Helou! Blogi on pyörinyt mielessä, mutta täällä on ollut sen verran muuta meneillään, etten ole ehtinyt tekemään päivityksiä harmittavan pitkään aikaan. Vanessan synttäreiden jälkeen lapset nimittäin tulivat kipeiksi ja sitä iloa kestikin sitten neljä viikkoa. Yöt ovat olleet melkoista soossia (niin sairastamisen kuin eroahdistusta potevan pikkuneidin vuoksi), mikä on näkynyt suoraviivaisesti omassa toimintakyvyssäni. Äkkiä sitä osaakin arvostaa makoisia ja yhtäkestoisia yöunia! Vaikka itse olen pysynyt terveenä, tuntuu, etten ole kyennyt kuin vain pakollisiin hommiin ja ohjelmiin. Kevät on siis alkanut kompastellen, vaikka arkea onkin eletty sata lasissa.
Romeo aloitti käymään päiväkodissa kahtena päivänä viikossa, kolmisen tuntia kerrallaan. Alku oli kovin itkuista ja stressaavaa, mutta nyt olemme saaneet plakkariin jo kivoja päikkypäiviä, joista lapsi kertoo silmät loistaen. Hoidon puolesta Romeo ei päiväkotia tarvitsisi, mutta se on täällä ainut paikka, missä hän pääsee tekemisiin muiden lasten kanssa. Perhekerhossa olemme kyllä käyneet, mutta olemme olleet useamman kerran siellä ainoat osallistujat. Vähäväkisen maaseutupitäjän iloja, plääh.
Vanessalla on päällä edelleen voimakas eroahdistus. Minä en saisi kadota näköpiiristä, muuten tulee itku. Lohduton suru tulee myös vaikkapa siitä, jos pidän Romeota sylissä tai vaihdan hänelle vaippaa. Monia kotihommia on pitänyt opetella luovimaan lapsi sylissä. Käymään vessassakin. Ehkä tämä osaltaan selittää blogihiljaisuuttakin! Lohtua olen saanut muiden yksivuotiaiden pikkuisten äideiltä, joilla on sama todellisuus meneillään. Jospa tämä pian helpottaisi, sitä kovasti toivon (ja samalla koputan puuta, *kop kop*).
Lumet sulivat täältä ennätysnopeasti. Se oli pieni järkytys, olisin niin halunnut pulkkailuolosuhteiden jatkuvan huhtikuulle. Nyt saamme nautiskella kurakeleistä, pestä koirien tassuja ja mahanaluskarvoja, putsata lasten ulkovaatteita ja uida eteisen hiekkakasoissa. Nam.
Heh, näistä kuulumisista paistaa ehkä pienimuotoinen voipuminen. :’) Olen kieltämättä saanut välillä tsempata jaksamisen eteen, mutta onneksi meillä on ollut kaiken keskellä voimauttaviakin tekemisiä ja näkemisiä! Kotiympyröistä muualla piipahtaminen ja ihmisten näkeminen on antanut iloa ja virtaa.
Siitä olen iloinen, etten ole muistanut ja ehtinyt ajatella työpaikan asioita melkein ollenkaan - ainoastaan yksittäisissä hetkissä, jolloin olen hekumoinut sitä, että saan olla kotona. Ja mitä kotona olemiseen tulee, omat vanhempainvapaapäiväni loppuivat maaliskuun alkupuolella. Siirryin hoitovapaalle, eli loppukevään ajan kuukausituloni ovat ruhtinaalliset pari saturaista. Toivottavasti meiltä ei nyt päsähtelisi kodinkoneita tai autoja, kuten edellisten hoitovapaajaksojeni aikana.
Varsinaisia omia kuulumisia minulla ei juurikaan ole, sillä kun kaikki hetket menevät lasten kanssa, ovat kuulumisetkin lapsiin liittyviä. Itseäni tämä ei haittaa ollenkaan, mutta välillä mietin, joko ystäviäni kyllästyttää kuulla tilityksiä lapsiarjesta. :’) Mutta no can do, nyt eletään tällaista elämää! Ja hei, tulihan tässä mieleen yksi oma juttu: olen osannut asettua iltaisin katsomaan yhden jakson verran sarjaa! Minulla olisi puhelinliittymän kylkiäisenä HBO Max, mutta en ole saanut aikaiseksi virittää sitä tulille. Niinpä käytän sitä ainoaa sovellusta, josta katsomme lasten kanssa niin ryhmähaut kuin fantit, siis Yle Areenaa. Sieltä luiskahdin seuraamaan Gossip Girlia, jota onkin tullut nostalgiapäissään katsottua jo useamman kauden verran. Vaikka aikoinaan sarja tuli koluttua läpi, en muista yhtään, mitä siinä milloinkin tapahtui. Mukavan kevyttä hömppää.
Huhtikuun koittaessa meillä alkaa parin kuukauden juhlaputki, kun lähipiiriin on kasautunut monia keväisiä juhlapäiviä. Jospa saisimme pitää mahdollisimman monet kekkerit kauniissa aurinkosäässä emmekä enää nappaisi megaluokan tauteja.
Keväthymyjä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti