31.12.2021

Somevuosi 2021

Pallukkapostaus is here again. On aika niputtaa vuosi 2021 yhteen kuukausi kuukaudelta. Postaus sisältää poimintoja (some)kuulumisista ja kolme kuvaa vuoden jokaiselta kuukaudelta. Otokset on poimittu joko täältä blogista tai Instasta. Tältä näytti ja kuulosti tämä vuosi:


Tammikuun alussa myhistelimme juuri valmistunutta autokatosta. Oli luksusta päästä ajamaan autot katon alle suojaan! Kuukauden alku sisälsi sosiaalisia menoja, kun kävin kyläilemässä ukin luona Nilsiässä ja ystävän luona Siilinjärvellä. Blogissa postailin autokatoksen lisäksi softcore-minimalismista, lomanvietosta ja unelmista. Kuukausi piti sisällään paljon ulkoilua ja lumitöitä. Tammikuu päättyi surullisissa merkeissä lähiomaisen menehtymiseen.

Helmikuussa blogin puolella kurkistettiin meidän vaatehuoneeseen, pohdittiin hymyä ja onnellisuutta ja silmäiltiin tekemääni sängynpäätyä. Ystävänpäiväfiilistelyjen sijaan vietimme kuun puolivälissä hautajaisia. Lumihommia ja ulkoiluja oli ohjelmassa edelleen. Kovat pakkaset aiheuttivat auto-ongelmia ja peppuroin Tiinuni kanssa niin moottorin vikavalon kuin lukkiutuvan renkaan vuoksi. Pakastinkin oikutteli, minkä takia elintarvikkeita piti välillä kiikuttaa ulos terassille ja mökin jääkaappiin. Helmikuun lopussa keksimme käydä paistelemassa makkaraa omassa rannassa. Teimme nuotion potentiaalisen tulipaikan kohdalle ja ihastelimme leiskuvia auringonlaskun sävyjä.

Maaliskuussa postasin blogiin vain kerran, mikä johtui Indiedaysilta tulleesta viestistä: portaali supisti bloggaajien määrän minimiin ja käytännössä iso kasa pienempiä blogeja irtisanottiin yhteisöstä. Omalla kohdallani tuo ilmoitus vähän ahdisti ja laimensi innon postata. Yksi kuukauden iloja oli autokatoksen rännitöiden valmistuminen. Elvyimme viikon hiihtolomalla, jonka aikana aloittelin talosaunan lauteiden nikkarointia. Maaliskuun lopussa kävimme ensimmäistä kertaa ulkoilemassa järven jäällä koko talven aikana: alkutalvi oli jäiden kannalta huono ja ennen tätä jäällä oli ollut aika paljon vettä.

Huhtikuussakaan en postannut blogiin yhtä postausta enempää. Live-elämässä saimme talosaunan valmiiksi ja pääsimme saunomaan siellä ensimmäisen kerran. Tiinu temputteli taas ja tällä kertaa siitä levisi laturi. Tunnistin ja puhuin ääneen alavireisistä fiiliksistä, jotka olivat pyörineet mukana koko kevään ajan. Huhtikuun puolivälin jälkeen laittelin takaterassille jo terassikalusteet ja aloitin korjaamaan roudan runtelemaa mökkiterassia. Miehen jalisporukan kausi starttasi ensimmäisillä vierasharkoilla ja oli mukavaa päästä jälleen seuraamaan pelejä. Kuun loppupuolella alkoi lähipiirin synttäriputki ja ensimmäisenä juhlittiin 6-vuotiasta Armasta. Vapun kynnyksellä tirautin itkeä itkut, kun mies möi meillä kymmenen vuotta olleen autonsa. :')

Toukokuussa onnistuin selättämään blogilukon ja Indiedaysiin kohdistunut ketutus laimeni. Samalla kuitenkin väsymys ja työasioihin liittyneet ahdistuksen tunteet olivat kehineet niin pitkälle, että menetin toimeliaisuuteni lähes kokonaan. Istutuksia sentään sain kaivettua maahan, viimeisteltyä niiden ympäryksiä katteella ja haravoitua nurmialueita. Mies sai valmiiksi opinnäytetyönsä, jota oli tehnyt tiiviisti viime ajat. Yhdessä kävimme piipahtamassa Tahkolla ja laittelimme takapihalle linnunpönttöjä. Tiinuni temputteli nytkin, mistä alkoi tulla vuodenkiertoa leimaava ilmiö. Toukokuu tarjoili upeita auringonlaskuja sekä viihdettä jääkiekon MM-kisojen tiimoilta.

Kesäkuun myötä alkoi loma. Se tuli enemmän kuin tarpeeseen. Juhlistimme loman alkamista Kuopiossa ja sen jälkeen starttailimme kesätouhuja. Kävimme hakemassa meille lahjoitetun vanhan pihakeinun ja fiksasimme sen mökille maisemakeinuksi. Sain valtattua kaikki terassit ja yhdessä maalasimme autokatoksen valmiiksi. Rannalle ajettiin lisää hiekkaa ja porealtaalle tein perusteellisen putsauksen. Mies piti meillä insinöörien luokkakokouksen (ei kuulema ollut oikeasti luokkakokous, mutta minusta oli hauskempaa kutsua tapaamista sillä nimellä), jota varten suursiivosin mökin tsillailukuntoon. Näimme ystäviä ristiin rastiin ja pääsimme viettämään jaliskesää koti- ja vieraspeleissä. Läkähdyttävät hellekelit saivat hankkimaan ilmenviilentimen, jotta nukkuminen oli helpompaa. Juhannuksena meillä oli ystäväpariskunta kyläilemässä.

Heinäkuu taisi olla koko vuoden paras kuukausi. Se alkoi sosiaalisesti pitäjäpäivillä ja sisälsi vaikka sun mitä mukavaa: roadtripin, jalismatseja, pakohuonepelejä, Kuopio-reissun, kesäteattereita, mökkiyön, toisen sup-laudan hankkimisen, talviturkin heittämisen, Iisalmen Ysärit ja erilaisia kahvitteluita ja näkemisiä ystävien kanssa. Heinäkuu oli kuukausi, joka voimautti. Blogiin postasin esittelyn talon valmiista kylpyhuoneesta, roadtrip-aiheesta sekä henkisestä puskurista.

Elokuukin piti vielä sisällään kaikenlaista mukavaa ohjelmaa. Oli jalispelejä, kesäteatteri-ilta Nilsiässä, vuosipäiväreissu Kajaaniin, venetsialaiset, suppailua pitkähihaisissa ja sosiaalisia menoja. Kävimme eräjormailemassa Raesärkillä, mistä jäi talteen kauniita kuvia ja muistoja. Blogiin postasin ajatuksia kesästä sekä ohjeet DIY-tarjoilualuseen. Työarki alkoi neutraaleissa fiiliksissä ja olin varma, että tulevana syksynä osaisin ottaa rennommin. Kuukauden miinusmerkkinä minulla napsahti akillesjänne niin kipeäksi, etten pystynyt liikkumaan kunnolla useampaan viikkoon.

Syyskuun alussa emme vielä tienneet, mitä tuleman pitää. Ehdin iloitsemaan ystäväni kanssa toteutuneesta dinneristä Kuopiossa, jalispelistä Lieksassa ja eräjormailusta Volokinpolulla, kunnes koko maailma pysähtyi. Armas kuoli. Suru pylläytti kaiken päälaelleen eikä minusta ollut loppukuukauden aikana yhtään mihinkään.

Lokakuussa murhe oli edelleen vahvasti valloillaan. Ruskan värit eivät tuntuneet miltään ilman Armasta. Olimme kuitenkin miehen kanssa yhtä mieltä siitä, että kotiin on saatava uusi koiranpentu, sillä elämä ilman koiraa ei ole sellaista, mitä haluaisimme viettää. Syysloman tienoilla meillä alkoikin uusi arki, kun saimme hakea perheenjäseneksemme uuden pikkuisen, Uljaksen. Päivät ja yöt täyttyivät tämän jälkeen pentuvipellyksestä. Uuden koiravauvan ansiosta minun oli pakko heräillä ylös tekemättömyyden koomastani. Se oli tarpeellista, vaikka vaatikin paljon ponnisteluita. Sain suunniteltua Blawhille uusia joulukortteja ja tehtyä pihalla rästiin jääneet syyshommat.

Marraskuussa oli oman mielialan kanssa jo hetkellisesti helpompaa, mutta huomasin olevani jo todella väsynyt kaikista syksyn käänteistä. Armaksen menetyksen lisäksi minulle kehittyi syksyn aikana omia terveysmurheita, joiden puolesta aloin olla jo todella huolissani. Alkoi tuntua, että elämässä kaikki mahdollinen vastustaa, mikä on vastustaakseen. Ättäröin jälleen Tiinuni kanssa, siinä ilmeni monenmoista vikaa aina jarruista luistonestoon, renkaan lukittautumiseen ja erilaiseen kilkkeeseen ja poksumiseen. Pentuarkea elelimme kuitekin tiiviisti ja iloksemme saimme uuden pentukaverin, Ronin, kun myös vanhempani ottivat itselleen colliepennun. Poikien temmellystä on ollut ilo seurata. Marraskuussa postailin blogiin Blawhin uusista joulukorteista. Yrityksen joulukauden pyörittäminen olikin koiranpentujen lisäksi kuukauden toinen valopilkku: printtihommissa sain onnistumisen kokemuksia ja verkkokaupan joulukiireet antoivat mieluista tekemistä. Kotiin tein suurta joulusiivousta, mutta sen eteneminen ei saanut mielialaa nousemaan, päinvastoin: siivouksen edetessä tuntui siltä, että siivosin Armasta pois karva karvalta.


Joulukuu alkoi irtiotolla, kun teimme pidennetyn viikonlopun aikana reissun Lappiin - Ylläkselle ja Leville. Olimme varanneet majoitukset jo elokuussa, mutta emmin pitkään, lähteäkö vai eikö. Lähdimme kuitenkin. Reissussa taisin elää pikakelauksella läpi kaikki mahdolliset tunteet, mutta loppujen lopuksi matka tuntui tarpeelliselta ja antoi mittasuhteita useampaan asiaan. Lapissa vain vahvistui se havainto, miten väsynyt olen kaikkeen. Kotiin palattuamme alkoivat viimeiset viikot ennen lomaa ja tuntui, että rämmin ne kontallani läpi. Rämminpä kuitenkin. Viimeisenä adventtiviikonloppuna kävimme hakemassa Kuopiosta ison kuusen, jota pystytimme lähestulkoon kaksi päivää. Se toi meille joulun. Joululoma alkoi ilman odotuksia tai to do -listoja. Pyrkimyksenä on ollut pyhittää vapaapäivät lepäilyyn ilman pakottavia tekemisiä. Joulun vietimme perinteisellä kaavalla sekä kotona että suvun kanssa. Tapaninpäivänä järjestimme meillä ex tempore tyttöjen spa-päivän. Sen jälkeen pääsimme kyläilemään ja dinnerille ystäväpariskunnan luokse. Vuoden viimeiset päivät ovat sujahtaneet nopeasti ohi kotoillessa. Olemme lämmittäneet pitkästä aikaa mökkisaunaa ja ottaneet vastaan piparkakkutalon rakennustarkastajat.

---

Päällimmäisenä vuodesta 2021 jäi mieleen toteamus, että sen aikana tapahtui paljon tosi paskoja asioita. Vuosi oli alusta loppuun kuoleman ja surun värittämä. Omien terveysmurheiden ja auto-ongelmien höystämänä en ihmettele, kun käteen tuntuu jääneen vain kyynisyyttä ja kuolemanpelkoa. Väsymystä ja tunnetta siitä, että tarvitsisin välivuoden kaiken kasaamiseksi raiteilleen. Ajatus siitä, että kymmenen päivän kuluttua pitäisi olla taas skarppina opetöissä, on aika lannistava.

Kun kuitenkin raaputan päällimmäisten tuntemusten alle, huomaan vuodessa olleen hyvääkin. Uljas toi ensinnäkin meille kaivattua valoa, eloa, iloa ja toimeliaisuutta. Intensiivisin pentuvaihe on jo mennyt ohi ja meillä vaikuttaisi olevan kasvamassa huomaavainen ja oppivainen koira. Rakas sellainen. Terveysmurheet ovat hellittäneet ainakin hetkeksi ja autokin pyörii vielä ajettavassa kunnossa. Lähipiiriltä saatu apu on ollut korvaamatonta. Omaa miestäni ja hänen tukeaan arvostan tämän vuoden jälkeen yhä enemmän.

Yllätyksekseni huomaan saaneeni vuoden aikana myös uuden ystävän, mikä ei aikuisiällä todellakaan ole mikään pikkujuttu. Sosiaaliset menot ja tekemiset antoivat tänä vuonna ylipäätään valtavasti riemua. Etenkin kesäkuukausilta jäi talteen paljon hyvää mieltä aiheuttavia muistoja.

Vaikka töihin liittyvät ahdistuksen tunteet valtasivat oloani tänäkin vuonna, osasin mielestäni suhtautua niihin nyt syksyn aikana aiempaa keveämmin. Jos voimavarat olisivat olleet kaikin puolin tasapainossa, olisi työarkikin varmasti tuntunut elinvoimaisemmalta.

Vuodelta 2022 en odota yhtään mitään. En oleta tai toivo tapahtuvaksi minkäänlaisia asioita, sillä niiden toteutumiseen ei loppujen lopuksi pysty vaikuttamaan millään tavalla. Fakta näyttää olevan se, että vuodet kuljettavat meitä mukanaan arvaamattomin kääntein. Siitä huolimatta toivotan iloa uuteen vuoteen, ehkäpä sitäkin on luvassa!

 

P.S. Edellisvuosien pallukkapostauksiin pääset vuosilukua klikkaamalla:






23.12.2021

Joulutervehdys


 

Tulkoon maahan lumi hento,

olkoon joulu hyvä ja rento. 

Toivon sulle ihanaa joulunaikaa,

sisältäköön se hymyjä ja taikaa!

 ♥


21.12.2021

Tonttujen pihapiiri


Aidan takaa kuuluu kulkusen kilinää. Näet hangessa pienten töppösten painaumia, jotka johtavat lumisten puiden siimekseen. Pakkastuulen tuivertamien kinosten takaa paljastuu tonttujen pihapiiri, missä havaitset punanuttujen vipeltävän ja lekottelevan ristiin rastiin. Lämmin valo tuikkii muutaman tuvan ikkunasta ja keskusaukion korkea kuusi luo arvokkaana juhlatunnelmaa. Olet saapunut meikäläisen tämän vuoden pipariprojektin äärelle, tervetuloa!






Joka vuosi pohdin, millaisen piparkakkutalon tekisin. Tänä vuonna en halunnut tehdä vain yhtä taloa, vaan luoda useammasta tuvasta koostuvan pihapiirin. Niinpä syntyi entisajan nostalgiaa henkivä miljöö, missä tontut puuhastelevat ja asustelevat pienenä kyläyhteisönä.

Mökkien ikkunoista tuikkiva valo on ihanan tunnelmallinen ja iltaisin kotona sipsutellessani voin melkeinpa kuulla, kuinka tontut kuiskuttelevat kuusenkatveessa toisilleen. Jättitarjottimen päälle rakennettu pihapiiri saakin ilahduttaa keittiön saarekkeen päällä aina Nuutinpäivään saakka.







Täällä alkaa olla jouluvalmistelut pulkassa. Jäljellä on enää lahjojen paketoimista ja viime hetken siivoiluja. Loman alku häämöttää enää muutaman työtunnin päässä!



17.12.2021

Kuvaterveisiä Lapista

Kävimme itsenäisyyspäivän tienoilla Lapissa, kun töistä oli vapaata pidennetyn viikonlopun verran. Majoituimme sekä Ylläksellä että Levillä: kolme yötä, kolme eri hotellia. Pakkasta oli reissumme aikana Lapissa julumetusti, mittari näytti lähes kolmeakymmentä pakkasastetta joka päivä. Kylmät lukemat tekivät kelistä kuitenkin poikkeuksellisen kauniin. Voimakkaat, utumaiset pastellisävyt taivaalla olivat upeaa katseltavaa. Järjestelmäkameran unohdin kotiin, mutta onneksi puhelimenkin optiikka riitti tallentamaan kuvamuistot talteen. Tässäpä siis kuvaterveisiä Lapista!









Toivottavasti palanen Lappia tavoitti sinutkin näiden kuvien myötä!



21.11.2021

Skandinaavisen tyylikkäät joulukortit

It's time! ♥ On aika esitellä meikäläisen täksi vuodeksi tekemät joulukortit. Mustavalkoisia, totta kai. Tänä viikonloppuna on monessa paikassa vietetty joulunavajaisia, joten miksipä ei täällä blogissakin. Viikonlopun ajan on maassa viivähtänyt ohut lumihuntu (ja ensi viikon säätiedotus lupaa kinoksia läjäpäin lisää), mikä on ollut omiaan kääntämään mieltä joulufiilikselle.

Mutta sananen korteista! Olen tehnyt omia joulukortteja vuodesta 2015 alkaen, joten tämä on siis jo seitsemäs joulukausi, kun olen sormet syyhyten odottanut lähetystä painotalosta. Jokaikinen vuosi korttien tekeminen on yhtä jännittävää, sillä prosessin alussa en todellakaan tiedä, millaisia kuoseja lopulta valmistuu.

Tänä vuonna huomasin hakevani kädellä tietyntyyppistä koukeroa, josta tulikin korttisarjaa yhdistävä tekijä. Vaikka tyyli on kaikissa sama, vaihtelee korttien herkkyysaste leikkisästä syvällisempään.




Kortteja valmistui kolme erilaista kuosia, kutakin mustalla ja valkoisella pohjavärillä:

  • Tunnelmallista joulun aikaa
  • Jouluiloa ja kinkkua monen monta kiloa, sekä mahtavaa uutta vuotta!
  • J - olkoon joulu hyvä, lämmin ja hellä

Näistä kahta ensimmäistä on saatavilla myös punaisella pohjalla. Kaikkien korttien taustapuoli on kokonaan valkoinen.

Itse ajattelen, että tällaiset kortit ovat monikäyttöisiä. Paitsi että niitä voi paitsi lähetellä perinteisenä joulupostina, sopivat ne yhtä lailla pakettikorteiksi ja joulukodin sisustukseen. Olen vuosien aikana saanut lukuisia kuvaraportteja eri kodeista, joissa kortteja on kehystetty tai laiteltu muulla tavoin esille osaksi kodin jouluilmettä. ♥



Keräsin tähän alle vielä listauksen edellisvuosien joulukorttipostauksista, jos sinua kiinnostaa kurkata aikaisempien vuosien tuotoksia:

2020

2019

2018

2017

2016

2015

+ bonuksena postaus Joulun suunnitelmat -vihkosesta, joka on ihana. Ja tilattavissa edelleen. KLIK.

Nyt meillä on ohjelmassa keitellä päiväkahvit ja kuunnella samalla ritisevää takkatulta. Illemmalla leivon kasan karjalanpiirakoita. Joulu on täällä.



6.11.2021

Uljas is in da house

Nyt sitä on. Nimittäin sitä töppöjalkojen vipellystä, jota toivoin pari postausta taaksepäin. Meillä on eletty lähes kuukausi vauva-arkea uuden perheenjäsenemme kanssa. Saanko siis esitellä: tässä on Uljas. ♥

Uljas muutti meille Kokemäeltä ja sen jälkeen ei tässä talossa ole ollut tekemisestä puutetta. Päivärutiineihin ovat tulleet tiheät ulkoiluvälit, uusien taitojen harjoittelut, elämän ilmiöiden ihmettelyt ja pennulle luontaisesta näykkimisestä poisopettelut. Uljas on rohkea ja omapäinen pentu; otti talonkin heti arastelematta haltuun. Ruokahalu tällä pikkujätkällä on valtava ja juoksunopeus ällistyttävä. Intensiivisten touhuhetkien jälkeen uni kuitenkin maittaa herkästi ja erilaiset nurkat ovat mitä parhaimpia nokostelupaikkoja.

Uljas käy arkipäivisin mummolassa päivähoidossa. Siellä seuraa on riittänyt vanhempieni Timi-colliesta. Alkuun jännitti, miten pojilla lähtee tutustuminen liikenteeseen, mutta hyvinhän se on sujunut. Timi malttaa seurata pentua rauhallisesti ja Uljas puolestaan ei ole erityisen ätäkkä riekkumaan isomman koiran kimpussa. Yhteiset juoksuleikit ovat jo löytyneet ja keppitaistelut taitavat olla parasta bestiä.

Koiranpentujen kasvuvauhti on huimaa ja meillekin on käynyt niin, että vauvasta on jo kehittynyt taapero. Seuraavat kuvat on otettu eilen ja ainakin oma silmäni huomaa eron postauksen ensimmäisiin kuviin verrattuna. Aurinkoa täällä ei ole näkynyt moneen viikkoon, joten näissä jälkimmäisissä kuvissa Uljaksen turkki näyttää keinovalon vuoksi oranssisemmalta kuin mitä se oikeasti on.

Pentujen hammaskaiherrusta on huvittavaa seurata: omien lelujen sijaan mikä tahansa muu järsittävä on mieluisampaa. Tällä hetkellä Uljaksen lemppareita ovat iskän kumisaappaat, äiskän matot ja karvataljat, lenkkareiden pohjalliset sekä sukat. Vielä pikkuinen ei ole älynnyt huonekalujen järsimismahdollisuutta, ja toivon kovasti, ettei niin välttämättä tapahtuisikaan.

Kasvamisen myötä Uljaksen korvat ovat alkaneet nousta colliemaisempaan asentoon, kroppa on lähtenyt jytäköitymään ja raajat venymään. Tämän ansiosta pentu on oppinut pungertamaan jo itse sohvalle ja yritys sänkyynkin on kova. :') Oma tahto tulee esille kimakkana haukuntana ja vakuuttavana murinana. Luonteesta on tullut selväksi, ettei Uljas ole herkkä luovuttamaan, vaan sinnikkyyttä löytyy.

Vaikka välillä joudumme taistelemaan siitä, ettei ihmisten käsiä ja naamoja näykitä, on Uljaksella ilmiselvä läheisyydenkaipuu. Pikkuiselle on jo kehittynyt tapa kiivetä syliin ja usein lepopaikka löytyy mahdollisimman läheltä ihmistä. Korvien silittäminen on mannaa, samoin kuin päänsivuun pusujen saaminen.



Sellainen Uljas meillä. Saas nähdä, millaisia hetkiä ja inside-juttuja tämän veitikan kanssa vielä kehittyykään. Se on varmaa, ettei tästä talosta nyt hetkeen tekemistä puutu!



12.10.2021

This or that

Tähän väliin kaipaan blogiin jotain kevyempää sisältöä. Löysin luonnoksista this or that -idean, jossa valitaan kahdesta vaihtoehdosta aina jompi kumpi. Blogeissa tällaisia on kiertänyt useita erilaisia versioita ja kokosin niistä nyt oman listani. Rentoa ja simppeliä, joten let's go - tummennetulla meikäläisen valinnat.


Talvi / kesä

Kevät / syksy

Yhdessä / yksin 

Kirja / e-kirja

Aamiainen / lounas

Räikeä / neutraali

Juosten / kävellen

Kotimaa / ulkomaa

Joulu / juhannus

Housut / hame

Päivä / yö

Laulaminen / tanssiminen

Yökerho / pubi

Kirja / lehti

Kaupunki / maaseutu

Asunto / omakotitalo

Keikka / festarit

Moderni / retro

Puhuen / kirjoittaen 

Livenä / netissä

Puhelu / viesti

Pyykkäys / tiskaus

Korkkarit / lenkkarit

Jalkapallo (livenä) / jääkiekko (telkusta)

Lenkkeily / salitreeni

Hampurilainen / tacot

Netistä / myymälästä

Taidolla / tunteella

Suolainen / makea

Rikkaus / rakkaus

Radio / TV

Säästäminen / tuhlaus

Näytelmä / elokuva

Work hard / play hard

Iltavirkku / aamuvirkku

Suunnitellen / ex tempore

Seikkailu / löhöily

Ryhmässä / yksin

Auringonnousu / auringonlasku

Ajoissa / myöhässä

Farkut / legginsit

Lauantai / sunnuntai

Suklaa / vanilja

Sade / lumi

Komedia / draama

Minttu / kaneli

Kahvi / tee

Facebook / Instagram

Eläintarha / huvipuisto

Puunattu / meikitön

Räppi / rokki

Kärsimätön / kärsivällinen

Haju / maku

Hiukset auki (ihmisten ilmoilla) / hiukset kiinni (kotona) 




Rentoa syysiltaa!



1.10.2021

Armas 23.4.2015-10.9.2021

Kolme viikkoa sitten meidän maailmamme pysähtyi.

Oli alkamassa odotettu viikonloppu; mieskin oli juuri tullut töistä kotiin ja olimme asettautumassa telkkuhuoneeseen illanviettoon. Miesväki ehti juuri ja juuri sohvalle, kun Armas sai aivan yhtäkkiä sydänkohtauksen. Pikkuinen tippui sohvalta lattialle ja huusi kivuissaan. Minä ehdin juosta toisesta huoneesta Armaksen luokse, puhuin rauhoittavasti ja hieroin samalla kylkiasennossa tärisevän koiran rintakehää ja lapaa. Muistan ajatelleeni, että kunpa kipukohtaus (luulin vielä siinä vaiheessa, että Armas oli niksauttanut selkänsä sohvalle hypätessään) menisi äkkiä ohi, että pääsisimme ajamaan eläinsairaalaan. Kohtaus loppuikin äkkiä - se kesti kaikkinensa vain noin minuutin - ja Armas meni sitten hervottomaksi.

Itse en tajunnut edes ajatella seuraavaa vaihtoehtoa, kun mies jo hätääntyi, että hengittääkö Armas. Paniikkitarkastelut ja toteamus, että ei hengitä. Mies aloitti paineluelvytyksen, minä soitin samaan aikaan eläinsairaalasta ohjeita. Sieltä saimme ohjausta elvyttämiseen: 30 painallusta, sitten kaksi puhallusta sierainten kautta. Mies paineli, minä puhalsin. Eläinlääkärin mukaan voisimme yrittää elvytystä 10 minuuttia - virkoaminen tapahtuisi jos olisi tapahtuakseen. Yritimme 15 minuuttia, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Oli pakko luovuttaa. Itselläni oli niin epäuskoinen olo, että yritin hankkia meille vielä stetoskooppia lainaan, jotta olisimme voineet varmistua sydänäänien lakkaamisesta. Stetoskooppia ei löytynyt, mutta naapurimme kävi luonamme toteamassa tilanteen. Armas oli kuollut.

Mies on mukana paikallisen palokunnan toiminnassa ja hänellä on ensivastekoulutus. Hän totesi heti, että kyseessä oli selvä sydänkohtaus. Myös eläinlääkäri vahvisti, että siltä vaikuttaa. Mitään sydämeen liittyviä ennakkomerkkejä emme olleet etukäteen huomanneet tai osanneet tulkita, sillä Armas oli omanlaisensa energinen ja innokas koira loppuun saakka. Vielä kuolinpäivänäkin kävimme tekemässä normaalipitkän lenkin ja ulkoilimme toiseen kertaan omalla takapihalla ulkolelun kanssa juosten. Armas ei koskaan vaikuttanut hengästyneeltä, väsähtäneeltä tai poikkeuksellisen janoiselta, joten siksi tapahtunutta on äärimmäisen vaikeaa uskoa. Avaukseen emme Armasta kuitenkaan halunneet lähettää, vaan hautasimme pikkuisen seuraavana päivänä omalle tontille oman pedin ja rakkaimpien lelujen kanssa.





Tilanteen uskomista vaikeampaa on sen hyväksyminen. Armas oli vasta kuusivuotias. Kuusivuotias. Pikkuisen aika ei olisi todellakaan ollut vielä! Ei moneen vuoteen! Luulen, että en pysty koskaan hyväksymään tätä. Tuntuu pohjattoman epäreilulta, että Armas riistettiin meiltä ennenaikaisesti pois.

Jos jotain osasin, niin rakastaa ja olla kiitollinen oikealla hetkellä. Nautin Armaksen kanssa olemisesta joka päivä ja vielä viimeisenä yhteisenä perjantainakin ajattelin, miten onnellinen olen tuon pikkuisen olemassaolosta. Armas oli minulle yhtä kuin elämä. ♥

Tyhjä koti on tuntunut viimeisten viikkojen ajan ihan kamalalta. Vapaa-aika koulupäivien jälkeen on kulunut lamaantuneena sohvalla, viltin alla makoillen. On ollut tuskallista olla ilman Armaksen halauksia ja läheisyyttä.

Armas oli koira, joka oli mukana kaikessa arkisessa tekemisessä: vieressä sohvalla, keittiössä ruoanteossa, pylly vasten pyllyä nokosilla, hampaidenpesussa, roskienviennissä ja vaikkapa vessassakin. Puhumattakaan yhteisistä lenkki- ja leikkihetkistä. Armas paimensi meitä pihatöissä ja seurasi työhuoneen ovelta minun Blawhin hommani. Armas ei koskaan karannut, vaan se osasi uskomattoman hyvin pysyä omalla tontilla.

Meillä oli lukemattomia omia inside-juttuja, sanontoja ja rutiineja. Ehkä hauskin niistä oli viime vuosina kehittynyt sukkavaras-leikki. Sen aika oli aina iltaisin, kun olin käynyt iltasuihkussa. Kun Armas kuuli minun sulkevan suihkun, se pinkaisi kodinhoitohuoneeseen varastamaan lattialle jättämäni villasukan. Sitten minun piti alkaa äimistellä: "Mmmmikä sinulla on? Onko sinulla äitin villasukka?! Senkin sukkavaras!" Sitten Armas pinkoi sukka suussaan joko olohuoneeseen tai makkariin, missä jatkettiin vielä hetki leikkiä sukan kanssa. Sitten alkoikin aina iltapalan laittamiset, joihin niihinkin oli ihan omat ohjelmat.

