Eilisaamuna olin ärsyyntynyt. Romeo heräsi kuuden jälkeen täsmälleen siihen aikaan, kun minulla soi arkisin kello. Olin haaveillut pidemmistä unista, sillä viikolla lapsi herää isänsä kanssa käytännössä tuntia myöhemmin. Tiesin, että olisin tarvinnut itse pidemmät aamu-unet. Mies oli Romeon herätessä jo hereillä, mutta ei älynnyt ehdottaa, että minä jäisin nukkumaan. Se ärsytti vielä enemmän ja marttyyrimaisesti nousin ja hoidin kaikki omat ja lapsen aamutoimet itsekseni. Sen sain sentään tiuskaisten pyydettyä, että mies laittaisi edes koirien aamumurkinat valmistumaan.
Puoliltapäivin sain sitten sanotuksi, että minulla ei ole oikein palautunut olo. Että tuntuu siltä, että tarvitsisin enemmän aikaa omille hommille - käytännössä sellaisille, että saisin hetkisen aikaa tehdä ja ajatella ihan omia juttuja, kuten vaikkapa kirjoittaa blogipostausta.
Tiedän kyllä, mistä tämä palautumaton olo kumpuaa. Siitä, että takana on nyt kolme viikkoa työarkea. Aikaisia herätyksiä, intensiivisiä työpäiviä ja tiiviitä iltapäiviä ja iltoja Romeon kanssa. Töistä kotiuduttuani paitsi lapsi kaipaa äiskän seuraa, myös minä haluan ottaa Romeon kanssa vietetystä ajasta kaiken irti.
Konsepti on johtanut kuitenkin siihen, että olen koko ajan virittyneessä moodissa. En saa tarpeeksi sellaisia hetkiä, joissa hermosto pääsisi tasaantumaan ja palautumaan. Omia pausseja pitäisi älytä ottaa enemmän.
Ja nimenomaan ottaa - kukaan ei sellaisia tule ehdottelemaan (eikä toisaalta tarvitsekaan), vaan minun pitäisi osata itse pyytää omaa aikaa. Sen on vain tositositosi vaikeaa! Romeon ollessa vauva oman ajan ottaminen oli sata kertaa helpompaa, sillä vauva ei vielä samalla tavalla ilmaise kaipaustaan. Taapero sen sijaan osaa jo ikävöidä äidin perään, jolloin lähteminen tai toiseen tilaan pujahtaminen on paljon haastavampaa (henkisesti ja fyysisesti).
Tästä ajatuskehästä pyörähti sitten idea tähänkin postaukseen. Että olisi kannattavaa kiinnittää huomiota jo niihin olevassa oleviin hetkiin, joissa hermoston rauhoittumista tapahtuu nykyiselläänkin. Ja toisaalta olisi hyödyllistä yhä tietoisemmin linjata tapoja mahdollistaa tuollaisia hetkiä enemmän. Joten eritelläänpäs tarkemmin.
Tällä hetkellä pystyn tasaamaan virittynyttä oloa silloin, kun
...minulla on yhdessä kädessäni kahvikuppi ja toisessa suklaapala.
...nukutan Romeota päivän jälkimmäisille päikkäreille. Elokuun aikana olemme opetelleet nukkumaan päiväunia sisällä pinnasängyssä ja se on ollut etenkin omalta kannalta superhyvä juttu. Kun iltapäivien vaunuralli on jäänyt pois, on päässyt itsekin oikaisemaan jalat Romeota nukuttaessa. Useimmiten torkahdan itsekin tai käytän ajan johonkin hyödylliseen kännykänkäyttöön; nyt olen esimerkiksi innostunut luonnostelemaan postausideoita puolivalmiiksi.
...meillä käy vieraita kylässä tai me käymme jossain visiitillä. Vaikka introvertin akku hetkellisesti tyhjeneekin sosiaalisissa tilanteissa, saa niistä silti älyttömästi muunlaista virtaa. Juuri sellaista, mikä palauttaa sopivalla tavalla arjen pyörityksestä.
...Romeolla on rauhallinen hetki meneillään. Rakastan niitä tilanteita, kun lapsi asettuu viereen lukemaan kirjaa tai viihtyy sylissä siliteltävänä. Silloin ei tarvitse olla skarppina, vaan saa rentoutua itsekin. Tällaisia hetkiä saisi olla rutkasti enemmän, sillä useimmiten taaperon kanssa oleminen ei juurikaan palauta - tai minä en palautumista koe esimerkiksi estäessäni lasta repimästä koiria turkista tai vaikkapa kiipeilemästä pitkin huonekaluja. :’)
...olen katsomassa Raikun jalispeliä. Kun on viihdyttävää seurattavaa ja itse saa vain istua ja katseskella, se palauttaa. Harmillisesti kotipelejä on jäljellä tälle kesälle enää yksi (vieraspeleille en ole lähtenyt tänä vuonna ollenkaan).
...istahdan iltapalalle ja katsomaan samalla jotakin sarjaa. Viime talvena en osannut katsoa iltaisin oikein ollenkaan telkkaria, vaan jäin jumittamaan puhelimella selailuun. Nyt olen taas tietoisesti opetellut katsomaan telkusta jotain tiettyä sarjaa tai leffaa. Netflixiä olemme kolunneet miehen kanssa yhdessä ja erikseen. Viimeisimmät illat olen tapittanut katsoa Emily in Paris -sarjaa. (Miksei kukaan kertonut minulle, että se onkin noin kiva?!) Sarjojen katsominen kannattaa, sillä huomaan aivan eri tavalla pääseväni toisiin ajatuksiin ja maailmoihin. Ja onhan jokainen iltaminuutti ilman puhelinta plussaa. Nyt odotamme kovasti, että pääsisimme katsomaan uutta kautta Only Murders in the Building -sarjasta. Se on ihan huippu!
...kun käyn/käymme tekemässä jotain kaupungissa. Pakopelit, leffat ja teatteriesitykset kuuluvat huvituskärkeen, höystettynä ruokailulla jossain herkullisessa paikassa. Välillä tapahtuu toki kotikylilläkin, kuten vaikkapa eilen venetsialaiset (joista postauksen kuvatkin ovat). Arkikuvioista poikkeavat kokemukset virkistävät ja nollaavat ajatuksia.
...lukemalla. Kirjoihin minulla ei aika riitä, mutta päivän Savon Sanomien lukeminen on hetki, kun huomaan tasaantuvani.
(...nikkaroimalla. Tämä on suluissa, sillä tällä hetkellä en keksi mitään tarpeellisia DIY-projekteja. Onneksi sentään hiekkalaatikko oli tehtävänä tälle kesälle!)
Toivon, että jatkossa pystyn löytämään palauttavia hetkiä
...tietoisesti pyytämällä. Minun täytyisi oikeasti lanseerata itselleni jokin tietokonetunti vaikka viikonloppuihin, sillä tietsikka-aikaa huomaan kaipaavani tällä hetkellä eniten. Siis kirjoittamista itselleni ja sisällöntuottoa Blawhille (jota en käytännössä ole tehnyt kuukausiin, vaikka haluaisinkin).
...töissä. Minulla on sellainen huono tapa, että paahdan koululla välitunnitkin täyteen töitä. Yritän aina tehdä jotakin hyödyllistä kaikki saatavilla olevat minuutit ja tämän vuoksi minulla ei yleensä ole oikeita taukoja työpäivien aikana ollenkaan. Tämä on radikaali virhe, jonka tiedoston vallan hyvin. Yritänpäs siis jatkossa (tai pikemminkin jälleen) löytää rauhoittumishetkiä koulupäivän aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti