4.11.2017

Katto(turva)tuotteet paikoillaan

Tämä viikon keskiviikko oli kaunein päivä pitkään aikaan: aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja tuore lumi valkaisi maisemaa. Kiersin tuolloin talon ympäri kameran kanssa, sillä en ollut vielä kuvannut ulkokuoren viimeistelyjä: kattosiltoja, -tikkaita, rännejä ja syöksyjä. Nämä asennettiin paikoilleen muutama viikko sitten, ja vaikutus rakennuksen ilmeeseen oli merkittävä. Nyt näyttää jo niin paljon valmiimmalta!

Kattotuotteiden värivalinnat ovat samanlaiset kuin mökissä, kaikki tummanharmaata. Muutamien syöksyputkien paikkoja viilasin vielä asentajien kanssa ex tempore. Tämä tarkoittaa sitä, että keväällä päästään hieman liikuttelemaan maahan kaivettujen sadevesiputkien sijainteja - ei kuitenkaan isompia siirroksia, pieniä nytkäytyksiä vain.

Terassilautoja jäi pieni nippu ylimääräistä ja niillä aiomme sulkea takaterassia pari riviä alaspäin. Tuohon on tulossa vielä maatäyttöjä kupeelle, joten alarako umpeutuu kyllä ympäristön valmistuessa. Muutama lisäporrastus alaspäin on myös tarkoitus tehdä, mutta niiden suhteen täytyy suunnitelmia vielä kehitellä, eivät ole tässä hetkessä akuuteimmasta päästä.

Tästä viikosta oheiskuulumisia sen verran, että viikosta muodostui itselleni odotettua työläämpi. Meille saapui tiistaina neljän lavallisen suuruinen pintamateriaalilähetys, joka piti roudata mahdollisimman nopeasti sisälle. Samana päivänä mies saapui töistä kotiin kipeänä vaikeroiden ja on siitä lähtien ollut petipotilaana. Pintamateriaalien kantamiset jäivät siis minun hommakseni: yhteensä 99 laattapakettia, 21 laastisäkkiä ja 24 muuta putelia ja kantamusta. Oli painava urakka, mutta selvisin. Todistusaineisto löytyy Instasta.

Keskiviikon ja torstain huhkin sitten puukalikoiden kanssa. Olimme sopineet, että nakkelemme jämäpuukasan trakorin peräkärriin, siskoni perheelle polttopuiksi. Tämä piti tehdä ennen perjantaita. Puukasaa purkaessa tuntui, ettei kasa pienene ollenkaan, vaikka kalikoita kuinka viskelisi. Loppuivat ne oikeasti lopulta, mutta kärri tuli ihan täpötäyteen. Fiuf.

Puukasa oli saatava eiliseksi pois tontilta, sillä saimme iltapäivällä odotetun toimituksen, kesällä tilaamamme ulkoporealtaan. Se on tarkoitus kuljettaa takaterassille talon päädystä kiertämällä, missä puukasa olisi ollut tiellä. Työläitä tekemisiä, mutta nyt voin toivottavasti ottaa viikonlopun kevyemmin. Tai no, ehkä minun pitäisi alkaa odottelemaan, milloin tauti iskee minuun. Mieheen se on pureutunut tiukasti, joten ihme jos minä siltä vältyn.

Ensi viikonloppuna meille tulee sisäseinien tasoittaja ja maalaaja. Sitä ennen saamme toivottavasti jo poltella pienet kynsitulet, sillä takantekijän on tarkoitus tehdä takka valmiiksi ensi viikon aikana.

Rentoa viikonloppua!


2 kommenttia:

  1. Oi, miten kivalta talonne näyttääkään. Toivottavasti miehesi paranee eikä tauti tartu sinuun. Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää! Yleensä sitä toivoo että tulisi jo lunta täälläkin päin suomea maahan, mutta tällä kertaa toivotaan ettei tule ihan vielä niin saadaan taloon katto päälle ennen lumisateita :) Tsemppiä projektiin!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...