Elämä ilman näitä juttuja tuntuu tyhjältä.






Koirana Armas oli maailman paras. Sillä oli ihan omanlainen persoonansa ja meillä pikkuinen sai olla juuri sellainen kuin oli. Armas luki ja tarkkaili ihmisiä 24/7. Se ei osannut rauhoittua nukkumaan, elleivät ihmiset nukkuneet tai olleet töissä. Armas oli äärimmäisen ihmisläheinen ja hakeutui aina viereen kyöhnäämään tai leikkimään - lelujen kanssa väpeltämistä Armas rakasti superpaljon. Jos ilmapiirissä oli jotain poikkeavaa havaittavissa, Armas yritti aina omalla olollaan rauhoittaa tai helpottaa tilannetta. Omasta mielestäni Armas haki poikkeuksellisen paljon katsekontaktia ihmisiltä.

Tietyt asiat eivät olleet Armakselle helppoja: liukkaat alustat pelottivat ja syöminen oli monimutkainen operaatio. Myös tietyt äänet - kuten aivastaminen ja kovaääninen nauraminen - saivat Armaksen huolestumaan. Näiden vastapainona Armas loisti monessa asiassa: sen luonne oli lutuinen ja ystävällinen. Armas rakasti lapsia eikä se ollut paukkuarka. Ihmisen rohkaisemana se luotti ja uskalsi kokeilla vaikeampiakin juttuja, kuten niitä liukkaita alustoja tai vaativia sillanylityksiä. Armas oppi taitavaksi vahtikoiraksi ja osasi reagoida kutsumattomiin vieraisiin. Se osasi toimia myös käskystä. Kaiken lisänä, Armas oli valtavan kaunis koira. ♥

Itse olin huolissani Armaksen nivelistä - pikkuisella todettiin nivelrikko jo kolme vuotta sitten. Ruokavalio rukattiin jo tuolloin nivelystävälliseksi ja pyrin hieromaan Armasta aina, kun vaikutti siltä että se sitä kaipasi. Olin henkisesti valmistautunut nivelongelmien pahenemiseen ja jytäkämpiin kipuhoitoihin ja nyt tuntuu, että tuo kaikki valmistautuminen oli niin turhaa kuin olla ja voi - nivelongelmien aiheuttamiin asioihin (ja luopumiseenkin) liittynyt varautuminen ei ole helpottanut oloa tässä nykytilanteessa yhtään.







Yksi Armaksen elämän rikkauksista oli koirakaveri Timi, joka syntyi kaksi kuukautta Armasta myöhemmin. Pojat kasvoivat yhdessä ja kehittelivät vuosien saatossa vaikka mitä omia touhujaan. Koskaan eivät rähisseet toisilleen, vaan hyvä mieli kantoi läpi yhteisen elämän. Timi on vanhempieni collie ja Armas pääsi säännöllisesti mummolaan hoitoon ja Timin kanssa leikkimään. Timi oli myös paljon meillä hoidossa. Pojat lenkkeilivät vieretysten, ottivat hippaspurtteja pihalla, väänsivät keppiä, hakivat palloja vuorotellen ja nukkuivat välillä toisiaan liki. Touhusivat ja tsillasivat. 

Armas opetti meille paljon elämästä. Se näytti, minkälaista elämää haluamme elää ja minkälainen elämä tuntuu onnelliselta. Koiraton elämä ei sellaista ole. Vaikka suru Armaksen menettämisestä tulee jylläämään sydämessä vielä pitkään, yritämme löytää meille uutta töppöjalkojen vipellystä. Armas oli täällä läsnä vielä reilun viikon menehtymisensä jälkeen ja pääsin kysymään sen mielipidettä pikkuveljestä. Sain asiasta kaipaamani merkin ja tiedän, että Armas toivoo elämäämme uutta iloa.










Rakkauden hinta on suru. Tässä tapauksessa suru on nyt valtava ja pohjaton. Siitä huolimatta emme peruisi kokemiamme vuosia Armaksen kanssa - päinvastoin. Voin sanoa käsi sydämellä, että oman elämäni onnellisimmat vuodet ovat olleet ne, jotka saimme viettää Armaksen kanssa. Kiitos, pikkuinen - ihan kaikesta! Tiedän, että näemme vielä. ♥ Siihen saakka Armas pääsee nyt vilistämään taivaassa sinne etukäteen muuttaneiden rakkaiden ja kavereiden kanssa.

Meillä alkaa elämä 2.0.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...