Kun seitsemän vuotta sitten laitoin Iisalmen kodin etuoven pieleen männyn talvi-istutukseksi, en ole sittemmin muita vaihtoehtoja osannut kaivata. Meillä ei siis kanervia tai muita pakkaskasveja nähdä, vaan etuterassin talvi-ilme syntyy omasta metsästä kuopastulla männyllä. Se on paitsi ilmainen, myös komea ja modernin näyttävä ratkaisu.
Tänä vuonna keräsin mäntyjä useampia ja laitoin niitä etuterassin lisäksi myös mökille ja talon takaterassille. Meidän ulkovalot luovat ylös- ja alaspäin levenevät valokeilat ja tykkään siitä, kuinka männyt saavat paistatella niiden alla kohdevalaistuksessa.
Mutta se niistä männyistä. Kuten otsikko lupasi, sisältää postaus myös tavoiteturinoita. Asiahan on nimittäin niin, että olen elämässäni nyt siinä pisteessä, että olen saavuttanut kaikki tavoitteet (tai voi joku niitä unelmiksikin sanoa), joita olen koskaan itselleni asettanut. Pulkassa on niin perheeseen, kotiin, ammattiin, sijoittamiseen kuin muihinkin eri osa-alueisiin liittyvät tähtäimet.
Voinko nyt olla möllötellä tyytyväisenä loppuelämäni? Olen miettinyt tätä paljon ja tullut siihen johtopäätökseen, että noup, en voi. Olen ihminen, joka syttyy tavoitteista ja uusista suunnitelmista, kunhan ne ovat tarpeeksi korkealentoisia mutta realistisia. Liian helppo ja päämäärätön elämä passivoi ja tästä olen jo välillä saanut ensimakua: toisinaan on tuntunut jo siltä, että luppoaikaa on liiaksi ja elämä on liian vaivatonta. No-brainer-todellisuus laiskistaa ja tylsistyttää, vie elämästä merkityksellisyyttä. En olisi koskaan uskonut, että olen tätä mieltä (koska tätä nykytilannettahan olen koko elämäni tavoitellut!), mutta niin se vain on.
Siispä on aika kalibroida tavoitteet tasolle 2.0 ja kehitellä uusia suunnitelmia seuraaviksi vuosikymmeniksi. Vielä en ole täysin saanut hiottua tiekarttaa valmiiksi, mutta tiettyjä suuntaviivoja olen osannut jo linjata. Osa tulevaisuuden tavoitteista on massiivisempia, osa pienempiä. Näistä (kuten aiemmistakin) suuntimista muodostunee noin viiden vuoden steppejä, joiden avulla elämää on selkeämpi porrastaa eteenpäin.
Koska olen ihmisenä sellainen, joka ei tykkää paljastaa liikaa liian aikaisin, en tietenkään voi vielä pökäistä ääneen pelkässä haavetilassa olevia visioita. Yksi konkreettisempi suunnitelma minulla kuitenkin on mielessäni ja sen uskallan juoruta teille jo tässä vaiheessa: olen päättänyt järjestää itselleni sapattivuoden työelämästä. Haluan elää yhden vuodenkierron niin, että näen talvella auringonnousut kotisohvalta käsin enkä työpaikan ikkunan takaa. Luotan omaan intuitiooni vahvasti ja tähän liittyen tunne on voimakas - tässä vaiheessa elämää on breikin aika.
Sapattivuoden pitäminen ei luonnollisestikaan onnistu noin vain, vaan vaatii järjestelyitä ja säästämistä. Vielä se ei tälle vuodenkierrolle onnistu, mutta toivottavasti sitten seuraavalle. On ihmeellistä, miten uusista suunnitelmista saa uutta virtaa; vapaan vuoden pitäminen jännittää ja innostuttaa valtavasti - tuntuu, että noinkin kaukaisen asian haaveileminen antaa uutta energiaa jo nyt tähän hetkeen!
Muistan joskus lukeneeni, että tavoitteita omaavat ihmiset ovat 20 % onnellisempia kuin sellaiset, joilla tavoitteita ei ole. Pystyn allekirjoittamaan tämän, sillä tunnen onnellisuusasteeni kasvaneen uusien tavoitteiden myötä. Minulle onni syntyy tekemisestä. Siitä, että pystyy olemaan touhukas ja tekemään itselleen merkityksellisiä asioita. Niitä kohti siis!
Mahtavaa marraskuuta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti