21.4.2023

Newborn ♥

Yllätys, meillä on vauva! Viimeiset yhdeksän kuukautta on ollut vähän hassua postailla blogiin ja tuottaa sisältöä someen, kun samalla olen salannut omasta elämästä varsin olennaisen ja suuren asian. Asian, jonka kanssa on itse kasvanut (sekä henkisesti että fyysisesti, heh) ja elänyt viime kesästä lähtien. En kuitenkaan koe, että hissukseen olemista tarvitsisi selitellä sen enempää - minulla vain yksinkertaisesti oli sellainen olo, että raskausajan halusi pitää mahdollisimman hiljaisesti omana juttuna, niin pienessä piirissä kuin suinkin. Mutta myönnän - olen kyllä tehnyt useampia postauksia sillä tavalla kieli poskella, että kaikista nokkelimmat ovat pystyneet arvaamaan niistä jotakin. ;)

Nyt ei ole kuitenkaan enää tarvetta salailla, sillä hän on täällä. Meille syntyi päälle nelikiloinen pikkujäbä kaksi viikkoa sitten pääsiäisen kynnyksellä, kiirastorstaina. Olemme ehtineet olla kotona jo hyvän tovin ja starttailla vauva-arkea kevätauringosta nautiskellen. Poju on ollut tähän saakka melko helppo tapaus, mutta koputan varalta puuta; muutoksia tähän ehtii tulemaan vielä yllin kyllin. Mielenkiinnolla kyllä odotamme, millainen lapsukainen hänestä vielä varttuukaan.




Luulen, että tulen tulevaisuudessa kyllä kirjoittelemaan raskaus- ja vauva-aiheista tarkemmin, mutta tämän postauksen teemana ovat nämä newborn-kuvat. (Tai siis osa niistä, jonkun verran jätin materiaalia ihan vain kotiarkistoon.) Otin kuvat jäbän ollessa yhdentoista päivän ikäinen, eli viime maanantaina. Kuvausassistenttina toimi äitini, joka auttoi rekvisiitan ja vauvan asettelun kanssa.

Kuvausstudion perustin keittiöömme, missä asettelin ison lakanan laskeutumaan ruokapöydän päältä alas lattialle. Sen päälle sopi karvataljoilla vuorattu kehto varsin passelisti. Kuvausaikataulumme oli aamupäivällä, joten keittiön isoista ikkunoista levisi tilaan valoa sopivan epäsuorassa kulmassa.

Pikkumies vuorotellen valvoi ja nukkui kuvausten aikana, joten sain hänestä kuvia ihanasti sekä silmät kiinni että auki. En ollut etukäteen suunnitellut ottavani newborn-kuvia ollenkaan, mutta äkkiä ajatus jalostui siihen pisteeseen, että on nämä otettava. Ja mikä ihana muisto otoksista jääkään! Pienten vauvojen ulkonäkö muuttuu vauhdilla, joten tämän ohikiitävän hetken taltioiminen muodostui lopulta kullanarvoiseksi peliliikkeeksi.





Kuvausrekvisiitan puolesta täytyy antaa erityismaininta tuolle puiselle kehdolle. Se on äitini puolelta sukumme vanha kalleus, jolla on ikää yli sata vuotta. Kehto on ollut käytössä esimerkiksi vauvamme isoukilla, joka olisi täyttänyt tänä keväänä 98 vuotta. Paitsi että esineen historia on merkityksellinen, on se superkaunista käsityötä. Nuo kulmien puuliitokset ovat upeat!

Toinen erityinen luomus on kuvissa näkyvä harmaa, merinovillainen vauvan viltti. Se on äitini virkkaama ja osoittautunut parin viikon käytöllä paitsi kauniiksi, myös erittäin käteväksi käytännössä. Viltin koko on optimaali esimerkiksi vauvan kapalointiin ja materiaalina se sopii näille kevätkeleille kuin nenä päähän. Viltti seuraakin mukana niin vauvansängyssä, automatkoilla kaukalossa kuin ulkona vaunukopassakin.




Sellaisia juttuja ja kuulumisia tänne.

Vaikka itse sanonkin, niin saatiin aika himskatin söpö lapsi. ♥

Palataan taas!



5 kommenttia:

  1. Valtavan suuret onnittelut! ❤ Ihania yllätys uutisia täällä!

    VastaaPoista
  2. Hän on ihana! Ihan älyttömästi onnea <3 Olisiko pitänyt arvata siinä kohtaa kun kirjoitit lukevasi blogiani (kiva että luet). Täällä blogisi hiljainen lukija vihdoinkin äänessä. Odotan vauvapostauksiasi mutta ihan kaikki kelpaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset! :) ❤ Olipas mukavaa, että jätit kommentin! Itse myös olen hipihiljainen lukijasi - pitäisi kyllä jättää enemmän savumerkkejä itsestään, niin kiva näitä kommentteja on kuitenkin sekä kirjoittaa että saada. Katsotaan, millaisia postauksia tässä kevään mittaan kehkeytyy; se on ollut ilo huomata, että nyt kotona ollessa on enemmän aikaa, intoa ja inspiraatiota blogimaailmaa kohtaan. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...