11.10.2014

DIY: Homemade carpet

Moikka, ja seesteistä lauantaita! Nyt en ilkeä edes kertoa, miten pitkään unetti tänä aamuna. Todettakoon vain, että herätyskelloton loma alkoi erityisen perusteellisesti. Aamukahvien jälkeen pääsin levittelemään makuuhuoneemme lattialle tämmöisen käärön.


Sain eilen vanhempieni luota mukaan äidin tekemän maton. Olenkin jo joissakin postauksissa kertonut, että äiti sai omat kangaspuut, ja on nyt paukutellut niillä lukemattomia mattometrejä. Toivoin häneltä meille uutta makuuhuoneen mattoa, ja pääsin valitsemaan siihen itse värit ja kuosin.

Halusin mattoon kahta harmaata, tummempaa ja vaaleampaa. Koska meiltä löytyy jo symmetristä tasaraitaa paksumpana ja ohuempana, pyysin äitiä tekemään tämän maton epäsäännöllisen viiruiseksi.

Pituutta matolla on kaksi metriä. Se on kompakti mitta, joka sopii useampaan huoneeseen. Puntaroinkin aamulla vielä hetken, olisinko laittanut maton sittenkin kodinhoitohuoneeseen, mutta makkari vei voiton. Koska matto on vasta otettu kangaspuilta eikä se ole kerinnyt vielä montaa tuntia lattialla lötköttää, tarvitsevat reunat aikaa suoristuakseen. Viimeistään ensimmäisellä ulkokopistelulla kuprut kuitenkin suoristunevat.



Löytyykö teiltä kotoa itsetehtyjä mattoja?

Kivaa viikonloppua ja rentoa alkulomaa muille syystaukoilijoille!
Muistattehan, että vielä on vuorokausi aikaa osallistua INSJÖ/bagINbag -arvontaan!

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:
 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS

28 kommenttia:

  1. Aivan ihana matto! Ja sävyt ovat juuri nappiin. Meillä on lastenhuoneessa pari itsetehtyä räsymattoa (vaikkei tosin itseni, vaan sukulaisten) ja ne vain paranevat vuosien myötä. Oikein ihanaa viikonvaihdetta sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jutta! :) Salaisesti haaveilen vielä tosi leveästä matosta olkkariin, mutta äiskän kangaspuut eivät ole siihen tarkoitukseen tarpeeksi isot...

      Poista
  2. Upea matto! Mummoni oli kova tekemään mattoja. Kangaspuut pölyttyvät käyttämättömänä edelleen mummolan vintissä. Räsymatot ovat ihania, ne ovat niin kotoisia ja helppohoitoisia. Itse olen tehnyt vain poppanaliinoja. Ehkäpä mattoja sitten joskus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Emilia! :) Meillä kans oli sekä ukki että mummo ihan hurjia kutomaan mattoja. Pääsivät lehteenkin asti harrastuksellaan. :) Sieltä ovat peruja kangaspuutkin, taitavat olla osin ukin itsensä tekemät.

      Poista
  3. Tosi kaunis ja taidokkaasti tehty! Aina silloin tällöin etsin nettikirppareilta räsymattoja, mutta aina ne on väärän värisiä.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että valmista etsiessä ei aina saa sellaista kuin olisi mielessä.. :/

      Poista
  4. Vastaukset
    1. :) Minä voisin jo heivata meiltä kaikki karvalankamatot, jos vain olisi tarpeeksi isot räsymatot tilalle. :)

      Poista
  5. Ihana matto ja ennen kaikkea kodikas viiruisena verrattuna tasaraitaisiin musta-valkoisiin. Meillä äitini on tehnyt mattoja ja myynyt niitä kun olin pieni, ja hänellä on kyllä juuri trikookudemattoja tällaisia viiruisia ja LP-lankamattoja vielä paljon tallessa. Olenkin ajatellut että käyn kaivelemassa kätköjä löytyisikö meille mitään. Kiva kun olisi olkkariin musta-valkoinen matto, joka ei kuitenkaan olisi niin suurikontrastinen mitä tämänhetkiset graafisen matot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toivottavasti teet löytöjä kätköistä! <3 Minäkin haaveilen olkkariin "omalla kaavalla" tehtyä mattosarjaa, mutta siihen tarvittaisiin extraleveät kangaspuut...

      Poista
  6. Upea matto ja kaunis kokonaisuus!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana matto ja juuri tuohon sopiva, hyväettet "piilottanut" sitä kodinhoitohuoneeseen :) Liityin lukijaksikin hetki sitten (luulin kyllä liittyneeni jo aikoja sitten, mutta näköjään en :) ) Aivan ihana blogi ja koti sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lueskelemaan, toivottavasti viihdyt höpinöitteni parissa! :)

      Poista
  8. Ihan mielettömän kotoisa matto! Ja niin täydelliset värit.
    Edellisen postauksesi DIY oli upea. Lopputulos oli mieletön, tykkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jonna! :) Näköjään on joku DIY-kausi nyt meneillään, mitään ei haluttaisi kaupasta kantaa kotiin. :)

      Poista
  9. Todella kaunis matto! Haluaisin keittiöömme mustavalkoisen räsymaton, mutta en ole löytänyt sopivaa kokoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäs jos kävisit käsityökeskuksessa sellaisen paukuttelemassa itse? Sinun energiallasi ei varmasti olisi pitkäikäinen projekti! :)

      Poista
    2. Voisikohan sen valmistaa sirkkelillä ja vasaralla :D

      Poista
  10. Kaunis matto, tasaista jälkeä! Mattojen paukuttelu on hauskaa. Pari mattoa tuli paukutettua teininä...olisipa kiva päästä taas kokeilemaan mitä saisi aikaiseksi 25 vuoden tauon jälkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen jotain matonpätkää nuorempana paukutellut.. On se kyllä hauskaa! :)

      Poista
  11. Ihana matto!! <3 Itse olen jo jonkin aikaa haaveillut virkatuista matoista, pitäis opetella niiden tekeminen! :)
    Kivaa viikonkloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on äiskä kanssa virkannut mattoja. Itse en vain keksi, minne meillä sellainen virkattu tyyliltään menisi, hmm... :) Vähän viiveellä vastailen, joten toivotanpas sinne kivaa seuraavaa viikonloppua! :)

      Poista
  12. Tosi upea matto!!!! Näyttää niin hyvältä ja väritkin on aivan nappiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään siitä, että värit ovat matossa näin rauhalliset. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...