Entä jos

Kävin kesälomalla Kajaanissa ja joka kerta siellä vieraillessani mietin, olisiko elämä kovin erilaista, jos olisinkin aikoinaan päättänyt lähteä opiskelemaan Kajaaniin enkä Jyväskylään.

Tällaisia elämän suurempia risteyskohtia on toki muitakin. Entä jos olisin opiskellut erityispedagogiikan sijaan jotain ihan muuta, vaikkapa puheterapiaa tai jotakin kaupallista alaa? Entä jos olisinkin ottanut Kiuruvedeltä erityisluokanopettajan viran vastaan? Entä jos en olisi laittanut hynttyitä yhteen mieheni kanssa? Entä jos emme olisi koskaan hankkineet koiraa? Entä jos olisimme rakentaneet elämämme jonnekin muualle kuin Rautavaaralle? Entä jos olisin päättänyt olla haluamatta omaa lasta?

Isompien linjavalintojen lisäksi voisi pohtia tuhansia - ellei miljoonia - pienempiä päätöksiä. Entä jos olisin valinnut jossain yksittäisessä hetkessä toisin? Reagoinut toisin? Mennyt sinne enkä tänne? Lähtenyt enkä jäänyt? Jos olisinkin sanonut jotain lisää tai jättänyt jonkin asian sanomatta? Ottanut yhteyttä ihmisiin enemmän tai vähemmän? Ollut itse toisenlainen ja tehnyt erilaisia valintoja? Pitänyt yllä jotakin minkä jätinkin taakseni? Tai jättänyt taakseni jotain mitä pidinkin yllä?

Ajatusleikit ovat välillä kivoja, mutta rehellisyyden nimissä en osaa surra tai katua yhtäkään tehtyä päätöstä, sillä niistä jokainen on tehty senhetkisten resurssien, tietämyksen ja muiden vallitsevien seikkojen johdosta. Jos olisin toiminut toisin, en olisi ollut minä.

Olen aina luottanut intuitiooni jopa naurettavan vahvasti ja ehkäpä se on yksi merkittävä syy, miksi omien päätösten takana on helppo seistä. Siltikin, vaikka nykyhetkessä saattaisin valita eri tavalla kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten.

Ainoan poikkeuksen kohdallani tekevät tilanteet, joissa en ole osannut puolustaa itseäni tai omia arvojani. Tällaiset hetket ovat joskus kovertaneet sielua todella syvältä, mutta olen ottanut niistä opikseni. Vuosiin en ole enää jäänyt poljettavaksi, enkä varmasti anna niin tapahtua tulevaisuudessakaan.

Fakta on, että jossittelusta huolimatta emme koskaan saa tietää, miten jokin valinta olisi meihin todellisuudessa vaikuttanut. Tiedämme vain kulkemamme polun maisemat, vaikka voimmekin kyllä arvailla, millaista jossain muualla olisi ollut.

Tärkeintä ei olekaan menneiden valintojen spekulointi, vaan se, mitä teemme juuri nyt ja tästä eteenpäin. Meillä on koko ajan mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaista tulevaisuutta rakennamme. Kuten sanonta kuuluu, det som har varit, har farit – se, mikä on ollut, on mennyt.

Ikuisuusprojekteja

Rasti seinään! Meillä on viimein autokatoksen varaston ovessa kahva ja lukko! Kyseinen piharakennushan meille valmistui loppuvuodesta -20, joten lähes neljä vuotta ehdittiin kitkutella lukottomalla ovella, jossa kahvan virkaa toimitti ikkunanavaaja. Asia on kyllä hiukan kuumotellut vuosien aikana, sillä varastossa on säilössä ihan rahanarvoista tavaraa, jonka joku hämäräveikko olisi pystynyt nyysimään mukaansa tuosta noin vain. Mutta eipä pysty enää!

Se on jännää, kuinka jotkut asiat luiskahtavat ikuisuusprojekteiksi, eikä niitä saa syystä tai toisesta edistettyä. Ovihomma onneksi saatiin nyt clousattua, mutta ei tämä suinkaan meidän ainokainen keskeneräinen asia ollut. Ehei. Niitä on nimittäin äkkiseltään laskettuna viisi muutakin:

1. Portaiden tekeminen saman varaston ovelle, joka nyt sai lukkonsa, sekä askelmien nikkarointi etuterassin pohjoispäätyyn. Nämä jäivät tekemättä silloin, kun uurastin talon etu- ja takaterassit valmiiksi. Syy keskeneräisyydelle on siinä, että tuolloin puutavara loppui yksinkertaisesti kesken - olisinhan minä tehnyt portaat muutoin samaan syssyyn, Puutavaran tarve ei ole suuri, mutta on tuntunut ylitsepääsemättömältä lähteä hommaamaan pientä nippua puuttuvia alueita varten. Ehkä ensi kesänä, näin ajattelen joka vuosi. :’)

2. Mökin sähkökeskuksen ympäristön ”kaapittaminen”. Minulla on tarkoituksena kehitellä mökin sähkökeskuksen ympärille jonkinlaista avattavaa kotelointia tai kaappia, sillä keskus on vähän ikävästi säiden ja lumen armoilla. Samaan yhteyteen olen visioinut pienen säilytyspaikan kiuaspuille, mutta asia on kesken, vaikka Armaksen vielä eläessä jo mittailinkin installaation mitat valmiiksi ja roudasin osan runkotavarasta mökin kulmalle.

3. Mökin parven listoittaminen loppuun, säilytysratkaisujen viimeistely ja parvelle menevään aukkoon luukun tekeminen. Listoittamista aloitin jo kesällä -22, mutta sielläpä se listasaha odottelee edelleen jatkajaansa.

4. Kahden rännikaivon kiinnittäminen kunnolla. Autokatoksen kulmalla ja yhdessä talon ulkonurkassa olisi vartin (tai korkeintaan parin) homma viimeistellä rännikaivojen asennus loppuun. Koputan puuta, mutta luulen, että tänä syksynä saan nuo kohdat valmiiksi!

5. Porealtaalle tukevamman askelman tekeminen. Tähän saakka olemme kivunneet altaaseen hieman haperon penkin kautta. Samainen penkki toimitti Iisalmessa asuessamme pesuhuoneen penkin virkaa. Ajatus kiinteästä, joko yhden tai kahden allassivun käsittävästä askelmasta on ollut mielessä vuodesta -18 saakka, mutta edelleen könyämme altaaseen kiikkerän version kautta. Tämäkin projekti on ollut jumissa puutavaran puutteen takia. Ehkäpä joskus vielä rykäisemme tarvittavan määrän puuta tilaukseen ja saamme valmiiksi niin porealtaan askelmat kuin puuttuvat portaat muualtakin.

Uskon, että ikuisuusprojektit ovat tavalla tai toisella meitä kaikkia vaivaavia ilmiö, jolle löytyy monia syitä - niin psykologisia kuin käytännöllisiä. Veikkaan, että yleisimpiä syitä ikuisuusprojekteihin ovat motivaation, ajan tai rahan puute. Tai projektien priorisointi to do -listan häntäpäähän. Ainakin meidän huushollissa on varmasti kyse näistä kaikista, mutta eniten ehkäpä priorisoinnista: nämä meidän keskeneräiset asiat löytyvät nimittäin kaikki talon seinien ulkopuolelta eivätkä vaikuta (tai näy) jokapäiväiseen arkeen oikeastaan mitenkään. Siksipä ne on ollut helppo tuupata ikuisuusprojektien listalle eikä keskeneräisyys vaivaa omassa alitajunnassa (vaikka muualla pihalla ja kodin seinien sisäpuolella ajattelenkin monista asioista eri tavalla).

Tiedän, että hommat kyllä valmistuvat, kunhan ne tuntuvat tarpeeksi tärkeiltä ja kun niiden tekemiselle asettaa selkeän deadlinen. Jospa tämä viiden ikuisuusprojektin lista olisi valmiina viimeistään kymmenen vuoden päästä. Palataanpas siis asiaan syyskuuhun 2034 mennessä!