17.6.2018

Ilmaista printattavaa

Kesäinen sunnuntaimoikkaus! Tänään ajattelin laitella täällä bloginkin puolella jakoon ilmaista printattavaa. Olen silloin tällöin tehnyt materiaalia omaan käyttöön ja lopulta päätynyt aina jakamaan sitä Blawhin kautta. Tässä siis muutamia viimeisimpiä tuotoksia:

Ole kiltti itsellesi -toteamus toimii omassa päässäni kahteen suuntaan: toisaalta se on armeliaisuutta ja hyväksyntää itseään kohtaan, mutta toisaalta oman puolen pitämistä ja tervettä itsekkyyttä. Tämän A4-kokoisen kortin voi tallentaa ja printata täältä.

Taustalla näkyvä sisustuskalenteri on saatavilla sekä valkoisella että mustalla pohjalla täältä.

Kesälistan tein nyt viimeisimpänä ja siinä ideana on listata jokaiselta päivältä ylös yksittäinen kohokohta. Helpolla koontitavalla saa kesästä kokoon kivan katselmuksen, johon on mukava palata jälkikäteen. Pohja kesämuistoille löytyy täältä.

Viimeisin kortti tähtää tulevaisuuteen. Meillä kaikilla on unelmia, mutta monesti haahuilemme niiden kanssa eivätkä ne välttämättä pääse koskaan konkretiaksi. Monet unelmista ovat kuitenkin sellaisia, että niitä kohti voi systemaattisesti pyrkiä ja ne voi oikeasti saavuttaa - tarvitaan vain päämäärän tiedostaminen ja kasa oikeansuuruisiksi asetettuja tavoiteaskeleita. Siitä siis muistuttamaan tämä teksti, jonka voi printata täältä.

Nyt nauttimaan auringosta!


1 kommentti:

  1. Kiitos ihanista korteista/printeistä! Tuo kesälista on mukava idea, ajattelin toteuttaa positiivisuus päiväkirjana. Vaikka välillä on hieman karikkoista tämä taival, niin joka päivä on jotain positiivista!
    Aurinkoista kesää sinulle! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...