22.1.2018

Ulkovalot

Tattadaa, meillä on talolla sähköt! Sähkömiehet kävivät asennuskeikalla viime viikolla ja onpahan taas ollut mukava päästä yksi raksaetappi eteenpäin. Rullasin sisältä heti työmaavalot ja jatkoroikat sivuun, sillä niitä ei enää tarvita.

Talon ulkovalot meille tulivat astronomisella kellokytkimellä, eli ne syttyvät ja sammuvat automaattisesti itsekseen. Valotehoa niistä lähtee hyvin - viikonloppuna oli todella paljon mukavampi olla ulkona, kun ei tarvinnut lumikolaa nähdäkseen käyttää otsalamppua.

Koska ulkovalot ovat sähkön suhteen yksi näkyvin ja itselle mieluisin edistysaskel, ajattelin tehdä niistä tämän oman postauksensa. Samalla tulee näytettyä, miltä talon ja mökin talviset julkisivut näyttävät. Käytännössä kömmin toissailtana ympäri meidän tonttia kamera kaulassa, rannasta aloittaen ja siitä etupihan kautta takapihalle kiertäen. Kuvia katsellessa näkee konkreettisesti miten nopeasti hämärä laskeutuu: kierrokseeni kului aikaa noin 40 minuuttia ja sinä aikana ensimmäisten kuvien vaaleus ehtii vaihtua sinisten vaiheiden kautta viimeisten otosten tummiin sävyihin. Vaan lähtekääpä nyt kierrokselle mukaan; tältä meillä näyttää järven suunnasta katsottuna:

Talon ikkunoiden ja ovien sijoittelu on hyvin epäsymmetrinen, joten ilmiselviä ulkovalaisinpaikkoja ei heti ollut. Teinkin niin, että piirsin sähkösuunnitteluvaiheessa kuvankäsittelyohjelmalla julkisivukuvaan valokeiloja, joita sitten siirtelin, lisäilin ja poistelin tietokoneen näytöllä. Tällä tavalla oli hyvä vertailla, miltä mikin vaihtoehto näyttäisi. Lopullisen valaisinsijoittelun hyväksytin sitten miehellä ja piirrätin kuviin. 

Lopputulokseen olen lähes sataprosenttisesti tyytyväinen - ainoastaan yhden lampun sijoittelussa oli käytännön johdotuksissa tapahtunut pieni heitto, joka alkoi vaivaamaan vasta näin jälkivaiheessa. Makustelen kuitenkin tuota asiaa vielä hetken ja korjataan se sitten, mikäli seikka vaivaa myöhemminkin - käytännössä yhden lampun pitäisi olla kymmenisen senttiä sivumpana, jotta etuoven luona säilyisi symmetria. (Tähän laittaisin nyt sen  mietiskelevän emojin, jos blogitekstissä voisi sellaista käyttää.)

Ulkovalojen hankinta ja asennus oli meidän oma hommamme, jonka hoidimme "oman" sähkömiehemme kanssa.

Tässä vaiheessa kuvien ottamista mökistä alkoi kuulua ulvontaa. :D Armas koki epäoikeudenmukaisuutta joutuessaan seuraamaan minun hankimöyrintääni mökin ikkunoiden takaa - siltikin, vaikka oli ollut jo aiemmin ulkona reippaat pari tuntia ja pyytänyt päästä itse sisälle kylmien kinttujensa lämmittelyyn. Möyrintää se minun menoni todellakin oli, sillä välillä lunta oli reiteen saakka ja järkevämpää oli kontata eteenpäin. No, päästin pikkuisen mukaani ulos ja lähdimme kiertämään taloa yhdessä.

Meidän pihassamme on kiertoliittymä, eli talon eteen pääsee ajamaan kahdesta eri suunnasta. Pakitella ei tarvitse, vaan pihasta pääsee ajamaan suoraan läpi. Ensimmäinen liittymä tulee talon eteen kaartaen ja toinen sitten suoralla pistolla joskus tulevaisuudessa rakennettavan autokatoksen eteen. Ylä- ja alapuolen kuvista voi nähdä, millainen näkymä kaarroksen kohdalta avautuu etupihalle. 

Talonumeron paikka tulee olemaan edestä katsoen vasemmalla, eli tuossa tyhjällä seinänpätkällä kodinhoitohuoneen oven vieressä. Ensivaiheissa laitetaan näkyville vain joku perusnumero - lopullinen numerototeutus on jo ideoinnissa mutta ei ehdi paikalleen vielä käyttöönottotarkastukseen.

Näissä viimeisissä kuvissa iltahämy tummeni jo syvänsiniseksi. Upotin kenkäni niin monesti hankeen, että lopulta ryömiskelin viimeiset kuvauspätkät pelkissä villasukissa. 

Tykkään edelleen tuosta takapihan suojaisesta terassinurkkauksesta todella paljon. Ulkoporeallas odottaa vielä käyttöönottoa - Dekon sähköasentajat olivat ihanasti värkkäilleet siihen kaikki johdotukset valmiiksi, meidän tarvitsee enää tökätä pistoke seinään. Vettähän meille ei vielä tule, sillä LVI-asentajat ovat tulossa hommiin vasta tällä viikolla. En tosin tiedä tohtiiko allasta vielä sittenkään laittaa tositoimiin, ollaan nimittäin miehen kanssa vähän eri linjoilla asiasta. Minä haluaisin heti räpiköimään, mutta mies skippaisi käyttöönoton lämpöisemmille keleille. Katsotaan siis vielä mihin aikatauluun altaan kanssa päädytään.






Huomasitteko, mitä sanaa käytin hetki sitten? Kyllä, käyttöönottotarkastus! Se on ihan pian - parhaillaan sumplitaan, mikä sopiva aika saataisiin sopimaan meidän, työpäällikön ja valvojan kesken Dekotalon luovutustarkastusta varten. Sen jälkeen kunnan rakennusvalvonta suorittaa käyttöönottotarkastuksen eli kansankielisemmin muuttotarkastuksen. Vähänkö jännää, kohta meillä ei enää raksaa ole!

Mukavaa pakkasviikkoa!


4 kommenttia:

  1. Paljon onnea uuteen kotiin, tehän jo kohta muutatte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi! <3 No niinpä, ihan huisia ajatella että kohta tuolla asutaan!

      Poista
  2. Ihanalta näyttää! Ja hyvä, että suunnittelit tarpeeksi paljon noita ulkovaloja. Meillä etu- ja takapuolella yhteensä neljä valoa ja se on aika vähän se, etenkin kun takapihalla ei ole muita valoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota valojen riittävyyttä oli hyvä testata ensin mökissä - kun näki, miten paljon valotehoa lähti mökin ympärillä olevista lampuista niin osasi paremmin hahmottaa miten niitä kannattaisi sijoittaa taloon. Edellisessä Iisalmen kodissa oli kyllä myös ulkoseinävaloja, mutta ne olivat paljon himmeämmät. Näistä lähtee nyt tosi hyvin loistetta ja näkee kyllä touhuta pimeällä ympäri taloa. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...