26.11.2022

Ilmaista printattavaa // DIY-joulukalenteri

On se aika vuodesta, kun DIY-askartelijat loihtivat omatekoisia joulukalentereita osaksi kodin sisustusta. Minä olen aikojen saatossa puuhannut miehelle yhden jos toisenkin kalenterin ja kokemuksesta tiedän kertoa, että kalenterin askartelu voi olla yhtä aikaa tosi mukavaa ja kinkkistä hommaa.

Mukavaa se on silloin, kun kalenteria ei tarvitse väkertää kiireessä, vaan sen tekemiseen on rauhallinen hetki, suht selkeät visiot, valmiit materiaalit ja hyvät ideat kalenteriluukkujen sisällöiksi. Kinkkiseksi DIY-askartelun taas tekee se, jos kalenterin joutuu pykäämään kiireessä, puutteellisilla tarvikkeilla ja hätäisesti täytetyillä luukuilla.

Olen ollut grafiikan kanssa tekemisissä jo lähes kahdeksan vuotta ja tänä aikana olen tehnyt muutamia kalenterimatskuja ilmaiseen jakoon. Tänä vuonna loin hieman uutta: nämä postauksen kuvituksessa näkyvät kalenterilappuset. Lappuset on superhelppo printata ja kiinnittää paikoilleen! PDF-tiedostosta numerolaput löytyvät kahdessa eri koossa, jotta niistä voi valita haluamansa versiot kalenterin kokoluokan mukaan.


Keräsin Blawhi Graphicsin Instagram-tilillä ideoita kalenteriluukkujen sisällöiksi ja vinkkejä ropisi runsaasti. Ajattelin jakaa tärpit täällä blogissakin ja listata niin lapsille kuin aikuisille sopivia asioita joulukalenterin sisällöiksi. Tässäpä tulee:

  • helmiä
  • tarroja
  • kiiltokuvia
  • palapelin paloja
  • kolikoita
  • tonttulakki
  • askartelutarikkeita
  • muovailuvahaa
  • värityskuvia
  • avaimenperä
  • heijastin
  • hiusasusteita
  • pikkuautoja
  • legoja
  • juna- tai autoradan osia
  • iltasatuja
  • pieniä eläinleluja
  • pelikortit
  • viestejä tontulta 
  • valokuvia
  • käsineet
  • pokkari
  • tee
  • kahvi
  • glögi
  • kynttilä
  • kynsilakka
  • magneetti
  • arpoja
  • herkkuja
  • kasvonaamio
  • saippua
  • huuliraska
  • voide
  • pastilleja
  • ponnareita
  • minipulloja
  • koruja
  • sukkia
  • kuusenkoriste
  • piparimuotti
  • pieni hajuvesi
  • villalankoja
  • vitamiineja
  • villasukat
  • ristikko- tai aikakauslehti
  • mausteita
  • pitsalahjakortti
  • leffa- tai teatterilippu
  • deodorantti
  • jääskrapa
  • uistimia
  • ruuveja
  • nauloja
  • plektroja
  • boksereita
  • pieniä työkaluja
  • lukkosula
  • löylytuoksu
  • asusteita



Kalenterisisällön ei missään nimessä tarvitse olla aina materiaa, vaan myös aineettomien tekemisten luukut voivat olla ikimuistoisia. Tässä vinkkejä niihin:

  • voimalauseita, elämänohjeita ja ajatelmia
  • siivoukseen liittyvä tehtävä joka päivälle
  • hierontahetki
  • lahjakortti esim. kotitekoisiin korvapuusteihin 
  • äänikirja
  • kotitöitä
  • päivähaasteita
  • peli-ilta
  • ulkoleikkejä ja metsäretki
  • "Olet ihana, koska..." -lauseita
  • jalkakylpy
  • treffit
  • yhteistä aikaa joulupuuhien parissa, esim:
  1. piparitalkoot
  2. kuusen koristeleminen
  3. jouluaskartelua
  4. kaakaohetki kermavaahdolla
  5. joulupukille kirjeen kirjoittaminen
  6. retki joulumarkkinoille tms.
  7. joulukonsertti tai pikkujoulut



