Pallukkapostaus is here again. On aika niputtaa vuosi 2021 yhteen kuukausi kuukaudelta. Postaus sisältää poimintoja (some)kuulumisista ja kolme kuvaa vuoden jokaiselta kuukaudelta. Otokset on poimittu joko täältä blogista tai Instasta. Tältä näytti ja kuulosti tämä vuosi:
Tammikuun alussa myhistelimme juuri valmistunutta autokatosta. Oli luksusta päästä ajamaan autot katon alle suojaan! Kuukauden alku sisälsi sosiaalisia menoja, kun kävin kyläilemässä ukin luona Nilsiässä ja ystävän luona Siilinjärvellä. Blogissa postailin autokatoksen lisäksi softcore-minimalismista, lomanvietosta ja unelmista. Kuukausi piti sisällään paljon ulkoilua ja lumitöitä. Tammikuu päättyi surullisissa merkeissä lähiomaisen menehtymiseen.
Helmikuussa blogin puolella kurkistettiin meidän vaatehuoneeseen, pohdittiin hymyä ja onnellisuutta ja silmäiltiin tekemääni sängynpäätyä. Ystävänpäiväfiilistelyjen sijaan vietimme kuun puolivälissä hautajaisia. Lumihommia ja ulkoiluja oli ohjelmassa edelleen. Kovat pakkaset aiheuttivat auto-ongelmia ja peppuroin Tiinuni kanssa niin moottorin vikavalon kuin lukkiutuvan renkaan vuoksi. Pakastinkin oikutteli, minkä takia elintarvikkeita piti välillä kiikuttaa ulos terassille ja mökin jääkaappiin. Helmikuun lopussa keksimme käydä paistelemassa makkaraa omassa rannassa. Teimme nuotion potentiaalisen tulipaikan kohdalle ja ihastelimme leiskuvia auringonlaskun sävyjä.
Maaliskuussa postasin blogiin vain kerran, mikä johtui Indiedaysilta tulleesta viestistä: portaali supisti bloggaajien määrän minimiin ja käytännössä iso kasa pienempiä blogeja irtisanottiin yhteisöstä. Omalla kohdallani tuo ilmoitus vähän ahdisti ja laimensi innon postata. Yksi kuukauden iloja oli autokatoksen rännitöiden valmistuminen. Elvyimme viikon hiihtolomalla, jonka aikana aloittelin talosaunan lauteiden nikkarointia. Maaliskuun lopussa kävimme ensimmäistä kertaa ulkoilemassa järven jäällä koko talven aikana: alkutalvi oli jäiden kannalta huono ja ennen tätä jäällä oli ollut aika paljon vettä.
Huhtikuussakaan en postannut blogiin yhtä postausta enempää. Live-elämässä saimme talosaunan valmiiksi ja pääsimme saunomaan siellä ensimmäisen kerran. Tiinu temputteli taas ja tällä kertaa siitä levisi laturi. Tunnistin ja puhuin ääneen alavireisistä fiiliksistä, jotka olivat pyörineet mukana koko kevään ajan. Huhtikuun puolivälin jälkeen laittelin takaterassille jo terassikalusteet ja aloitin korjaamaan roudan runtelemaa mökkiterassia. Miehen jalisporukan kausi starttasi ensimmäisillä vierasharkoilla ja oli mukavaa päästä jälleen seuraamaan pelejä. Kuun loppupuolella alkoi lähipiirin synttäriputki ja ensimmäisenä juhlittiin 6-vuotiasta Armasta. Vapun kynnyksellä tirautin itkeä itkut, kun mies möi meillä kymmenen vuotta olleen autonsa. :')
Toukokuussa onnistuin selättämään blogilukon ja Indiedaysiin kohdistunut ketutus laimeni. Samalla kuitenkin väsymys ja työasioihin liittyneet ahdistuksen tunteet olivat kehineet niin pitkälle, että menetin toimeliaisuuteni lähes kokonaan. Istutuksia sentään sain kaivettua maahan, viimeisteltyä niiden ympäryksiä katteella ja haravoitua nurmialueita. Mies sai valmiiksi opinnäytetyönsä, jota oli tehnyt tiiviisti viime ajat. Yhdessä kävimme piipahtamassa Tahkolla ja laittelimme takapihalle linnunpönttöjä. Tiinuni temputteli nytkin, mistä alkoi tulla vuodenkiertoa leimaava ilmiö. Toukokuu tarjoili upeita auringonlaskuja sekä viihdettä jääkiekon MM-kisojen tiimoilta.
