3 x KAIKKIEN AIKOJEN JOULU

Ote tämänpäiväisestä adventtisunnuntain hetkestä:

Lisään pari puuta ritisevään takkaan, vedän villasukkia korkeammalle pohkeiden suojaksi ja hipsuttelen sohvalle miehen seuraksi. Ikkunaan ripustetut valkoiset tähdet luovat tunnelmavaloa koko olohuoneeseen ja pehmeinä taustasävelinä soi rauhallinen, pianolla soitettu joulusikermä. Sytytän yhden punaisen kruunukynttilän ja nostan pöydällä höyryävän kaakaokupin syliini. "Kuule, meillä taitaa olla käsillä kaikkien aikojen joulu", totean samalla kun kuppi kilisee juomaa hämmentäessäni. "Ai mitenniin?" saan vastakysymyksen takaisin. "No, minäpä kerron!" innostun.

Ja kerronpa samalle teillekin! Olen nähkääs viimeisen kuukauden ajan puikkelehtinut somessa tavallista vilkkaammin ja tehnyt havaintoja ilmiöstä nimeltä Kaikkien Aikojen Joulu.

Ihmiset ovat alkaneet fiilistellä joulua aikaisemmin ja intensiivisemmin - se alkoi loka-marraskuun vaihteessa edellisiä jouluja muistelemalla. Stooriosastot vilisivät kuvia aikaisempien joulujen parhaista paloista. Sittemmin aiheet ovat kaartaneet kohti edessä olevan joulun suunnittelua: millainen ilme joulukodille luodaan, mitä sävyjä käytetään ja missä juhlaa vietetään. On ollut tuhatmäärin superkauniita kuvia tunnelmallisista hetkistä, kuten glögimukillisista, piparinpaistosta ja lumisista metsäretkistä. Joulua eletään jo nyt, tarttumalla hämyisiin tuokioihin.

Usealla on jo koti joululoistossa, toiset taas ovat alkaneet laittaa sitä hartaudella tästä adventtiviikonlopusta alkaen. Lahjamietinnöissä ollaan jo mukavassa vaiheessa ja joulukorttien lähettäminen tuikkii monella mielessä. Pian postaillaan kuvia ihastuttavista paketeista, mietitään miten joulupöytä katetaan ja pysähdytään syvällisempien aiheiden äärelle.

Joulu lähestyy nyt aikaisemmin, kokonaisvaltaisemmin ja muhkeammin. Tätä joulukuplaa on ollut ihana seurata ja se on luonut itsellenikin lämpimän olon, vaikka meillä ei kotia laitetakaan kärkijoukoissa (ei edes lähimmässä peesiporukassakaan). Fiilis on kuitenkin ollut valloillaan hyvän tovin. Vaan miksi? Miksi joulu tuntuu tänä vuonna nyt suuremmalta juhlalta?

Olen mietiskellyt näkökulmia ilmiön takana ja olen löytänyt rivien välistä ainakin kolme selittävää tekijää. Realiteetti on, että ne kaikki liittyvät koronavuoteen päivänselvästi.

#1 AIKA

Kun kaikki ylimääräiset menot ovat karsiutuneet pois, kotona on oikeasti aikaa olla. Ja kun siellä ollaan, sitä laitetaan ja siellä jouluillaan kokonaisvaltaisemmin. Kotiaikaresurssia on käytössä enemmän kuin "tavallisina" jouluina, joten nyt on tunteja joilla mällätä. Ja niillä tunneilla on oikeasti merkitystä, yhdelläkin ylimääräisellä kotitunnilla ehtii tekemään vaikka sun mitä - joko sitten ihan vain hupsuttelemaan tonttujuttuja, tekemään joulubiisilistaa tai vaikkapa siivoamaan kaappeja. Jouluilemaan.

#2 AJATUKSET

Joulu antaa ajatuksille levähdyspaikan; tunnelmallisen satumaailman, johon karata. En ole ainut, joka on ihan täynnä koko K-sanaa ja otsikoita siitä. Tuntuu ihanalta, että joulun ansiosta nyt voi miettiä jotakin ihan muuta, kevyttä ja kaunista! Tämä lisää hyvinvointia.

