18.1.2015

DIY: Mustaksi

Uskalsin! Olen marraskuusta lähtien kerännyt rohkeutta akaasiapuisen TV-tason maalaamiseen. Vaikka entinen väri oli lämmin ja toi tunnetta, punertava puu kahlitsi olohuoneen sisustusta. Nyt taso on musta - se antaa vapauden astua askeleen eteenpäin.

Akaasiapuun pintaa en käsitellyt millään ennen maalaamista. Ajattelin, että jos pinnasta tulee susi, niin sitten vasta hiotaan ja pohjamaalataan. Maalina käytin Tikkurilan Empire-kalustemaalia, puolihimmeää mustaa. Hyytelömäistä ja aivan älyttömän pahanhajuista (koti haisi tälle kolme päivää), mutta erittäin silkkisesti levittyvää ja peittävää. Yksi maalauskerta riitti, ja lopputulos on tässä. Silmä vaatii totuttelua, mutta olen melkoisen tyytyväinen!

Kasasin nurkkaan tyynypinon, ne kuvastavat tuossa aika hyvin värimaailmaa, johon haluan olohuonetta tuupata. Verhotangolle ripustin harmaiden verhojen pariksi pari Ikean valkoista. Ne antavat valoisuutta ja mielenkiintoa kokonaisuuteen. Vähän ovat liian jäykät, mutta muutama nuppineula ohjaa poimutuksia oikeaan suuntaan.

Tämän näkymän osalta minulla on muutamia jatkohaaveita. TV:n yläpuolelle haaveilen kahta, kolmea isoa printtiä - joko tauluhyllylle aseteltuna tai suoraan seinään ripustettuna. Nurkkaan on edelleen etsinnässä teollistyylinen jalkalamppu. Vinkatkaa, jos tiedätte ehdottaa jotakin, on nimittäin uskomattoman haastava nakki tämä. Sohvanvaihto on ollut pidempään jo ikihaaveena: saada siitä vaaleampi ja kevyempi, helpommin muunneltava ja sohvapöydän eteensä mahdollistava. Uusi sohva on tällä hetkellä kuitenkin kaukainen unelma - nykyinen on äärimmäisen käytännöllinen ja ensisijaisemmat budjetointikohteet ajavat edelle. Meillä on tälle vuodelle eräs matkahaave, jota varten säästämme. Mielitekoja ja värin vuoksi tehtyjä sisustushankintoja yritän siis nyt välttää.


Tänään on viikon ainut vapaapäiväni. Eilinen venähti extrapitkäksi koulutuspäiväksi Kuopiossa, kun piti reissun päätteeksi piipahtaa Ikeassakin hakemassa kehyksiä ja muita pikkujuttuja. Siellä katselin pitkään Hektar-lattiavalaisinta, jota olen jo monta kertaa puntaroinut olohuoneeseen. Vielä eivät ole ajatukset muhineet sille asteelle, että olisin valaisimen tuonut kotiin, mutta keventää mieltä ja sisustushalua, kun on jo jokin vaihtoehto olemassa takataskussa.

Pitkän viikon päätteeksi voitte uskoa, että tänään en ole ahkeroinut yhtään mitään, enkä aiokaan! Kauppakäynti olisi jo saavutus, pitäähän taas alkavalle viikolla uusia tulppaaneja saada. :) Mites teillä viikko ja viikonloppu, hujakkaa vai lepoa?

Rentoa sunnuntaita!

P.S. Olipahan tosi tarkasta kellonajasta kiinni näiden kuvien ottaminen: kokeilin ensimmäisen kerran klo 11, mutta otoksista tuli vielä ihan sinertäviä. Puoli tuntia myöhemmin onnistuivat nämä. Siitä taas reilu puolistuntinen eteenpäin alkoi jo hämärtää. Ihme keli!


27 kommenttia:

  1. Siitähän tuli hieno maalattuna :) Musta on yllättävän hyvä väri myös tuollaisissa vähän perinteisemään muotoisissa kaapeissa ja tasoissa. Hyvältä vaikuttaa suunnitelmat, toivottavasti sopiva valaisin löytyy! Olen todennyt saman - kun etsii jotain tiettyä, niin on joskus kamalan vaikea löytää yksilö, jossa yhdistyy toiveet. Olen itse etsimässä seinävalaisinta, ja kun se vihdoin löytyi, niin tietenkin hinta muodostui esteeksi sille, ettei ainakaan heti voi löytää. No, jossain vaiheessa sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöh, typerä hinta! :D Minä olen niin pihiä sorttia, etten tosiaankaan voi harkita erityisen kalliita vaihtoehtoja. No, yleensä onneksi käy niin, että odotus palkitaan, mutta on se silti kiduttavaa odotella! :)

      Poista
  2. Piti selata aiempia kuvia olohuoneesta, sillä en yhtäkkiä muistanut mille taso näytti aikaisemmassa värissään. Ehkäpä se kertoo sen, että minusta tuo musta toimii loistavasti! Ihan kuin se olisi aina ollut tuon värinen. Ja eikös silloin sen kuulukin olla tuon värinen :) Rauhallista sunnuntaita ja reipasta viikon alkua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun saisi tuohon seinälle jotain, niin olisi osittain valmis kokonaisuus. Nyt on vain ruuvit entisten taulujen jäljiltä. :D Reipasta viikkoa sinnekin! <3

      Poista
  3. Saitpa tosi hyvän lopputuloksen :) kannatti kerätä rohkeus :) se on ehdottomasti oiva teille :) ja tuo tyynypino on niin symppis :)

    Täällä vapaaviikonloppu ollut reissun päällä haipakkaa menoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla nämä rohkeuspuuskat on aina pitkällisempiä projekteja, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)

      Poista
  4. Tosi hieno tuli! Mä sitten tykkään mustista huonekaluista. Pitää uskaltaa itsekin taas tarttua sutiin pikapuoliin. Olisi noita pinnatuoleja odottelemassa useampikin kappale. Voi äh. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, pinnatuoleissa tosiaankin riittää sutimista - ja aina jostain laidasta meinaa jäädä läntti maalaamatta! :)

      Poista
  5. Onnistunut lopputulos! Muutenkin tosi kivoja suunnitelmia olohuoneeseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti suunnitelmat toteutuisivat tämän vuoden puolella. :D

      Poista
  6. Aivan ihana tuunaus :))! Täällä ollaan menty ja melskattu melkein koko viikonloppu!! Onneksi tänään on otettu hieman rennommin!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on ihan parhaita sisustusjuttuja, kun saa pelkällä tökötillä ja pensselillä muutettua ilmettä isommin. :) Rauhallisempaa uutta viikkoa!

      Poista
  7. Tosi hyvältä näyttää mustana. Hyvä tietää, ettet käsitellyt pintaa mitenkään. Meilläkin olisi yksi työpöytä samasta materiaalista tuolla yläkerrassa odottelemassa sopivaa maalausinspiraatiota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tuo Empire-maali näytti pelittävän hyvin suoraan entiselle pinnalle. Ainoastaan tuoreimmat pölyt pyyhkäisin alta pois. :)

      Poista
  8. Hieno lopputulos! Minä painin ikuisuuskysymyksen, Boknäsin keskiruskean tv-tason ja umpikaapin sekä sohvapöydän kanssa...Pöydästä katkaistiin jalat jo toissa talvena...kuka uskaltaisi maalata sen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannustan tarttumaan maalipensseliin! Ainahan voi maalata uudestaan ja eri väriseksi, jos ekalla kerralla ei tule hyvä. ;)

      Poista
  9. Kyllä on hieno nyt!! Oli kyllä hieno aiemminkin, mutta jotenkin tuo musta miellyttää nyt mua ja kovasti. Värimaailma on sama kuin meilläkin ja sitä kohti itsekin mene tai olen jo mennyt :) Verhoja kaipaan ja kaipaan kovastikin, mutta en millään raski ostaa uusia tänne. Jos vaikka muutetaankin keväällä tai kesällä muualle. Meistä kun ei ikinä tiedä mitä keksitään :) Tauluja kaipaan meillekin lisää. Hektar on kyllä kiva lamppu, mutta tietty jos olet vähän teollisempaa ajatellut, niin kyllä sellainen vielä löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teitä, vähän jännittää puolesta teidän kuviot ja jatkovaihtoehdot! No, mitä tahansa keksitte, niin hyvä tulee! <3 Mut hei, voihan sinne nykyiseenkin hankkia verhot - hankkii vain pisimmät (250) vaihtoehdot ja jättää ne lyhentämättä mahdollisia jatkokoteja varten. Sehän on IN jättää verhot viistämään lattiaa. ;)

      Poista
  10. Sopii loistavasti musta väri tasoon! Hyvä sinä, hyvin uskallettu :)

    VastaaPoista
  11. Upea tuo uusi väri, sopii kauniisti teidän olkkarin värimaailmaan. Kannatti maalata! <3 Ja mukava kuulla kokemuksia Empirestä, itse en ole sillä vielä mitään maalaillut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empirestä en oikein tiedä, mitä mieltä olisi... Vaikka käyttöominaisuudet on mahtavat, niin haju tosiaankin ihan järkky. :D

      Poista
  12. Syvällä sisälläni vähän (ja hetkittäin vähän enemmän) jännitti tällainen ”Niksi-Pirkka”-kotimaalausprojekti. Nyt sykkeen laskettua anaerobiselta tasolta voi jo todeta, että musta toi musta on ihan must!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, hani! :) <3 Seuraavaksi sitten se isompi lipasto, eikös juu!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...