Näiden uusien kalenterilappusten lisäksi on saatavilla myös aikaisempien vuosien materiaalia ilmaiseksi. Mikäli tarvitset, niin muista napata talteen myös nämä:

Joulukalenterinumerot

Make it a December to Remember -kirjoitettava joulukalenteri joulukuun muistojen ylöskirjaamiseen sekä printattavat lahjapaperit

Mustavalkoinen kalenteripohja (sekä mustalla että valkoisella pohjavärillä)




Nämä kaikki ilmaistiedostot (sekä monta muuta) löytyvät Blawhi Graphicsin verkkokaupasta, Ilmaiset-osastolta. Sinne löytää, kun scrollaa sivuston alalaitaan. Verkkokauppa löytyy TÄÄLTÄ.

Vielä tämän viikonlopun ajan Blawhi Graphicsilla on Black week -ale, jossa kaikki tuotteet on alennettu kaikkien aikojen suurimmilla prosenteilla: esimerkiksi joulukortit ovat - 50 %, jolloin yhden kortin kappalehinnaksi jää tasan euro. Jos siis haluat hankkia tuotteita budjettihinnoin, kannattaa se tehdä sunnuntaihin mennessä.

Nyt toivottelen mahtavaa viikonloppua! Säätiedotus näyttelee huomiselle lumihiutaleita ja toivon tosi kovasti, että saataisiin hieman paksumpi lumikerros tänne meillekin.



19.11.2022

Kodin lempparinäkymiä

Usein kaikilla meillä on kodissamme jokin tietty paikka, joka näyttää omaan silmään erityisen kivalta. Sellainen, jonka äärelle pysähtyy arjessakin ja jonka sivuuttaminen ilostuttaa mieltä joka kerta. Meillä näitä paikkoja on kyllä useampia, mutta muutama on ylitse muiden. Nyt aion kertoa, mitä visuaalisia kulmia tykkään katsella täällä meidän huushollissamme.

Olohuoneessa sohvan seutu on sellainen, että katsoipa sitä mistä ilmansuunnasta tahansa, näkymä on aina mieluinen. Olkkariin meillä on kulkuaukot eteisestä, keittiöstä ja tv-huoneesta. Näistä jokaisesta avautuu silmille kuva, jossa on kaikki kohdillaan. Kotimainen Ares-sohva, pyöreä pöytä ja kahdelle seinälle leviävät isot ikkunat tekevät näkymästä raikkaan ja ilmavan. Nyt jouluvalojen aikaan nurkkaus saa viimeisen silauksensa katosta lattiaan laskeutuvasta valosarjasta. Se tuo kodikasta tuiketta ja syvyyttä kokonaisuuteen.

Silloin kun Uljas ja Jalo sattuvat villille päälle, ne juoksevat ympäri sohvaa ja sohvapöytää. Ravikierros jatkuu telkkuhuoneeseen ja pojat hyppivät vuorotellen kumpienkin huoneiden sohvilla. Välillä harrastavat piilosta, jossa Uljas menee sohvan ja ikkunoiden väliin piiloon ja Jalo kyttää tätä sohvalta tähystäen. Tästä pitäisi olla liitteenä videomateriaalia, niin pääsisitte saman näkyvän äärelle. Nyt voitte vain kuvitella, millaista viuhumista olohuoneessa voi joskus olla . :')


Toinen lempinäkymistäni on suuntaus tv-huoneesta kohti takkaa. Tälle näkymälle lasiruutuiset pariovet antavat kauniin kehyksen. Takassa meillä palaa tuli nykyisin joka päivä, mikä on omiaan luomaan kotoisaa tunnelmaa. Tykkään siitä, miten näkymä jatkuu takan ohi kohti keittiötä; siellä kauempana häämöttää ruokapöytä tuoleineen.

