25.2.2016

Kiitollinenko?

Kunpa pankkikortin häviäminen ja puhelimen hajoaminen olisivat jääneet tämän viikon ainoiksi takaiskuiksi. Edellisen postaukseni hyvän viikon aihe tuntuu nyt jopa ärsyttävän ilakoivalta. Miksikö? 

Täällä tapahtui toissapäivänä kamala onnettomuus. Takaapäin ajanut auto ajoi aamukävelyllä olleen ukkimme ja hänen tyttökaverinsa päälle. Jalkakäytävällä. Kovalla vauhdilla. Ukki joutui sairaalaan ja lähes kymmenen vuoden ajan elämässämme ollut varamummo menehtyi. Surun keskellä olen todella vihainen. Ei näin voi tapahtua. Ei näin saa tapahtua! On hirveän ristiriitaista olla kiitollinen ukin hengissä pysymisestä kun hänen kanssaan arkensa jakanutta kaveria ei enää ole. Niin väärin. Niin turha ja epäoikeudenmukainen onnettomuus! :'( Toivon sydämeni pohjasta, että yhdeksänkymppinen ukkimme vielä kuntoutuisi tolpilleen ja saisi elämänilonsa säilytettyä. ♥

En ole kertonut teille, että lähipiirissämme sattui myös toinen paha onnettomuus, tasan kolme viikkoa ennen tätä. Siinä ei onneksi ihmishenkiä mennyt, mutta jälki oli karua. Tuntuu epätodelliselta, miten ennalta-arvaamattomasti ja silmänräpäyksessä kaikki voi muuttua. Tällä hetkellä taidan olla maailmalle todella vihainen, enkä ole pystynyt ristimään käsiä yläkertaan päin ollenkaan. 

Ajatukset kiertävät myllyn lailla samaa kiertorataa ja olen viime päivät potenut pistävää pääkipua. Hitto, miten silmittömän epäreilua elämä on! Pakko tästä on jotenkin nousta eteenpäin. Onneksi meillä on suuri ja tiivis lähisuku jakamassa tapahtuneita.

Sellaista tänne. Pitäkää huolta toisistanne älkääkä jättäkö toiseen päivään vierailuja, jotka voisitte tehdä jo tänään. Tämä päivä voi olla viimeinen.


21.2.2016

What a week!

Kylläpä voi sanoa, että takana on tosi mukava viikko. ♥ Mukavaksi sen ovat tehneet sosiaaliset kohtaamiset ja piristävät pikkutapahtumat. Sain viikolla kylään ystävän, jonka viime vierailusta oli yli vuosi aikaa. Kuvissa esiintyvät neilikat (joista mies oli ensin ajatellut, että "Onpa pieniä ruusuja...") ovat hänen tuomiaan. Turisimme pitkän kaavan mukaan ruokailun ja kahvittelun ohessa ja uppouduimme myös nojatuoleihin takkatulen ääreen. Vastaavia illanistujaisia pitäisi ehdottomasti olla enemmän!

Toissapäivänä keräännyimme serkkukolmikolla siskoni kestitettäväksi ja siellä hurahti myös reilusti aikaa. Viime vuosina on sukuun alkanut tupsahdella uutta sukupolvea, joten mukana olivat myös pienet pikkuserkut toisiinsa tutustumassa. Huomaan tässä välissä olleen kauden, kun kukin on hötäkässä rakentanut omaa elämäänsä ja yhteydenpito on jäänyt vähemmälle. Ilolla kuitenkin havaitsen, että suku- ja erityisesti serkkukohtaamiset ovat kuluneen vuosikierron aikana lisääntyneet. High five sille, verisiteitä tuleekin vaalia ja vain omasta suvusta löytyy sellaista historiaa ja samankaltaisuutta, jota ei muualla ole.

Eilenkin piletimme kahvittelujen merkeissä, kun juhlimme perheen kesken äitimme synttäreitä. Hän on innostunut instailemisesta, joten hankimme porukalla lahjaksi uutukaisen tabletin - nyt kuvapäivityksiä ei tarvitse tihrustaa enää vain pieneltä puhelinnäytöltä. :) 

Ja mitäs muuta... Eilen käynnistin moottorikelkkani ekaa kertaa tälle talvelle ja huristelin parinkymmenen kilometrin testiajot. Aivan yhtä kivaa kuin ennenkin! Reidet ja käsivarret tulivat jo pikkupyrähdyksestä kipeiksi, joten lisäajuille lienee tarvetta. Ajoreittini suuntautui miehen saliturnauksen katsomoon, pelasivat nimittäin paikallisesta jalkapallomestaruudesta. Voitto napsahti, jeij!

Tällä viikolla on myös töissä ollut spesiaaliohjelmaa, kun lukiossa on valta vaihtunut. Abit ovat pitäneet abiradiota, esitelleet taidokkaan freskonsa ja tulleet potkituiksi pois koulusta. Lukion kakkoset ovat ottaneet vallan ja tanssahdelleet tiensä katsojien sydämiin. Meidän lukio on tosi pieni, abeja taitaa olla viisi ja lukion kakkosia neljä. Pidot kuitenkin vain syventyvät pienellä porukalla, sillä penkkarit ja tanssit ovat aina koko koulun juhlia. Keräännymme aina pienimmistä isoimpiin katsomaan tunnin kestävää potkiaistapahtumaa ja ihastelemaan päivää myöhemmin tansseja. Tanssimassa meillä on perinteisesti myös abeja ja lukion ykkösiäkin, vaikka juhla on varsinaisesti kakkosten. Tänä vuonna vahvistuksia oli myös ysiltä sekä poikaystäväosastolta: pareja oli kaikkiaan kuusi. Muuvsit olivat tänä vuonna niin taidokkaita, että minun oli ihan pakko lähteä katsomaan ne toiseen kertaan myös iltanäytökseen. Niin ihana oli huokailla neitosten liehuvia helmoja ja pilke silmäkulmassaan jorailevia nuoria herroja.

Laskin myös hieman järkytyksellä, että omista tansseista (niistä ekoista, minäkin tanssin myös abivuonna) on jo yksitoista vuotta. Miten aika voi hurahtaa näin nopeasti? Tässä välissä on ehtinyt jo opiskella ammatin, olla töissä puolikkaan vuosikymmenen, löytää unelmiensa miehen, asua siellä ja täällä, rakentaa talon ja suunnitella seuraavaa. Vaikka vuosikymmen ei todellisuudessa ole hurjan pitkä aika, ehtii siinä tapahtua yhtä ja toista. Ihan pakko oli näitä miettiessä kaivaa vanhoja kuva-albumeita esille ja viettää nostalgiahetkinen. Voi muistot sentään!

Huomaan, että täällä on nyt pientä puheripulia havaittavissa, kun en ole ehtinyt postailemaan koko viikolla. No, ehkä kestänette nämä ei-sisustukselliset kuulumiset! :) Elämä näyttää olevan kivaa, kun se sisältää sopivassa suhteessa tasaista arkea, sosiaalisia kontakteja, tavallisuudesta poikkeavia tapahtumia, aktiivista tekemistä, kaihoisia muistoja, toiveikkaita unelmia tulevaisuudesta ja nykyhetken vaalimista. ♥

Sisustuksellisia etenemisiä täällä on kuitenkin tapahtunut yhden pienen, mutta loistavan DIY-idean verran. Prototyyppi jo valmistui vähän aiemmin ja eilen sain osaset varsinaista toteutusta varten. Ensi viikolla tulee valmiimpaa, jos ehdin puuhailemaan.

Mites teillä on viikko sujunut? Tuiskuista sunnuntaita!


14.2.2016

You're Awesome

Minulta kun sattuneesta syystä löytyy kehystettyjä printtejä parikymmentä kappaletta, on niistä helppo nostaa esille aina kuhunkin hetkeen ja mielentilaan sopivin. Yleensä näkösällä on vain muutama kehys, loput odottavat vuoroaan työhuoneessa siistissä pinkassa.

Ystävänpäiväksi poimin esille tarkoituksella A-julisteen, koska awesome kuvaa sanana täydellisesti kaikkia hyviä ystäviäni ja teitä blogikamuja. ♥ Printti näkyy työhuoneesta, tuosta pianon vierestä, niin olohuoneeseen kuin keittiöönkin.

Ystävänpäivänä on tapana luritella aiheesta kaunis jos toinenkin sana. Itselläni on aina ollut yksi toteamus ylitse muiden, joka kuvaa hauskasti ja suoraan olennaisen. Olen varmasti kertonut sen aiemminkin, mutta tässä se taas tulee:

Ystävyys on kuin pissi housussa. 
Kaikki sen näkevät, 
mutta vain itse tunnet, kuinka se lämmittää.

Suloista ystävänpäivää! ♥


7.2.2016

Elämä on laiffii

Tämä viikko on taas osoittanut todeksi elämän lainalaisuuksia. Sitä harvoin muistaa, minkälainen tunneskaala meillä onkaan käytössä, kun se harvemmin näyttäytyy kerralla. Silloin kun näin käy, palaa väistämättäkin perusasioiden äärelle ja käpertyy kaikkein tärkeimmän ympärille. ♥ Viikon aikana on kertynyt ajatuksia ja havaintoja niin suuremmista kuin pienemmistä asioista, tässä nyt niistä osa löyhästi kudottuna.

Kaikki on kiinni niin paljon pienemmästä, kuin perusarjessa muistammekaan ajatella tai varoa.

Elämä ottaa ja antaa. 
Näiden välillä on kuitenkin jokin kummallinen tasapaino: 
kamaluuden vastapainona on odottamassa aina jotain hyvää.

Tiedonjanoisia korppikohtia on aina - toiset tyytyvät vähempään, uteliaimmat soittavat kotiin saakka.

Tärkeintä elämässä ovat lähimmäiset.

Osta kukkia.

Ystävyyden määrä on vakio. 
Kun huomaat yhden ihmisen etääntyneen, tajuat saaneesi toisen lähemmäksi.

Kun ajat vajaat sata kilometriä turhaan, peruttuun virastokokoukseen, 
pidä varjokokous pienemmällä porukalla Coffarissa. Se on varmasti tuotteliaampi.
 
Hämärästi vihjailevalta myyntimieheltä ei pidä koskaan ostaa mitään.

Veri on vettä sakeampaa. Vaikka muiden vauvat eivät herätä ihastelumoodia, kiinnostusta saati lepertelytarvetta, pientä siskonpoikaa haluaisi huomioida määrättömästi.


Aika kulkee törkynopeasti.

Ihminen saa tuntea täsmälleen niin kuin tuntee. 
Saa pelätä, uskoa ja toivoa. Saa rakastaa, vihata ja inhota. 
Saa ilostuttaa ja ärsyttää, eikä sitä tarvitse tukahduttaa tai pyydellä anteeksi keltään.

Välillä väsyttää.

Koko ajan ei tarvitse inspiroitua tai olla inspiroiva. Kerran kuukaudessakin on tarpeeksi. 

Elämä on hyvää ja ihanaa juuri tällaisenaan.

Siinä päällimmäisiä. Kuvituksena näkymä, josta on tullut meillä kotona uusin lempparini. ♥ Kun ennen ei tehnyt mieli tuijotella saati kuvailla keittiöstä telkkuseinää päin, on tuo tila kiepsahtanut nyt ykkössuosikiksi. Suht pienellä seinä- ja kalustemuutoksella oli valtava merkitys yleistunnelmaan. Värimaailma on nyt ihanan puhdas ja valoisa, ja yhdellä silmäyksellä näkyvät elementit köllöttävät viimeinkin tasapainossa. Näkymä makuuhuoneeseen täydentää olohuoneen ilmettä vielä toiseen potenssiin. Kun toissakertaisessa postauksessani kirjoittelin hankinnoista ja hankkimattomuudesta, niin pitihän tuo sääntö vahvistaa poikkeuksella: jos alle vitosella saa noin ihanan paperipussin vuoden ekojen neilikoiden kodiksi, ei sitä voi skipata varsinkaan tällaisen viikon keskellä.

Millaisia sunnuntaiaatoksia sieltä löytyy? Haleja!


5.2.2016

Ystävänpäiväkortit



Tänä vuonna lähetän ystävilleni mustavalkoisia kortteja, jotka löytyvät suoraan omasta varastosta. Jo viime syksynä tilasin erät SINÄ- ja MOI-kortteja ja nyt viimeisimpänä valikoima on karttunut vähän pidemmällä lausahduksella, joka on itselleni kovin merkityksellinen. Korteista olen halunnut tehdä sellaisia, että ne sopivat ystävänpäiväbuumin jälkeen sisustukseen ihan ympärivuotisestikin.




Näitä kortteja voi tilata nettikaupastani osoitteessa blawhigraphics.mycashflow.fi. Kun maksutavaksi valitsee verkkomaksun, lähtee korttitoimitus matkaan ensimmäisessä luokassa heti seuraavana päivänä. Viimeinen tilauspäivä on siis maanantaina: silloin ne ehtivät vielä rustattavaksi ja edelleenlähetettäviksi 10.2. mennessä, joka on Postin deadline tämän vuoden ystiskorteille.

Sarjan piti täydentyä myös mustapohjaisella Sinä olet ihana -toteamuksella, mutta aina ei näytä menevän kuin Strömsössä. Päätin nimittäin innoissani kokeilla uutta korttitoimittajaa, joka vaikutti kaikkinensa hyvältä ja laadukkaalta. Palvelu pelasi ja odotukset olivat korkealla, kunnes purin ensimmäisen painoerän kuljetuksesta. Jokaisessa kortissa oli säännöllisiä, valkoisia pilkkuja. Ounou! No, ei muuta kuin pikaista reklamaatiota ja uutta erää tilalle. Tsemppasin itseäni, että takaiskusta huolimatta uusi korttierä ehtinee vielä ystävänpäiväksi myyntiin, eihän sieltä enää toisella yrityksellä voi sekundaa tulla. Vaan tuli, pilkkujen sijaan valkoisilla, haaleilla pystyraidoilla höystettynä. Isosta erästä vain kaksi korttia oli laadultaan hyviä. Pöydänkulmalle siis jäivät, vaikka kovin ihania olisivat omasta mielestäni olleet. ♥ Taidan kuitenkin tilata näitä satsin entiseltä toimittajalta ja uskon suosiolla, että vanhassa vara parempi. Onhan se ystävänpäiväbuumi ensi vuonnakin.






Vaan nyt alan miettiä, minkä kortin valitsen kellekin. Suurta vuorta täältä ei ole matkaan lähdössä, sillä laatu korvaa määrän. Mieluummin muutama luottoystävä, kuin kymmeniä puolituttuja. Lähetättekö te ystävänpäiväkortteja vai muistatteko ystäviä muilla tavoin?

Sydämellistä perjantaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...