#3 PALKKIO

Totta on, että vuosi on vaatinut meiltä kaikilta paljon. Kukin vuorollaan on ollut puhki paitsi virukseen, myös sen seurannaisilmiöihin. Jo ylipäätään uhkakuvien ennakointi ja niistä murehtiminen on kuluttavaa, vaikka ne eivät omalla kohdalla toteutuisikaan. Kun on kestetty paljon, on joulunvietto tietynlainen palkinto koko vuodesta. Olen lukenut toistuvasti kommentteja siitä, kuinka haastava vuosi kaipaa kruunukseen jotain tyystin erilaista: kaikkien aikojen joulun. Enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Samalla toivon, että joka ikinen ihminen löytäisi tänä vuonna itselleen lämpimän joulusylin: sellaisen paikan ja tavan jouluviettoon, jossa olisi murheen ja yksinäisyyden sijaan hyvää mieltä ja turvallisuuden tunnetta. Pidetäänhän silmämme auki, että kaikki tulevat huomatuiksi. ♥

Mitä ihaninta joulunaikaa, tehdään siitä kukin omannäköisemme!

♥

P.S. Käytin tämän postauksen kuvituksena omia suosikkejani Blawhin joulukorteista.

Eihän tämän näin pitänyt mennä

Tiedättehän sen tunteen, kun odottaa pahinta. Mieli valmistautuu ryöpytykseen ja keho virittäytyy puolustusasentoon: polvet notkistuvat reagoimaan, käsivarret taipuvat kyynärpäistä koukkuun ja nyrkit asettuvat leuan eteen. Katsot eteenpäin ja odotat. Ja sitten - mitään ei tapahdukaan.

Tämä toteutui minulle tänä syksynä. Olin totaalisen valmistautunut kohtaamaan syksyn pimeyden ja luovimaan läpi loka- ja marraskuusta. Ennakoin, että perinteiseen tapaan talviaikaan siirtyminen on se viimeinen niitti, joka laukaisee tuskan vuodenajan synkkyydestä. Olin päättänyt, että taistelen tuota tunnetta vastaan kaikin keinoin.

Olin kerännyt repertuaariini kasan puolustautumiskeinoja aina ajatusmantroista armollisuuteen, mutta nyt huomaan, että ne kaikki lojuvat vielä takataskussa käyttämättä. Mitä ihmettä tapahtui - tai siis jäi tapahtumatta?

Syksy on ollut minulle tänä vuonna jostain syystä kivuton. Ei välttämättä helppo, mutta helpottavan neutraali. Pimeys ei ole ahdistanut silmänräpäystäkään eivätkä kurakelit ole ketuttaneet. Kuukaudet ovat juosseet ohi nopeasti ja tuntuu, että vuodenaika on lasketeltu läpi melkeinpä rallatellen. Olen tästä kaikesta hieman hoo moilasena, varsinkin kun muistan, miten vaikeita syksyjä historiasta löytyy.

Mutta I'll take it, thanks! Olen kyllä osannut pysähtyä nauttimaan tästä keveydestä. Jos mietin, mikä voisi tänä vuonna olla syynä erilaisuuteen, on merkitystä varmasti ainakin päivärytmillä (lenkkiaikataulu päivänvalon aikaan) ja sopivasti mitoitetuilla tekemisillä. En ole hautautunut sohvan pohjalle, vaan olen osannut ripotella erilaisia tekemisiä vapaa-ajalle. Olen ankkuroinut itseni hetkiin, eli olen oikeasti pystynyt keskittymään tiettyihin puuhiin tai keskusteluihin - samalla seisahtuen iloitsemaan niistä. Oman osansa tekee myös kotipiirin ulkopuolelta tulevien haasteiden vähyys; niiden puuttuminen on ollut jopa poikkeuksellista.

Odotustakin on ollut ilmassa ja se jos mikä pitää mielen tikissä. Meille tupsahti viime viikolla pihaan autakatoksen runko, jota ehdin jo hartaudella jännittämään. Lähitulevaisuuden tavoitteena olisi nakutella sitä valmiimmaksi - ensikädessä saada peltikatto paikoilleen. Autokatoksen raksailussa meillä ovat apuna vanhempani, joiden työpanos on korvaamatonta. Kiitollisuuskin siis kukkii, joten mikäs tässä hymistellessä!

Yhteenvetona: kun on aavistellut negatiivista, tuntuu neutraalikin jo yllätysvoitolta. Seuraavaksi mieli kääntyy (tai on kääntynyt jo) jouluisiin aatoksiin. Mutta se on jo eri juttu se! ♥

Tavallisen hyvää tiistai-iltaa!

Tekisinkö keittiön DIY-betoniseiniä enää uudestaan?

Meidän keittiön seinäpinnat on tehty DIY-betoniseiniksi tällä samalla ohjeella, jonka postasin blogiin jo vuonna kivi ja nakki.

Oli joulupäivä raksavuonna 2017, kun aloitin näiden nimenomaisten seinien teon. Sinä jouluna ei rakennustöiden keskellä paljoa fiilistelty eikä juhlaa vietelty, vaan suuntasin hommiin heti jouluyön jälkeen. (Jälkeenpäin voi vain huokaista, että onpahan tuollainenkin joulu koettu ja never again.)

Nyt, kun pinnat täyttävät pian kolme vuotta, tohtii tehdä yhteenvetoa niiden toimivuudesta. Tekisinkö uudestaan?

Kyllä! Betoniseinät ovat yksi kodin lemppariasioista ja ne ovat toimineet tällaisinaan mainiosti. Edelleenkään en osaisi kuvitella välitilaa ja korkeampia alueita laatoitettuna. 

Lähtökohta betoniseinien tekemiseen oli siinä, etten halunnut pintoihin mitään perusratkaisua. Pyörittelin kyllä ideoita monenmoisilla laatoilla, mutta mikään ei tuntunut omalta. Betoniseinät puolestaan tuntuivat ja tuntuvat edelleen. Tykkään niin niiden struktuurista, värisävystä kuin kokonaisuuden tuottamasta ryhdistäkin. Lisäksi seinät sointuvat kauniisti yhteen valkoisten kaapistojen ja vaalean puun sävyisten tasojen kanssa.

Betoniseiniin liittyvä extrabonus on se, että niiden tekeminen on naurettavan halpaa. Parinkympin arvoisesta laastisäkistä kului vähän reilu puolikas, jonka päälle kustannuksia syntyi vain maalipurkista.

Se MUTTA, jota etukäteen pohdin, oli seinien pyyhittävyys ja kosteudenkesto. Arvelin, että saattaisi teetättää töitä pitää pinnat puhtaita ja kuivina. Tähän seikkaan vastasin rappaamalla riskipitoisempiin paikkoihin (eli hanan ja lieden taakse) sileämpää pintaa, joka olisi helppo pyyhkiä. Maaliksi valitsin kulutusta ja kosteutta sietävää tököttiä, muistaakseni Teknokselta.

Mutta pöh, huoli oli totaalisen turhaa. Vesihana on niin kaukana seinästä, etten ole tähän päivään mennessä saanut siitä roiskumaan pisaroita seinään saakka. :D Ainoat hanan takaa löytämäni tahrat ovat olleet pieniä kahvitahroja, jotka ovat lentäneet liian vauhdikkaasti altaaseen kipatuista kupinpohjallisista. Pyyhittävyys on ollut mutkatonta, kevyt sipaus kostealla mikrokuituliinalla riittää.

Myöskään lieden takana oleva seinäalue ei kummempaa osumaa ole saanut. Mikäli pannulta lentää ruokatipluja betoniin, ne lähtevät yhtä helposti kuin hanantakasen kahvitahrat. Pinttymiä meillä ei pääse syntymään, sillä seinät tulee tsekattua ylläpitosiistimisen lomassa viikoittain.

Se on kuitenkin kaiken tämän hyväntahtoisen palautteen lomassa todettava, että meidän kahden aikuisen taloudessamme eivät pinnat järin kovalle koetukselle joudu. Mikäli meno olisi roiskuvampaa, voisi esimerkiksi hanaseinän välitilaan asentaa suojalasin betonipinnan päälle.

Betoniseinien isomman joulusiivouksen teen imurilla: käyn harjasuulakkeen kanssa läpi jokaisen neliösentin. Tuo operaatio onkin pian lähitulevaisuuden ohjelmassa.

Hankala kuvitella, miten voisin näihin seiniin kyllästyä. Kysykää uudestaan kymmenen vuoden päästä! :)

Puhtia marraskuuhun!

Terassimänty

Jos jotain asiaa toistaa kuusi kertaa, sitä voi jo sanoa perinteeksi. Meillä tällainen asia on etuterassin talvimänty. Ensimmäisen kerran kaivoin pikkupetäjän omasta metsästä tähän samaan valkoiseen ruukkuun jo vuonna 2015 ja sen jälkeen ei ole tarvinnut keksiä muita kylmän kauden istutuksia. Mänty on ilmainen terassikaunistus ja pärjää paikallaan kevääseen saakka.

Perinteeksi on muodostunut jo sekin, että ensimmäiset pakkaskelit pääsevät yllättämään ja jännitän, vieläkö lapio uppoaa maahan. Etsintäprosessi on myös monivivahteinen, sillä puun pitää olla oikeankorkuinen ja tarpeeksi symmetrinen. Tämä yksilö olisi saanut olla hieman tuuheampi alaosastaan, mutta menköön näin. :)

Itselläni on ollut syksyn kanssa nyt jotenkin todella seesteinen olo. Vaikka toisinaan on ollut väsähtäneitä fiiliksiä, tuntuu siltä että arkisista hetkistä ja päivistä on kuitenkin osannut nauttia paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Kelit eivät ole juurikaan vaivanneet ja yleisolotila on ollut neutraali. Voisiko syksy olla aina tällainen?