23.1.2016

Ruotsin paras sisustuskauppa // JB HOME

Mahtavaa lauantaita! Viikko on mennyt täällä kolmenkympin pakkasia pidellessä, takkaa lämmitellessä ja autojen käynnistymisiä jännittäessä. Joka-aamuiset "Tsemppiä, Tiinu!" -toivotukseni ennen starttausta ovat ilmeisesti tepsineet, sillä apukäynnistyksiin ei ole nyt tarvinnut turvautua. Näin jäätävillä keleillä on melkein pakostakin ajautunut haaveilemaan kesästä. Olenkin selaillut muistikortin aarteita läpi ja päätin, että nyt on sopiva sauma tehdä tämä postaus, jota olen hautonut viime kesästä lähtien.

Muistatte ehkä, kun raportoin kesäisestä reissustamme Tanskaan ja kerroin kotimatkastamme; aikataulutimme matkan Kööpenhaminasta Tukholmaan niin, että meillä molemmilla oli aikaa valita yksi mieleinen pysähtymiskohde. Mies valitsi urheiluputiikin ja minä tietenkin sisustuskaupan. Arvaatte varmasti, kuinka perusteellisesti yritin selvittää, missä ainokainen pysähdys kannattaisi tehdä - ketjuliikkeisiin en halunnut, vaan johonkin persoonallisempaan. Googlailujen ja hartaiden tuotemerkkihakujen jälkeen päädyin valitsemaan putiikiksi JB Homen, joka sijaitsee Tukholman eteläpuolella, Söderbyssä. Ja voi hitsi, enpä olisi voinut enemmän nappiin valita! ♥

Putiikki sijaitsee uudella, kauniilla omakotitaloalueella. Se on rakennettu omistajansa Jenny Blombergin kodin yhteyteen - siihen kohtaan taloa, missä muilla olisi autotalli. Moottoritieltä erkaantuessamme epäilimme tosissamme, neuvooko navigaattori meitä väärään paikkaan: hetken aikaa ajelimme vihreiden peltojen keskellä ja aluksi ei olisi osannut kuvitellakaan, että omakotitalojen keskeltä löytyy tällainen aarreaitta. Oikean risteyksen kohdalla oli matala, musta kyltti neuvomassa tietä putiikkiin. Käännyimme Jennyn kotitielle, mutta ensimmäisellä kerralla ajoimme oikean talon ohi. Tuskailin jo jännityksissäni ja käskin miehen antaa olla, kääntää auton kohti Tukholmaa. Tämä ei kuitenkaan luovuttanut, vaan totesi, että kyllähän me se putiikki löydetään. Eikun siis uudestaan kiekalle ja haukankatseiden avustamana oikeaan pihaan. Kutkutti kyllä oikeasti nousta autosta ja lähteä kohti putiikkia - jos se olisikin ihan jotain muuta kuin oli odottanut ja pitäisi äkkiä keksiä kohtelias tapa poistua takavasemmalle. Mutta vielä mitä. Kutsuvasti auki olleen oven takaa paljastui taivas.

Jennyn putiikkia varten oli tila rakennettu upeasti: korkea, nouseva sisäkatto valkoiseksi maalattuine kattopalkkeineen näytti kauniilta ja valaisi tilaa mahdottomasti. Yksi seinä oli laudoitettu vanhoilla, ajan harmaamilla puilla ja rosoinen, valkoinen puulattia narisi jalkojen alla kuin olisimme olleet reilustikin vanhemmassa paikassa. Ja kaikki herkulliset sisustustavarat esillepanoineen - haukoin henkeä ja toistelin vain miehelle, että "Ihana putiikki!". Kokonaisuus oli todella taidokkaasti luotu, enkä ole vastaavaan fiilikseen törmännyt missään suomalaisessa kaupassa - lähimpänä valikoimaltaan ja tunnelmaltaan olisi varmasti Oulun Lifestylenordic. Muita asiakkaita ei meidän aikanamme näkynyt ja pääsimme keskustelemaan Jennyn kanssa vapaasti. Kerroimme matkastamme ja hän vaikutti todella otetulta siitä, että olimme päätyneet juuri hänen putiikkiinsa. En voinut olla kehumatta tavaroita yksi toisensa perään. Jenny kertoili tuotteistaan ja putiikistaan, jonka verkkokauppa on hyvin suosittu.

Vietimme liikkeessä aikaa valehtelematta tunnin. Koska tavaraa oli todella runsaasti, piti tehdä monta kierrosta pelkästään kaiken ihanan kartoittamiseen ja kuvaamiseen. Vasta sitten pystyin hahmottamaan, mitä halusin poimia kotiin. Ja voi, tunnustan: minulla lähti homma täysin lapasesta. Kiikutin Jennylle tiskille paketoitavaksi tuotteen toisensa perään. Marokkolaisastioita, tyynynpäällisen, valaisimen, marokkolaislaatan... Loppujen lopuksi kannoin autoon kaksi isoa kassillista. Kummastuksekseni en kuitenkaan köyhtynyt edes kahtasataa, sillä Jennyn hinnat olivat todella maltilliset, reilusti pienemmät mitä vastaavista tuotteista olisi saanut Suomessa maksaa.

Tiedän, että jos vielä joskus autoilemme Tukholman liepeillä, on JB Home takuuvarmasti käyntikohteiden listalla. Matkaa Tukholman keskustasta tänne on aika tasan kolmekymmentä kilometriä. Itse asiassa, nyt kun tarkistin vielä yhteydet, näyttää perille pääsevän kätevästi julkisillakin. Eli, hyvät sisustajasisaret: kun suunnittelette ensi kesäksi reissua naapurimaahan, käykää ihmeessä täällä! Putiikin osoite on Kuskstigen 6, 144 52 Rönninge.

JB Homen nettikauppa löytyy täältä ja instassa Jenny päivittelee kuvia nimimerkillä @jbhome. Tämä postaus ei ole sovittu, maksettu tai blogiyhteistyönä tehty - olin kesällä ja myös näiden muistelujen jälkeen edelleen niin vaikuttunut putiikista, että olisi rikos jättää vinkkaamatta siitä teille. :) Mitäs tykkäsitte?

Nyt otan toisen kupin kahvia ja seuraan hetkisen, kun koirat temmeltävät ulkona. Tulin käyttämään Armasta koirakaverinsa luona ja ilo on katsella, miten hauskaa pojilla on yhdessä - etenkin nyt, kun pakkanen on lauhtunut vaivaiseen kymmeneen asteeseen.

Hymyjä!

13 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän näköinen putiikki! Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Oi vitsit, mikä aarreaitta! Ihanaa, että vinkkasit siitä blogissa! Hihii, löysit varmasti kaikkea ihanaa ostettavaa tuolta<3

    VastaaPoista
  3. Oi, tämä oli kyllä hyvä postaus. Ja, vielä kun juuri eilen tilasin ko liikkeestä valaisimet esikoisen huoneeseen. Huonolla ruotsilla kun sivuja tavasin, en ymmärtänyt että hänellä on näin ihastuttava liike. Ehdottomasti piipahdan tulevana kesänä, jos vaan miesväki antaa mahdollisuyden ;) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Oih, mä haluan kans päästä käymään tuolla! ♥ Ihana tunnelma!

    Viikonloppuja! Pakkanen onneksi vähän hellittää otettaan..

    VastaaPoista
  5. Iiiik <3 aivan ihana ihama ihana :) arvaa tahtooko tuonne :) ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  6. Ihana putiikki! ja upeat kuvat olet ottanu putiikista <3 Mulle tuttu jo nettikaupan kautta, oli pakko tilata viime vuonna tuolta peittoa, tyynyliinaa ym :) Joku päivä pakko tehä tillaus taas sinun kuvien perusteella :D

    VastaaPoista
  7. Oi oi, mitä herkullisia kuvia! En yhtään ihmettele, että lähdit useamman kassin kanssa pois. :D
    Leppoisaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
  8. Aaw, kun näyttää hyvältä putiikilta! Hyllyt täynnä ihanuuksia <3

    VastaaPoista
  9. Voin vain kuvitella sitä ihasteluiden määrää kun olet tuonne tavarataivaaseen päässyt! Ihania kuvia ja niin kiva lukea reissupostauksia :)

    VastaaPoista
  10. Voi että, ihana putiikki, ihan makuuni! Ja hinnat tosiaan maltillisia mitä nettikaupasta katselin. Tarkoitus olisi joskus tehdä päivän, parin risteily Tukholmaan autolla, tämä voisi hyvin olla yksi kohde outlettien ja muun ohella. :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...