Kesäkuun myötä alkoi loma. Se tuli enemmän kuin tarpeeseen. Juhlistimme loman alkamista Kuopiossa ja sen jälkeen starttailimme kesätouhuja. Kävimme hakemassa meille lahjoitetun vanhan pihakeinun ja fiksasimme sen mökille maisemakeinuksi. Sain valtattua kaikki terassit ja yhdessä maalasimme autokatoksen valmiiksi. Rannalle ajettiin lisää hiekkaa ja porealtaalle tein perusteellisen putsauksen. Mies piti meillä insinöörien luokkakokouksen (ei kuulema ollut oikeasti luokkakokous, mutta minusta oli hauskempaa kutsua tapaamista sillä nimellä), jota varten suursiivosin mökin tsillailukuntoon. Näimme ystäviä ristiin rastiin ja pääsimme viettämään jaliskesää koti- ja vieraspeleissä. Läkähdyttävät hellekelit saivat hankkimaan ilmenviilentimen, jotta nukkuminen oli helpompaa. Juhannuksena meillä oli ystäväpariskunta kyläilemässä.
Heinäkuu taisi olla koko vuoden paras kuukausi. Se alkoi sosiaalisesti pitäjäpäivillä ja sisälsi vaikka sun mitä mukavaa: roadtripin, jalismatseja, pakohuonepelejä, Kuopio-reissun, kesäteattereita, mökkiyön, toisen sup-laudan hankkimisen, talviturkin heittämisen, Iisalmen Ysärit ja erilaisia kahvitteluita ja näkemisiä ystävien kanssa. Heinäkuu oli kuukausi, joka voimautti. Blogiin postasin esittelyn talon valmiista kylpyhuoneesta, roadtrip-aiheesta sekä henkisestä puskurista.
Elokuukin piti vielä sisällään kaikenlaista mukavaa ohjelmaa. Oli jalispelejä, kesäteatteri-ilta Nilsiässä, vuosipäiväreissu Kajaaniin, venetsialaiset, suppailua pitkähihaisissa ja sosiaalisia menoja. Kävimme eräjormailemassa Raesärkillä, mistä jäi talteen kauniita kuvia ja muistoja. Blogiin postasin ajatuksia kesästä sekä ohjeet DIY-tarjoilualuseen. Työarki alkoi neutraaleissa fiiliksissä ja olin varma, että tulevana syksynä osaisin ottaa rennommin. Kuukauden miinusmerkkinä minulla napsahti akillesjänne niin kipeäksi, etten pystynyt liikkumaan kunnolla useampaan viikkoon.
Syyskuun alussa emme vielä tienneet, mitä tuleman pitää. Ehdin iloitsemaan ystäväni kanssa toteutuneesta dinneristä Kuopiossa, jalispelistä Lieksassa ja eräjormailusta Volokinpolulla, kunnes koko maailma pysähtyi. Armas kuoli. Suru pylläytti kaiken päälaelleen eikä minusta ollut loppukuukauden aikana yhtään mihinkään.
Lokakuussa murhe oli edelleen vahvasti valloillaan. Ruskan värit eivät tuntuneet miltään ilman Armasta. Olimme kuitenkin miehen kanssa yhtä mieltä siitä, että kotiin on saatava uusi koiranpentu, sillä elämä ilman koiraa ei ole sellaista, mitä haluaisimme viettää. Syysloman tienoilla meillä alkoikin uusi arki, kun saimme hakea perheenjäseneksemme uuden pikkuisen, Uljaksen. Päivät ja yöt täyttyivät tämän jälkeen pentuvipellyksestä. Uuden koiravauvan ansiosta minun oli pakko heräillä ylös tekemättömyyden koomastani. Se oli tarpeellista, vaikka vaatikin paljon ponnisteluita. Sain suunniteltua Blawhille uusia joulukortteja ja tehtyä pihalla rästiin jääneet syyshommat.
Marraskuussa oli oman mielialan kanssa jo hetkellisesti helpompaa, mutta huomasin olevani jo todella väsynyt kaikista syksyn käänteistä. Armaksen menetyksen lisäksi minulle kehittyi syksyn aikana omia terveysmurheita, joiden puolesta aloin olla jo todella huolissani. Alkoi tuntua, että elämässä kaikki mahdollinen vastustaa, mikä on vastustaakseen. Ättäröin jälleen Tiinuni kanssa, siinä ilmeni monenmoista vikaa aina jarruista luistonestoon, renkaan lukittautumiseen ja erilaiseen kilkkeeseen ja poksumiseen. Pentuarkea elelimme kuitekin tiiviisti ja iloksemme saimme uuden pentukaverin, Ronin, kun myös vanhempani ottivat itselleen colliepennun. Poikien temmellystä on ollut ilo seurata. Marraskuussa postailin blogiin Blawhin uusista joulukorteista. Yrityksen joulukauden pyörittäminen olikin koiranpentujen lisäksi kuukauden toinen valopilkku: printtihommissa sain onnistumisen kokemuksia ja verkkokaupan joulukiireet antoivat mieluista tekemistä. Kotiin tein suurta joulusiivousta, mutta sen eteneminen ei saanut mielialaa nousemaan, päinvastoin: siivouksen edetessä tuntui siltä, että siivosin Armasta pois karva karvalta.
Joulukuu alkoi irtiotolla, kun teimme pidennetyn viikonlopun aikana reissun Lappiin - Ylläkselle ja Leville. Olimme varanneet majoitukset jo elokuussa, mutta emmin pitkään, lähteäkö vai eikö. Lähdimme kuitenkin. Reissussa taisin elää pikakelauksella läpi kaikki mahdolliset tunteet, mutta loppujen lopuksi matka tuntui tarpeelliselta ja antoi mittasuhteita useampaan asiaan. Lapissa vain vahvistui se havainto, miten väsynyt olen kaikkeen. Kotiin palattuamme alkoivat viimeiset viikot ennen lomaa ja tuntui, että rämmin ne kontallani läpi. Rämminpä kuitenkin. Viimeisenä adventtiviikonloppuna kävimme hakemassa Kuopiosta ison kuusen, jota pystytimme lähestulkoon kaksi päivää. Se toi meille joulun. Joululoma alkoi ilman odotuksia tai to do -listoja. Pyrkimyksenä on ollut pyhittää vapaapäivät lepäilyyn ilman pakottavia tekemisiä. Joulun vietimme perinteisellä kaavalla sekä kotona että suvun kanssa. Tapaninpäivänä järjestimme meillä ex tempore tyttöjen spa-päivän. Sen jälkeen pääsimme kyläilemään ja dinnerille ystäväpariskunnan luokse. Vuoden viimeiset päivät ovat sujahtaneet nopeasti ohi kotoillessa. Olemme lämmittäneet pitkästä aikaa mökkisaunaa ja ottaneet vastaan piparkakkutalon rakennustarkastajat.
---
Päällimmäisenä vuodesta 2021 jäi mieleen toteamus, että sen aikana tapahtui paljon tosi paskoja asioita. Vuosi oli alusta loppuun kuoleman ja surun värittämä. Omien terveysmurheiden ja auto-ongelmien höystämänä en ihmettele, kun käteen tuntuu jääneen vain kyynisyyttä ja kuolemanpelkoa. Väsymystä ja tunnetta siitä, että tarvitsisin välivuoden kaiken kasaamiseksi raiteilleen. Ajatus siitä, että kymmenen päivän kuluttua pitäisi olla taas skarppina opetöissä, on aika lannistava.
Kun kuitenkin raaputan päällimmäisten tuntemusten alle, huomaan vuodessa olleen hyvääkin. Uljas toi ensinnäkin meille kaivattua valoa, eloa, iloa ja toimeliaisuutta. Intensiivisin pentuvaihe on jo mennyt ohi ja meillä vaikuttaisi olevan kasvamassa huomaavainen ja oppivainen koira. Rakas sellainen. Terveysmurheet ovat hellittäneet ainakin hetkeksi ja autokin pyörii vielä ajettavassa kunnossa. Lähipiiriltä saatu apu on ollut korvaamatonta. Omaa miestäni ja hänen tukeaan arvostan tämän vuoden jälkeen yhä enemmän.
Yllätyksekseni huomaan saaneeni vuoden aikana myös uuden ystävän, mikä ei aikuisiällä todellakaan ole mikään pikkujuttu. Sosiaaliset menot ja tekemiset antoivat tänä vuonna ylipäätään valtavasti riemua. Etenkin kesäkuukausilta jäi talteen paljon hyvää mieltä aiheuttavia muistoja.
Vaikka töihin liittyvät ahdistuksen tunteet valtasivat oloani tänäkin vuonna, osasin mielestäni suhtautua niihin nyt syksyn aikana aiempaa keveämmin. Jos voimavarat olisivat olleet kaikin puolin tasapainossa, olisi työarkikin varmasti tuntunut elinvoimaisemmalta.
Vuodelta 2022 en odota yhtään mitään. En oleta tai toivo tapahtuvaksi minkäänlaisia asioita, sillä niiden toteutumiseen ei loppujen lopuksi pysty vaikuttamaan millään tavalla. Fakta näyttää olevan se, että vuodet kuljettavat meitä mukanaan arvaamattomin kääntein. Siitä huolimatta toivotan iloa uuteen vuoteen, ehkäpä sitäkin on luvassa!
P.S. Edellisvuosien pallukkapostauksiin pääset vuosilukua klikkaamalla:
