Ja niin he rakensivat itselleen elämän, jota rakastivat

Teinpähän uuden julisteen! Blawhi Graphicsin hommissa on aina kivaa saada tuotettua jotain tuoretta. Tämän julisteen painoprosessi ei kuitenkaan ollut mitenkään mutkaton, sillä mattaisen harmaan pinnan painaminen paljastui yllättävän vaikeaksi operaatioksi: painoyrityksiä tehtiin peräti viisi kappaletta kahdessa eri painotalossa. Tästäkin huolimatta priimakuntoisia yksilöitä saatiin ulos vain ohut pinkka. Painaminen tapahtui jo yli puoli vuotta sitten, elo-syyskuussa. Tuolloin tuskastuin asian tiimoilta niin, että halusin siirtää koko julisteen julkaisun myöhäisempään ajankohtaan. Niinpä pinkka sai levätä työhuoneen varastossa näihin päiviin saakka. Nyt keväisen valon myötä tuli olo, että on aika putkauttaa uutukainen esiin.

Blawhin julkaisuissa esittelin printtiä näin: Julisteen vahva viesti näyttäytyy erilaisena kunkin henkilökohtaisten elämänvalintojen mukaisesti, mutta samalla se kiteyttää ytimekkäästi omien ponnisteluiden merkityksen. Olipa ihmisellä millainen elämä tahansa, on se itse rakennettu ja siksi niin kovasti rakastamisen arvoinen.

Kuten aina, tuotteet syntyvät joka kerta omasta tarpeestani käsin. Tämän julisteen satukirjojen loppulaineista jalostettua tekstiä pyörittelin mielessäni pitkään - halusin toteuttaa sanoituksen juuri tällaisena, mutta sen visuaalinen muotoilu otti aikaa. Lukemattomien luonnosten jälkeen huomasin aina palaavani simppelin, minimalistisen tyylin äärelle. Siihen, mitä Blawhi Graphics ja oma muotokieleni on ytimeltään. Mustavalkoisen toteutuksen sijaan harmaa pohjaväri tuntui tällä kertaa pehmeämmältä valinnalta, sillä se ei julista sanomaa niin äänekkäästi, vaan toteaa sen hillitysti. Julisteen koko on 50x70 cm, eli se löytyy verkkokaupasta isojen julisteiden osastolta.

Mutta se siitä yrityspuolesta ja luomisprosessista, sillä tottahan toki minulla on julisteelle myös oma, syvempi merkityksensä. Siitä enemmän seuraavaksi.

Minulla on nimittäin jo parin viime vuoden ajan ollut tasaisen auvoinen olo. Sellainen perustyytyväinen fiilis kaikista omaan elämään liittyvistä asioista - etenkin niistä, joihin on pystynyt itse vaikuttamaan. Jollain tavalla olen tiennyt aina, että tämä tunne tulee kyllä eteen, kunhan tarpeeksi ponnistelee tilanteen saavuttamiseksi.

Kyllähän minä koen olleeni perustyytyväinen aikaisemminkin, mutta kuitenkin vielä eri tavalla matkalla kohti määränpäätä. Nyt tuntuu oikeasti siltä, että kaikki kaipaamani peruspalikat ovat olleet jo hetkisen aikaa kasassa eikä niitä tarvitse enää sen kummemmin kerätä tai muurata paikoilleen. Että elämän kokonaispuitteet ovat valmiit. Kaikki, mitä tämän hetken päälle rakentuu, on ekstraa.

Kun puhun peruspalikoista, tarkoitan kaikkia niitä tärkeimpiä, omaan onnellisuuteen vaikuttavia isompia linjoja. Sellaisia, jotka koen tässä vaiheessa elämää saavutetuiksi. Niitä ovat esimerkiksi hyvä parisuhde ja turvalliset kotiolot, oma päänsisäinen balanssi ja tyyneys, kotiympäristön fyysiset puitteet, toimivat lähimmät ihmissuhteet, ammatillinen tasapaino, itsetuntemus, talouteen ja terveyteen liittyvät asiat sekä vaikkapa mahdollisuus puuhailla omien mielenkiinnon kohteiden parissa.

Elämässä toki on paljon sellaista miinusmerkkistä ainesta, johon ei pysty vaikuttamaan itse millään tapaa. On yllättäviä tilanteita, erilaisia haasteita, mielipahaa ja murhetta, jotka tulevat eteen kalenteria tai muita olosuhteita katsomatta. Koen kuitenkin tällä hetkellä todella vahvasti, että saavutetut peruspalikat antavat voimia ja rauhallisuutta kohdata tällaisia muuttujia. Optimi elämä ei tarkoita sitä, etteikö mitään negatiivisia sävyjä olisi läsnä. On niitä, mutta niiden kanssa pystyy pärjäämään.

Tähän liittyen istuimme eräänä kevättalvisena arki-iltana mieheni kanssa telkkuhuoneen sohvalla ja heittelin hänelle kysymyksiä unelmista. Tiedustelin, mistä hän erityisesti unelmoi ja millaista olisi hänen unelmaelämänsä. Hymyilyttää vieläkin, kuinka söpösti mies vastasi, että hänen unelmansa olisi saada elää juuri tällaista elämää kuin me nyt elämme. Näkemys on siis yhteinen.

Kaiken kuljetun matkan myötä (joka on pitänyt sisällään jos minkälaisia käänteitä) on lujittunut se ajatus, että kun oikein kovasti ahertaa tiettyjä tavoitteita kohti, ne voi saavuttaa. Ja silloin kun ne saavuttaa, elämä tuntuu kovin valmiilta ja täydelliseltä. Siltä minusta nyt tuntuu. Että olemme saaneet rakennettua sellaisen elämän, jota rakastamme. Siinäpä varsin omakohtainen ja painava motiivi tämän julisteen tekemiselle.

Onnellisia kevätpäiviä! 

 

P.S. Jos printin viesti kolahtaa sinulle, pääset hankkimaan sen täältä.

Hyvän keskustelun tunnusmerkit

Olen viimeisen vuoden aikana alkanut systemaattisemmin keräämään talteen ajatuksia ja luonnospohjia erilaisista postausaiheista. Vielä en kuitenkaan ole osannut jalostaa muistiinpanojärjestelmääni kovin täydelliseksi, sillä olen levitellyt ideoita niin muistivihkoon, Bloggerin tekstipohjiin kuin puhelimenkin muistioon. Löysin luuristani viime kesänä talteen laittamani idean, joka jostain syystä tuntuu ajankohtaiselta nytkin: hyvän keskustelun tunnusmerkit. Siispä postausta tästä aiheesta!

Meillä jokaisella on kokemuksia mitä erilaisimmista keskustelutilanteista sekä niiden luomista tuntemuksista. Mieleen ovat varmasti jääneet etenkin ääripäät: ne erityisen hyvät, intensiiviset debaattituokiot sekä pitkäpiimäisen puuduttavat jaaritteluhetket. Monenkirjavia keskusteluja käydään mitä vaihtelevimmissa ympäristöissä. Tämän postauksen pointit olen miettinyt vapaa-ajan puitteista käsin, joten esimerkiksi työtilanteisiin tai kaukaisempien sukulaisten kahvikekkereihin nämä näkemykset eivät taida olla kovin sutjakasti sovitettavissa. Mutta jos lähestytään aihetta oman arjen ja siinä vaikuttavien tyyppien kautta, niin seuraavaksi pohdintaa tästä näkökulmasta.

Itse teen tahtomattanikin havaintoja erilaisista keskustelutilanteista ja saatan pohtia niitä jälkikäteen paljonkin. On jännää, kuinka merkittävästi sananvaihdon tyylit vaihtelevat sen mukaan, kuka tai ketkä ovat pälpätyskavereina. Ainakin itse kontrolloin omaa ulosantiani ja keskustelutyyliäni hyvinkin tilannekohtaisesti. Toisaalta myös oma vireystila vaikuttaa pulinatasoon huomattavasti - vaikka kaikki hyvän keskustelun elementit olisivat kasassa, ei kaikkina päivinä yksinkertaisesti jaksa panostaa vuorovaikutukseen tilanteen ansaitsemalla kaliiperilla. Mutta jos nyt kuvitellaan, että oma olotila olisi optimaalinen, tietyt hyvän keskustelun lainalaisuudet ovat tunnistettavissa.

Koen, että olennainen hyvän keskustelun pohjatekijä on keskustelijoiden tasavertaisuus. Se, että tyypit ovat jollakin tapaa samalla levelillä ajatuksissaan ja elämässään, mahdollistaa rehellisen ja kitkattoman dialogin. Merkittävä epätasapaino nakertaa keskustelua jossakin vaiheessa, aina. Tähän liittyy myös jutustelukumppaniin liittyvät tunteet: itse saan hyvän flown päälle ainoastaan silloin, kun omassa mielessä ei paina mikään henkilöön liittyvä aikaisempi ihmetys tai mielipaha.

Jos mahdollista, ennen keskustelutilannetta on hyödyllistä miettiä ennakkoon, mitä tuoda jutusteluun omalta puolelta. Kun on valmiiksi kelannut, mitä keskustelutoverin elämässä on tapahtunut viime aikoina ja löytyisikö siihen liittyen kysyttävää tai puhuttavaa, on tullut huomioineeksi toisen osapuolen maaperän. Tarpeellista on myös miettiä, kuinka itse vastaa "Mitä kuuluu?" -kysymykseen. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen itse tuon tiedustelun edessä jähmettynyt, kun en ole etukäteen pysähtynyt omien kuulumisteni äärelle. Mikään ei ole tylsempää, kuin vastata,  että "Eipä tässä kummempaa".

Keskustelun edetessä koen tärkeäksi keskittyä siihen kaikilla aivosoluillani. Jos mieli luiskahtaa muualle, se syö tilanteesta väistämättä parhaimman kärjen. Kun on ajatuksella mukana, on helppo esittää jatkokysymyksiä ja olla kiinnostunut toisen osapuolen asiasta. Samaa hedelmällistä toimintatapaa odotan toisaalta aina myös itse kohtaavani. On kallisarvoista, että keskustelun vetovuorot vaihtelevat tasapuolisesti tai sulautuvat luonnollisesti yhteen. Se on mitä rasittavinta, jos vastuu dialogin etenemisestä jää vain toisen osapuolen harteille - silloin ainakin itse näen punaista, vaikka en välttämättä sitä ulosannillisesti näyttäisikään.

Mitä tulee keskusteluaiheisiin, ne ovat minusta erityisen tärkeitä, koko jutusteluhetken polttavin ydin. Perusturvalliset aiheet ovat fine, jos keskustelulta ei odota sen enempää. Mutta jos tavoitellaan hyvää keskustelua, se onnistuu sukeltamalla perustasoa syvemmälle. Tämä vaatii sekä luottamusta että rehellisyyttä. Oman kokemukseni mukaan kaikista parhaimmat dialogit ovat syntyneet, kun osapuolet ovat uskaltaneet raottaa salaisuuksien verhoja ja viedä keskustelua tasoille, joilla ei tavallisissa kahvipöytärupatteluissa pyöritä.

Olennaista on puhua omista kokemuksista ja kietoa keskustelu henkilökohtaisesta arjesta kumpuaviin aiheisiin. Joskus vaivaannun toden teolla, jos keskustelukumppanini alkaa tarinoida random-ihmisistä, joita en itse tunne ollenkaan. Tästä olenkin ottanut tärkeäksi ohjenuoraksi, että mikäli puhun keskustelun lomassa muista ihmisistä, rajaan henkilöt niihin, kenet molemmat tuntevat tai jotka olennaisesti liittyvät minun arkeeni. Muu on ajanhukkaa.

Keskusteluun keskittymisen ja puheenaiheiden lisäksi on väliä myös sillä, minkälaisella keskustelutyylillä ja tunteella tilanteessa on mukana. Antoisassa kanssakäymisessä ei tarvitse pidätellä, vaan tunteet saavat näkyä: on ihanaa innostua ja synkistellä puheenaiheiden mukaisesti. Oikealla otteella saa tasapaksunkin keskustelun muutettua vauhdikkaaksi ja mielenkiintoiseksi. Hyväntahtoisuus on tärkeää: vaikka ilmassa olisi hyvinkin lennokkaita ilmaisuja, ei missään vaiheessa tule letkauttaa vitsilläkään mitään sellaista, mikä väheksyy, mitätöi tai pilkkaa toista.

Onnistunut juttutuokio vaatii sen, että kumpikin osallistuja kykenee lukemaan tilanteen sosiaalisia signaaleja. Jos toinen ei syty jostakin puheenaiheesta, on järkevää vaihtaa suuntaa. Yleensä siihen on jokin syy, jos aihe lähtee lentoon vain toisen osallistujan puolelta - silloin kannattaa luovuttaa suunvuoro ja antaa kohteliaasti tilaa muille teemoille. Yhden aiheen tykittäminen, paasaaminen ja yksipuolinen neuvominen ovat omalla kohdallani automaattisia kausaliteetteja kiinnostuksen lerpahtamiseen.

Hyvän keskustelun tunnusmerkistö muodostuu jokaisella varmasti omanlaiseksi, mutta minulle etenkin nämä pyörittelemäni seikat ovat erityisen tärkeitä. Nautin siitä joka kerta, kun pääsen kokemaan hyväntahtoisen, mielenkiintoisen ja monipuolisen keskustelun. Parhaimmillaan hetkeä hekumoi vielä pitkään jälkikäteenkin.

 

Nykyelämässäni taidan kokea parhaimmat keskusteluhetket yleensä kahden kesken jonkun kanssa. Toisinaan hulvaton juttu lähtee lentoon ystäväpariskunnan kanssa vietetyn illan lomassa tai muutaman kaverin kesken tapahtuneessa kohtaamisessa. Opiskeluaikoina meillä oli lähes kymmenhenkinen ystäväporukka, jonka tavatessa jutut olivat lähestulkoon aina taattua laatutasoa - noita aikoja ja turinointeja muistelen vieläkin erityisellä lämmöllä.

Olipa koolla sitten kaksi tai usempi rupattelija, hyvä lörpöttelytuokio tuo elämään iloa, muistoja ja voimavaroja. Kunpa meillä jokaisella olisi elämässä tilanteita, jolloin pääsemme hyvän keskustelun äärelle.

Siispä toivotan erityisen hyviä jutustelutuokioita myös sinne ruudun toiselle puolelle!

Kun sähkökriisiä ei tullutkaan

Viime syksynä ei paljoa hymyilyttänyt, kun media suolsi uhkakuvia sähkönhinnan kehityksestä ja sähkön riittävyydestä. Jo silloin näkymiä suurentelevat otsikot ärsyttivät ja vielä enemmän ne ottavat päähän näin jälkikäteen, kun jokainen voi todeta tilanteen tasoittuneen. Nykyajan ilmiönä erilaisten skenaarioiden liioittelu on yleinen, mutta vastenmielinen toimintatapa.

Vaikka en kovin herkästi ime itseeni klikkiotsikoiden huutoja, pisti sähköjankkaus kuitenkin pelkäämään tulevaa talvea ja omien sähkölaskujemme suuruutta - entinen sähkösopparimme kun päättyi juuri marraskuun loppuun, kylmimpien kuukausien kynnyksellä. Ennen maksoimme kilowattitunnista 3,99 senttiä, uudessa sopparissa tuo luku oli 13,75 senttiä. Ei tietenkään mitään verrattuna silloisiin pörssisähköhintoihin, mutta kuitenkin moninkertaisesti aikaisempaan peilattuna.

Meillä talon poistoilmalämpöpumpulla toimiva lämmitys haukkaa suurimman osan talven sähkölaskuista. Ja koska rannassa seisoo myös täysin sähkölämmitteinen ja talviasuttava mökki, maksamme käytännössä kahden asuinrakennuksen lämpimänä pitämisestä. Näillä lähtökohdilla talven pakkaset vaikuttavat todella merkittävästi siihen, kuinka suuriksi sähkölaskut meillä muodostuvat. Vaihtelua eri vuosien välillä onkin ollut paljon.

Nyt kun olemme pyörähtäneet virallisesti kevätkuukausien puolelle, on hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan, miten talvenselkä taittui ja kuinka hirmuvauhtia sähkömittarimme ruksutti. Halvemman sähkön aikana emme koskaan tarkkailleet kulutusta, mutta nyt siitä on muodostunut koukuttava tapa. Olemmekin kuukausi kuukaudelta jännittäneet, saammeko tiristettyä kulutuslukemia entisten numeroiden alle - riemulla voimme todeta onnistuneemme.

Olemme vertailleet kuukausikohtaista kulutusta aikaisempien vuosien verrokkeihin. Dataa olisi saatavilla vuodesta 2018 saakka, mutta koostin tähän koonnin talvikuukausien kulutuksen vähenemisestä kahteen edelliseen vuoteen verrattuna.

Vertasipa kulutustamme mihin vuoteen tai kuukauteen tahansa, olemme saaneet marras-helmikuussa tiristettyä sähkölukemiamme edellisiä pienemmiksi. Ja se tuntuu aivan mahtavalta - paitsi ajatuksissa, myös kukkarossa. Olin kauhunsekaisin tuntein kerännyt tilille sähköpuskuria ylisuuria laskuja ennakoiden, mutta käytännössä olemmekin maksaneet sähköstä ja sen siirrosta lähes eurolleen saman verran kuin aikaisempinakin vuosina.

