24.3.2015

Myrtti

No niin, käsi pystyyn kenelle tulee sanasta "myrtti" mieleen ihan jotain muuta kuin vihreää kasvillisuutta? Itse ainakin tunnustan kaikki Harry Potterit lukeneena ja katsoneena, että ensimmäinen mielikuvani oli Tylypahkan tyttöjen vessassa nyyhkyttävä, silmälasipäinen kummitus. Murjottava Myrtti -niminen noitatyttö ei kuitenkaan liity tähän postaukseen nimeä enempää, sillä tarkoituksenani on esitellä teille hänen kasvikaimansa.

Olivipuumme tarina tuli sittenkin päätökseen, vaikka toisin luulin. Uusia vihreitä lehtiä siinä jo oli, mutta kun ruukusta alkoi kurkistaa pieniä muurahaisia, oli aika kantaa puu pakkaseen. Pikkuisen oli surku, sillä pidin puun ulkonäöstä, väristä ja rouheudesta. Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut masistella, sillä kiitos miehen joka houkutteli kauppareissulle Cittariin perinteisen Prisman sijaan, löysin marketista tämän söpöläisen.

Uusi viherkasvimme on myrtti, tarkemmin määriteltynä runkomyrtti. Oliivipuuhun verrattuna sen pitäisi olla vähän helpompi kasvatettava, sillä vaikka myrtti tarvitsee yhtälailla valoa, se ei isosisarensa tapaan vaadi viileämpiä lepokausia. Myrtin tulisi menestyä huoneenlämmössä kesät ja talvet, tasaisesti kasteltuna. Saksiakin sille saa näytellä, sillä runkomyrtin perinteinen muoto on pallomainen.

Mitä tulee perinteisiin, on myrtin historia vanha. Sen oksat ovat olleet suosittuja vanhoissa morsiuskruunuissa ja sittemmin morsiuskimpuissa - siksi, että myrttiä on pidetty merkkinä rakkaudesta ja avioliitosta. Viherkasvi on ollut aiemmin melko arvokas lajissaan, mutta ainakin Citymarketissa oli tämä yksilö nykypäivänä varsin kohtuuhintainen, alle kympin.

Myrtin kaupanpäällisinä sain myös tuon punertavanruskean saviruukun. Kaupassa ajattelin, että sutaisen ruukun nopeasti spraylla uudenväriseksi, mutta kotona muutinkin mieleni. Sehän on valloittava tuollaisenaan! Saviruukku sopii mielestäni kauniisti yhteen vihertävän pikkupuun ja peltisten yksityiskohtien kanssa. Kuin itseoikeutetusti, on myrtin ensimmäinen kotipaikka keittiönpöydällä, metallisen Troy-valaisimen alla.
Nämä ottamani kuvat näyttävät mielestäni tosi keväisiltä; ehkä se on tuo viherrys mikä luo kyseisen vaikutelman. Myönnän, että ajatukseni ovat jo kääntyneet talon sisäpuolen sisustuksesta pihalle, viis tämänhetkisestä lumikelistä. Tarkistan joka päivä, joko etupihan patio olisi sulattanut lumet päältään. Ei vielä, mutta toivottavasti pian. Ensimmäisenä keväthommana meillä on tehdä ulos pergola valmiiksi. Intona olen myös jo haaveillut uusien istutusten tilaamisesta - siis minä, jonka piti pitää oma piha mahdollisimman helppona ja sellaisena, jota ei tarvitsisi kitkeä. Niin se mieli muuttuu! Mutta mikäpä muuttuessa, minulla jos kellä on kesällä aikaa puutarhahommiin... Ja sitäpaitsi, tilasin eilen ikioman trimmerin!

Onko myrtti teille muille aiemmin tuttu kasvi? Joko siellä on pyöritelty piha-asioita ajatuksissa? 

Hilpeää tiistaita!




29 kommenttia:

  1. Minä taas luulin kerran, että siskoni oli keksinyt yrtille hassun lempinimen, kun yhdessä purkissa luki myrtti :)

    VastaaPoista
  2. Onpa nätti kasvi. Tuo saattaisi menestyä ehkä meilläkin. Oliivipuu tiputti lehtensä ennen joulua. Olen yrittänyt sinnikäästi hoitaa sitä vielä, mutta peli on varmaankin menetetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan ainakin toivoa itse, että tämä säilyisi oliivipuuta pidempään! :)

      Poista
  3. Todella suloinen minipuu. Vois ostaa itsellekin tuollaisen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloinen nimenomaan, ainakin minun sydämeni sulatti! <3 :)

      Poista
  4. Me ostettiin viime kesäksi kahdeksan pientä oliivipuuta ja yksi isokin tuli hankittua. Niistä kaksi on hengissä ja kumpikaan näistä ei ole se iso. Eivät siis pitäneet sisällä olosta. Phew. Tuo myrtti näyttää kyllä kivalta. Kuinkahan sitä osaa hoitaa tällainen kukkien surma? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, useamman menetys on varmasti kirpaissut! Täällä on toinen kukkien surma, joten peukut ja varpaat pystyssä toivon, että myrtti kestäisi huterampiakin otteita. :D

      Poista
  5. Wautsi wau <3 upea tuo on :) ja onhan se kivaa vaihtelua vaikka se oliivipuu niin rakas onkin :) mutta viehättävä yksilö tuo on :)

    Täällä pitää varmaan kanssa luopua oliivipuusta nro 2 ja miettiä uutta tai vaihtoehtoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä taitaa olla sopivassa suhteessa vaihtelua ja tuttuutta. :) <3

      Poista
  6. upea kukka! just pistin kuolleen oliivipuun roskiin.. tuo vois ollakin seuraava kokelas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taitaa olla jokin oliivipuiden joukkosurma meneillään! :D Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan myrttiä!

      Poista
  7. Piha pyörii mielessä nyt ihan täysillä. Tänään huomasin, että viime kesänä uuteen kotiin vanhasta siirretyt pionit nostavat jo versoja, ja tulppaaneissa ja narsisseissa on viiden sentin varret. Nurmikko sen sijaan näyttää kärsineen lumettomasta talvesta ihan tosissaan. Heittelin siemeniä jo paikkaukseksi, mutta nurmi tuskin vielä itää, sen verran on kylmä. Myrtti näyttää todella hurmaavalta. Jotain vanhahtavaa ja brittiläistyylistä siinä on. Pidän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, siellä on kevät tosi pitkällä! Täällä on vielä täysi talvi. :/ Meidänkin pitäisi miettiä nurmelle ainakin jotain lisäravinnetta, sen verran karuissa olosuhteissa se on joutunut kaksi viime kesää sitkuttelemaan, hmmmm..

      Poista
  8. Mulla on kans tuollaine, tai luulin että se on sama, sillä taisin googlata sen nimeksi myrtteli. Mutta se on voinut hyvin erittäin huonolla hoidolla ja välillä vähän pimeässäkin. Tykkään siitä kovin ja toivon meille pitkää yhteiseloa. Postaus samasta aiheesta löytyy täältä: http://villavalko.blogspot.fi/2015/01/pikkupuu.html

    Aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä muuten näyttääkin melko samalta! Kuulostaa lohduttavalta, jos kasvi on pärjännyt heikommallakin hapella - jospa meilläkin! :)

      Poista
  9. Onpa ihastuttava! Minäkin olen etsiskellyt jotain kivaa vihreää meille, mutta ei ole tullut vielä vastaan.

    VastaaPoista
  10. Tosi nätti! Kiitokset vaan vinkistä, voisin kipaista hakemaan samanlaisen, kun minunkin oliivipuu tuli elämänsä päätepysäkille juuri viikonloppuna...

    VastaaPoista
  11. Tosi nätti! Kiitokset vaan vinkistä, voisin kipaista hakemaan samanlaisen, kun minunkin oliivipuu tuli elämänsä päätepysäkille juuri viikonloppuna...

    VastaaPoista
  12. Onpa ihana! Ja kiitokset vaan vinkistä, minäkin voisin kokeilla seuraavaksi vaikka myrttiä, koska minunkin oliivipuuni kuoli juuri. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliivipuilla taitaa olla joukkokato meneillään, ainakin kommentoijien keskuudessa.. :) Jospa tästä myrtistä löytyisi helpompi korvaaja, peukut pystyyn!

      Poista
  13. Juu-u, myrtti on tuttu kasvi. Kaunis yksilö sinun myrttisi. Olen niitä tappanut ja murhannut jo useita, minun viherpeukaloni ei niitä saa kasvamaan. Joko kastelen liikaa tai liian vähän. Onnea kasvatukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nouuuu! Ei ole varmasti minullakaan sen parempi viherpeukalo - pahinta odotellessa siis! :D

      Poista
    2. Sorry että olin pahanilman lintu - tässä asiassa.

      Poista
  14. Söpöinen Myrtti ja aivan uusi tuttavuus minulle! Täytyy nyt tunnustaa, että en ole koskaan katsonut tai lukenut yhtäkään Harry Potteria... Ehkä pitäisi edes yksi kirja lukea vaikka yleissivistyksenä :) Onnea uudesta trimmeristä! Täälläkin viherpeukalo syyhyää jo kovasti pihahommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, Syhi! Et yhtäkään Potteria! Minä pänttäsin niitä niin suomeksi kuin enkuksi, useampaan kertaan. :D En tosin tiedä innostuisinko sarjasta näin varttuneempana, mutta silloin kouluiässä ne olivat mieleen. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...