Kun on omaa rantaviivaa, on tietenkin oltava oma biitsi. Meidän rantamme on pikkuinen ja söpö, nollabudjetilla tehty. Siinä on varsinainen tsillausalue, mutta myös grillipaikka DIY-penkkeineen.
Tällä hetkellä en koe, että ranta pääsee sellaisiin oikeuksiin kuin se voisi. Omissa ajatuksissani alue on nimittäin vielä hyvin keskeneräinen. Haaveilen siitä, että jonakin päivänä meillä on tässä vielä kiva laituri, joka mahdollistaa niin Romeon pommihypyt veteen kuin omat auringonlaskufiilistelytkin. Mahtavaa olisi, jos rantaviiva olisi santa-alueelta vielä viimeistellympi, joko istutetun kasvillisuuden tai jonkinlaisten vanhojen paasikivien avulla.
Tulevaisuuden viimeistelyhaaveita ja nykyhetken olomuotoa rajoittaa eräs ilmiö, joka vaivaa pikkurantaamme vuosittain. Siitä nimittäin häviävät hiekat keväisin! Asuinalueemme nimi on Jokisuunniemi, eikä suotta: tästä rantatonttien ohi virtaa päättyvän joen viimeiset virtaukset ja joki yhdistyy järveen käytännössä meidän tonttimme kohdalla. Virtaus ei ole kova, mutta kuitenkin riittävä niistämään rantapenkereeltä hiekat. Kaiken lisäksi vedenkorkeus vaihtelee järvessä aika paljon ja korkeimmillaan vesi peittää rannan kokonaan, hipoen grilliä. Niinpä vesien laskettua on jokakesäinen näky tämä:
Jotta biitsiolosuhteet säilyvät, on meidän joka vuosi täytettävä rantaa uudestaan. Uudet hiekat löytyvät onneksemme omalta soramontulta, josta isäni aina puksuttelee tänne traktorinkärrillisen verran tavaraa. Joinakin vuosina maasto on ollut niin märkää, että hiekkakuorma on pitänyt jättää ensin yläpihalle ja roudata sieltä mönkkäri- tai kottikärrypeleissä lähemmäksi rantaa. Hieman riesallinen urakka, mutta sen kestää, kun muuta ei voi. Onpahan sitten taas aina vuodeksi eteenpäin rantailoa.
Loppukesän ohjelmana on raivata koko rantaviiva risuttomaksi. Pajut kasvavat hurjalla nopeudella ja raivaamista joutuu tekemään vuosittain, että alue ei pusikoidu. Joten eipä lopu hommat kesken. :’)
Kesähymyjä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti