Marokkolaislaatta ja aamukahvit

Ei liene epäselvää, kuinka odotettuja viikonloppuaamujen petikahvit täällä ovat. ♥ Se fiilis, kun saa rauhassa pidellä lämmintä kuppia ja mönkiä halutessaan vielä pehmeän peiton alla. Ei tarvitse minuuttiaikataululla olla lähdössä töihin. 

Nämä kupposet laitoin vähäksi aikaa poseeraamaan kesäisen tuliaisen päälle. Kesälomareissullamme kävimme Ruotsissa JB Homen putiikissa, josta minulla onkin tarkoitus postata tarkemmin vielä syksyn edetessä. Oli aivan jumalaisen ihana sisustuskauppa, ehkä jopa hurmaavin missä olen koskaan käynyt! Kannoin sieltä ison kassillisen kaikkea ihanaa mukanani ja tämä marokkolaislaatta on yksi tiskille latomistani tuomisista. Rif Designin sementtilaatta, joka ei tarvitse useampaa laattakaveria kokonaisuutta muodostaakseen - jo yhdessä laatassa on selkeä ja kaunis kuviointi. Tykkään kovasti.

Joko siellä on aamukahvit hörpitty? Täällä vielä santsataan. Rauhallista lauantaita!

Pergola on valmis!

Kun jotakin suunnittelee yli vuoden ja kun varsinaiseen tekemisvaiheeseen menee monta kuukautta, voisi usko olla koetuksella ja luottamus lopputulokseen horjua. Näin ei kuitenkaan ole ollut, vaikka pergolaa olemmekin tehneet hitaasti ja hartaudella. Koko ajan olen nähnyt lopputuloksen silmissäni ja tässä se nyt on, juuri sellaisena kuin pitikin! Tai jos ihan rehellisiä ollaan, siitä tuli ehkä vielä piirun verran parempi kuin kuvittelin. Nämä kuvat napsin kuivalla hetkellä sadekuurojen välissä, siksi lautapinnat näyttävät noin kosteilta.

Pergola valmistui lopullisesti eilen, kun mies viimeisteli rimojen välipuut. Prosessia voisin kerrata sen verran, että tuon patio-osuudenhan me teimme jo viime syksynä valmiiksi. Se on pinta-alaltaan vähän alle 30 neliötä ja käsitelty Tikkurilan kelonharmaalla Valtilla. Viime talvi söi valtattua pintaa sen verran rikki, että yksi uusi kerros vaadittiin pintaan tänäkin vuonna. Viime syksynä tein postauksen valmiista patiosta sekä jatkosuunnitelmista; tekstin ja kuvat voi kurkata täältä. 

Tänä kesänä hankimme pergolan puutarvikkeet jo alkukesästä, mutta huonojen kelien vuoksi pääsimme rakennushommiin vasta pitkän odottelun jälkeen. Rungon pystyttäminen kesti yhden päivän ja rimojen kiinnittäminen toisen. Varsinainen tuskahomma oli noiden rimojen ja niiden välien maalaaminen. Huhheijjakkaa, miten iso urakka on maalata karheaa kuusirimaa joka laidalta! Maalina meillä oli tutusti Tikkurilan Vinha, samaa tavaraa mitä on talonkin maalaamiseen käytetty. Ensimmäisen kerroksen vedin ohennetulla versiolla, jotta aine leviäisi helpommin rimojen väliin. Päälliskerros on sitten jo ihan jytkyä tavaraa.

Mitoista hieman. Leveät pystypalkit ovat 2,2 metriä korkeita. Pergolan pidempi laita on pituudeltaan seitsemän metriä ja lyhyempi noin viisi. Yläpalkit ovat kolme ja puoli metriä pitkiä ja suojarimoitus yltää 190 sentin korkeudelle. Mitat ja rakenteen suunnittelin itsenäisesti, mutta rakentamisen hoidimme miehen kanssa yhteistuumin. Kauppasimme keväällä kirpparitavaroita ja niistä kertyneillä rahoilla saimme kustannettua kaiken puutavaran. Keväinen koti-inventaario siis kannatti!

Pergola sijaitsee etupihan puolella, pienen rinteen huipulla. Yläpuolen kuva todistaa, miten mäkeen istuttamani perennat ovat vuodessa tuuhistuneet. Tuo pinkki perenna on syysleimu, yksi ehdoton lempparini! Koska pergola on tontin korkeimmalla kohdalla, on sieltä mukavat näkymät järvelle.

Pergolan sisäkulmaukseen istutin riippujalavan. Raukkaparka on vähän kärsinyt viime viikkojen paahteista, kun en ole intoutunut kastelukannun varteen. No, kohta vettä taas riittää.

Viimeisestä kuvasta voitte bongata jo yhden seuraavista projekteista. Pihaan ja pihatielle on pitänyt laittaa suojakangasta sepelin alle, kun nurmi meinasi vallata alaa. Melko paljon olemme saaneet jo suojakangasta laitettua, vähän pitäisi jaksaa touhuta vielä pihatien reunojen ja pihan keskikohdan kanssa. Kuvassa siis pilkistää jo osittain peitettyä, ruskeaa kangasta.

Seuraavaksi olisikin ohjelmassa pergolan kalustaminen. Kovin paljoa siitä ei todennäköisesti ehdi enää nauttimaan, mutta jos edes hetkisen tai kaksi. DIY-sohva on jo valmistumassa kuormalavoista. Pöytäryhmän kanssa vatvoin kauan, kunnes päädyin hankkimaan Ikean Falster-sarjaa. Mutta joopa joo, kyseisiä kalusteita ei saa enää mistään Ikean myymälästä eikä verkkokaupastakaan. Voi kurjuus! Täytyy sulatella tätä takaiskua hetkinen ja miettiä sitten muuta vaihtoehtoa. Kovin suuri harmi ei ole, jos pöytäryhmän hankinta tai tekeminen siirtyy ensi vuoteen - ehtiipähän talvella hioa pöytäsuunnitelmat kunnolla uusiin uomiinsa.

Sellainen pergola meillä. Kauan odotettu ja vihdoin valmis! :)

Rymsteerausta

Elokuun alussa vaihdoin meidän makkarin ja vierashuoneen lipastot päikseen. Ajatus lähti pääasiassa tuosta omatekoisesta liitutaulusta, sillä minusta se oli liian piilossa huoneen työpöytään nojaillessaan. Vanerijättiläistä ei voinut laittaa vierashuoneessa aiemmin majailleen akaasiapuisen lipaston päälle, sillä huonekalu oli alle liian pieni ja kapea. Makkarimme Hemnes-lipasto taas oli kokonsa puolesta parempi, samoin valkoinen väri tasapainottaa nyt huoneen mustia yksityiskohtia.

Lipaston päälle en halunnut kasata yhtään ekstraa, ainoastaan ukin vanha vekkari sai siihen jäädä. Nurkassa olleen roikkalampun tilalle vaihdoin Annon pallovalot, ehkä niille tulee nyt tulevalla talvikaudella täällä enemmän loisteminuutteja kuin olohuoneessa.

Vierashuoneen sängyn yläpuolelle minun on tarkoituksena asetella Blawhi Graphicsin printtejä. Kehyksissä ne jo ovat, pitäisi vain valita kolme mätsäävintä. Makuuhuoneestamme siirsin tänne myös sängynpäädyn, sillä kehitin meidän petipäätyyn vähän muuta uutta. Pitääkin ottaa molempien huoneiden sänkytienoot kuvaus- ja postauslistalle.

Ja kyllä, oli minulla tälläkin kertaa kuvausapuri. Milloin korvat pilkistivät sängyn takaa, milloin koko koira röhnötti leveästi matolla ja milloin kurkki etukenossa kuten tässä kuvassa.

Toivottavasti teillä on ollut mukava alkuviikko! Täällä on vaikka sun mitä tauteja liikenteessä ja uhkaavasti tuntuu siltä, että veto alkaa itseltäkin hiipua. Jäiks. Yritetään silti jatkaa toinen Happy Week edellisen perään. Onpahan toisaalta myös hyvä syy seurata sohvaperunana yleisurheilun MM-kisoja - täällä ei jää yhtäkään lajia seuraamatta kun miehellä on vahva yleisurheilutausta. Ja käski sanoa, että on vahva muutenkin, heh. ;)

Hymyjä viikkoon!

Happy Week

Vihdoin. Nyt on uusi tietokone viritelty tositoimiin ja blogihommat palautuvat normaaliuomiinsa. Vaikka uhosin marssivani laiteostoksille jo maanantaina, piti uutta tietsikkaa odotella eiliseen saakka - nettikaupasta löytyi viime viikonloppuna niin hyvä ja laadukas tarjous, että oli maltettava kytätä postilähetystä vielä viisi ekstrapäivää. Hyvä, että mies on IT-alalla, niin asennukset sujuivat illalla suitsait. Lenovo G50 on tämä minun uusi pelini ja ensi tuntumalta vaikuttaa oikein lupaavalta. Toivokaamme meille edellistä versiota enemmän yhteisiä vuosia!

Lanseerasin meille tälle viikolle teeman, joka on tuo otsikon Happy Week. Kuten edellisestä postauksesta saattoi havaita, ensimmäinen työviikko otti todella koville. Taidan olla luonteeltani sellainen, että niinä harvoina hetkinä kun olo on oikeasti maassa, ryven mieluiten ihan pohjamudissa asti ja sitten tavoittelen puhdistuneempana uutta nousua. Niin kävi nytkin. Viime sunnuntaina päätin, että tämä viikko mennään ihan päinvastaisella moodilla ja nyt olen päivittäin hihhuloinut winwin-käsimerkkejä näytellen ja onnellista viikkoa toistellen. On tepsinyt! Mieli on ollut hyväntuulinen eikä surumielisyys ole enää noussut pintaan. Ei, vaikka etenkin mies on ollut nuhakuumeen kourissa ja työviikkoon on mahtunut hämmentäviä havaintoja ihmisten käyttäytymismalleista. Jospa tämä arki olisi nyt selätetty.

Yksi viikon pienistä ilonaiheista ovat olleet nämä valkoiset liljat. Perennapenkkini ovat nyt pullahtaneet kukkaloistoon, ja voi, viimein voin napsia maljakoihin kukkia omilta tiluksilta! Istutukseni taitavat olla melko syyspainotteisia, joten ensi vuodelle voisin yrittää tähtäillä aikaisempiakin lajikkeita. Liljoja kasvoi viime vuonna melko hillitysti, enkä raskinut katkoa niitä sisälle yhtä vartta enempää. Nyt tilanne on toinen, sillä penkit ovat selkeästi alkaneet levittäytyä ja kukkamäärät ovat vähintäänkin tuplautuneet. Pitäisikin kuvailla pihanäkymiä teille ennen kuin kasvit kulahtavat... Olen ollut kovin kranttu kuvailemaan etupihaa, sillä omassa mielessäni se on vielä turhan keskeneräinen. Yritän nyt osata madaltaa rimaa, kyllähän te otoksia katselette vaikkei niissä kaikki vielä viimoisen päälle olisikaan.

Happy Week -postaukseen kuuluu itseoikeutetusti osio myös Armakselle, meidän pikkuiselle collie-poitsullemme. Tai no, en tiedä voidaanko enää puhua kovin pikkuisesta koirasta, sillä Armas painaa jo pyöreät kolmetoista kiloa - on kerännyt lähes kymmenen kiloa lisäpainoa sitten kesäkuun puolivälin, jolloin meille kotiutui. Karvaturri on oikein kiltti ja seurallinen tapaus, välillä heittäytyy varsin fiksuksikin. Temppuja opettelee mielellään, leikkejä ei malttaisi lopettaa ja rapsutuksia rakastaa. Ulos oppi pyytämään itse todella ajoissa, joten matot ovat saaneet olla meillä lattioilla jo heinäkuun alkupäivistä saakka. Takapihalta käsin Armas tykkäisi tarkkailla tiellä hujeltavia autoja ikuisuuksia. Kaikkia lentäviä pörriäisiä olisi myös mukava saalistaa - tällä viikolla on yrittänyt hyppiä kiinni myös taivaalla kierteleviä pienlentokoneita. Sisälle tulemista meidän pitää vielä treenata, sillä poitsun kuulo on ulkoleikeissä varsin valikoiva ja päivästä riippuen täytyy käyttää eri kikkakolmosia kutsumiseen. Parhaiten tepsivät tällä hetkellä kutsut syömään ja jauhelihalle, iskän etsiminen ja Röllin "tilipitappi tilipitappi" -sävelen lauleskelu. Pienet hihnalenkit ovat puolestaan sujuneet ilahduttavan hyvin, tuntuu kuin Armas olisi hoksannut tepsutteluhomman tuosta noin vain.

Armaksen touhurytmi mukailee suloisesti meidän puuhiamme: päiväunia nukutaan yhtä aikaa ja muita juttuja tehdään porukalla. Postauksen liljoja kuvatessakin minulla oli koko ajan apuri ympärillä pyörimässä. Pikkuinen tykkää tulla syliin istumaan, joten kuvia ottaessa piti välillä väistellä karvaista, polville parkkeeraavaa takalistoa.

Sellaista tänne, vaikka viikon paras osuus onkin vielä käsillä. Täällä nimittäin vötkytään parhaillaan aamukahveilla, eikä sängystä ole tarkoitus nousta ennen santsikuppia.

Onnellista viikonloppua!

Tietsikkaongelmia

Heippa! Vaikka voisi luulla, että arki on vaikuttanut bloggaustahtiin, ei asia kuitenkaan niin ole. Päinvastoin, nyt tuntuisi siltä, että tuttu päivärutiini oikein vaatii taas jokapäiväisen hetken oman ja muiden blogien maailmassa. Mutta ei. Meitsin tietokone on vedellyt jo pitkään viimeisiään ja nyt se ei enää suostu käynnistymään. Olen tällä viikolla yrittänyt vuoroin helliä ja paukutella sitä, mutta mikään ei aiheuta reaktioita. Onneksi se lähetteli ennakkomerkkejä tilastaan jo hyvissä ajoin, niin ehdin varmuuskopioida kaikki tiedostot talteen. (Tai jos rehellisiä ollaan, niin mies pakotti siirtämään ne ajoissa.) Huh. Aion nyt viikonlopun aikana kartoittaa vaihtoehdot ja marssia maanantaina laitehankinnoille. Sitten taas bloggaillaan.

Tähän kuvitukseksi lätkäisin muutamat instakuvat. Menneet päivät ovat olleet melkoista vuoristorataa, niihin on sisältynyt niin onnea ja innostusta kuin hillitöntä tuskaisuuttakin. Olemme viettäneet miehen kanssa vuosipäivää ja juhlistaneet sitä reissulla Jyväskylään. Puoli vuosikymmentä yhdessä, se on hurahtanut ihanan poikulin kanssa hurjan nopeasti! ♥ Vuosipäiväreissun teimme viime viikonloppuna ja sitä ennen kävimme loikoilemassa Kalajoen Hiekkasärkillä. Oikein mukavia ja rentouttavia puuhia loma-ajan lopuksi. Kalajoella nukahdin hietikolle, ja siinä hetkessä onnistuin mielestäni hipaisemaan kesäloman todellista ydintä.

Tämä viikko onkin sitten tasapainottanut tuota onnea ja autuutta, kun työarki paukahti päälle kyselemättä. Olen ollut itse tällä viikolla hurjan väsynyt ja tavoistaan poiketen mieskin on ottanut pitkiä päivänokosia. Auringosta en ole osannut enää iloita, sillä tuntuu, että nyt se paistaa vain kettuillakseen. Tässä on ehtinyt taas työmatkoja ajellessa haaveilla niin lottovoitosta rantalomaan kuin itsensä elättämisestä kokoaikaisesti yrittämälläkin. Kaikista konkreettisin hetki loman loppumisessa oli se, kun työnsin aamukahvien tahrimat lakanat pesukoneeseen. Enää ei ole aikaa puolipäivään kestäville petikupposille. Voih.

Täytynee ruveta tekemään toimintasuunnitelmaa tästä melankoliasta nousemiseksi. Ei olotilassa rypeminen auta. Ekana laitan huomiselle loton vetämään. Mites siellä on otettu arjesta kiinni? Monista blogipostauksista päätellen ilolla ja tyytyväisenä. Sanokaa nyt joku muukin, että jatkoloma olisi vielä kelvannut! :D

DIY: Betoniseinä

Loppulomasta olen intoutunut kodin pikkuprojekteihin ja tässä komeilee niistä yhden lopputulos. Tein työhuoneeseen betoniseinän, joka ei kuitenkaan ihan oikeaa betonia ole, vaan saneerauslaastia.

Seinä on ollut paljaan valkoinen jo pitkään, ja se kaipasi kovasti muutosta. Ruvetessani hommiin minulla ei ollut varmuutta visioni onnistumisesta, vaan roiskin laastia seinään intuitiolla. Nyt kun seinä on valmis, olen siihen mahdottoman tyytyväinen! Taputus omalle olalle siitä, että uskalsin kokeilla.

Halusin betonimaiseen ilmeeseen paitsi sileitä kohtia, myös rosoisia pintoja. Niitä sain aikaan teräslastalla ja pesusienellä. Lopputuloksen kannalta maalilla oli suuri merkitys: valitsin pintaan Tikkurilan Harmonyn, joka ei kiillä eikä heijasta.

Työhuoneen seinän pinta-ala on noin kahdeksan neliötä. Laastia sekoitin sitä varten suunnilleen puoli sankollista; vettä sai lotrata sekaan ihan reippaasti. Sivelin aineen ensin seinään ohuesti pensselillä ja vetelin perästä teräslastalla pensselinjäljet pois näkyvistä. Sitten länttäsin paksumpia laastikasoja sinne, minne halusin sileämpää pintaa: kasat vedin sileiksi lastalla. Lopuksi töpöttelin haluamiini paikkoihin extrarosoista pintaa pesusienen avulla. Mielestäni sain aikaan tasapainoista, vaihtelevaa ja mielenkiintoista pintaa. Laasti kuivui seinässä vuorokauden, jonka jälkeen maalasin päälle yhden maalikerroksen. Yritin levittää maalia telalla, mutta sehän olisi imenyt hetkessä kaikki tökötit loppuun. Paras maalaustapa olikin hieroa maali pensselillä, pyörivin liikkein pintaan.

Jotta aika ei ole päässyt käymään täällä pitkäksi ja olen varmasti saanut ympättyä itselleni kädet täysiksi hommista, tein teille vielä kuvalliset ohjeet seinänteon olennaisimmista vaiheista.

Käyttämäni laastin olen ostanut Prismasta kaksi talvea sitten. Sitä on riittänyt yhteen jos toiseenkin DIY-projektiin ja jauhoja jäi vieläkin tähteeksi. En tarkistanut, vieläkö kyseistä pussia on myynnissä, mutta tällaiselta se näyttää:

Seinän kuivumista odotellessa ei muuten kannata pelästyä sen rumuudesta, sillä kuivuessaan pelkkä laastikerroskin alkaa öklöruskeuden väistyessä näyttää kivalta. :)

Ja mitäkö tuohon seinän eteen on sitten suunnitteilla laittaa ja sisustaa? Siihen tulee työpöytä. Tai se on siinä jo, mutta vielä en paljasta koko kokonaisuutta kerralla. Vain näiden Blawhi Graphicsin instaräpsyjen verran:

Että minä olen sitten tyytyväinen tähän seinään! Jos siellä ruudun toisella puolella on intoa vastaavaan, niin rohkeasti kokeilemaan! Tämä on helppo ja edullinen tapa saada betonipintaa aikaiseksi. :)

Mainiota perjantaita!

Oliivipuu Tanskasta

Aletaanpas hiljalleen purkamaan reissutuomisia täällä blogissakin. Tanskasta saavuttuamme minulla meni tovinen, ennen kuin osasin lähteä asettelemaan sisustushankintoja oman kodin pinnoille; ne tojottivatkin hetken aikaa työhuoneeseen koottuna kuin missäkin minisisustusputiikissa. Nyt tavarat ovat kotiutuneet kunnolla, joten ehtimisen mukaan ja kuvausintoa myötäillen niitä pystyy jo esittelemään. Ensimmäiseksi haluan näyttää teille suurimman hankintani, tanskalaisen oliivipuun. Se ei ole tuo postauksen ensimmäisessä kuvassa nököttävä, vaan tämä seuraavan otoksen isompi versio.

Puun hankin Helsingørista, kun teimme päiväreissun Tanskan itärannikolle. Samalla huikosella löytyi tuo mustavalkoinen raitakassi Søstrene Grene -putiikista. Tanskassa on paljon houkuttelevia kukkakauppoja, jotka levittäytyvät kauniisti ulkotiloihin - kun olin nähnyt tarpeeksi monessa paikkaa oliivipuita, halusin tottakai sellaisen mukaani. Ja miettikää nyt, onhan se siistiä ajatella, että kodin oliivipuu on tuotu Tanskasta! Toivotaan, että tämä kestäisi nyt tulevan talven yli paremmin kuin edellinen rimpulani.

Puun kuljetimme auton takakonttiin kompaktisti survottuna, eikä se kärsinyt matkalla kuin muutaman pudotetun lehden verran. En tarkistanut Tanskasta lähtiessämme, saako tällaisia kasveja kuljettaa rajan yli ollenkaan. Niinpä olo oli kuin pikkurikollisella, kun Juutinrauman sillan ylityksen jälkeen tullin virkailija pysäytti meidät ja tiedusteli matkamme tarkoitusta ja mahdollisia tullattavia tavaroita. Siinä yritimme kakostellen kertoa mahdollisimman sujuvasti, että lomamatkallahan tässä. Eivät aukaisseet konttia. Ruotsinlaivaan ajaessamme vitsailimme vielä, että läpivalaisevatkohan ne siellä autoja mitenkään ja käyköhän vielä viime metreillä käry puun kanssa. Heh, no ei käynyt. Ja sitten kun kotiin päästiin, niin selvisi, että ihan luvallisesti saatiin puu tuoda oman kodin ilostukseksi.

Isomman oliivipuun lisäksi meiltä löytyy sille pikkuveli, joka on kannettu kotiin Ikeasta. Tiedä mistä maasta se on sitten oikeasti lähtöisin. Pikkuruinen sujahti vanhaan postipussiin, jonka maalasin liitutaulumaalilla mustaksi. Sisäpuolen jätin maalamatta ja pussin yläsuun reunan taittelinkin niin, että ruskea väri pilkahtaa tyylikkäästi esiin. Tykkään itse kovasti tästä pikatuunauksesta!

Pienen puun paikka on ehdottomasti tuossa olohuoneen nojatuolien välissä, valkoisen penkin päällä. Luulen, että kasvi nauttii ikkunan edessä erityisen paljon aamupäivien valonsäteistä, mikäli aurinko vain suostuu porottamaan.

Isommalle puulle annoin paraatipaikan telkun vierestä. Tuota seinämää olenkin paljon pähkäillyt ja oliivipuu luo siihen jonkinlaista tasapainoa. TV:n yläpuolelle ruuvasin perinteisen tauluhyllyn, joka tuo ensiapua seinän muutostarpeeseen. Faktahan on, että TV-taso on aivan liian kapea. Jos löytäisin samanlaisen tason, ostaisin, maalaisin ja laittaisin sen toisen viereen jatkoksi. Pitäisikin katsella nettikirppareita nyt tarkemmalla syynillä. Olen kovasti harkinnut seinän käsittelemistä jollakin tummemmalla sävyllä ja struktuuripinnoitteella. Kokeilin työhuoneeseen betoniseinän tekemistä ja nyt sormiä vähän syyhyttäisi toteuttaa sellainen olkkariinkin. Mutta no stress, seinä on ollut vaillinainen viime joulusta lähtien, joten eiköhän sitä vielä katsele useammankin viikon tuollaisenaan!

Tälle päivälle on povattu kaunista keliä. Peukut pystyyn ettei sade yllätä, sillä täällä on tarkoitus lähteä rantsuilemaan! 

Iloa keskiviikkoon!

Matkalla Tanskassa 4 // Road trip länsirannikolle

Jatketaanpas taas tutustumista Tanskaan! Saavuimme maahan viikonloppuna ja sunnuntain ohjelmaksi valitsimme road tripin länsirannikolle. Ajattelimme, että sunnuntaina ei olisi varmuutta kaupunkipaikkojen ja kauppojen aukioloista, joten päivä kannattaisi käyttää muunlaiseen koluamiseen. Länsirannikolle siksi, että matkalla saisimme mukavan läpivalaisun maasta, pääsisimme kastamaan varpaat mereen, ajamaan rantaviivaa pitkin, ihmettelemään dyynejä ja näkemään aitoa tanskalaista maisemaa pikkukylineen.

Reittimme päätähtäin oli länsirannikolla sijaitseva Vejers Strand. Sitä ennen otimme välietapeiksi Roskilden ja Odensen. Vejers Strandilta ajoimme rannikkoa pitkin Ringkøbingiin ja sieltä takaisin Kööpenhaminaan. Kokonaismatkaksi kertyi pikkuisen päälle 800 kilometriä ja matkustusajaksi 12 tuntia. Ihan sopiva kahdelle aikuiselle. Aamut eivät ole meidän vahvuutemme, joten lähdimme hotellilta matkaan aamupalan ja hyvien vötkyilyjen jälkeen vasta kymmeneltä, takaisin saavuimme puoliyön kieppeillä.

Reitin suunnittelimme oikeastaan vasta edellisenä iltana hotellilla, sitä ennen oli ollut ajatuksena vain ajella jonnekin länteen. Tätä huristelu-uraa voin kyllä suositella lämpimästi, sillä pidemmät ajeluvälit sai taittaa nopeasti moottoriteitä pitkin ja niiden vastapainona kurvailla varsinaisissa kohteissa idyllisempiä pikkuteitä. Tätä postausta yritän jakaa nyt välikohteiden mukaan, katsotaanpas siis miltä reissussa näytti.

ROSKILDE

Roskilde on Kööpenhaminan kupeessa, joten kaupungissa voi ihan hyvin käydä pääkaupungista käsin päiväseltään ja ehtiä vielä muihinkin puuhiin. Idyllinen paikkakunta on kuuluista suurista musiikkifestareistaan, jotka sattuivat juuri olevan meneillään vierailumme aikana. Katukuvassa festarit näkyivät kumisaapastelijoina, mutta ruuhkasta ei ollut tietoakaan. Toki vierailuaikamme ennen puolta päivää sunnuntaina vaikutti yleiseen vilkkauteen, sillä moni kauppa oli vasta avautunut tai avautumassa. Shoppailutavoitteita meillä ei Roskildessa ollut, joten aamupäivä oli käynnillemme oikein hyvä ajankohta. Keskustan läpi kulkevaa kävelykatua pitkin oli leppoisaa tepastella ja aistia ennen vuotta 980 perustetun kaupungin tunnelmaa. Postauksen ensimmäinen postilaatikkokuva on Roskildesta. Lähtiessä meidän oli ihan jo kokemuksen vuoksi kiepattava festarialueen kautta ja olihan siellä lössiä! Lava-alueesta saimme kauempaa pikkuriikkisen vilauksen, mutta jo senkin perusteella tapahtuma on oikeasti massiivinen. Telttarivistöjä näimme melkeinpä silmänkantamattomiin, huh.

ODENSE

Odenseen päästyämme poutainen päivä muuttui kirkkaaksi auringonpaisteeksi - aivan mahtavaa oli saada huitaista pitkähihaiset pois päältä ja tutustua kaupunkiin kesäfiiliksellä. Odensessa kurni jo nälkä, joten ensiksi etsimme sopivasti tanskalaisen välipalapaikan. Ja mikä helmi löytyikään! Mussutimme elämämme maukkaimmat toastit Lagkagehusetissa, trendikkäässä leipomon ja kahvilan yhdistelmässä. Jälkipaloiksi suklaaihanuuksia. Myöhemmin Kööpenhaminassa hoksasimme, että Lagkagehuset onkin yhden paikan sijaan tanskalainen ketju, jolla on kahviloita ympäri maata. Nam, käykää ihmeessä herkuttelemassa! Odensen keskustassa on Roskilden tapaan kävelykatu: täällä taivallusmetrejä on kuitenkin rutkasti enemmän, sillä kaupunki on Tanskan kolmanneksi suurin. Sunnuntaista huolimatta lähestulkoon kaikki kaupat olivat avoinna ja pääsimmekin lievästi sanottuna shoppailujen makuun. Parkkipaikat löytyivät muuten niin Roskildessa kuin Odensessakin aivan kävelykadun kupeesta ja viikonpäivän vuoksi ne olivat ilmaiset.

VEJERS STRAND

Länsirannikolle päästyämme taivas muuttui jälleen pilvisemmäksi, mutta vielä ei onneksi satanut. Rantaa edelsi pikkuruinen kylä, jonka jälkeen meri avautui auton eteen. Vejers Strand on siitä hauska paikka, että biitsillä saa ajaa omalla autolla. Mekin kävimme ensin huristelemassa edes ja takas, ennen kuin asemoiduimme uimavalvojantornin viereen. Vaikka keli oli viileä, mereen näytti uskaltautuneen useampi polskija. Me emme ihan niin rohkeita olleet, vaan mies pärskäytti farkkunsa reisiä myöten märiksi (arvatkaa vaan oliko vahinko) ja minä kokeilin vettä naisellisesti nilkkoihin ja ranteisiin asti. Ei ollut niin kylmää kuin ennakoin. Muistoksi poimimme rannalta pari simpukankuorta ja pussitimme muutaman nyrkillisen vaaleaa hiekkaa.

Kerroinkin aiemmin, että olimme liikenteessä minun Tiinullani. Vaikka yhdessä ollaan taivallettu jo pyöreät parisataatonnia, arvelutti silti, kestääkö auto reissussa ongelmitta. Kesti, ja siitä hyvästä peltileidi ansaitsee omankin kuvansa postaukseen. Takana kohoavat muhkeat hiekkadyynit, joita länsirannikko oli pullollaan.

RANTAREITTIÄ PITKIN

Vejers Strandilta lähtiessämme pois näimme solttupojan jos toisenkin. Länsirannikolla on Tanskan armeijan harjoitusalueita, jotka ovat ilmeisen aktiivisessa käytössä. Ringkøbingiä kohti ajelimme pikkuruista 181-rantatietä pitkin, jonka molemmilla puolilla oli vettä: vasemmalla Pohjanmeri ja oikealla Ringkøbingin vuono (ei vuono norjalaisittain, vaan pikemminkin lahti suomalaisittain). Tämän tien halusin erityisesti matkalle, sillä sitä pitkin pääsimme näkemään tanskalaista merenrantamaisemaa hiekkadyyneineen ja karuine, pitkäheinisine nummineen. Kilometri toisensa jälkeen sivuutimme myös pikkuruisia tienvarsikyliä, jotka loppuivat yhtä äkkiä kuin alkoivatkin. Sanoisin, että saimme todellakin nähdä aitoa Tanskaa. Vejers Strandin jälkeen alkoi pikkuhiljaa sadella ja ropina yltyi mitä lähemmäksi Ringkøbingiä pääsimme. Päivänvalo loimotti kuitenkin sen verran, että maisemia pystyi vesipisaroiden lomasta katselemaan.

Ringkøbingissä emme enää lähteneet metsästämään myöhäistä välipalapaikkaa, vaan tankkasimme reteästi mäkkärillä. Siitä eteenpäin ajoimme yhtäkyytiä motaria takaisin Kööpenhaminaan. Vuorottelimme ajomatkat niin länsirannikon road tripillä kuin koko Tanska-reissullakin puoliksi ja minä poljin kaasua päivän alkukyytien lisäksi tämän loppumatkan. Ei ihan kaikista mukavin nakki, sillä illan synkistyessä alkoi sataa kaatamalla. Eikä tosiaankaan, kun ottaa huomioon että koen jo tavallisestikin heikkoutta hämäränäköni kanssa, saati nyt sateessa lainehtivalla pikatiellä kirkkaiden ajovalojen viuhuessa vastaan ja vierestä. Tanskassa ei muuten moottoriteitä ole valaistu, toisin kuin Suomessa. No, hotellille selvittiin ja onnellisesti aikataulussa rojahdettiin levolle.

Huikea päiväreissu! Etappien ansiosta matkan pituus ei tuntunut kahdeksaltasadalta kilometriltä ollenkaan. Me tosin olemme täällä korpitaivalten takana tottuneet pitkiin välimatkoihin muutenkin, joten harjaantumattomampaa kuskia kilometrit voivat puuduttaa. Mikäli siellä joku suunnittelee reissua Tanskaan, suosittelen ehdottomasti ottamaan ohjelmaan jonkinlaisen päivämatkan kohti länttä. Maisemat ovat täysin erilaiset kuin itälaidalla, joita niitäkin tulen jossakin vaiheessa esittelemään. Polttoaineen hinnoista sen verran, että toisin kuin googlaustulokset väittivät, on Tanskan hintataso ainakin tällä hetkellä alhaisempi kuin Suomessa ja Ruotsissa. Euron kuvat silmissä bongailimme ja jopa ihmettelimme halpoja litrahintoja.

Seuraava Tanska-aiheinen postaukseni tulee käsittelemään Kööpenhaminaan tutustumista. Tiinu sai jäädä hotellin parkkiin lepäämään ja me otimme alle hieman toisenlaiset pyörät. Niistä kuitenkin vähän tuonnempana. ;)

Kesäisempää maanantaita!