Happy Week

Vihdoin. Nyt on uusi tietokone viritelty tositoimiin ja blogihommat palautuvat normaaliuomiinsa. Vaikka uhosin marssivani laiteostoksille jo maanantaina, piti uutta tietsikkaa odotella eiliseen saakka - nettikaupasta löytyi viime viikonloppuna niin hyvä ja laadukas tarjous, että oli maltettava kytätä postilähetystä vielä viisi ekstrapäivää. Hyvä, että mies on IT-alalla, niin asennukset sujuivat illalla suitsait. Lenovo G50 on tämä minun uusi pelini ja ensi tuntumalta vaikuttaa oikein lupaavalta. Toivokaamme meille edellistä versiota enemmän yhteisiä vuosia!

Lanseerasin meille tälle viikolle teeman, joka on tuo otsikon Happy Week. Kuten edellisestä postauksesta saattoi havaita, ensimmäinen työviikko otti todella koville. Taidan olla luonteeltani sellainen, että niinä harvoina hetkinä kun olo on oikeasti maassa, ryven mieluiten ihan pohjamudissa asti ja sitten tavoittelen puhdistuneempana uutta nousua. Niin kävi nytkin. Viime sunnuntaina päätin, että tämä viikko mennään ihan päinvastaisella moodilla ja nyt olen päivittäin hihhuloinut winwin-käsimerkkejä näytellen ja onnellista viikkoa toistellen. On tepsinyt! Mieli on ollut hyväntuulinen eikä surumielisyys ole enää noussut pintaan. Ei, vaikka etenkin mies on ollut nuhakuumeen kourissa ja työviikkoon on mahtunut hämmentäviä havaintoja ihmisten käyttäytymismalleista. Jospa tämä arki olisi nyt selätetty.

Yksi viikon pienistä ilonaiheista ovat olleet nämä valkoiset liljat. Perennapenkkini ovat nyt pullahtaneet kukkaloistoon, ja voi, viimein voin napsia maljakoihin kukkia omilta tiluksilta! Istutukseni taitavat olla melko syyspainotteisia, joten ensi vuodelle voisin yrittää tähtäillä aikaisempiakin lajikkeita. Liljoja kasvoi viime vuonna melko hillitysti, enkä raskinut katkoa niitä sisälle yhtä vartta enempää. Nyt tilanne on toinen, sillä penkit ovat selkeästi alkaneet levittäytyä ja kukkamäärät ovat vähintäänkin tuplautuneet. Pitäisikin kuvailla pihanäkymiä teille ennen kuin kasvit kulahtavat... Olen ollut kovin kranttu kuvailemaan etupihaa, sillä omassa mielessäni se on vielä turhan keskeneräinen. Yritän nyt osata madaltaa rimaa, kyllähän te otoksia katselette vaikkei niissä kaikki vielä viimoisen päälle olisikaan.

Happy Week -postaukseen kuuluu itseoikeutetusti osio myös Armakselle, meidän pikkuiselle collie-poitsullemme. Tai no, en tiedä voidaanko enää puhua kovin pikkuisesta koirasta, sillä Armas painaa jo pyöreät kolmetoista kiloa - on kerännyt lähes kymmenen kiloa lisäpainoa sitten kesäkuun puolivälin, jolloin meille kotiutui. Karvaturri on oikein kiltti ja seurallinen tapaus, välillä heittäytyy varsin fiksuksikin. Temppuja opettelee mielellään, leikkejä ei malttaisi lopettaa ja rapsutuksia rakastaa. Ulos oppi pyytämään itse todella ajoissa, joten matot ovat saaneet olla meillä lattioilla jo heinäkuun alkupäivistä saakka. Takapihalta käsin Armas tykkäisi tarkkailla tiellä hujeltavia autoja ikuisuuksia. Kaikkia lentäviä pörriäisiä olisi myös mukava saalistaa - tällä viikolla on yrittänyt hyppiä kiinni myös taivaalla kierteleviä pienlentokoneita. Sisälle tulemista meidän pitää vielä treenata, sillä poitsun kuulo on ulkoleikeissä varsin valikoiva ja päivästä riippuen täytyy käyttää eri kikkakolmosia kutsumiseen. Parhaiten tepsivät tällä hetkellä kutsut syömään ja jauhelihalle, iskän etsiminen ja Röllin "tilipitappi tilipitappi" -sävelen lauleskelu. Pienet hihnalenkit ovat puolestaan sujuneet ilahduttavan hyvin, tuntuu kuin Armas olisi hoksannut tepsutteluhomman tuosta noin vain.

Armaksen touhurytmi mukailee suloisesti meidän puuhiamme: päiväunia nukutaan yhtä aikaa ja muita juttuja tehdään porukalla. Postauksen liljoja kuvatessakin minulla oli koko ajan apuri ympärillä pyörimässä. Pikkuinen tykkää tulla syliin istumaan, joten kuvia ottaessa piti välillä väistellä karvaista, polville parkkeeraavaa takalistoa.

Sellaista tänne, vaikka viikon paras osuus onkin vielä käsillä. Täällä nimittäin vötkytään parhaillaan aamukahveilla, eikä sängystä ole tarkoitus nousta ennen santsikuppia.

Onnellista viikonloppua!