2.2.2018

Vielä vähän...

Moikka! Ajattelinpas tulla postailemaan vielä pikkuisen ennen h-hetkeä. Meillä on talo lähestulkoon muuttovalmis; Dekon luovutustarkastus pidettiin viime viikolla ja kunnan käyttöönottotarkastus tämän viikon tiistaina. Muuttolupa jo saatiin, mutta ihan vielä ei olla päästy asettumaan taloksi. 

Viikonloppuna ja alkuviikosta siivosin paikkoja kuin raivopäinen apina, mutta sitten oli pakko ottaa muutama lepopäivä. Rakennuspölyjen siivoaminen on tosi raskasta hommaa, johon uppoaa moninkertaisesti aikaa normaalisiivoukseen verrattuna. Jokaisen pinnan saa hinkata voimalla - katot, seinät, lattiat ja kaapistot, puhumattakaan ikkunoiden näpläämisestä. 

Minulla on kipeytynyt joka ikinen paikka mitä kuvitella saattaa. Alusvaatteet hankasivat lapaluut vereslihalle, selkä on jumissa, sormet turvoksissa ja rakkuloilla, hauikset kipunoivat, reisiä pakottaa, jalkapöydät ja kantapohjat ovat hellinä ja pahimpana kipupisteiksi ovat nyt yltyneet lonkat. Minulla on ollut jatkuvia lonkkakipuja viime marraskuusta saakka ja tällä hetkellä en pysty löytämään sellaista asentoa missä niihin ei koskisi. Ei auta burana-annokset, ainoastaan lepo. Tämän pohjalta oli toissapäivänä pakko todeta miehelle, että nyt hidastetaan. Ihan tyhmää tuutata itsensä taas tappiin, kun ei ole mikään pakko. Loppu-urakka pitää ottaa nyt leppoisana hommana, jota on mukava tehdä.

Paljoahan tässä ei ole enää jäljellä, jotta päästään asettumaan. Olen saanut siivottua jo melkein kaikki tilat, ainoastaan meidän makkari, kodinhoitohuone ja pesutilat odottavat vielä käsittelyä. Kaikki isommat tavarat olemme jo muuttaneet sisälle, tosin paljoahan niitä ei ollutkaan. Uutena hankittuna meillä on nyt kaksi kulmasohvaa ja niiden lisäksi muualla säilytyksessä oli vain kaksi kaappia, yksi lipasto, kuntoilulaite ja ruokapöytä. Muut isommat tavarat ovat vielä ympättynä yhteen makkariin, mutta sohvat kannoimme ja suorilla paikoilleen.

Syy siihen, miksi talon yksi pääty on vielä käsittelemättä, löytyy näistä viimeisistä kuvista. Meidän makkarimme on ollut puutavaran säilytys- ja sahauspaikkana, sillä olemme askarrelleet vielä saunan seinäpanelointia valmiimmaksi. Vähän siellä on vielä paneeleita iskemättä seinään, mutta tänä viikonloppuna aion kantaa loput paneelit saunan lattialle säilytykseen ja siirtää sahauspisteen jatkossa ulos. Tarkoituksena on saada siivottua nyt loputkin neliöt asumiskuntoon, tehdään saunaa loppuun sitten kun siihen löytyy kevään mittaan sopivia aikarakosia.

Nuo yhdessä kuvassa näkyvät jätesäkit roudasin kodinhoitohuoneesta äsken jo pihalle, sillä meille tulee kohta kalusteasentaja viimeistelemään viimeisiä kalustetirauksia. Piti tehdä tilaa, jotta tasoihin mahtuu vetämään silikoneja. Itse asiassa, taitaisipa jo olla aika kipaista odottelemaan talolle valmiiksi.

Kivaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Oi, näyttää niin kivalta. Otahan rauhallisesti siivousten kanssa, pikkuhiljaa. <3
    (Vaikka tiedän kyllä malttamattomana ihmisenä, että odottavan aika on pitkä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen viiveellä vastailemaan kommentteihin, mutta nyt onkin enemmän tietämistä siivouksen lopputuloksesta.. :') Minullahan siis pamahti siivousviikon myötä molempien jalkojen kantapäät kipeäksi, toisesta vielä erityisesti. Yhtään en voinut auttaa pikkutavaroiden kantamisessa mökin parvelta taloon, vanhempani ovat lenkittäneet Armaksen parin viikon ajan ja itse olen vain koittanut välttää jalan rasittamista. En taida osata enää kuin nauraa.. :D

      Poista
  2. Vau, kyllä on ollut iso urakka, mutta kauniilta näyttää! <3 Nyt sitten lepotaukoa, että jaksaa jatkaa. <3 Niin ja onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 Kirjoitinkin tuossa yllä vastauksena Kaisalle siivouksen lopputuloksesta. :') Sain siis parin viikon pakollisen lepotauon, katsotaan miten jalka-asiat kehittyvät tästä eteenpäin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...