26.4.2014

Tuijapenkit


Lauantaimoikat! Tänään ajattelin näyttää teille näitä laajempia pihakuvia tuijaistutuksista, joita viikolla väsäsin. Aikaiseksi tuli siis lyhyempi ja pidempi penkki talon sisäänkäynnin molemmin puolin.


Meillä on talon edessä nurmilämpäreet ja suurehko sepelialue. Etumus kaipasi selkeästi ryhtiä, sillä ainakin omasta mielestä nurmen ja sepelin rajakohta oli tylsännäköinen. Korkeaa muuria ei tuohon kuitenkaan osannut ajatella, vaan tällainen matalampi rajausvaihtoehto kävi paremmin omaan silmään. 


Talvella tuli tarkkailtua katolta tippuvien lumien putoamispaikkoja, sillä halusin olla varma, etten pykäise penkkejä ylhäältä tulevien lumimassojen alle. Nyt niiden pitäisi olla sen verran kaukana katonliepeestä, ettei lumivaaraa talvella ole.


Penkkeihin meni yhteensä kymmenen timanttituijaa. Kuin onnenpotkusta, välimatkojen kanssa ei tarvinnut ruveta sönkläämään vaan sopiva istutusväli löytyi heti. Tuijilla on keskenään matkaa 130 senttiä ja reunoilla olevat on istutettu 70 sentin päähän kiveyksen päädystä.

 
Tummaan koristekatteeseen olen tykästynyt täysillä. Olen ihastellut sitä jo aiemminkin kuvissa ja pihoissa - viimein sitä tuli meillekin! Kate muodostaa mielestäni kivan kolmikon vihreiden tuijien ja harmaan kiven kanssa.


Kiveysreunan tekeminen oli suht nopeaa ja tetrispalikoilta näyttävät kivet oli helppo latoa yhtenäiseksi jonoksi. Aivan millintarkasti kivet eivät kuitenkaan ole samankokoisia, joten pientä aaltoilua etenkin kivirajojen leveydessä on havaittavissa. Koska meidän pihasepelimme ei ole pikkumurua, oli myös jonon saamisessa vatupassiin haastetta. Muutamia selvempiä korkeuspomppuja on penkkien kiveyksissä kyllä näkyvissä, mutta ne näyttävät tasoittuvan kun vain jaksaisi nakutella kiviä päältäpäin vasaralla, pehmusteen läpi.


Vielä kun tuo talo pääsee maalipintaan ja ruoho vihertämään, näyttää etupuoli jo melko kivalta, ei enää miltään raksailupihalta. Pitäisi vaan muistaa ja jaksaa kastella istutuksia, ettei kuukauden päästä ole ruskeiksi käristyneet tuijat tervehtimässä kotiintulijaa.


Ja jottei näissä kymmenessä tuijassa riitä tarpeeksi hoitamista, hankin etupihan nurmiosiolle toiset kymmenen pikkutuijaa sekä viisi isompaa. Niiden sijoittelu on kuitenkin jo toinen tarina. :)




19 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja kaunis piha :))

    VastaaPoista
  2. Oi, että miten kivan näköistä! Katselin just tänään noita samoja laattoja :) Millaiset pohjatyöt piti noille laatoille tehdä ja kuinka kauan meni aikaa? Joko siellä on maa ihan lämmin? Täällä Oulun seudulla sanoivat eilen puutarhalla, että mitään ei voi vielä istuttaa, ei jaksaisi odottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjatöissä en hirveästi uurastanut: vedin pinnan eka rautaharavalla suht tasaiseksi ja sitten laattoja latoessa katsoin suoruutta vatupassilla. Yhteensä noihin kiveyksiin meni pikkaisen vajaa kolme tuntia. Iso sepeli on alla vähän hankala - ei muotoudu kunnolla ja luisuu alta pois, mutta helppopa noita on jälkeenpäinkin fiksailla. :)

      Meillä aurinko porottaa etupihan puolelle antaumuksella, joten ainakin pintamaat on olleet lämpiminä jo hyvän tovin. Vähän vaiheilin itsekin vielä istuttamisen kanssa, mutta en malttanut olla laittamatta noita maahan - täällä eivät enää varsinaisesti kieltäneet istuttamasta. Ajattelin myös, että uuteen penkkiin olisi vähän turvallisempaa tuijat jo nakata. Katsotaan sitten kuukauden päästä, onko tuossa eläviä vai kuolleita havuja! :D

      Poista
  3. Tosi onnistunut ratkaisu! Pidän kovasti juuri tuollaisesta selkeästä tyylistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kerttu! :) Selkeys viehättää itseäkin, enkä osaisi kuvitella meille vallattomasti rönsyilevää puutarhaa (vaikka sellaiset kauniita ovatkin). :)

      Poista
  4. Eli olisi just sopivan helppo mulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti! :) Eikun vaan kokeilemaan, saat takuulla kivaa jälkeä aikaiseksi! :)

      Poista
  5. On kyllä todella kivan näköistä! Musta koristekate on ihana tuijien kanssa ja tuo muuri on ihana! Olen ihan muuri-fani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sama täällä! Jos sattuisi pienikin lottovoitto kohdalle, löytyisi meiltä muureja paikasta jos toisesta! :D

      Poista
  6. Koristekate ja tuijat toimii niiiiiin hyvin yhdessä. Todella kaunis istutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Emilia! :) Näitä on helppo yhdistellä, joten reseptiä on tarkoitus käyttää muuallakin pihassa. ;)

      Poista
  7. Minäpä jatkan vielä kyselyä :D Paljonko sulla suunnilleen meni noita kiviä ja vertailitko hintoja? K-raudassa oli 1.7 euroa kipale, ei taida halvemmalla saada? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noihin kahteen puoliskoon meni yhteensä noin 220 kiveä. Tilattiin taloon.com:sta lavallinen, jossa oli kiviä 320 kappaletta. Sadalle saa vielä siis miettiä paikkaa. :) Siellä oli kampanja meneillään, ja yhden kiven hinnaksi tuli 1,19 euroa plus koko paketille rahti 88 egeä. Semmoisia määrä- ja hintatietoja! :)

      Poista
  8. Kivalta näyttää nuo tuijat ja tuo tumma kate sopii täydellisesti niiden kaveriksi! :)

    VastaaPoista
  9. Juuri tämäntyyppisen haluaisin!! Ihana nähdä näin selkeä ja kaunis ratkasu. itsekin pidän selkeästä ja modernista.. Juuri nuilla katteilla ja tuijjilla., mitenhän tuo amatööriltä sujuisi.. se kyllä tulee mulla seinän viereen noin kaksi neliötä.. hmm.. ja ne pohjatyöt pitäisi osata.. ja tarpeeksi syvä tehdä.. hmm..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amatöörejä sitä tässä itsekin ollaan! :) Rohkeasti vain kokeilemaan!

      Poista
  10. Tosi kaunista ja selkeää ♥ pihasta tulee kyllä todella kaunis.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...