Tämän kaiken keskellä

Tämä kesä on ollut hyvä. Yöt ovat tehneet minusta yöpaitahihhulin, joka pinkoo kameran kanssa maisemien perässä. Ei ole ollut väliä, vaikka itikat hakkaavat jalat sietämättömästi kutiaville pahkuroille - kun ikkunasta näkyy jokin luontoilmiö, on pakko pyrähtää rantamättäille. Parhaat elämykset ilmiintyvät yleensä aamuyöllä yhden ja kahden välillä. Onneksi olen iltavirkku.

On oikeasti suuri onni, että saa asua näissä maisemissa. Välillä järvinäkymän kauneus saa olon pakahtumaan ja sitä ihmettelee itsekseen, voiko luonnon layout olla tottakaan.

Viisi päivää sitten tuli täyteen kokonainen asumisvuosi tällä tontilla ja näissä maisemissa. Vuosi! Ei ole kyllä yhtään ikävä vuodentakaisia "loma"tunnelmia: raksa- ja muuttostressiä, jatkuvaa kipeänä olemista, alakuloista mielialaa, viimeisenä työpäivänä sattuneen konfliktin pyörittelyä mielessä hetkestä toiseen. Onneksi nuo hetket ovat vaipuneet jo vuosikierron muistoiksi. Nyt kun tämän loman on saanut viettää ihan erilaisten tekemisten ja ajatusten kanssa - ja vieläpä kun ero aiempaan on niin selkeä - on olo kiitollinen.

Luonnostelin tätä postausta jo reilu kuukausi sitten ja tuolloin olin kirjoittanut pohjaan näin:

"Vaikka emme asettaneet kesälle mitään pihatyötavoitteita, olen totuuden nimissä joutunut painimaan kuvitteellisen työlistan kanssa. Kun päivät ovat olleet mukavan tyhjiä, olen huomannut luisuvani ajattelemaan, että kyllähän nuo ulkoseinät kertaalleen maalaisi, voisihan tuossa pihalla tehdä pieniä maansiirtotöitä ja äkkiäkös me vähän uutta terassinpätkää nikkaroidaan. Vaan kun. Eivät nuo oikeasti meille mitään pikkujuttuja ole, enkä tosiaankaan halua vaipua nyt mihinkään askareahdistukseen. Kun ei ole pakko ja kun tiedän, että ahdistus oikeasti iskisi. Hetkittäin olen osannut jo hyväksyä tekemättömyyden ja nauttia puhtaasti kesäisistä puuhista, vaikkakin alitajuntaan istutettu pitäisi tehdä -peikko on tiukassa. Ehkä se hiljenee, kun pysyn herpaantumatta kannassani.

Sen verran ehdin kuitenkin kesäkuussa jo hairahtumaan, että ostin harkot, puunkäsittelyaineet ja ruuvaustarvikkeet mökin terassilaajennusta varten. Tuolla ne ovat mökin kupeessa jo lähes kuukauden odotelleet - en tiedä saammeko hommaa oikeasti eteenpäin, mutta jos sellainen jymypaukku tapahtuu, niin sitten ainakin voisi jo sanoa ylittäneensä itsensä tämän kesän pihahommissa."

Nyt reippaan kuukauden perästä jo tiedän kertoa, miten heinäkuu todellisuudessa meni: se oli aika täydellinen lomakuukausi. Kävimme tekemässä viikon mittaisen roadtripin, jonka reitti meni näin: Kuopio-Pori-Rauma-Turku-Ahvenanmaa-Naantali-Sappee-Tampere. Reissu sisälsi todella monipuolisia tekemisiä, jotka voi tarkemmin kurkata Instagramin puolelta.

Kotipuolessa lomapäiviin on kuulunut kesäistä, mukavaa ohjelmaa. Sitäkään minun ei kannata täällä sen kummemmin luetella, kun Insta kertoo koonnin paremmin. Pihapaineita en heinäkuussa kokenut, vaikka saimme tehtyä mökkiin reilun 40 neliön terassilaajennuksen. Sivut ja portaat siinä ovat vielä kesken, mutta kansilaudoituksella mahtuu vaikka tanssinpitoon. Saimme todella hyvin hyödynnettyä raksalta ylijäänyttä puutavaraa, vain terassilautoja piti hakea lisää. Maansiirtotöihin emme tänä vuonna rupea, mutta talon maalauksen kanssa meillä on vielä mahdollisesti optio elokuulle.

Tämä kesä on ollut mukava siitäkin syystä, että seuraelämä on virkistynyt läjäpäin. Olen tietoisesti pyrkinyt näkemään ystäviä ja junailemaan erilaisia tekemisiä pitkin viikkoja. Uudessa kodissa asuminen tuo toki mojovan kotikenttäedun, kun useammalla ystävällä ja sukulaisella on ollut perusteltu motiivi meillä kyläilemiseen. Jännää on ollut huomata, että elämä on ollut täällä moninkertaisesti sosiaalisempaa kuin mitä koskaan aiemmin Iisalmessa. Sitä osaa arvostaa.

Minulla on lomaa jäljellä vielä muutama päivä, työt kutsuvat ensi perjantaina. Tällä hetkellä voi sanoa, että olo on aika täydellisesti nollautunut. Arjen alkaminen tuntuu melkoisen neutraalilta: se ei erityisemmin stressaa, muttei aiheuta riemunkiljahduksiakaan. Lomien jälkeen on oikeastaan päällimmäisenä harmituksena aina se, että oma aika vähenee ja mukaville vapaa-ajan jutuille on vähemmän tunteja käytettävissä. 

Iltapäivien koomaa en tosin odota innolla. Jostain syystä minulle iskee aina työpäivien jälkeen tappokooma, joka helpottaa vasta illemmasta kuuden maissa. Jokaikinen työpäivä. Joskus olo alkaa kehittyä jo viimeisellä oppitunnilla ja pari kertaa olen jo harkinnut ohjeistavani oppilaita, että hakevat toisen aikuisen paikalle jos minä pyörryn - heikotus iskee välillä niin voimakkaasti. Lomilla, viikonloppuisin ja Blawhin hommissa ei koskaan ilmene vastaavaa, mutta aina koulupäivien jälkeen olen ihan ryyty. Tämä ilmiö on vallinnut kaikkien opevuosieni ajan, jo siis lähes kymmenkunta vuotta. Pitkään pidin oloa normaalina reaktiona, mutta viime vuosina olen alkanut tuskastua siihen enkä haluaisi kuluttaa loppuelämää vastaavalla kaavalla. Jokapäiväinen parin tunnin heikotus ei ole mieluista, toivottavaa, eikä ehkä ihan normaaliakaan. Se haukkaa ison osan elämästä. Olen yrittänyt testailla syömisen, juomisen, kahvittelun, tauotuksen, opetustilojen vaihtamisen ja vaikka sun minkä merkitystä asiaan, mutta millään kokeilemallani ei ole ollut vaikutusta. Myös veriarvot on tarkistettu, eikä niissäkään löytynyt mitään selittävää tekijää. Olen lopulta joutunut kääntymään ajatukseen, että taidan olla vain niin totaalinen introvertti, että koulupäivien - vaikka ne menisivät kuinka hyvin tahansa - skarppaaminen ja sosiaalisuus yksinkertaisesti syö kaikki voimat.

Oho, tuo edellinen kappale lähti nyt lentoon vähän off the topic. :D Taidan kuitenkin jättää sen deletoimatta, sillä jos joku tunnistaa tuosta itsensä ja osaisi heitellä vinkkikolmosia kehiin, niin tänne vaan!

Joka tapauksessa, kivaa elokuun ensimmäistä sunnuntaita!