17.10.2014

On kuin uusi huone

Jatkossa meillä katsotaan takkaloimua nojatuoleihin hautautuneena. Ektorpit siirtyivät tähän tumman olohuoneen sohvan tilalle ja sohva liikahti lähemmäksi huoneen toista laitaa. Nyt olohuoneen järjestys on jotenkin selkeämpi. Uuden rajauksen myötä tuntuu jopa siltä, että saimme käyttöömme kokonaan uuden huoneen. Takkahuoneen.

Ukin tekemä vanha penkki kerää nojatuolien edessä arvoisensa huomion. Se antaa uuden alustan erilaisille asetelmille ja paikan vaihtuville sisustusesineille. Toimiipa se myös hyvänä laskutasona kaakao- ja kahvikupeille... Ja joo, myönnetään, ihan hyvä tuohon on jalatkin nostaa rötköttämään.



Meitä on viime päivät hellitty mahtavalla auringonpaisteella. Nämä kuvat otin aamuauringossa ja kirkkaus välittynee sillekin puolelle ruutua. Mahtavaa, ettei syksy ole vain sumumössöä, vaan että väliin mahtuu näitä kauniitakin päiviä. 



Tämän päivän to do -lista on lyhyt. Aikomukseni on käydä kuvailemassa etupihan patiota, jotta voisin vilauttaa sitä täällä teillekin. Sitten pitäisi liikauttaa tuolta kotikujan varresta postilaatikkoa, kun postinjakaja oli pyytänyt rivistöä uuteen paikkaan. Täytyy nyt ihan by the way -juttuna kertoa, että täällä meidän asuinalueella on hellyyttävä sikermä erilaisia postilaatikkokötöksiä. Meidänkin laatikko töröttää raksa-aikana nakutellun jalustan varassa. Onhan tuo jo melkein kaksi vuotta pystyssä pysynyt, mutta kauniiksi sitä ei voi kehua. Yhteistä postilaatikkotelinettä ei naapuruston kanssa olla vielä saatu aikaiseksi, kun alitajuisesti on odoteltu tienkunnostusta. Tie ei kuitenkaan näytä enää kummemmaksi muuttuvan, joten voisihan tuo olla jo aika yhtenäisemmälle postilaatikkoilmeelle...

Mikäli illan palikat loksahtavat kohdilleen, lähdemme viettämään iltaa ystäväpariskunnan luokse. Vaikka olemme viettäneet tämän loman ihan kotimaisemissa, on viikko ollut kiva ja rentouttava. Välillä on hyvä pysähtyä olemaan kotona.

Onko siellä muita syyslomaa viettäviä kotihiiriä?


Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:  

18 kommenttia:

  1. Oi miten kauniin raikkaalta näyttää tämän muutoksen jälkeen! <3 Tyylikäs uusi ulkoasu myös blogilla. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jemina! :) Totta, ilme raikastui jotenkin tämän järjestyksen myötä! Ihanaa viikonlopun loppua! <3

      Poista
  2. Ompa ihanan raikasta ja valoisaa! :-) Upealta näyttää, ja tuo penkki on ihan ehdoton ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! :) Olinkin jo hieman kärsimätön odotellessani, että ukin penkki pääsee oikeuksiinsa. :)

      Poista
  3. Rauhallisen ja seesteisen näköistä, Ektorppeihin on mukavaa hautautua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Ektorppeihin jos mihinkä pystyy hautautumaan! ;)

      Poista
  4. Todella kaunista, valoisaa ja rauhallisen näköistä . Itseäni miellyttää tällä hetkellä rusehtava sävy kodissa, mutta silti olen aina niin häkeltynyt, innoissani ja ihastunut valkoisiin koteihin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna! :) Huomasin tässä itsekin, että ohhoh, näyttääpä tuo alue valkoiselta! :D Oikeasti meillä on kyllä paljon tummiakin sävyjä. :)

      Poista
  5. Viihtyisä takkahuone :) Tuo vaalea kokonaisilme kolahtaa minuun kyllä kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Syhi! :) Minä vähän jopa säikähdin, kun tuo näyttää niin vaalealta. Ehkäpä keksin vielä tuolien taakse keskelle taikka takaseinälle jotain tummaa kontrastia. x)

      Poista
  6. Kauniille näyttää eikä liikaa sisustustavaraa ympärillä.Tykkään itsekin omasta kodista,kun huonekaluja voi vaihtaa keskenään,ovat muunneltavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aikku! :) Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain vaihdettua olkkarissa järjestystä. Nuo huonekalut on meillä niin isoja kolosseja, ettei niitä helposti sommitellakaan. :) Hyvä huomio tuo, ettei sisustustavaraa ole ympätty ympärille - ehkä selkeä asettelu oli alitajuinen valinta. :)

      Poista
  7. Rakastuin tuohon penkkiin aivan täysin! Juuri tuollaisesta haaveilen itsekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukki oli aikanaan maalannut penkin ruskealla, joka jotenkin oli myös punertavan oranssi sävy.. Pakko oli maalata se valkoiseksi. Onneksi näyttää siltä, että valkoinen väri tuo paremmin esille penkin muodot ja kolhut. Pidän peukkuja, että sinäkin saat käsiisi oman penkin! <3

      Poista
  8. Aivan ihana ja tunnelmallinen huone! Tuo penkki on mahtava toimittamaan rahin tai sohvapöydän virkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ida! <3 Ja voitko uskoa, penkki rojotti monta vuotta kylmässä varastossa. Onneksi se oli jätetty säästöön. :)

      Poista
  9. Voi miten kaunista ja näyttää niiin upealta!!!!!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...