Pienempiin kulutuslukemien takana on muutama tietoinen teko tai asia. Tässä pieni lista niistä:

1. Sää. Suht leuto talvi on pelastanut paljon. Jos täällä olisivat paukkuneet parinkymmenen asteen pakkaset säännöllisemmin, oltaisiin aivan erilaisessa lopputuloksessa. Suuri kiitos siis yläkertaan tästä!
2. Talon lämmityksen viilaaminen. Vaikka meillä ovat muutenkin talon yleissäädöt tehdasasetuksia viileämmillä lukemilla, pudotimme niitä entisestään. Tällä hetkellä talo lämmittää itsensä noin 19-20 lämpöasteeseen automaattisesti. Tätä olemme kuitenkin avustaneet jokapäiväisellä takan lämmittämisellä, minkä uskomme vaikuttaneet kokonaiskulutukseen huomattavasti. Jos takka ei olisi pöhissyt päivittäin, olisi talon lämmitysjärjestelmä kuluttanut sähköä merkittävästi enemmän.
3. Talon lämminvesivaraajan säätäminen energia-asetukselle. En tiedä, miksi tämä on tullut ohitettua aikaisemmin, mutta tänä talvena otimme Nibessä käyttöön lämpimän veden energiasäädön. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin tällä asetuksella lämminvesivaraaja nostaa veden lämpötilan säännöllisin väliajoin yli 55 asteeseen, mutta ei ylläpidä tuota lämpöä jatkuvasti.
4. Vedenkulutuksen huomiointi. Tässä ei ole tehty järisyttäviä muutoksia, mutta muutamia pienempiä tekoja kuitenkin: itse olen vähentänyt vapaa-aamujen aamusuihkuja ja mies on käynyt jalisharkkojensa jälkeen pesulla treenipaikalla. Huomaan myös suihkuaikojemme lyhentyneen ja pyrkimyksemme hyödyntää viileämpänäkin virtaavaa vettä (lämmintä vettä saa odotella aina hetkisen, sillä lämminvesivaraaja ei sijaitse pesuhuoneen vieressä).
   
5. Mökin lämmityksen viilaaminen. Mökissä pidämme päällä pienempää peruslämpöä kuin talossa, sillä siellä ei vietetä niin säännöllisesti aikaa. Ja kun vietetään, lämmitetään saunaa, mikä itsessään nostaa senhetkisen lämpötilan sopivan miellyttäväksi. Aikaisempina vuosina meillä on tainnut olla mökin alakerran lämmityslukema 17 asteen hujakoilla, mutta tänä talvena se on pyörinyt noin 15-16 asteessa. Varastokäytössä oleva yläkerran parven lämmitys on säädetty sen sijaan aina 10 asteeseen.
6. Saunomisen harventaminen ja kellottaminen. Sen jälkeen kun talosaunammekin valmistui pari vuotta sitten, olemme olleet melko ahkeria saunojia: vuosi sitten talvella saunoimme useamman kerran viikossa. Nyt viikottaisia saunakertoja on ollut harvemmin ja löylyjen sijaan olemme vuorotelleet reippaammin ulkoporealtaassa. Alkutalvesta oli ajatuksena, että saunomisen painopiste siirtyisi vahvemmin mökin puusaunan varaan, mutta tämä keikahdus ei ole tapahtunut suunnitelmien mukaan - talon sähkösaunassa piipahtaminen on vielä turhan helppoa. Kellottamista sen sijaan olemme tehneet täsmällisesti: suunnittelemme saunomisen ajan niin tarkasti, ettei sauna lämpiä turhia minuutteja. 20 minuutin esilämmitysajasta olemme pitäneet nyt tiukasti kiinni ja se riittää optimaalisiin löylyihin oikein hyvin. Ennen kiuas saattoi odotella päällä tuplatenkin kauemmin, joten kellottamiseen panostaminen on ollut ehdottoman hyvä, taloudellinen rutiini.
   
7. Valaistus. Tämä on hieman marginaalinen seikka, mutta viime talveen verrattuna olemme pitäneet ulkovaloja vähemmän päällä. Vuosi sitten ohjelmassa oli öisiä koiranpentujen ulkoilutuskeikkoja, joten ulkovalot paloivat pimeällä aina. Tänä vuonna ei täysikasvuisten colliepojujen kanssa ole tarvinnut enää pihalla rampata, joten öisin valot eivät enää pala. Marginaalisena pidän tätä seikkaa siksi, koska kotimme kaikki valaisimet (sekä sisällä että ulkona) ovat LED-valoja, eivätkä ne kovin sähkösyöppöjä ole - eivät ainakaan kokonaiskulutuksen kannalta.
   

Tässä vaiheessa kevättä olo on tyytyväinen ja huojentunut. Talvi lutviutui sähkönkulutuksen osalta paremmin kuin olisin etukäteen osannut koskaan ennakoida. Luulen, että kilowattien seuraamisesta on muodostunut meille niin säntillinen tapa, että jatkamme sitä varmasti tulevaisuudessakin. Sitä toivon, että jatkossa media ei enää kiljuisi samanlaisia katastrofikuvia, mutta luulenpa, että se on jo liikaa odotettu.

Hyvää mieltä kevätpäiviin!