1.9.2021

Säästösyyskuu


Helou, säästösyyskuu! Olette ehkä somesta huomanneet, että syyskuu on monelle kuukausi, kun kesän humputtelut on humputeltu ja on aika kohdistaa katse kukkaronnyöreihin.

Tein teemaan sopien Blawhille ilmaismateriaalia ja ajattelin, että olisi mukava sivuta aihetta täällä blogissakin. Heti alkuun on kuitenkin todettava, että minulle jokainen kuukausi on säästökuukausi: olen kalibroinut oman taloudenpitoni jo kuusi vuotta sitten tiettyyn moodiin ja nuo samat asetukset porskuttavat edelleen samalla mallilla - kuukaudesta toiseen, oli kesä tai talvi.

Säästäminen on aihe, jota rakastan valtavasti. Oma elinympäristöni kuitenkin rajoittaa aiheesta löpisemistä aika vahvasti ja olenkin todennut, ettei minun kannata sivuta omia lukujani julkisesti. Yleisellä tasolla puhuminen on kuitenkin enemmän kuin tarpeellista!

Säästämisen kannalta on olennaista tietää omat tulonsa, tunnistaa kulunsa ja hallita menonsa. Tätä varten tein (ylimmässä kuvassa näkyvän) täytettävän pohjan, jossa seurataan kuukauden tuloja ja menoja. Niiden perusteella lasketaan säästöön jäänyt euromäärä. Simppeli paperi on otsikoitu nimellä Säästökuu, jotta sitä voi käyttää minä kuukautena tahansa. Otsikon vieressä olevaan lippuseen voi merkata kuukausitiedon vaikkapa näin: 09/21.

Itselleni kaikki kuusi viimeistä vuotta ovat olleet säästämistä ja investoimista nykyisiin tiluksiin (puhumattakaan sitä aikaisemmista säästövuosista Iisalmen kodin kanssa): kun ostimme rantatontin syksyllä 2015, on joka ikinen ylimääräinen killinki kulunut rakentamiseen. Viimeisin vuosi on ollut railakasta loppukiriä, kun olemme saaneet valmiiksi puuvaraston, autokatoksen, pihanlaiton ja kesken olleen sisäsaunan. Tonnit ovat näissä hommissa vilisseet silmissä, kuten jokainen rakentaja tietää. Kesällä koitti historiallinen käännekohta, kun kotiin liittyvät säästökohteet loppuivat ja pääsin aloittamaan säästämisen jotain ihan muuta varten. Aika muikea fiilis.

Oma säästämiseni on tavoitteellista ja sitä varten minulla on jämpti suunnitelma. Tähän liittyy toinen tekemäni ilmaispohja: bujoilijoille tuttu tracker, jota käytetään säästötavoitteen seuraamiseen. Se löytyy seuraavasta kuvasta. Sain toiveeksi tehdä pohjan viiden tonnin keräämiseen, mutta sen lisäksi PDF-tiedostosta löytyy myös blanco pohja vapaavalintaisen säästösumman kerryttämiseen. Trackerissa lokeroita väritetään sitä mukaa, kun säästösumma karttuu.

Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että omat trackerini ja säästölaskelmani eivät ole tällaisessa paperisessa muodossa, vaan aivojeni sopukoissa. Olen niin tietoinen omista tuloistani ja menoistani, että pystyn kalkuloimaan niitä suoraan päässä. Jos nyt joku kysyisi, paljonko minulla on (käyttö)tililläni tällä hetkellä rahaa ja kuinka paljon sieltä kuluu kauppaostoksiin ennen seuraavaa palkkapäivää, osaisin sanoa luvut lähestulkoon euron tarkkuudella.

Oma säästämistapani on hyvin simppeli. Kun palkka kilahtaa tilille, siirrän siitä automaattisesti tietyn euromäärän sivuun - summa on pysynyt samana lähes kymmenen vuotta. Mikäli palkkakauden lopussa tilille on jäänyt ylimääräistä rahaa, siivoan nekin säästöön. Materian hankkiminen ja kaupoissa pyöriminen ei ole minulle mielekästä, mikä tekee säästämisestä helppoa.

Säästäminen ja raha ylipäätään on aihe, josta saisin eriteltyä useammankin postauksen. Tuntuu jopa siltä, että meikäläisellä olisi patoutunutta rahapuhetta sisällään. Yksi tämän postauksen jatko-osa olisi se, että mielestäni (tavoitteellinen) säästäminen tarvitsee rinnalleen kaksi muutakin ulottuvuutta: tienaamisen ja sen, että säästetyt rahat alkavat tuottaa. En kuitenkaan omasta kiinnostuksestani huolimatta taida tarttua teemaan laajemmin, sillä kuten sanoin - elinympäristö rajoittaa. Pitäydyn anonyymissä keskustelussa ja ajatuksenvaihdossa somen syövereissä. Onneksi sentään samassa taloudessa asuu mies, joka on kiinnostunut aiheesta kanssani! ♥


Jos sinulle olisi hyötyä tällaisista säästöpohjista, pääset lataamaan ne ilmaiseksi täältä.

Mukavaa syyskuuta sinulle - säästitpä tai et. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...