24.4.2014

Pihalta terve!


Kylläpä on viime päivinä ollut niin mahtava keli, että pihapuuhastelut ovat voittaneet sisätilakotoilut 100-0. Pääsiäinen meillä meni ihan Savossa pyörien - kotona, kaupungissa ja kotiseudulla. Isäntä on viime päivät ollut kuumeessa, joten hänen torkkuessaan on minun ollut hyvä ottaa tehospurtteja pihalla.


Jotain näkyvää ja valmista olenkin jo saanut aikaiseksi. Nämä eiliset kurkkauskuvat on otettu ilta-auringossa. Kellertävän valon vuoksi en ottanut vielä laajempia yleiskuvia. Näpsin ja näytän niitä sitten, kun ehdin ottaa otoksia sopivaan kellonaikaan - toivottavasti tänään. Ja tietenkin pitää siivota vielä kottikärryt, multasäkit ja kivikasat maisemasta pois. :)


Mutta kuten kuvista näkyy, olen leikkinyt tuijilla, tummalla koristekatteella ja reunuskivillä. Vaikka en todellakaan ole mikään multasormi tai viherpeukalo, puuhastelin näiden istutusten kanssa intopinkeänä. Ehkä osuutta on sillä, että kerrankin todellisuus oli suhteellisen samassa linjassa visioiden kanssa!


Seuraava pihakohde olisi jo nenän edessä odottamassa, mutta koitan taas malttaa edetä askel kerrallaan. Viikonloppu kolkuttelee lähellä ja muita menoja on jo tiedossa sen verran, että ulkohommat joutuvat väistämättäkin telakalle. Kunhan ehtisi edes kastelemaan näitä uusia tulokkaita!


12 kommenttia:

  1. Kaunis yhdistelmä harmaa kivi, musta kate ja kirkkaan vihreä havu! Osaan jo vähän kuvitella kuinka ihana edusta teillä nyt jo on :) Minkä valmistajan kivet nuo ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin vihreää olen itse kaivannut tosi kovasti pihan ilmeeseen, tuntuu että ollaan jo ikuisuus katseltu harmaita ja ruskeita tiluksia! Kivet ovat Kekkilältä, ja tilasin ne Taloon.comista. Oli sopivasti kampanjatarjous meneillään! :)

      Poista
  2. Ihania pihajuttuja! Laajempia kuvia innolla odotellessa:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Viivi! :) Huomennapa taidan laajemmat kuvat julkaisuun päräyttää!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hih, huomenna meinasin laajemmat kuvat näyttää. :)

      Poista
  4. Näyttääpä hyvältä, kuvia odotellessa :)

    VastaaPoista
  5. Tuijat+muut havut & kuorikate on loistava yhdistelmä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Itse olen juurikin tuija-kate-kivi-yhdistelmää pyöritellyt jo vuosia unelmalistalla, mutta minnekään aikaisempaan asumukseen niitä ei ole ollut järkevä hankkia. Onneksi nyt ne sain! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...