22.1.2015

Iltakeittiö

Keittiö on unirauhan kulmakivi. Tunnen sänkyyn mönkiessäni epämielekästä rauhattomuutta, jos tasoille on jäänyt turhia astioita, tavaroita tai lehtiä. Tiskit koneeseen, tarvikkeet järjestykseen, päivän posti lajiteltuna lehtikeräykseen ja tasojen pyyhkiminen kostealla - siinä parin sekunnin iltatoimi, jota ilman en osaa olla.

Keittiömme välitilassa kiertää led-valonauha, jonka sävyyn on voinut olla tyytyväinen. Se ei ole liian kellertävä tai sinertävä, vaan juuri sopiva. Iltaisin napsautan valontarpeessa mieluummin ledit kuin katto- tai kupulampun palamaan. Jos jälkeenpäin voisi valaistusasioissa tehdä jotakin toisin, saattaisi vastaavan nauhan asentaa myös kaappien yläpuolelle.

Laskutasot olen halunnut nyt säilyttää mahdollisimman tyhjinä. Kahvinkeitin, Annon kuparinen talouspaperiteline ja tiskausvälineet ovat tasojen niukkaa peruskauraa. Niiden lisäksi on esillä nyt ainoastaan Uashmaman mustassa paperipussissa H&M:n lautasliinoja, House Doctorin pieni lasiboksi ja H&M:n kuparinen, hiutaleen muotoinen pannunalunen. Vohvelikankainen keittiöpyyhe on omalla paikallaan uuninkahvassa.

Kun katsoo näitä ottamiani kuvia, näyttää iltakeittiö jollain tapaa utuiselta. Kaapistothan meillä eivät loista päiväsaikaankaan vitivalkoisina, vaan ne taittavat luonnonvaaleaan - pinnan hento puukuvio vielä korostaa sävyä. Välitilan kivilaatta, harmaa taso ja tumma lattia ovat sävy sävyyn, mutta välillä olen alkanut sovittaa mieleeni ajatusta laattojen maalaamisesta vaaleammiksi...

Mihin kuntoon te jätätte keittiön iltaisin? Vaikuttaako sen siisteys ollenkaan mielialaanne?


29 kommenttia:

  1. Upea keittiö! Välillä itsekin haaveilen tuollaisesta yksinkertaisesta, mutta rönsyilyksi yleensä menee :) Siistinä kuitenkin yritän myös pitää, sillä oon samaa mieltä, että sitten on parempi fiilis mennä nukkumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, päivisin tuo saattaa rönsyillä meilläkin, mutta iltaisin aina iskee se siivohetki. ;)

      Poista
  2. Tosi kaunis keittiönne <3

    Täällä on suht samat iltapuuhat :) en tykkää yhtään että keittiö jää epäsiistiksi. Tasot puhtaat ja tiskit koneessa :) muuten ei uni tule :) hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta voi ajatella siten, että onpahan ainakin helppo ja nopea rauhoittumis-/unikeino. :)

      Poista
  3. Kyllä keittiö pitää olla siisti nukkumaan mennessä :-) Tuo ledinauha on kyllä kätevää, ja vielä jos tosiaan löytää sen sopivan sävyn! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota ledinauhaa valitessa taisin jopa vähän huvituttaa myyjää, kun vaatimukset oli niin tarkkoja. :D

      Poista
  4. Voi olisinpa yhtä pedantti! Inhoan nimittäin yli kaiken herätä aamulla sotkuiseen keittiöön. Olen kuitenkin toivottoman iltauninen ja usein keittiössä minun sänkyyn menon jälkeeen vielä rapistelee niin esikoinen kuin miehenikin. Tiskit menevät kyllä aina koneeseen, mutta Aku Ankkoja voi löytyä ruokapöydältä, puuropaketteja työtasoilta jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Siistiin herääminen on kyllä kivaa. Jos on päässyt joskus käymään niin, että illalla on keittiö jäänyt putsaamatta, niin aamulla sen siistiminen on ehdottomasti ensimmäisiä askareita. Mitenkähän ne miehetkin saisi samalle aaltopituudelle tällä saralla? ;)

      Poista
  5. Aivan mielettömän kaunis keittiö teillä on! Aina ei jaksa siivota...se kyllä jää harmittaa, mutta kun väsyttää niin väsyttää ;)!

    VastaaPoista
  6. No pakko myöntää, että olen siivoamisen suhteen aika suurpiirteinen, joskin olen oppinut ajan myötä tarkemmaksi ja myös nauttimaan siivoamisesta. Ei minua kuitenkaan hetkauta juuri, jos keittiö jääkin vähän levälleen nukkumaan mennessä. Myönnettävä on kuitenkin, että kyllähän siistissä kodissa noin yleensäkin olo on rennompi ja selkeämpi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sillä siistillä kodilla vain kumman suuri vaikutus mielialaan - heti on parempi fiilis, kun sotkut on piilossa! <3 :)

      Poista
  7. Kaunis keittiö! Minulla on ihan sama juttu, että nukkumaan ei kyllä voi laittaa jos keittiössä on ylimääräistä "romua" :D Päiväsaikaankin käyn keittiön puunaamassa pariin kertaan. Meillä kun on vielä keittiö ja olohuone yhtä samaa tilaa niin on paljon mukavampi katsoa puhdasta keittiötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olkkarista katselee paljon mieluummin puhdasta keittiötä! Meilläkin ne ovat osaksi samalla katselusektorilla, mutta tiskipöydän puoli jää seinän taakse - onneksi, sillä se on aina se kriittisin osio. :)

      Poista
  8. Usein meillä jää keittiö kaaoksen valtaan iltaisin. Syömme iltapalan niin myöhään, että en millään jaksa enää muuta kuin raahautua sänkyyn. Aamulla on aina enemmän intoa täyttää aapeekoota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas on aamut arkena niin aikaisia ja nopeita, ettei puhettakaan että jaksaisi tai ehtisi siivouspuuhiin. Työrytmi taitaa siis osittain vaikuttaa tähän asiaan, että siivoushetki on illalla ja että siitä on tullut merkityksellinen asia nukkumaanmenon kannalta. :) Pääasia, että joka päivästä löytyy ainakin se yksi siisti hetki. ;)

      Poista
  9. Hei! Onko tuo välitilan laatta helppo pitää puhtaana? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! ON! :) Olen jopa itsekin ihmetellyt, kun pysyy helposti siistinä. Silloin tällöin pyyhkäilen, mutta pölyäkään noihin ei juuri tartu. Pinta taitaa olla sopivasti sellainen, että hylkii hieman kaikkea ja on liukkaasti luututtavissa.

      Poista
  10. Onpa teillä kaunis keittiö! Tykkään etenkin tuosta välitilalaatan ja tasojen yhteensopivuudesta, kaapit taitavat myös olla matat? Ainakin kuvissa näyttävät siltä ja tykkään tuosta niiden luomasta rauhallisesta tunnelmasta. Ja yksityiskohtana; kiva, että nuo yläkaappien kahvat ovat pystyssä ja alakaapeissa vaakatasossa. Meillä on kaikki vaakatasossa ja sopii meille niin parhaiten, mutta ainakin kuvissa tuo tuo hauskan rytmin ja lisän teidän keittiöön :)

    Ja ihanaa, kun on joku muukin keittiön iltasiistijä! Varsinkin kun vauva oli pienempi, niin se oli mun omaa aikaa, kun siivosin keittiön, latasin tiskarin ja jynssäsin tasot:D Mies hytkytti iltaitkevää vauvaa ja kerran kysyi, että onko nuo oikeasti pakko joka ilta siivota. Katseeni varmaan kertoi, koska ei ole koskaan sen jälkeen kyseenalaistanut ja nykyään itsekin jo tietää siivota keittiötä alkuun ja kerätä lelut, jos minä olen nukuttamassa. Mutta tasojen pyyhinnän ja loppusilauksen haluan tehdä itse, ne ovat rutiineja, jotka jotenkin päättävät päivän "oikein" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Liisa! <3 Jep, kaapit ovat matat ja sellainen hento puukuvio viiruilee pinnassa. Kahvakikka taisi olla kalustesuunnittelijan idea, mutta ehdoton helmi. :)

      Heh, voin kuvitella tuon kertomasi tilanteen! :D Meilläkin on mies alkanut pikkuhiljaa oppimaan, että mitä siistimmät paikat, sitä tyytyväisempi emäntä!

      Poista
  11. Sulin kyllä tälle keittiölle aivan täysin! Siinä on juuri sopivasti särmää joka vie liian kliinisyyden pois. Ja tuo niukkuus tasoilla päästää kyllä niin kodinkoneet kuin seinänkin oikeuksiinsa. Ja todellakin vaikuttaa keittiön siisteys mielialaan, joka iltaiseen tiskaukseen ei voimat riitä ja parin päivän päästä alkaa iskeä ahdistus kun tiskiä on niin tuhottomasti (suurin osa ei edes omia)... Siivouspakkomielle much? :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti kommentoitu, Hanna! :) Siivouspakkomielle sallittakoon meille, kyllä se periaatteessa kuuluu oikeaoppiseen kodinpitoon, että paikat ovat puhtaat. Kun niitä sotkuisiakin hetkiä on, niin itselle on tärkeä ohjenuora se, että edes kerran päivässä kaikki paikat ovat kunnossa - keittiön kohdalla tuo aika on iltaisin. :)

      Poista
  12. Todella kaunis keittiö!! <3 Ja kyllä, tunnistan myös itseni iltasiivoojaksi. Meillä tosin on sen verta pieni keittiö, että tasoilla on pakko pitää jotain tavaroita - eivät vain mahdu kaappeihin/laatikoihin kaikki. Mutta keittiö on siivottava joka ilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni! :) Minä olen totta puhuen vähän sellainen kaappisurvoja - jos alkaa näkyvillä olevat tavarat ärsyttää, ne löytyvät milloin mistäkin kaapista. Mies on sitten se, joka siivoilee niitä perästä. :D

      Poista
  13. Tosi ihana keittiö! Kyllä se vain vaikuttaa hirveästi mielialaan ja tunnelmaan, yritän kyllä pitää keittiön siistinä ainakin sitten iltaisin, mutta onhan se välillä vähän haastavaa. Mulla on ehkä vähän sellainen ärsyttäväkin piirre, että olen tiskipöydästä tosi tarkka, että se olisi ainakin siisti ja puhdas useimmiten eikä täynnä astioita ;)

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen samoilla linjoilla: astioita täynnä oleva tiskipöytä on jotain hyvin kamalaa! :) Yritän pitää kiinni siitä, että jokainen huolehtii omat astiansa pesukoneeseen, aina. Superärsyttävää, jos astiat jätetään tiskikoneen yläpuoliselle tasolla eikä viitsitä nähdä sitä vaivaa, että sujauttaisi ne koneeseen!

      Ihanaa viikonloppua sinnekin! <3

      Poista
  14. Hei

    Sattuisitko enää muistamaan että mitä laattaa teillä on tuossa välitilassa ja mistä se on ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina / Deko 13315. tammikuuta 2019 klo 10.44

      Tämä entisen kodin keittiön välitila oli laatoitettu Muretto antrasiitti -laatalla.

      Poista
    2. Kristiina / Deko 13315. tammikuuta 2019 klo 10.45

      ...ja tuli siis ihan talopaketin mukana, en osaa vinkata suoraan mistä tätä voisi ostaa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...