityksen. Toivoisin pääseväni myös leffaan. Omilla kylillä osallistumme pitäjäpäiville ja jaliskentillekin kipittelemme taas. Kesä ei ole kesä ilman pakohuonepeliä, joten haarukoimme taatusti ainakin Savon toimijoiden tarjonnan. Joku kiva keikkakin olisi mukava käydä katsomassa! Uljaksella ja Jalolla on muuten kesäohjelmistossa yksinoloon totuttelua, joten jo koirakaksikon treenin vuoksi on meidän välillä osattava irtautua pois omalta tontilta.

Aikaisemmista kesänvietoista parhaimmat muistijäljet ovat jättäneet sosiaalisesti vietetyt hetket. Voi, toivon niin kovasti, että tänäkin kesänä pääsisimme näkemään ystäviä, tuttuja ja tuntemattomiakin. Käymään kylässä ja kattamaan kahveja meille kotiin. Erilaisten keskusteluiden ja kuulumisten antama energia on valtavan ihanaa - sitä kaipaan!


Instan haasteessa ihmiset tekevät kesäsuunnitelmistaan listan, joten tässä meikäläisen kesätoiveet vielä listamuodossa. Kesäsuunnitelmissa on...

  • puuhastella ja nikkaroida pieniä juttuja kotona
  • järjestellä mökin parvea
  • liikkua ja syödä terveellisesti
  • saunoa, suppailla, poreilla ja grillata
  • lukea
  • hoitaa pihaa
  • touhuta koirien kanssa ja opettaa ne olemaan pidempiä aikoja keskenään
  • kuvata maisemia
  • yöpyä mökillä
  • kuluttaa kulttuuria lähiseuduilla
  • jalispelejä
  • nähdä ihmisiä ja
  • olla stressaamatta, meni kesä miten meni.
Siinä ajatukset, jotka tulivat tässä hetkessä mieleen. Tiedän, että syyskuussa muistelen nyt vietettäviä kesäpäiviä kaiholla, joten nautin, elän ja tankkaan niistä kiitollisena jokaisen sekunnin - tylsimmänkin.

Rentoa kesää 2022!


10.5.2022

Tälle mallille piha jäi

Viime elokuun lopussa kiertelin Armaksen kanssa pihalla kameran kanssa. Halusin tallettaa muistiin tilanteen, johon pihan ilme jäi kesän 2021 jälkeen. Tarkoitus oli julkaista nämä kuvat alkusyksystä, mutta Armaksen kuolema pyyhkäisi aikomukset pois asialistalta. Talvella tämän postauksen tekeminen ei ollut oikein relevanttia, joten odottelin suosiolla tähän keväthetkeen. 

Tälle mallille saimme tehtyä pihan viime kesän loppuun mennessä. Näyttää aika valmiilta, eikös! Viime vuoden suurin rutistus oli tehdä valmiiksi katealueet havuistutuksineen, maalata autokatos ja valtata terassit harmaaksi.

Päälinjat ovat nyt valmiit eikä tulevalle kasvukaudelle ole enää suurempia rutistuksia tiedossa. Tuntuu mahtavalta, että viimeinkin pääsemme nauttimaan kesästä ilman pakottavan suurta to do -listaa! Tämä ihmeellinen hetki taidettiin kokea edellisen kerran kesällä 2016, Iisalmessa. :')

Pienempiä värkkäilyjä toki on tiedossa, kuten grillipaikan sommittelua, jätevesipumppaamon ympärysten sipistelyä, mökin sähkökeskuksen maisemointia sekä autokatoksen varaston hyllyjärjestelmien kehittelemistä. Kevyttä terassivalttaustakin vielä harkitsen. Nämä hommat eivät kuitenkaan vaikuta enää pihan yleisilmeeseen eivätkä ole työmäärältään massiivisia - päinvastoin, niistä saanemme sopivan pientä kesäpuhdetta.

Pihassa olen erityisen iloinen siitä, että onnistuimme kasvattamaan nurmen näin vehreäksi. Koko nurmipohja kun on ajettu järvenpohjasta ruopatusta maa-aineksesta. Ilmainen budjettiratkaisu, joka toimi kuin toimikin.

Lumien sulettua olen hykerrellyt myös mökin terassista. Se on routivalla maalla ja olen korjaillut terassia useampana keväänä parempaan uskoon. Viime vuonna purin siitä toisen puolikkaan kokonaan irti ja rakensin osion uudestaan matalampana versiona. Samalla tungin alustan täyteen routaeristeitä (vaikka niitä oli kyllä melkoinen kasa siellä ennestäänkin). Nyt näyttää siltä, että rakenneratkaisut ovat viimeinkin kohdillaan, sillä routa ei ole enää nostanut terassia senttiäkään ilmaan. Hyvä minä! Terassin madallus antoi myös luontevan sijoittelupaikan kiikulle, jonka saimme miehen sukutilalta. Kunnostimme valkoisen maisemakiikun uuteen uskoon ja nyt se toivottavasti saa pitkän elonkaaren Keyritty-järven rannalla.

Tämän enempää en taida pihasta verbaalisesti raportoida, kuvat puhukoon puolestaan. Tervetuloa pihakierrokselle!























Sydän läikähtää noiden kuvien kohdalla, joissa Armas on mukana poseeraamassa. Voi pikkuista.

Nyt sormet syyhyävät haravan varteen. Takapihalla on vielä paikoitellen lunta, mutta puolet alueesta on jo kuivunut. Keväässä on parasta bestiä päästä haravoimaan nurmialueet siistiksi ja nyt näyttää siltä, että tällä viikolla pääsen vihdoin kyseisen homman pariin.

Palataan taas!

 

P.S. Jos sinua kiinnostaa kurkata pihan aikaisempiin vaiheisiin, pääset muutamaan vanhempaan postaukseen näistä linkeistä:

Aikaansaamisen iloa (2019)

Operaatio nurmikko lähti taas lapasesta (5/2020) 

Tilannekatsaus pihalle (8/2020)



1.5.2022

Tattadadaa, tässä on Jalo!

Asioilla on tapana eskaloitua. Niinhän siinä kävi, että meille koitti pentuarki toiseen kertaan saman talven lumien aikana. Tilanne lähti vyörymään tähän pisteeseen joulun tienoilla, kun Uljaksen kasvattikodista tuli tietoa, että siellä voisi mahdollisesti olla velipoika vielä vailla kotia. Emme reagoineet asiaan heti, mutta ajatus toisesta koirasta jäi vaivaamaan mieltä. Pari viikkoa muhittelimme mielikuvaa siihen pisteeseen, että lopulta arki kahden koiran kanssa tuntui loistavalta idealta. Kysyin sitten velipojan tilannetta, mutta pikkuinen oli jo ehtinyt löytää oman kodin.

Tämä ei kuitenkaan enää pysäyttänyt meitä, vaan vuoden vaihtuessa aloin aktiivisesti etsiä Uljakselle pikkuveljeä. Mitä enemmän olimme miettineet kahden koiran plussia ja miinuksia, sitä selkeämmäksi oli käynyt, että nyt jos koskaan kannattaisi vielä tsempata toinen pentuaika läpi. Kävi niin onnellisesti, että etsinnöissä tärppäsi nopeasti. Joten tattadadaa, tässä on Jalo!

Kävimme hakemassa pikkuisen kolme viikkoa sitten Helsingistä asti. Jalo on mitä hurmaavin veitikka! Luonteensa puolesta pikkujätkä vaikuttaa helpolta tapaukselta: tihutöihin ei ole ollut ainakaan vielä taipumusta ja jostain kumman syystä näykkimistä ei ole ilmennyt ollenkaan. Ruokahalu ei ole niin valtava kuin Uljaksella, mutta pikkuhiljaa Jalokin on oppinut syömään oman kuppinsa tyhjäksi. Yöuni maittaa vähintään aamuviiteen saakka ja sylittely on mieluista puuhaa. Välillä Jalo osaa jo ilmaista tahtoaan haukkumalla, mikä näyttää ja kuulostaa sympaattiselta.

Kokonsa puolesta Jalo oli kotiutuessaan Uljasta pienempi ja luulen, ettei tämä pikkuinen niin isoksi kasvakaan. Turkin väritys on Jalolla tummempi ja viileämpi, silmät puolestaan söpön pikkuruiset.

Minua jännitti etukäteen hirmuisesti, miten elo pienen pennun ja täysikasvuiseksi hujahtaneen Uljaksen kanssa sujuisi. Uljas kun on mieleltään pentu vielä itsekin, enkä ollut aivan varma, kuinka se osaisi suhteuttaa kokonsa ja riehakkuutensa heiveröisemmän pikkuveljen kanssa. Oletin, että joudun olemaan välivouhkana koirien keskellä, mutta vielä mitä! Elämä näiden kanssa on ollut helpompaa kuin olisin ikinä osannut kuvitella. Uljas otti Jalon vastaan erittäin lämpimästi ja on osannut kalibroida itsensä Jalon suoritus- ja kokotason mukaan. Olen vain ällistyneenä katsellut vierestä, miten kaksikko leikkii ja puuhaa keskenään - ihmistä ei ole tarvittu rajoittimeksi oikeastaan missään vaiheessa.

Paitsi että leikit ja touhut sujuvat hyvin, ovat Jalo ja Uljas läheinen tiimi levätessäkin: ne käpertyvät toisiinsa kiinni aina, kun koittaa uniaika. En olisi kyllä mitenkään voinut ennakkoon uskoa, miten hyvin poikien yhteiselo sujuu. Toisen koiran hankkiminen oli paras ratkaisu ikinä, ja sen näkee myös turrukoiden naamoista: ne vaikuttavat onnellisilta toistensa seurassa.




Oman jännitysmomenttinsa kokonaisuuteen toi mummola. Vanhempani kun myös ottivat viime syksynä uuden pennun, joten sielläkin on nyt kaksi koiraa, Timi ja Roni. Koska Jalo ja Uljas käyvät päivähoidossa mummolassa kesälomaan saakka, piti Jalo totuttaa nopeasti myös mummolan koiriin. Arvaattekohan, miten siinä hommassa kävi? No paremmin kuin hyvin! Isommat koira ottivat Jalon laumaansa avosylin. Pikkuinen puolestaan ei ole arastellut muita koiria yhtään, vaan on rohkeasti sulautunut osaksi porukkaa. Käytännössä ei ole ollut eroa, kirmaileeko tiluksilla kolme vai neljä collieta.

On ollut hauska seurata, miten Jalo mallioppii asioita niin Uljakselta kuin mummolankin koirilta. Arkisia käytänteitä ei ole tarvinnut opettaa samalla intensiteetillä kuin Uljakselle, sillä ne ovat loksahtaneet Jalon kanssa tosi luonnostaan. Pienimmän kehittymistä seuratessa on ollut mukava pistää merkille myös Uljaksen henkinen kasvupyrähdys: Uljas on alkanut tarkkailla paljon enemmmän minun ilmeitäni ja eleitäni ja ymmärtää paremmin, mitä siltä odotan. Toistan itseäni, mutta toisen koiran hankkiminen oli paras ratkaisu ikinä!



Tällaisia kuulumisia tänne. ♥



13.4.2022

Koskaan ei tule täydellistä hetkeä

Viimeisen parin kuukauden aikana olen ottanut härkää sarvista ja tehnyt konkreettisia tekoja niin omien unelmien, tulevaisuuden kuin hyvinvoinninkin puolesta. Puhelinkammoinen Kristiina on soitellut virallisia puheluita enemmän kuin edellisen kymmenen vuoden aikana yhteensä ja olen uskaltautunut ponnistelua vaativiin tilanteisiin.



Sattuneesta syystä olen mietiskellyt elämässä erilaisten asioiden tekemistä ja etenkin niiden aloittamista. Olen päätynyt lopputulemaan, ettei siihen ole olemassa täydellistä hetkeä. Aina löytyy nimittäin jokin syy tai tekijä, joka toimii mielenjarruna. Ehkä se on biologista: ihmisen aivot on luotu pitämään meidät hengissä - ei tekemään uusia ja jännittäviä asioita. Koskaan ei kuitenkaan tule saavuttamaan unelmoimiaan asioita, jos niiden vuoksi ei pungerra käymään epämukavuusalueella.

Olen menneinä kuukausina tukeutunut mielikuvaharjoitteluun: kuumottavan tilanteen edessä olen yrittänyt nähdä sen taakse, jopa vuosikymmeniä eteenpäin. Kun pystyy visualisoimaan itsensä johonkin palkitsevaan hetkeen, on helpompi motivoitua ponnistelemaan nykytilanteessa.

Vaivannäköä on keventänyt myös askelmerkkien asettaminen: kokonaista puurolautasta on mahdoton kipata ykkösellä suuhun, vaan se on maltettava lusikoida suupala kerrallaan. Samalla joutuu todennäköisesti tekemään priorisointia: edesauttaakseen suurempaa roihua yhdessä paikassa on liekkiä pienennettävä toisaalla. Tällaiselle tasapainoilulle ei aina tule ulkopuolisilta ymmärrystä, mutta tärkeintä onkin hallita oma polttopiste ja pitää henkilökohtaiset voimavarat balanssissa.






Toivon, että uskaltaisin jatkossakin nähdä epätäydellisten hetkien mahdollisuudet ja hypätä kohti huomista, vaikka edessä olisikin henkinen miinakenttä. Kaikessa olisi relevanttia nähdä mittakaava, se mikä on OIKEASTI tärkeää (oman elämän kannalta) - nyt ja tulevaisuudessa. Kaikki on mahdollista, mutta ei ilman reagointia ja vaivannäköä. Vaikka täydellistä hetkeä toiminnalle ei ole olemassakaan, optimaalisia ajankohtia on kyllä. Ne pitää vain oppia huomaamaan ja hyödyntämään.

Haaveile, tee konkreettinen suunnitelma ja toteuta. Mielenjarruista viis. Siinäpä ohjenuora minulle ja sinulle.

P.S. Postauksen kuvat on otettu helmikuussa Tahkolla, Mäkiaution rotkolla. Tuo reissu oli alkusysäys tässä postauksessa sivuamiin tekoihini, joten siksi nämä kuvat sopivat aiheeseen hyvin. Uljas on kasvanut näistä kuvista jo roimasti isommaksi ja näyttää epätodelliselta, miten meillä on voinut olla kaksi kuukautta sitten noin pieni koira. :')


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...