15.4.2013

Isännän ja emännän makuuhuone

Seuraavaksi kuvia isännän ja emännän makkarista. Tarkoituksena on vielä joko ostaa tai tehdä itse sängynpääty, ja kiinnittää sen päälle kaapin syövereissä odotteleva seinätarra. Lisäksi oven takana odottelee isäntäväen pusukuva loppusijoituskohdettaan - telkkarin päälle? Näistä kuitenkin myöhemmin lisää, nyt kuvia makkarin tämänhetkisestä ulkonäöstä:
 
 


14.4.2013

Rakenna ja asu 2013


Eilinen päivä hurahti Kuopiossa messuillen. Mukana oli emännän sisko miehensä kanssa, jotka aloittavat oman hirsitalonsa rakentamisen lähikuukausina (alkuvaiheen pohjatyöt valmistuivat jo syksyllä). Odotukset messujen suhteen eivät olleet kovin mittavat, tarkoituksena oli lähteä fiilistelemään raksajuttuja ja saada mahdollisesti vinkkejä tulevan kesän pihasuunnittelua varten.
 
Olihan tuolla esittelijöitä laidasta laitaan, mutta jotenkin messufiilis jäi laimeaksi. Kaikki näytteilleasettelijat eivät olleet kovinkaan innostuneita ottamaan kontaktia potentiaalisiin asiakkaisiin - nämä pisteet tuli ohitettua melko nopeasti. Onneksi hallista löytyi kuitenkin myyntihaluisiakin esittelijöitä, joiden tuotteisiin tutustuessa aikaa hurahti enemmänkin. Hirsitaloaan aloittelevien raksalaisten mukana tuli tutustuttua lähemmin mm. lämmitysratkaisuihin, pintamateriaaleihin, takka-/uunivalikoimaan sekä esimerkiksi pesutilojen viemärisysteemeihin. Oli ihan mukava miettiä jonkun muun talojuttuja, omaan raksaan liittyvä ähky kun on vielä melko korkeissa lukemissa. Sellaista oloa ei tullut, että "Voi että, oltaisiinpa älytty tehdä noin!", vaan pikemminkin "Huh, enää ei tarvitse noita miettiä". Se on toki myönnettävä, että jossain alitajunnan syövereissä muhii jo ajatus seuraavan talon rakentamisesta ja tuo ajatus kasvoi messuilla hiekanmurusen verran isommaksi. Piha- ja puutarha-alue ei ollut messuilla kovinkaan suuri, eikä sieltä jäänyt käteen juuri mitään omaa pihasuunnittelua auttavaa.
 
Märän ja pilvisen päivän ohjelmaksi messuilu oli ihan OK ohjelmavaihtoehto. Tapahtuma on avoinna tänään vielä klo 17 saakka.

12.4.2013

Tervetuloa taloesittelyyn!

Meidän talomme näyttöaika on varmistunut. Ovet ovat avoinna sunnuntaina 21.4. klo 12-16! Kerrottakoon nyt myös osoitteemme, jota ei blogissa ole aiemmin mainittu: Kattaalankuja 13, Iisalmi. Jännä nähdä, minkä verran esittely kerää kävijöitä tällä seudulla. :)

11.4.2013

Eteinen

Ovi raollaan sisälle... Mitäs eteisestä löytyykään?
 
 
Ulko-ovessa oleva kapea pystyikkuna on kiva, sillä se tuo lisävaloa eteiseen ja siitä edelleen peilin kautta olohuoneeseen. Isännän bongaaman lipaston (josta tuli kirjoiteltua ennen talon valmistumsta) kaveriksi löytyi samaa sarjaa oleva penkki, joka mahtui kuin mahtuikin eteisen puolelle. Penkin yläpuolelle nostettiin avainkaappi, jonka viereisen seinätilan hyödyntäminen on vielä pohdinnassa. Minkähän kivan jutun tyhjälle seinälle vielä keksisi? Muuta käyttämätöntä seinätilaa ei eteisessä ole, sillä peilikaapiston vastakkainen seinä täyttyy jo teknisen tilan ja WC:n ovista.
 
Ulkona on vielä raksa-aikana syntynyttä kipsijauhetta pitkin pihamaata. Joka kerta, kun ulkoa tullaan kengillä sisälle, perässä seuraa valkoinen vana, joka vaatii kostealla pyyhkimisen. Jo senkin takia emme ole kehitelleet eteiseen kynnysmaton lisäksi muuta mattoa, menisi likaiseksi aivan välittömästi. Pakkohan mattoa ei ole hankkia ollenkaan, laattalattia pelittää yksinäänkin vallan mainiosti.
 
Eilen kävivät viimeistelytöiden parissa häärimässä talolla tasoittaja ja listoittaja. Listoittaja ei hommaansa saanut vielä valmiiksi, vaan tulee jatkamaan sitä ensi viikolla. Työlistalla olisi vielä ainakin liesituulettimen putken vaihtaminen isompaan ja pesutilojen listoitusten viimeistely.
 
Laatoittajan piti käydä ennen eilisiä työmiehiä tekemässä pesutilaan yhden laatan vaihto ja saunan oven viereisen nurkan listan alle jäävä pikkulaatoitus, mutta tämä ei kerinnyt niitä muilta hommiltaan tekemään. Arvatkaas, kuka toimeen sitten tarttui? Dekon työpäällikkö! Hän ajeli toissailtana meille Keski-Suomesta asti, ja teki laatoitushommien lisäksi muutaman seinäntasoituksen sekä sähköhomman. Käynti humpsahti taas enemmän rupattelun puolelle, ja työpäällikkö lähti ajelemaan poispäin vasta puolenyön maissa. Eihän tässä enää olo ole kuin asiakkaalla, kun ollaan jo niin tutuiksi tultu.. :D Ainakin meidän talomme valmistumiseen Dekon puolelta on kyllä ottauduttu kiitettävästi, siitä hyvästä toimittaja ansaitsee kymmenen pistettä ja papukaijamerkin.

8.4.2013

Kodinhoitohuone

Kodinhoitohuoneessamme on neliöitä reilut 8. Se tuntuu tilavalta, eikä vielä oikein tiedä, mitä ihmettä kaikella laskutilalla tekisi. :) Kaappejakin on yllin kyllin; niistä puolet jäi muuton jälkeen tyhjiksi. Ikkunaan on ollut hankala löytää sopivaa verhoa, sillä kaupoista ei ole pompannut silmään "sitä oikeaa". Emäntä ei diggaile Annon kuviokuoseista, mutta valmistajan valikoimista löytyi kuitenkin hillityn harmaa kappa, joka saa pelittää kodarin ikkunassa toistaiseksi. Emännän tekemän, valkolakatun arkun yläpuolella oleva seinä kaipailisi jotakin täytettä... Siihen olemme mallailleet erästä sisustustarraa, mutta se ei oikein tähän tilaan istu. Jatkamme innovointia.
 

Kodari sijaitsee ilta-auringon puolella. Alimmissa kuvissa on säilynyt auringon keltainen sävy:


7.4.2013

Näyttö tulossa?

Meidän talossamme ei pidetty esittelyä ennen muuttoamme, vaan näytöt (kyllä, meillä pidetään niitä useampi) järjestetään asutussa talossa. Dekon sivuille oli ilmestynyt nyt ilmoitus meidän talomme ensimmäisestä esittelystä, ajankohtana huhtikuun loppupuoli. Meiltä tuota aikaa ei ole vielä kukaan kysellyt, joten pitänee tiedustella onko ajankohta todellinen. Deko kun näyttää laittelevan nettiin ilmoituksia taloesittelyistä jo varhaisessa vaiheessa ja muuttelevan varsinaisia päivämääriä kuvioiden tarkentuessa. Voi olla, että nytkin meidän taloamme koskeva esittelyaika on vain lätkäisty ilmoitukseen, ja muuttunee vielä. Periaatteessa meillä ei kyllä olisi mitään sitä vastaan, että esittely pidettäisiin jo tämän kuun puolella... Tarkennellaan!

6.4.2013

WC

On aika aloittaa talomme esittelykierros, jonka starttivuoro menee WC:lle. Kuten muuallakin talossa, WC on perusväritykseltään vaaleaa ja harmaata. Takaseinällä oleva ikkunakarmi on emännän suvun kotipaikalta - lienee ollut joko savusaunassa tai savupirtissä, sillä puuosat ovat noen mustaamat. WC:n taso on muista talon tasoista poiketen mallia Silver. Nappivalinta isännältä!


Lavuaarin alla olevien allaskaappien väliin on jätetty tilaa vesi- ja viemäriputkille...:

 ...väliin jäävään tilaan mahtuivat juuri sopivasti fööni ja suoristusrauta roikkumaan:

4.4.2013

Roskalähetys

Tänään saimme pihaamme vaihtolavan raksaroskia varten. Raksailuaikana roskia on viety vain pari kertaa peräkärryllä kaatopaikalle, joten jätekasa on saanut kasautua ruhtinaallisiin mittoihin. Aloittelimme lavan täyttämistä päivällä töiden jälkeen, ja jatkoimme hommaa yönkähmässä (valmista tuli kellonlymällä 23.43). Kyllä rojua riitti! Oletettavasti saimme jotakuinkin kaikki roskat tongittua lumimassojen alta. Mikäli piiloon vielä jäi joku nyssäkkä, ne luultavasti saadaan pilkottua normaalin kotitalousjätteen mukana menemään.

Roskat lavalla...:

...ja pressu paikoillaan:
 

Vaihtolavaa tullaan noutamaan jo huomenna, eli roskaprojektille ei jäänyt tätä päivää enempää aikaa. Yönkähmässä tehty lopettelu johtui siitä, että meillä oli käymässä iltavieras, Dekon työpäällikkö. Hän viipyi kylässä reilut kolme tuntia, josta tunti meni pyykinpesukoneen hanan asennukseen sekä kylppärin/saunan valojen modaukseen. Loppuaika istuttiin, turistiin ja kahviteltiin. :) Edelleen pitää hehkuttaa Dekon asiakaslähtöisyyttä; hommat hoidetaan reilusti ihminen ihmiselle.

Emännällä on meneillään kolmen päivän koulutus- ja kokousputki kaupunkiin, joten päivät ovat tavallista intensiivisempiä reissuamisen ja työtuntien venymisen vuoksi. Lähipäivinä olisi kuitenkin tarkoitus alkaa kuvailemaan valmiita huoneita ja laittaa niitä tänne näytille. Ihan kaikki ei ole vielä lopullisten suunnitelmien mukaisessa kuosissa, mutta tuskinpa tuo nykyhetken kuvapäivityksiä estää!

Nyt pitäisi kuitenkin alkaa rauhoittumaan unimaille. Nukahtaminen ei varmasti tuota ongelmia, sen verran tehokasta treeniä roskien kaivaminen lumesta, nostelu ja nakkelu oli. Aamulla taas baanalle ja uutta oppimaan! Palataan!

(P.S. Matkahuolto toi tänään General-valaisimen, jee! Sen sijaan epäjee Maskulle: Joo, ruokapöytä ja tuolit tulivat kyllä eilen, mutta tänään särkyi jo ensimmäinen tuoli! Tämä on niin surkuhupaisaa, että matskua alkaisi riittää jo vitsikirjaksi asti...)

1.4.2013

Hei hei, murju!

Tänään luovutimme väliaikaiskämpän avaimet ja juhlimme sitä Mäkkärissä. Kippis! :)


30.3.2013

General By Rydéns

Tämä on ollut ihastuksena jo pitkään. Ja nyt se on tilattu!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...