Olen viimeisen vuoden aikana alkanut systemaattisemmin keräämään talteen ajatuksia ja luonnospohjia erilaisista postausaiheista. Vielä en kuitenkaan ole osannut jalostaa muistiinpanojärjestelmääni kovin täydelliseksi, sillä olen levitellyt ideoita niin muistivihkoon, Bloggerin tekstipohjiin kuin puhelimenkin muistioon. Löysin luuristani viime kesänä talteen laittamani idean, joka jostain syystä tuntuu ajankohtaiselta nytkin: hyvän keskustelun tunnusmerkit. Siispä postausta tästä aiheesta!
Meillä jokaisella on kokemuksia mitä erilaisimmista keskustelutilanteista sekä niiden luomista tuntemuksista. Mieleen ovat varmasti jääneet etenkin ääripäät: ne erityisen hyvät, intensiiviset debaattituokiot sekä pitkäpiimäisen puuduttavat jaaritteluhetket. Monenkirjavia keskusteluja käydään mitä vaihtelevimmissa ympäristöissä. Tämän postauksen pointit olen miettinyt vapaa-ajan puitteista käsin, joten esimerkiksi työtilanteisiin tai kaukaisempien sukulaisten kahvikekkereihin nämä näkemykset eivät taida olla kovin sutjakasti sovitettavissa. Mutta jos lähestytään aihetta oman arjen ja siinä vaikuttavien tyyppien kautta, niin seuraavaksi pohdintaa tästä näkökulmasta.
Itse teen tahtomattanikin havaintoja erilaisista keskustelutilanteista ja saatan pohtia niitä jälkikäteen paljonkin. On jännää, kuinka merkittävästi sananvaihdon tyylit vaihtelevat sen mukaan, kuka tai ketkä ovat pälpätyskavereina. Ainakin itse kontrolloin omaa ulosantiani ja keskustelutyyliäni hyvinkin tilannekohtaisesti. Toisaalta myös oma vireystila vaikuttaa pulinatasoon huomattavasti - vaikka kaikki hyvän keskustelun elementit olisivat kasassa, ei kaikkina päivinä yksinkertaisesti jaksa panostaa vuorovaikutukseen tilanteen ansaitsemalla kaliiperilla. Mutta jos nyt kuvitellaan, että oma olotila olisi optimaalinen, tietyt hyvän keskustelun lainalaisuudet ovat tunnistettavissa.
Koen, että olennainen hyvän keskustelun pohjatekijä on keskustelijoiden tasavertaisuus. Se, että tyypit ovat jollakin tapaa samalla levelillä ajatuksissaan ja elämässään, mahdollistaa rehellisen ja kitkattoman dialogin. Merkittävä epätasapaino nakertaa keskustelua jossakin vaiheessa, aina. Tähän liittyy myös jutustelukumppaniin liittyvät tunteet: itse saan hyvän flown päälle ainoastaan silloin, kun omassa mielessä ei paina mikään henkilöön liittyvä aikaisempi ihmetys tai mielipaha.
Jos mahdollista, ennen keskustelutilannetta on hyödyllistä miettiä ennakkoon, mitä tuoda jutusteluun omalta puolelta. Kun on valmiiksi kelannut, mitä keskustelutoverin elämässä on tapahtunut viime aikoina ja löytyisikö siihen liittyen kysyttävää tai puhuttavaa, on tullut huomioineeksi toisen osapuolen maaperän. Tarpeellista on myös miettiä, kuinka itse vastaa "Mitä kuuluu?" -kysymykseen. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen itse tuon tiedustelun edessä jähmettynyt, kun en ole etukäteen pysähtynyt omien kuulumisteni äärelle. Mikään ei ole tylsempää, kuin vastata, että "Eipä tässä kummempaa".
Keskustelun edetessä koen tärkeäksi keskittyä siihen kaikilla aivosoluillani. Jos mieli luiskahtaa muualle, se syö tilanteesta väistämättä parhaimman kärjen. Kun on ajatuksella mukana, on helppo esittää jatkokysymyksiä ja olla kiinnostunut toisen osapuolen asiasta. Samaa hedelmällistä toimintatapaa odotan toisaalta aina myös itse kohtaavani. On kallisarvoista, että keskustelun vetovuorot vaihtelevat tasapuolisesti tai sulautuvat luonnollisesti yhteen. Se on mitä rasittavinta, jos vastuu dialogin etenemisestä jää vain toisen osapuolen harteille - silloin ainakin itse näen punaista, vaikka en välttämättä sitä ulosannillisesti näyttäisikään.
Mitä tulee keskusteluaiheisiin, ne ovat minusta erityisen tärkeitä, koko jutusteluhetken polttavin ydin. Perusturvalliset aiheet ovat fine, jos keskustelulta ei odota sen enempää. Mutta jos tavoitellaan hyvää keskustelua, se onnistuu sukeltamalla perustasoa syvemmälle. Tämä vaatii sekä luottamusta että rehellisyyttä. Oman kokemukseni mukaan kaikista parhaimmat dialogit ovat syntyneet, kun osapuolet ovat uskaltaneet raottaa salaisuuksien verhoja ja viedä keskustelua tasoille, joilla ei tavallisissa kahvipöytärupatteluissa pyöritä.
Olennaista on puhua omista kokemuksista ja kietoa keskustelu henkilökohtaisesta arjesta kumpuaviin aiheisiin. Joskus vaivaannun toden teolla, jos keskustelukumppanini alkaa tarinoida random-ihmisistä, joita en itse tunne ollenkaan. Tästä olenkin ottanut tärkeäksi ohjenuoraksi, että mikäli puhun keskustelun lomassa muista ihmisistä, rajaan henkilöt niihin, kenet molemmat tuntevat tai jotka olennaisesti liittyvät minun arkeeni. Muu on ajanhukkaa.
Keskusteluun keskittymisen ja puheenaiheiden lisäksi on väliä myös sillä, minkälaisella keskustelutyylillä ja tunteella tilanteessa on mukana. Antoisassa kanssakäymisessä ei tarvitse pidätellä, vaan tunteet saavat näkyä: on ihanaa innostua ja synkistellä puheenaiheiden mukaisesti. Oikealla otteella saa tasapaksunkin keskustelun muutettua vauhdikkaaksi ja mielenkiintoiseksi. Hyväntahtoisuus on tärkeää: vaikka ilmassa olisi hyvinkin lennokkaita ilmaisuja, ei missään vaiheessa tule letkauttaa vitsilläkään mitään sellaista, mikä väheksyy, mitätöi tai pilkkaa toista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti