29.11.2020

3 x KAIKKIEN AIKOJEN JOULU


Ote tämänpäiväisestä adventtisunnuntain hetkestä:

Lisään pari puuta ritisevään takkaan, vedän villasukkia korkeammalle pohkeiden suojaksi ja hipsuttelen sohvalle miehen seuraksi. Ikkunaan ripustetut valkoiset tähdet luovat tunnelmavaloa koko olohuoneeseen ja pehmeinä taustasävelinä soi rauhallinen, pianolla soitettu joulusikermä. Sytytän yhden punaisen kruunukynttilän ja nostan pöydällä höyryävän kaakaokupin syliini. "Kuule, meillä taitaa olla käsillä kaikkien aikojen joulu", totean samalla kun kuppi kilisee juomaa hämmentäessäni. "Ai mitenniin?" saan vastakysymyksen takaisin. "No, minäpä kerron!" innostun.

Ja kerronpa samalle teillekin! Olen nähkääs viimeisen kuukauden ajan puikkelehtinut somessa tavallista vilkkaammin ja tehnyt havaintoja ilmiöstä nimeltä Kaikkien Aikojen Joulu.

Ihmiset ovat alkaneet fiilistellä joulua aikaisemmin ja intensiivisemmin - se alkoi loka-marraskuun vaihteessa edellisiä jouluja muistelemalla. Stooriosastot vilisivät kuvia aikaisempien joulujen parhaista paloista. Sittemmin aiheet ovat kaartaneet kohti edessä olevan joulun suunnittelua: millainen ilme joulukodille luodaan, mitä sävyjä käytetään ja missä juhlaa vietetään. On ollut tuhatmäärin superkauniita kuvia tunnelmallisista hetkistä, kuten glögimukillisista, piparinpaistosta ja lumisista metsäretkistä. Joulua eletään jo nyt, tarttumalla hämyisiin tuokioihin.

Usealla on jo koti joululoistossa, toiset taas ovat alkaneet laittaa sitä hartaudella tästä adventtiviikonlopusta alkaen. Lahjamietinnöissä ollaan jo mukavassa vaiheessa ja joulukorttien lähettäminen tuikkii monella mielessä. Pian postaillaan kuvia ihastuttavista paketeista, mietitään miten joulupöytä katetaan ja pysähdytään syvällisempien aiheiden äärelle.

Joulu lähestyy nyt aikaisemmin, kokonaisvaltaisemmin ja muhkeammin. Tätä joulukuplaa on ollut ihana seurata ja se on luonut itsellenikin lämpimän olon, vaikka meillä ei kotia laitetakaan kärkijoukoissa (ei edes lähimmässä peesiporukassakaan). Fiilis on kuitenkin ollut valloillaan hyvän tovin. Vaan miksi? Miksi joulu tuntuu tänä vuonna nyt suuremmalta juhlalta?

Olen mietiskellyt näkökulmia ilmiön takana ja olen löytänyt rivien välistä ainakin kolme selittävää tekijää. Realiteetti on, että ne kaikki liittyvät koronavuoteen päivänselvästi.

#1 AIKA

Kun kaikki ylimääräiset menot ovat karsiutuneet pois, kotona on oikeasti aikaa olla. Ja kun siellä ollaan, sitä laitetaan ja siellä jouluillaan kokonaisvaltaisemmin. Kotiaikaresurssia on käytössä enemmän kuin "tavallisina" jouluina, joten nyt on tunteja joilla mällätä. Ja niillä tunneilla on oikeasti merkitystä, yhdelläkin ylimääräisellä kotitunnilla ehtii tekemään vaikka sun mitä - joko sitten ihan vain hupsuttelemaan tonttujuttuja, tekemään joulubiisilistaa tai vaikkapa siivoamaan kaappeja. Jouluilemaan.

#2 AJATUKSET

Joulu antaa ajatuksille levähdyspaikan; tunnelmallisen satumaailman, johon karata. En ole ainut, joka on ihan täynnä koko K-sanaa ja otsikoita siitä. Tuntuu ihanalta, että joulun ansiosta nyt voi miettiä jotakin ihan muuta, kevyttä ja kaunista! Tämä lisää hyvinvointia.

#3 PALKKIO

Totta on, että vuosi on vaatinut meiltä kaikilta paljon. Kukin vuorollaan on ollut puhki paitsi virukseen, myös sen seurannaisilmiöihin. Jo ylipäätään uhkakuvien ennakointi ja niistä murehtiminen on kuluttavaa, vaikka ne eivät omalla kohdalla toteutuisikaan. Kun on kestetty paljon, on joulunvietto tietynlainen palkinto koko vuodesta. Olen lukenut toistuvasti kommentteja siitä, kuinka haastava vuosi kaipaa kruunukseen jotain tyystin erilaista: kaikkien aikojen joulun. Enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Samalla toivon, että joka ikinen ihminen löytäisi tänä vuonna itselleen lämpimän joulusylin: sellaisen paikan ja tavan jouluviettoon, jossa olisi murheen ja yksinäisyyden sijaan hyvää mieltä ja turvallisuuden tunnetta. Pidetäänhän silmämme auki, että kaikki tulevat huomatuiksi.


Mitä ihaninta joulunaikaa, tehdään siitä kukin omannäköisemme!


P.S. Käytin tämän postauksen kuvituksena omia suosikkejani Blawhin joulukorteista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...