Ensinnäkin, ajantajuni tuntuu pysähtyneen johonkin hyvin mielenkiintoiseen tilaan: minusta tuntuu koko ajan siltä, että synnytys oli vasta eilen, eikä maailma ole kulkenut siitä eteenpäin ollenkaan. Vaikka onhan se sitä tehnyt oikeasti ja mekin olemme ehtineet puuhastelemaan jo yhtä sun toista. Jotenkin kaikki päivät kuitenkin sekoittuvat toisiinsa ja minulle epätyyppilliseen tapaan aikajanan hahmottaminen on haasteellista. Mutta oletan, että tämä kuuluu asiaan ja ehkäpä pystyn syyttämään ilmiöstä hormoneja ja unirytmin muuttumista.
Ajantajun lisäksi myös keskittymiskykyni näyttää kokeneen arvonalennuksen. Kaikki ajatustyötä vaativat asiat - etenkin kirjalliset - tuntuvat melkeinpä mahdottomilta. Tämän vuoksi on esimerkiksi ystävien viesteihin vastailu ollut työlästä, kuten myös vaikkapa lehtien tai kirjojen lukeminen. Jännä nähdä, saanko kirjoitettua tämän postauksen loppuun asti! :')
Mennyt kuukausi on ollut hyvin sosiaalinen. Olemme saaneet keitellä rotinakahveja useamman kerran, kun läheiset ovat käyneet katsomassa pikkujäbää. Itselleni tämä ei ole ollut yhtään kuormittavaa, vaan vierailut ovat olleet mukavaa vaihtelua viikkoihin. Myös me olemme liikahtaneet kahvittelemaan muualle: muutamaan otteeseen mummolaan sekä vauvan serkkupojan synttäreille. Kaupungissakin olemme ajelleet jo kahdesti, koska valitsimme neuvolaksi Iisalmen toimipisteen.
Kevään etenemisen seuraaminen on ollut ihanaa. Ensimmäiset kotiviikot olivat hyvin lämpimiä ja aurinkoisia, mikä buustasi vauva-arjen aloittamista ilahduttavasti. Viimeisimmät viikot on seurattu lumien sulamista sekä järven avautumista; tällä viikolla jäät ovatkin lähteneet meidän rantamme kohdalta ja olemme päässeet ihailemaan kimaltelevaa vettä ja auringonlaskujen heijastuksia.
Liikunnan puolesta olen suoriutunut jo normilenkkien makuun, sillä olen pystynyt kurvailemaan vaunujen kanssa meidän peruspitkän lenkkimme, tavallisella matkanopeudella. Ihan täydelliseen suoritukseen en kuitenkaan pysty koirien osalta, sillä minulla on voimassa talutuskielto. Sektion jälkeen keskivartaloon ei saisi vielä kohdistua rasitusta saati nopeita vetoja, joten etenkin Uljaksen taluttaminen on ehdoton nou nou. Niinä päivinä, kun mies ei ole päässyt reippailuille mukaan, ovat vanhempani auttaneet lenkkirutiinin kanssa.
Vauvan hoitaminen on tuntunut kovin luonnolliselta ja mutkattomalta. Mikä ihmeellisintä, en ole osannut stressata sen suhteen oikein mistään. Siis minä, joka en ollut tätä ennen vaihtanut yhden yhtä vaippaa tai suostunut pitelemään alle neljän kuukauden ikäisiä vauvoja sylissäni kuin spesiaalitapauksissa! Osasin kyllä etukäteen veikata, että oman lapsen kanssa nämäkin asiat saavat erilaisen tulokulman ja niin kävikin. Oman osuutensa asiaan tekee toki itse pikkumies, joka on omasta mielestäni ollut aika helppo hoidettava. Ehkä tämän vuoksi olen välttynyt myös baby bluesilta, jota ennakolta hieman jännitin. Krediittiä tämän osalta on kuitenkin annettava myös vanhemmilleni ja etenkin omalle äidilleni: arkinen ja välitön apu kaikissa tarvittavissa tilanteissa on ollut kullanarvoista. Ilman sitä voisivat ensimmäisen vauvakuukauden fiilikset olla hyvinkin erilaiset. Samassa hengenvedossa on todettava, että myös mies on ottanut ihailtavasti koppia vauvanhoidosta ja selviytyy siitä vähintään yhtä hyvin kuin minä. On helpottavaa, kun ei tarvitse olla yksin vastuussa kaikesta ja joka tilanteesta.
Hieman yllättäenkin vauvan syntyminen eskaloi meidän autoasioitamme. Olimme nimittäin etukäteen puhuneet, että sitten myöhemmin pitää hankkia miehelle uusi ajopeli ja kierrättää hänen farmarinsa minulle vauvan ja koirien kuljetukseen. Nyt kuitenkin havaitsimme nopeasti, että minähän tarvitsen farmarimallisen auton käyttööni jo nyt, sillä ei meikäläisen pikkuisella Tiinulla roudailla koko konkkaronkkaa turvallisesti. Niinpä kävimme hakemassa Kuopiosta uuden menopelin (tuttavallisemmin Tintsen) kotiin. Tämän peliliikkeen myötä minun on lähiaikoina luovuttava uskollisesta Tiinustani ja tiedän, että se tulee tekemään tosi tiukkaa (nimimerkillä se, joka kiintyy autoihin).
No, muitakin hankintoja on laitettu toteutukseen. Seuraavaksi meille ilmestyy ilmalämpöpumppu, jota myös on harkittu pitkään. Ehkä tätäkin nopeutti vauva, jonka kanssa ei tee mieli kärvistellä tulevissa helteissä. Pumpun asennus on sovittu meillä jo ensi viikolle.
Alkuviikosta meille myös tulee rahtitoimituksena 150 metriä aitaverkkoa tolppineen. Tarkoituksena on aidata takapihaa siten, että koirat pystyvät jatkossa ulkoilemaan siellä täysin omatoimisesti, ilman ihmisen välitöntä läsnäoloa. Riittää, kun avaa takaterassin oven ja päästää karvakorvat vipeltämään pihalle omaan tahtiinsa. Takapihan aitaaminen on ollut tämän kevään ohjelmassa pitkään ja tarve aitaukselle on ollut jo ennen vauvaa. Mutta helpottaahan aitaus totta toki koirien ulkoilutusta vauva-arjenkin keskellä.
Mitä tulee koiriin, on niiden suhtautuminen vauvaan ollut ihanaa seurattavaa. Sekä Uljas että Jalo näyttävät olevan kiinnostuneita vauvasta ja käyvät joka päivä nuuskuttelemassa pikkumiestä useampaan otteeseen. Ne paimentavat hoitotilanteita ja tulevat niihin seuraksi viereen kyhjöttämään. Uljas odottaa pojasta jo leikkikaveria, sillä se on vienyt pikkujäbän eteen jo useamman kerran lelujaan viskattavaksi. Ainakin tähän saakka on vaikuttanut siltä, että koirat ovat osanneet säädellä vouhotustaan vauvan lähellä. Etenkin Jalo näyttää rauhoittuneen todella paljon ja siitä on kehittynyt varsinainen tarkkailijakoira, jolta ei jää vauvan tai minun liikkeeni huomaamatta. Totuuden nimissä en ole yhtään yllättynyt koirien suhtautumisesta, sillä collieilla on sisäsyntyinen taipumus rakastua lapsiin.
Pikkujäbän nimiäiset on meillä suunnitella touko-kesäkuun vaihteeseen. Huomaan, että sisäinen party plannerini suunnittelee juhlia jo innolla, vaikka tarkoitus on selvitä melko helpoilla valmisteluilla ja tarjoiluilla. Nimi meillä on ollut pojalle valmiina jo ennen syntymää, eikä se ole siitä muuksi muuttunut. Kotona käytämme tuota nimeä jo aktiivisesti ja juhlia odotellessa hieman jännittää, tuleeko kutsumanimi lipsautettua jo ennen varsinaista julkistusta. Kahden opettajan perheessä ei ole muuten mitenkään helppo nakki keksiä omalle lapselle nimeä, sillä sen ei haluaisi muistuttavan kenestäkään tietystä oppilaasta. Näiden työvuosien aikana on ehtinyt kohtaamaan jo hyvän määrän lapsukaisia, joten nimen haarukointi oli meillä oikeasti pitkä ja perusteellinen prosessi. Aivoriihemme tulokseen olen kyllä todella tyytyväinen, sillä nimi vaikuttaa istuvan pojallemme kuin nenä päähän.
Postauksen muut kuvat ovat ensimmäiseltä kotiviikolta, kun saimme tuon kauniin kukkakimpun vanhemmiltani. Sen jälkeen on kukkia tulvinut vierailijoiden mukana niin paljon, että välillä on pitänyt etsiä maljakoita kaappien perukoilta asti. Kukat ovat olleet kyllä ihana onnittelu- ja muistamistapa, olen ollut jokaisesta kimpusta erittäin ilahtunut ja kiitollinen.
Postauksen viimeinen kuva on otettu tänään. Halusin tottakai ikuistaa pojun yhden kuukauden merkkipäivän perinteisillä milestone-korteilla. Tein kortit itse ja jäin mietiskelemään, olisikohan tällaisille käyttäjiä, jos värkkäilisin ideasta ilmaiseksi ladattavan tiedoston? Kuvausoperaatio ei mennyt ihan putkeen, sillä otin alkuperäiset otokset järjestelmäkameralla; kameran muistikortti kuitenkin meni sököksi, kun yritin siirtää kuvia tietokoneelle. En saanut yhtäkään järkkäriotosta ulos, byääh. Onneksi otin varakappaleita puhelimella ja tämä söpö otos kyllä ajaa asiansa.
Kuukauden aikana otettuja kuvamuistoja katsellessa on ollut hämmästyttävää huomata, kuinka nopeasti vauvan ulkonäkö on muuttunut. Eihän hän näytä enää ollenkaan siltä vastasyntyneeltä, jota kolmekymmentä päivää sitten pitelimme! Jännä seurata, kuinka pikkuinen kasvaa ja kehittyy taas seuraavan kuukauden aikana.
Nyt minun on lopeteltava, sillä ilta alkaa venyä ja on jouduttava yöpuulle. Muistinkohan kirjoittaa kaiken, mitä oli tarkoitus? Jos en, niin älkää ihmetelkö, jos editoin postausta vielä lähipäivinä runsaammaksi. :') Sanoisin, että höttöaivoilleni jo tämäkin oli kyllä hyvä suoritus. Kaikkinensa täällä on mennyt siis mukavasti ja leppoisasti, kuukausi on vilistänyt ohi joutuisasti. Melkeinpä tekisi mieli sanoa, että we did it, ensimmäisestä kuukaudesta on selvitty!
Haleja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti