24.8.2017

Täytöt tehty - kohta alkaa pystytys!

Täällä on takana kolme pitkää raksapäivää. Phuuh. Vaan niinpä vain saatiin tarvittavat asiat tehtyä: patolevyt ja routaeristeet on nyt asennettu, ympärystäyttö korotettu ja sisätäyttö tehty. Just in time.

Apumiehinä meillä huiski sama kaksikko kuin aiemminkin - meikäläisen pikkuveli ja lankomies - ja heille kuuluu älyttömän suuri kiitos hommien edistymisestä. Vaikka itse olen touhunnut täällä ainoana naisena, ilostuttaa että olen pystynyt olemaan useammassa hommassa apuna: esimerkiksi ajellut kärrin kanssa hakemassa täryä ja kuormalavoja, tärytellyt, tasannut ja mittaillut pohjaa sekä koonnut teknisiä tietoja ja kuvia toteutuksen pohjalle. Ja uskokaa tai älkää, se olin minä joka katsoi laserin avulla talon sisätäytön oikeaan korkoon! :)

Talon sokkeli täytettiin sepelillä ja autokatos hiekalla. Ne näkyvät molemmat tässä alapuolen kuvassa. Jotkut täyttävät talojenkin pohjia hiekalla, mutta me emme osanneet ajatella siihen hommaan muuta kuin sepeliä. Sillä saadaan pohjaan supertäydellinen kapillaarikatko.

Samalla huiskaistiin tasoitella vähän mökinkin ympärystä. Täyttömaata tarvitaan kyllä tulevina vuosina vielä paaaaaaljon, jotta saadaan pihoista fiksut. Onneksi se ei ole kuitenkaan vielä tämän hetken murhe.

Vaan mitä murheisiin tulee, niin pikkuisen meinasi olla sellaista eilen ilmassa. Meillä oli raksalla täysi hönky päällä ja hommat totaalisen levällään, kun tuli soitto, että iso tavarakuorma olisi tulossa perille ihan kohta. Ja kun sen piti tulla oikeasti vasta päivää myöhemmin! Vähän meinasi pukata paniikin puolelle, sillä olimme suunnitelleet tavaroiden vastaanoton ihan eri tavalla: tarkoitus oli saada eilisiltaan mennessä etupiha tasaiseksi ja hakea sinne illankähmässä kuormalavat odottelemaan tavaratoimitusta. Nyt ei ollut paikkoja eikä alusia valmiina, vaan tavarat piti tökätä ulos autosta siihen mihin mahtui. Ärsytti niin paljon, että kuormalavoja yksin hakiessani ei tuottanut mitään vaikeuksia nakella niitä kärrin kyytiin.


Kirvesmiehet ovat parhaillaan jo majoittuneet paikkakunnalle, joten nyt odottelemme runkohommien aloitusta. Jännittää jostain syystä ihan hirveästi. Tuntuu niin epätodelliselta, että nyt ollaan tässä vaiheessa!


7 kommenttia:

  1. Oi, olettepa te ahkeroineet. Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  2. Oi, hyvältä näyttää! Onnea ja tsemppiä pystytykseen!

    VastaaPoista
  3. Moikka, pitkästä aikaa! <3
    Aivan hurjaa kyytiä raksa etenee. Ei mene kauan kun huomaat, että talokin on pystyssä. Miltäs on elo mökillä maistunut? Tuntuuko omalta kodilta vai tuntuuko että on kokoajan raksalla? Maisemat ovat niin huikeat, että täytyypi vissiin muuttaa teidän naapuriin! Mukavaa raksan jatkoa ja iloisia kesäpäiviä! (Vielä on kesä, ensikuunkin ihan varmasti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, ihana Syhiseni! <3 Nimenomaan pitkästä aikaa - ei ole ehtinyt livenä tai netissäkään huutelemaan kuulumisia, ihan hirveässä sosiaalisessa pimennossa oon tämän raksan takia! :o :/ Mutta ihana kun kommentoit! <3

      Mökkielo on mennyt ihmeen hyvin! Ei ahdista neliöt eikä tunnu että oltaisiin koko ajan raksalla - parempi vaan, että tästä ääreltä pystyy reagoimaan nopeastikin asioihin (kuten siihen Parocin rekkaan joka tuli keskiyöllä tuomaan villoja!!!). Tässä on kuule teille sitten oivallinen vierasmökki, kun tuutte joskus tupareihin koko perheellä! ;)

      Heh, kesä saisi jatkua vielä tasan kaksi kuukautta ja sitten voisi talvi jymähtää kerrasta päälle. x) Miten siellä vauva-arki sujuu?

      Poista
  4. Tuohon mökkiin majoittuisin mieluusti! Upea mökki ja upea sijainti! En voi lopettaa ihailemasta.
    Toivottavasti saadaan meillekin kunnon talvi! Kesä oli täällä aika hyvä säiden osalta :)
    Vauva-arki sujuu leppoisasti. Päässä tuntuu mukavalta kun ei ole deadlinejä. Vauva on ihana ja terve <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...