8.4.2016

Springlike weekend + concrete diamonds

Oi lauantaiaamu! Hellä herätys auringon pilkistellessä verhonraosta, hitaat aamukahvit pedissä, pehmeä unihorros lämpimän peiton alla vötkyten, kiireetön tokeneminen päivään... NOT! :') Voisi olla noin, mutta ei tänä lauantaina. Me nimittäin paahdamme parhaillaan jo kohti Joensuuta; Armas jää menomatkalla vanhempieni luokse hoitoon ja me jatkamme miehen jalispeliin Pohjois-Karjalan ytimeen.

Olisin voinut jäädä itse kotiin tekemään hommia, mutta päätin lähteä mukaan pelireissulle. Otetaan nyt sitten kunnolla hölläyksen kannalta eikä tuijoteta pariin päivään yhtäkään to do -listaa.

Huomasin eilen, että nyt tuntuu oikeasti keväältä. Viikko sitten meillä oli vielä enemmälti lunta, mutta nyt alkavat läntit pienentyä. Parina päivänä on satanut vettä, joten se on hoputtanut vuodenaikaa merkittävästi. Keväinen viikonloppu, se nyt todellakin on.

Tein eilen viikkosiivouksen ja vaihdoin makkariin hartaudella nämä lempparilakanani. Lakanat meillä vaihdetaan joka viikko ja yleensä säästän sen siivousurakan viimeisimmäksi toimeksi: on niin palkitsevaa asetella puhtaat petivaatteet odottamaan ensimmäistä köllähtämistä. Ilta oli jo pitkällä, kun otin nämä kuvat. Valo oli kuitenkin tasaisen kuulasta - en tiedä huomasitteko te, mutta minusta tuosta isosta tyynystä leviää sängynpäätyyn hurjan kaunis varjo, tuollainen liukuvärjätty.

Yöpöydälle asettelin valkoiseksi maalatun betonitimantin. Näistä tykkään nyt itse kovasti, ja nimenomaan maalattuina - valkoisen lisäksi olen värjännyt myös mustapintaisia versioita. Tampereella timantit olivat kovin ihasteltuja. Muutamia jäi sieltä yli, joten keksin naputella ne myytäväksi, jos teistä joku muukin haluaisi betonitimantin omaksi sisustusilokseen. Kaikki ovat samanlaisilla muoteilla valetut, mutta jokainen on kuitenkin rouhea ja rosoinen yksilönsä. Oman timanttisi voit napata täältä.






Ai niin! Minulla on nyt pidennetty viikonloppu, sillä tienasimme koululaisten kanssa viime kuussa yhden ylimääräisen vapaapäivän. Se on nyt maanantaina. Sopii hyvin, sitten onkin aika ottaa napakka loppukiri kohti kesälomaa.

Haleja!


5 kommenttia:

  1. Turvallista matkaa <3

    Timantti on upea :) siinä on juuri sopivasti sitä jotain :) mahti idea :)

    Mukavia vapaita <3

    VastaaPoista
  2. Aivan ihastuttava timantti! Kivaa pidennettyä viikonloppua<3 Meillä on helatorstain jälkeinen perjantai tienattuna vapaapäiväksi:)))

    VastaaPoista
  3. Ihan superihana timantti! Mukavaa pidennettyä viikonloppua :)

    VastaaPoista
  4. Olen haaveillut tekeväni itsekin muutaman betonijalokiven lisää. Toisaalta pääsisin helpommalla kun tilaisin sinulta omasi pois :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille kaikille ihanille kommenteista! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...