13.10.2014

Sokeasti tykästynyt + arvonnan voittaja

Pari postausta sitten kirjoittelin iloitsevani kotona siitä, mikä on valmista. Tuossa yhteydessä kyse oli työhuoneen lavapenkistä. Nyt haluan palata jo aiemmin valmistuneeseen vierashuoneeseen, jonka liitutauluun olen edelleen tykästynyt. Taulu on siis tehty tavaralähetyksen mukana tulleesta vanerista, jonka maalasin liitaulumaalilla.

Minulla on kodinlaitossa sellainen piirre, että kun kerran saan jonkin kohdan somistettua mieleiseksi, sokeudun ja unohdan sen kokonaan. Minun on siis hyvin hankala päivittää ja muuntaa kodin paikkoja, vaikka haluaisinkin. Sitä ei vain näe omia nurkkiaan yhtä ennakkoluulottomasti kuin toisten. Tiedän, huvittava toteamus sisustuksesta bloggaavan suusta!

Mutta joo, kyllähän minä paikkoja täällä oikeasti vekslailen, mutta se on kaikesta palkitsevuudesta huolimatta hankalaa. Vaikka spontaanius välillä pilkahteleekin, olen hyvin kaavaan juurtuvainen. Minun täytyy ponnistella muuntautuakseni. Lopulta kuitenkin koen sinnikkyyden äärimmäisen palkitsevana ja nautin paitsi lopputuloksesta, myös siitä painostavasta tunteesta keskellä projektia.

Toisaalta pysyvyys tuo turvaa, toisaalta se lamaannuttaa. Kun löytäisi oikean suhteen, sitten olisi hyvä. Liitutauluun olen pyöritellyt mielessäni uutta kuvaa. Vaikka tykkään tuosta isosta plussasta, ei se ikuisesti tuossa voi tököttää.

Ehkä kauiten olen vatvonut mielessäni olohuoneen järjestyksen muuttamista. Siitä on jo vuosi, kun ensimmäisen kerran asiaa mietiskelin. Nyt tuntuu siltä, että aika voisi olla kypsä jonkinlaiseen repäisyyn... Mutta apua, sittenhän telkkua pitäisi katsoa aivan väärästä suunnasta!

Se niistä aprikoinneista. Teitä varmasti kiinnostaa, miten kävi Insjö-arvonnassa? Arpoja lunastettiin ilahduttavan paljon, 156 kappaletta! Kiitos siis kaikille kommentoijille - arpajaisia on iloksenne mukava järjestää. :) Voitto napsahti tällä kertaa nimimerkille Satunen, onnea! Laitapas minulle sähköpostia tulemaan, niin saadaan laukku matkaan.

Jos jollekulle jäi kytö hankkia oma bagINbag, voi sellaisen laittaa tilaukseen täältä. Koodilla Deko saa ilmaisen toimituksen. Koodi voi voimassa vielä lokakuun loppuun saakka.

Mahtavaa syysviikkoa!


Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:  


3 kommenttia:

  1. Eikä! Mahtavaa! :)) KIITOS! Minäpä laitan heti postia tulemaan!

    VastaaPoista
  2. Ooi että mitä kuvia! Niin super kauniin näköistä. Niin nättiä, että parempi kun et menekkään muuttelemaan nyt hetkeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Jenni! :) Ehkä tuo plussa saa olla vielä hetkisen, mutta olkkarissa taitaa jokin suhina käydä... ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...