10.2.2013

Muutto jo maaliskuussa?

Dekon työpäällikkö kävi talolla toissapäivänä ja visiitin mukana tuli myönteisiä terveisiä. Lattia on kuivunut hyvin, sillä kosteusprosentti on tällä hetkellä 82. Tämän myötä töiden on mahdollista edetä niin, että maaliskuun lopussa talo olisi jo valmis luovutettavaksi. Alunperinhän valmistumisen suunniteltu ajankohta olisi ollut huhtikuun alkupuolella. Uutinen on erittäin miellyttävä! Mahtaako tässä enää seuraavien viikkojen aikana pysyä sukissaan, kun malttamaton hötkyily ottaa valtaa? Muuttoon olemme jo alkaneet valmistautua - olemme käyneet läpi kaappeja ja varastoja, joista kaikki tarpeettomat tavarat ovat saaneet kyytiä.

Työpäällikön käynnillä erityisenä tarkastelun kohteena olivat aiemmin mainitut seinät, joissa runkopuiden elämistä oli tapahtunut. Tasoitemiehet olivat kuitenkin saaneet pinnat suoriksi, joten tarvetta purkamiselle ja uudelleenrakentamiselle ei ole. Phuh. 

Valvojamme haluaisi, että lattian pinnassa oleva sementtiliima hierrettäisiin kauttaaltaan pois ennen lattiamateriaalien asentamista, ei siis pelkästään laattalattioiden alta. Dekolla kyseinen toimitus on lisähintainen, ja nyt meidän pitäisi mietiskellä, miten tehdään. Mahtaako liimasta olla tulevaisuudessa mitään haittaa, jos sitä ei poistettaisi laminaattien alta? Emännän mielipide on, ettei tässä vaiheessa kelpuuteta mukaan yhtään turhaa lisähintaista juttua. Nyt pitääkin siis varmistua siitä, onko liiman poistaminen turhaa vai ei.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...