15.10.2014

Aitta

Tänä syksynä on monissa blogeissa hehkutettu ja ihasteltu Prisman Onni-sarjaa, joka on Suunnittelijatoimisto Muovon käsialaa. Malliston tekstiili- ja metallituotteissa keskeisimpänä ideana on luoda hallitun kaaoksen tuntua graafisilla viivaelementeillä. Mietin kauan ja monesti, mikä mahtaa omassa päässä olla vinksallaan, kun en tuotteita ole osannut himoita. Kun olisi vieläpä sitä metalliakin, joka itseäni tavallisesti miellyttää.

Mutta sitten sen tajusin. Tajusin, kun sain käsiini Luhdan Aitta-lyhdyn. Tämän avulla ymmärsin, mistä himoitsemattomuudessani oli kyse. Muovon tuotteet ovat vain yksinkertaisesti liian siroja ja vähän turhan paljon vinksallaan, jotta mahtuisivat omaan ihastelumoodiini. Aitta sen sijaan on sopivan paksua muotokieltä ja mielenkiintoisesta epäsymmetriastaan huolimatta tasapainoisen suorassa.


Tuikkupaikoille kuulusi oikeasti mukaan lasiset tuikkukupit, mutta minusta Aitta näyttää paremmalta ilman niitä.

Haudoin lyhtyä nurkan takana useamman viikon, sillä en halunnut puksauttaa sitä mihin tahansa. Kun ajatuksissa kyti jo idea olohuoneen järjestyksen muuttamisesta, ajattelin jemmailla Aittaa vähän kuin pienenä rymsteerauspalkintona. Ja sitä se onkin. Otin eilen nimittäin habat (ai mitkäkö?) esille ja nakkelin olkkarin kalusteita sikin sokin. Tai en minä niitä oikeasti nakellut, mutta hurjan monesti kuitenkin siirtelin paikasta toiseen. Näistä kuvista näette ihan pikkuisen uuden järjestyksen ideaa.


Aitta löytyy muuten yhtä arkisesta osoitteesta kuin Muovonkin tuotteet, eli Prisman hyllystä. Ja mikään maksettu mainos tämä ei ollut. :)

Herätyskelloton lomaviikko on ollut tähän asti menestys, ja tuntuu että energiavarantoja on saanut oikeasti ladattua täydemmäksi. Ehkä ensi maanantaina ei niin paljoa auton ratissa nukuttaisi. Mutta sitä ei mietitä vielä, sillä syysbreikkiä on vielä ruhtinaallisesti jäljellä ja tiedossa on vaikka mitä kivoja juttuja! ♥

Mites teillä muilla on syys(loma)viikko sujunut?


Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:  

12 kommenttia:

  1. Tyylikäs aitta. Aina tulee jotain kivaa, jota olisi mukava laittaa omaan kotiin. Ihan kiva, että tavaratalotkin ovat saaneet valikoimiinsa uusia trendejä. Täytyypä alkaa kirjoittelemaan jo joulupukille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kieltämättä bongailla näitä ruokaostoksilta. :) Silloin tällöin. :D

      Poista
  2. Minäkin olen monesti ihastellut prisman sisustus valikoimaa. Minusta prisma on siinä asiassa parantanut paljon :) Juurikin tuota onni sarjaa olen kuolannut. Erityisesti sitä metallikoria ;p Tuo aitta on myös kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plussaa Prismalle, että ovat heränneet kasvattamaan valikoimaa tällä saralla. :)

      Poista
  3. Kaunis lyhty! Luhdan sisustusesineet ovat vieneet minunkin sydämen( lakanoiden ja pyyhkeiden lisäksi). Juuri eilen blogissani vilahti Luhdan ihana seinänaulakko. Noita lyhtyjä olen myös ihaillut, mutta toistaiseksi hillinnyt ostovimmani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä ei taida vielä muuta Luhtaa löytyäkään. :) Tässä kun mietin, niin viime aikoina on tullut ostoslinjan sijaan oltua diy-tuulella, joten tämä oli ihan piristävä pikkuostos. :) Täytyypä tutkia, löytyisikö Luhdalta jotain kivaa joulun toivelahjalistalle!

      Poista
  4. Voi kun onkin ihana lyhty! Rentouttavaa loman jatkoa ♡

    VastaaPoista
  5. Minulla on ollut ihan samat fiilikset Muovon suhteen, ei oikein iske. Tämä Luhdan lyhty sen sijaan näyttää hyvälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sitä tajuaa näissä viirahduksissaan vielä hoksata, mikä on omaan mieleen ja mikä ei. Niin paljon tulee markkinoille jos minkälaista IN-tuotetta, että välillä pitää oikein pysähtyä puntaroimaan, sopiiko se omaan makuun vai ei. :)

      Poista
  6. Tuohan on paljon kivempi ku se Muovon! Se Muovon on jotenki hirveen rauhaton, tuo Aitta on just sopivasti yksinkertanen :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...