Hyvän keskustelun tunnusmerkit

Olen viimeisen vuoden aikana alkanut systemaattisemmin keräämään talteen ajatuksia ja luonnospohjia erilaisista postausaiheista. Vielä en kuitenkaan ole osannut jalostaa muistiinpanojärjestelmääni kovin täydelliseksi, sillä olen levitellyt ideoita niin muistivihkoon, Bloggerin tekstipohjiin kuin puhelimenkin muistioon. Löysin luuristani viime kesänä talteen laittamani idean, joka jostain syystä tuntuu ajankohtaiselta nytkin: hyvän keskustelun tunnusmerkit. Siispä postausta tästä aiheesta!

Meillä jokaisella on kokemuksia mitä erilaisimmista keskustelutilanteista sekä niiden luomista tuntemuksista. Mieleen ovat varmasti jääneet etenkin ääripäät: ne erityisen hyvät, intensiiviset debaattituokiot sekä pitkäpiimäisen puuduttavat jaaritteluhetket. Monenkirjavia keskusteluja käydään mitä vaihtelevimmissa ympäristöissä. Tämän postauksen pointit olen miettinyt vapaa-ajan puitteista käsin, joten esimerkiksi työtilanteisiin tai kaukaisempien sukulaisten kahvikekkereihin nämä näkemykset eivät taida olla kovin sutjakasti sovitettavissa. Mutta jos lähestytään aihetta oman arjen ja siinä vaikuttavien tyyppien kautta, niin seuraavaksi pohdintaa tästä näkökulmasta.

Itse teen tahtomattanikin havaintoja erilaisista keskustelutilanteista ja saatan pohtia niitä jälkikäteen paljonkin. On jännää, kuinka merkittävästi sananvaihdon tyylit vaihtelevat sen mukaan, kuka tai ketkä ovat pälpätyskavereina. Ainakin itse kontrolloin omaa ulosantiani ja keskustelutyyliäni hyvinkin tilannekohtaisesti. Toisaalta myös oma vireystila vaikuttaa pulinatasoon huomattavasti - vaikka kaikki hyvän keskustelun elementit olisivat kasassa, ei kaikkina päivinä yksinkertaisesti jaksa panostaa vuorovaikutukseen tilanteen ansaitsemalla kaliiperilla. Mutta jos nyt kuvitellaan, että oma olotila olisi optimaalinen, tietyt hyvän keskustelun lainalaisuudet ovat tunnistettavissa.

Koen, että olennainen hyvän keskustelun pohjatekijä on keskustelijoiden tasavertaisuus. Se, että tyypit ovat jollakin tapaa samalla levelillä ajatuksissaan ja elämässään, mahdollistaa rehellisen ja kitkattoman dialogin. Merkittävä epätasapaino nakertaa keskustelua jossakin vaiheessa, aina. Tähän liittyy myös jutustelukumppaniin liittyvät tunteet: itse saan hyvän flown päälle ainoastaan silloin, kun omassa mielessä ei paina mikään henkilöön liittyvä aikaisempi ihmetys tai mielipaha.

Jos mahdollista, ennen keskustelutilannetta on hyödyllistä miettiä ennakkoon, mitä tuoda jutusteluun omalta puolelta. Kun on valmiiksi kelannut, mitä keskustelutoverin elämässä on tapahtunut viime aikoina ja löytyisikö siihen liittyen kysyttävää tai puhuttavaa, on tullut huomioineeksi toisen osapuolen maaperän. Tarpeellista on myös miettiä, kuinka itse vastaa "Mitä kuuluu?" -kysymykseen. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen itse tuon tiedustelun edessä jähmettynyt, kun en ole etukäteen pysähtynyt omien kuulumisteni äärelle. Mikään ei ole tylsempää, kuin vastata,  että "Eipä tässä kummempaa".

Keskustelun edetessä koen tärkeäksi keskittyä siihen kaikilla aivosoluillani. Jos mieli luiskahtaa muualle, se syö tilanteesta väistämättä parhaimman kärjen. Kun on ajatuksella mukana, on helppo esittää jatkokysymyksiä ja olla kiinnostunut toisen osapuolen asiasta. Samaa hedelmällistä toimintatapaa odotan toisaalta aina myös itse kohtaavani. On kallisarvoista, että keskustelun vetovuorot vaihtelevat tasapuolisesti tai sulautuvat luonnollisesti yhteen. Se on mitä rasittavinta, jos vastuu dialogin etenemisestä jää vain toisen osapuolen harteille - silloin ainakin itse näen punaista, vaikka en välttämättä sitä ulosannillisesti näyttäisikään.

Mitä tulee keskusteluaiheisiin, ne ovat minusta erityisen tärkeitä, koko jutusteluhetken polttavin ydin. Perusturvalliset aiheet ovat fine, jos keskustelulta ei odota sen enempää. Mutta jos tavoitellaan hyvää keskustelua, se onnistuu sukeltamalla perustasoa syvemmälle. Tämä vaatii sekä luottamusta että rehellisyyttä. Oman kokemukseni mukaan kaikista parhaimmat dialogit ovat syntyneet, kun osapuolet ovat uskaltaneet raottaa salaisuuksien verhoja ja viedä keskustelua tasoille, joilla ei tavallisissa kahvipöytärupatteluissa pyöritä.

Olennaista on puhua omista kokemuksista ja kietoa keskustelu henkilökohtaisesta arjesta kumpuaviin aiheisiin. Joskus vaivaannun toden teolla, jos keskustelukumppanini alkaa tarinoida random-ihmisistä, joita en itse tunne ollenkaan. Tästä olenkin ottanut tärkeäksi ohjenuoraksi, että mikäli puhun keskustelun lomassa muista ihmisistä, rajaan henkilöt niihin, kenet molemmat tuntevat tai jotka olennaisesti liittyvät minun arkeeni. Muu on ajanhukkaa.

Keskusteluun keskittymisen ja puheenaiheiden lisäksi on väliä myös sillä, minkälaisella keskustelutyylillä ja tunteella tilanteessa on mukana. Antoisassa kanssakäymisessä ei tarvitse pidätellä, vaan tunteet saavat näkyä: on ihanaa innostua ja synkistellä puheenaiheiden mukaisesti. Oikealla otteella saa tasapaksunkin keskustelun muutettua vauhdikkaaksi ja mielenkiintoiseksi. Hyväntahtoisuus on tärkeää: vaikka ilmassa olisi hyvinkin lennokkaita ilmaisuja, ei missään vaiheessa tule letkauttaa vitsilläkään mitään sellaista, mikä väheksyy, mitätöi tai pilkkaa toista.

Onnistunut juttutuokio vaatii sen, että kumpikin osallistuja kykenee lukemaan tilanteen sosiaalisia signaaleja. Jos toinen ei syty jostakin puheenaiheesta, on järkevää vaihtaa suuntaa. Yleensä siihen on jokin syy, jos aihe lähtee lentoon vain toisen osallistujan puolelta - silloin kannattaa luovuttaa suunvuoro ja antaa kohteliaasti tilaa muille teemoille. Yhden aiheen tykittäminen, paasaaminen ja yksipuolinen neuvominen ovat omalla kohdallani automaattisia kausaliteetteja kiinnostuksen lerpahtamiseen.

Hyvän keskustelun tunnusmerkistö muodostuu jokaisella varmasti omanlaiseksi, mutta minulle etenkin nämä pyörittelemäni seikat ovat erityisen tärkeitä. Nautin siitä joka kerta, kun pääsen kokemaan hyväntahtoisen, mielenkiintoisen ja monipuolisen keskustelun. Parhaimmillaan hetkeä hekumoi vielä pitkään jälkikäteenkin.

 

Nykyelämässäni taidan kokea parhaimmat keskusteluhetket yleensä kahden kesken jonkun kanssa. Toisinaan hulvaton juttu lähtee lentoon ystäväpariskunnan kanssa vietetyn illan lomassa tai muutaman kaverin kesken tapahtuneessa kohtaamisessa. Opiskeluaikoina meillä oli lähes kymmenhenkinen ystäväporukka, jonka tavatessa jutut olivat lähestulkoon aina taattua laatutasoa - noita aikoja ja turinointeja muistelen vieläkin erityisellä lämmöllä.

Olipa koolla sitten kaksi tai usempi rupattelija, hyvä lörpöttelytuokio tuo elämään iloa, muistoja ja voimavaroja. Kunpa meillä jokaisella olisi elämässä tilanteita, jolloin pääsemme hyvän keskustelun äärelle.

Siispä toivotan erityisen hyviä jutustelutuokioita myös sinne ruudun toiselle puolelle!

Kun sähkökriisiä ei tullutkaan

Viime syksynä ei paljoa hymyilyttänyt, kun media suolsi uhkakuvia sähkönhinnan kehityksestä ja sähkön riittävyydestä. Jo silloin näkymiä suurentelevat otsikot ärsyttivät ja vielä enemmän ne ottavat päähän näin jälkikäteen, kun jokainen voi todeta tilanteen tasoittuneen. Nykyajan ilmiönä erilaisten skenaarioiden liioittelu on yleinen, mutta vastenmielinen toimintatapa.

Vaikka en kovin herkästi ime itseeni klikkiotsikoiden huutoja, pisti sähköjankkaus kuitenkin pelkäämään tulevaa talvea ja omien sähkölaskujemme suuruutta - entinen sähkösopparimme kun päättyi juuri marraskuun loppuun, kylmimpien kuukausien kynnyksellä. Ennen maksoimme kilowattitunnista 3,99 senttiä, uudessa sopparissa tuo luku oli 13,75 senttiä. Ei tietenkään mitään verrattuna silloisiin pörssisähköhintoihin, mutta kuitenkin moninkertaisesti aikaisempaan peilattuna.

Meillä talon poistoilmalämpöpumpulla toimiva lämmitys haukkaa suurimman osan talven sähkölaskuista. Ja koska rannassa seisoo myös täysin sähkölämmitteinen ja talviasuttava mökki, maksamme käytännössä kahden asuinrakennuksen lämpimänä pitämisestä. Näillä lähtökohdilla talven pakkaset vaikuttavat todella merkittävästi siihen, kuinka suuriksi sähkölaskut meillä muodostuvat. Vaihtelua eri vuosien välillä onkin ollut paljon.

Nyt kun olemme pyörähtäneet virallisesti kevätkuukausien puolelle, on hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan, miten talvenselkä taittui ja kuinka hirmuvauhtia sähkömittarimme ruksutti. Halvemman sähkön aikana emme koskaan tarkkailleet kulutusta, mutta nyt siitä on muodostunut koukuttava tapa. Olemmekin kuukausi kuukaudelta jännittäneet, saammeko tiristettyä kulutuslukemia entisten numeroiden alle - riemulla voimme todeta onnistuneemme.

Olemme vertailleet kuukausikohtaista kulutusta aikaisempien vuosien verrokkeihin. Dataa olisi saatavilla vuodesta 2018 saakka, mutta koostin tähän koonnin talvikuukausien kulutuksen vähenemisestä kahteen edelliseen vuoteen verrattuna.

Vertasipa kulutustamme mihin vuoteen tai kuukauteen tahansa, olemme saaneet marras-helmikuussa tiristettyä sähkölukemiamme edellisiä pienemmiksi. Ja se tuntuu aivan mahtavalta - paitsi ajatuksissa, myös kukkarossa. Olin kauhunsekaisin tuntein kerännyt tilille sähköpuskuria ylisuuria laskuja ennakoiden, mutta käytännössä olemmekin maksaneet sähköstä ja sen siirrosta lähes eurolleen saman verran kuin aikaisempinakin vuosina.

Pienempiin kulutuslukemien takana on muutama tietoinen teko tai asia. Tässä pieni lista niistä:

1. Sää. Suht leuto talvi on pelastanut paljon. Jos täällä olisivat paukkuneet parinkymmenen asteen pakkaset säännöllisemmin, oltaisiin aivan erilaisessa lopputuloksessa. Suuri kiitos siis yläkertaan tästä!
2. Talon lämmityksen viilaaminen. Vaikka meillä ovat muutenkin talon yleissäädöt tehdasasetuksia viileämmillä lukemilla, pudotimme niitä entisestään. Tällä hetkellä talo lämmittää itsensä noin 19-20 lämpöasteeseen automaattisesti. Tätä olemme kuitenkin avustaneet jokapäiväisellä takan lämmittämisellä, minkä uskomme vaikuttaneet kokonaiskulutukseen huomattavasti. Jos takka ei olisi pöhissyt päivittäin, olisi talon lämmitysjärjestelmä kuluttanut sähköä merkittävästi enemmän.
3. Talon lämminvesivaraajan säätäminen energia-asetukselle. En tiedä, miksi tämä on tullut ohitettua aikaisemmin, mutta tänä talvena otimme Nibessä käyttöön lämpimän veden energiasäädön. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin tällä asetuksella lämminvesivaraaja nostaa veden lämpötilan säännöllisin väliajoin yli 55 asteeseen, mutta ei ylläpidä tuota lämpöä jatkuvasti.
4. Vedenkulutuksen huomiointi. Tässä ei ole tehty järisyttäviä muutoksia, mutta muutamia pienempiä tekoja kuitenkin: itse olen vähentänyt vapaa-aamujen aamusuihkuja ja mies on käynyt jalisharkkojensa jälkeen pesulla treenipaikalla. Huomaan myös suihkuaikojemme lyhentyneen ja pyrkimyksemme hyödyntää viileämpänäkin virtaavaa vettä (lämmintä vettä saa odotella aina hetkisen, sillä lämminvesivaraaja ei sijaitse pesuhuoneen vieressä).
   
5. Mökin lämmityksen viilaaminen. Mökissä pidämme päällä pienempää peruslämpöä kuin talossa, sillä siellä ei vietetä niin säännöllisesti aikaa. Ja kun vietetään, lämmitetään saunaa, mikä itsessään nostaa senhetkisen lämpötilan sopivan miellyttäväksi. Aikaisempina vuosina meillä on tainnut olla mökin alakerran lämmityslukema 17 asteen hujakoilla, mutta tänä talvena se on pyörinyt noin 15-16 asteessa. Varastokäytössä oleva yläkerran parven lämmitys on säädetty sen sijaan aina 10 asteeseen.
6. Saunomisen harventaminen ja kellottaminen. Sen jälkeen kun talosaunammekin valmistui pari vuotta sitten, olemme olleet melko ahkeria saunojia: vuosi sitten talvella saunoimme useamman kerran viikossa. Nyt viikottaisia saunakertoja on ollut harvemmin ja löylyjen sijaan olemme vuorotelleet reippaammin ulkoporealtaassa. Alkutalvesta oli ajatuksena, että saunomisen painopiste siirtyisi vahvemmin mökin puusaunan varaan, mutta tämä keikahdus ei ole tapahtunut suunnitelmien mukaan - talon sähkösaunassa piipahtaminen on vielä turhan helppoa. Kellottamista sen sijaan olemme tehneet täsmällisesti: suunnittelemme saunomisen ajan niin tarkasti, ettei sauna lämpiä turhia minuutteja. 20 minuutin esilämmitysajasta olemme pitäneet nyt tiukasti kiinni ja se riittää optimaalisiin löylyihin oikein hyvin. Ennen kiuas saattoi odotella päällä tuplatenkin kauemmin, joten kellottamiseen panostaminen on ollut ehdottoman hyvä, taloudellinen rutiini.
   
7. Valaistus. Tämä on hieman marginaalinen seikka, mutta viime talveen verrattuna olemme pitäneet ulkovaloja vähemmän päällä. Vuosi sitten ohjelmassa oli öisiä koiranpentujen ulkoilutuskeikkoja, joten ulkovalot paloivat pimeällä aina. Tänä vuonna ei täysikasvuisten colliepojujen kanssa ole tarvinnut enää pihalla rampata, joten öisin valot eivät enää pala. Marginaalisena pidän tätä seikkaa siksi, koska kotimme kaikki valaisimet (sekä sisällä että ulkona) ovat LED-valoja, eivätkä ne kovin sähkösyöppöjä ole - eivät ainakaan kokonaiskulutuksen kannalta.
   

Tässä vaiheessa kevättä olo on tyytyväinen ja huojentunut. Talvi lutviutui sähkönkulutuksen osalta paremmin kuin olisin etukäteen osannut koskaan ennakoida. Luulen, että kilowattien seuraamisesta on muodostunut meille niin säntillinen tapa, että jatkamme sitä varmasti tulevaisuudessakin. Sitä toivon, että jatkossa media ei enää kiljuisi samanlaisia katastrofikuvia, mutta luulenpa, että se on jo liikaa odotettu.

Hyvää mieltä kevätpäiviin!