Keittiössä sijaitsee kolmas lempinäkymistäni. Kuvakulma saarekkeen yli kohti keittiöpöytää tuo aina hyvälle mielelle (ellei pyödällä ole kasa miehen läppäreitä johtoineen). Tässä tykkään paitsi syvyysulottuvuudesta, myös keskittämisestä: minulla on pöydän keskellä aina jokin kynttiläasetelma (tällä hetkellä tuo valkoinen Kubus-kynttelikkö) ja täsmälleen sen yläpuolelle laskeutuu valtavan kokoinen Troy-valaisin. Valkoinen lankkupöytä, metalliset Tolix-tuolit ja muutama pehmeä lampaantalja täydentävät kokoonpanon tasapainoisesti. Tähänkin nurkkaukseen olen ripustanut valosarjan ja yhdessä ikkunatähtien kanssa se kruunaa tunnelman.




Viimeisessä kuvassa on esimerkki neljännestä lempinäkymästäni, suunta olohuoneesta telkkuhuoneeseen. Tämä selittynee enimmäkseen pariovilla - niitä on mukava katsella miltä puolelta tahansa. Tv-huone meillä on maalattu tummemmalla maalilla kuin muut huoneet ja pidän siitä, minkälaisen kontrastin tummat seinät antavat valkoisille parioville. Tumma väri luo myös hämyisän pesämäistä tunnelmaa. Telkkuhuoneenkin nurkkaan olen kiinnittänyt valosarjan ja tätä kirjoittaessani tajuan, että olenpa tainnut vahingossa merkata kodin lempparinäkymät näillä valosarjoilla! Muualla niitä kun ei ole. Valosarjat toimivat kaukosäätimellä ja napin painaminen ON-asentoon on aamuisin herätessäni päivän ensimmäisiä puuhia. On lumoavaa, miten muutama tuikkusarja pystyy tekemään loppuvuoden hämärästä moninkertaisesti miellyttävämmän.

Yksi merkittävä asia lempinäkymissä on paitsi sisustukseen, myös eläväiseen elämään liittyvät asiat. Kyllähän asia on niin, että joka ikinen kuva tai näkymä, jossa vilahtaa collien hännäntupsu, on triplaten mieluisampi. Koirapojat tuovat kotiin merkittävän paljon kodikkuutta ja hyvää mieltä. Tämän olen tiennyt aina, mutta sanonpa sen vielä tässäkin: koira tekee kodin.

Mukavaa marraskuista viikonloppua!




4.11.2022

Modernit joulukortit ja paketointivinkki

Mitä olisikaan joulunodotus ilman uusien joulukorttien suunnittelemista? Ei mitään! Tänä vuonna toteutin neljä erilaista korttikuosia, joista osasta on saatavilla useampi värivaihtoehto. Näissä kahdessa ensimmäisessä on taustalla luminen tähtitaivas. Tätä kyseistä taustakuosia olen luonnostellut jo kahtena edellisenä joulukautena, mutta en saanut hiottua sitä aiemmin aivan mieleiseksi. Nyt ajatus oli selkeästi kypsynyt valmiiksi ja tiesin täsmälleen, millaiset viimeistelyt pohja tarvitsee. Kortteihin syntyivät herkät ja jopa puhuttelevat tekstit:

 

KUN USKOT, ETTÄ

KAIKKI ON MAHDOLLISTA,

JOULUNA VOI TAPAHTUA

MITÄ TAHANSA.

Sitä on joulun taika. 

 

ÖISEN TAIVAAN TÄHTINAUHA,

HILJAISUUS JA RAUHA.

Joulu on täällä.


Koukeroita halusin tehdä tänäkin vuonna, joten taiteilin yhteen korttimalliin lämpöisiä jouluterveisiä toivottelevat kiemurat. Tätä korttia on saatavilla valkoisella, mustalla ja punaisella pohjavärillä. Samalla käsialalla tein kortteja myös viime vuonna - jos ne kiinnostavat, pääset kurkkaamaan edellisvuoden kortit postauksen lopusta löytyvästä vuosikoonnista.


Kolmas korttikuosi on nimeltään Hyvän joulumielen resepti. Tämäkin oli yksi idea, jota olin miettinyt jo pidempään. Tänä vuonna sain sitten viimein kirjoitettua tekstisisällöt mieluisiksi ja istutettua reseptin havukehyksiin. Tässä kortissa tykkään siitä, että se lukitsee lukijansa hetkeksi rivien äärelle. Toivon, että korttia lukemalla syntyisi mukavia mielikuvia ja se nostaisi ehkä jopa pienen hymynkin poskille.

 

HYVÄN JOULUMIELEN RESEPTI

 

AINEKSET

ripaus jännitystä

hyppysellinen hyvää tahtoa

kourallinen mielikuvitusta

sipaus tunnetta

rutkasti hymyjä

lusikallinen leikkimieltä

hitunen nostalgiaa

maustemitallinen toiveita

pussillinen joulun taikaa

 

VALMISTUS

Hauduta hyvin ja lisää tarvittaessa

lumihiutaleita ja kuusentuoksua.

Sekoita joukkoon jouluisia sävelmiä

ja lahjapaperin rapinaa.

Mausta kynttilöiden pehmeällä

valolla ja iloisilla ulkoiluhetkillä.

Kuorruta mahdollisuuksien mukaan

puuterilumella ja tonttujen sipsutuksella.

Tarjoile lämpimänä ja hyvän

joulun toivotuksilla höystettynä.

 

Säilyy tarjoiluvalmiina ainakin kolme vuorokautta.

 Jos teet kaksinkertaisen annoksen, joulumieltä

riittää yli joulunpyhien.


Korttikuvia varten askartelin kuvissa näkyvät paketit ja koristelin ne maalitäplillä. Voi vitjatti, kun kääröistä tuli kivannäköisiä! Jos haluat toteuttaa samanlaisia nyyttejä itse, tee näin:

1. Paketoi lahja valmiiksi yksivärisellä paperilla.

2. Aseta paketti isomman pahvilaatikon pohjalle, jotta saat maalattua roiskeet ilman suurempia suojausoperaatioita.

3. Sekoita maali ohuen valuvaksi ja anna mennä. Heiluttele maaliin kastettua pensseliä paketin päällä ja kohdista isompia roiskeita sopiviin kohtiin. 

4. Pienempiä täpliä saat, kun kopautat pensselin vartta kevyesti pahvilaatikon reunaan. Näin pensseliosa saa miedon kimmokkeen ja pikkutäplät ampaisevat matkaan.

Itse käytin koristeluun mustaa ja valkoista akryylimaalia, eikä sitä tarvittu laimennettuna kuin muutaman herneen kokoiset nokareet.

Vaikka keli on mitä on, huomaan joulufiiliksen alkaneen kutkutella. Löysin Areenasta Tuija Pehkosen joulupodcasteja vuodelta 2017 ja olen kuunnellut niitä aivan innoissani. Podijaksojen kautta on päässyt sisälle valtavan ihaniin tunnelmiin! 

Nyt laitoimme saunan lämpiämään ja aloittelemme rennon viikonlopun viettoa. Toiveenani olisi saada aloitettua joulusiivoukset vapaapäivien aikana, saas nähdä mihin puhti riittää. Säätiedotus on lupaillut sunnuntain vastaiseksi yöksi lumisateen mahdollisuutta - olen täällä peukut ja varpaat pystyssä, että maa saisi valkeaa ylleen.

Hymyjä!

 

P.S. Olen suunnitellut ja painattanut joulukortteja vuodesta 2015 lähtien. Jos haluat käydä kurkkimassa muiden vuosien tuotoksia, pääset esittelypostauksiin vuosilukuja klikkaamalla:

2021

2020

2019

2018

2017

2016

2015

+ bonuksena postaus Joulun suunnitelmat -vihkosesta, joka on ihana. Ja tilattavissa edelleen. KLIK.

 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...