10 + 1 asiaa, joita toivon vuodelta 2024

Minä en tee uudenvuodenlupauksia. Niiden sijaan esitän toiveita, otan puuhatakseni projekteja ja luon odotusarvoja. Tammikuussa minulla on aina erityisen innokas olo, sillä tuntuu, että uuden vuoden alkaessa on mahdollisuuksia vaikka mihin! Kaiken lisäksi päivät pitenevät koko ajan - se luo kevyttä ja onnellista mieltä jo itsessään. Vaikka en tee lupauksia, tykkää järjestelmällinen mieleni listata vuodelle tiettyjä pääkohtia - olkoot ne sitten otsikonmukaisia toiveita, odotuksia, pääpointteja, keskittymisen aiheita tai vaikkapa tavoitteita. Nämä kymmenen asiaa (ja yhden extran) haluan laittaa listalle tänä vuonna:

Terveys. Toivon terveyttä koko omalle lähipiirille. Tämän aiheen merkitys on noussut tärkeämmäksi vuosi vuodelta. Jos terveyden kanssa on kompurointia, väistyy muu elämä taka-alalle. Siksi se on yksi elämän olennaisimmista peruspalikoista, jota yritän vaalia niin teoin kuin ajatuksin.

Projektit. Minulla on tällä hetkellä ideoituna ainakin yksi projekti (koska mitäpä olisi vuosi ilman niitä!), jolle toivon myötätuulta. Nämä henkilökohtaiset toimeksiannot ovat muodostuneet minulle hauskaksi tavaksi, jotka värittävät elämää hyväntuulisesti. Vielä en tietenkään paljasta, mitä tämänkertainen projektisuunnitelma koskee, mutta kerron kyllä sitten, jos saan sen maaliin. :')

Kiloja veks. Tämä ei ole toive, vaan tavoite. Romeota odottaessa minulle kertyi raskauskiloja 21, joista 17 kg sain sulamaan viime kevään ja kesän aikana. Syksyllä en vaa'an lukemia miettinyt, vaan pidin tietoisesti taukoa (eikä syksyn pimeydessä olisi ollut muuhun energiaakaan). Nyt kuitenkin kevään koittaessa haluan tiputtaa viimeisetkin extrakilot ja mielellään vähän ylikin: paino on asia, joka korreloi itselläni hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti. 

Hetkessä eläminen. Romeon kasvaessa haluan yhä tiukemmin pysähtyä pieniin hetkiin ja ihastella niitä. Tavallinen arki on maagista ja suloista, kun siihen osaa ottaa oikean näkökulman. Kokemuksesta tiedän, että mitä paremmin nauttii tavallisista tekemisistä, sitä levollisempi on mieli. Kiitollisempikin. Olen jo nyt päässyt lapsen kautta tietynlaiseen ysärifiilikseen - tiedättehän, sellaiseen häiriintymättömään mielentilaan, jossa ei ole kiire minnekään ja jossa kaikki tuntuu jotenkin todella kokonaisvaltaiselta. Itse kutsun ilmiötä ysärifiilikseksi, koska mielestäni sama tunnelma vallitsi ysärillä.

Sosiaaliset suhteet. Olen tavattoman kiitollinen kaikista sosiaalisista suhteista, joita minulla on. Tilanne ei suinkaan ole ollut aina näin onnellinen, vaan olen pikkuhiljaa löytänyt ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla. On hillitön rikkaus omistaa sellaisia ystäviä, joilla on samankaltainen arvo- ja ajatusmaailma. Silloin pystyy olemaan oma itsensä ja yhteydenpidosta saa mielettömästi iloa ja virtaa. Vuodelta 2024 toivon, että sosiaalinen kartta säilyisi suunnilleen samanlaisena ja että pääsisin näkemään ihmisiä mahdollisimman paljon.

Kukkarosta huolehtiminen. Vanhempainvapaa kurittaa taloudellisesti, se on valitettavan selvä juttu. Säästämään en tällä hetkellä pysty, mutta yritän hartaasti tasapainoilla aiemmin sivuun laittamieni kolikoiden kanssa. Viime syksy menikin ihan nappiin, mutta vuodenalku sivalsi rahapussiin hirmuisen loven autorempan ja isojen sähkö- ja vesilaskujen vuoksi. Järkyttävää, miten paljon rahaa humpsahtaa pelkästään siihen, että koti on lämmin, hanasta tulee vettä ja autolla pääsee liikkumaan. Vaikka en todellakaan tuhlaile yleensäkään mihinkään ylimääräiseen, täytyy tänä vuonna olla tarkasti kieli keskellä suuta, jotta kukkaro säilyisi tasapainossa.

Vähemmän skrollausta. Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta on maailman turhinta ajanvietettä poukkoilla päättömästi somen julkaisuvirrassa. Se ei hyödytä eikä kehitä, eikä luo muistoja. Romeon synnyttyä olen vähentänyt puhelimen käyttöä kyllä roimasti, mutta edelleen syyllistyn aivottomaan skrollailuun silloin, kun lapsi nukkuu. Tästä tavasta en usko pääseväni kokonaan eroon, mutta haluan rajoittaa sitä. Tilalle aion tuupata esimerkiksi kirjojen lukemista, kirjoittamista, tai vaikkapa koirien silittelyä.

 

Pelisäännöt. Olen aina ollut nöösi siinä, kuinka annan kohdella itseäni. Tämän vuoden tavoitteeksi olen asettanut sen, että uskallan yhä paremmin pitää oman puoleni. Että suostuisin yhä vähemmän pelaamaan jonkun toisen asettamilla pelisäännöillä, jotka räikeimmillään on määritetty normista poiketen vain minun kohdalleni. Jos en arvosta itse itseäni, ei sitä tee kukaan muukaan.

Podcasteja. Miksiköhän tämä on minulle niin vaikeaa? Olen useasti maininnut ääneen, kuinka haluaisin kuunnella enemmän podcasteja. Silti kuuntelen niitä todella vähän! Tänä vuonna haluan löytää tavan, jolla podcastien kuunteleminen tulisi luonnolliseksi osaksi arkea. Tykkään nimittäin siitä, kuinka podeista saa uusia ajatuksia ja kuulee erilaisten ihmisten mietteitä.

Aikaa luovuudelle. Romeon syntymän jälkeen olen päässyt todella mukavasti touhuilemaan kaikkea konkreettista niin pojun itsensä kanssa kuin hoitoavun ansiosta. Tästä olen kiitollinen, mutta olen herännyt miettimään, pitäisikö ajankäytön painopistettä hieman muuttaa. Vaikka nautin käsillä tekemisestä, olen huomannut kaipaavani luovia juttuja. Kirjoittamista, valokuvaamista ja vaikkapa Blawhille uusien tuotteiden kehittelyä - näitä pystyn nykyisin tekemään minimaalisen vähän. Luovuus ei kuki hälinässä, joten olen ideoinut, että pyrähtäisin silloin tällöin mökille omaan luovuusretriittiin, kun Romeo viettää aikaa isänsä kanssa. Tai välillä voisin kiikuttaa kaikki pojat mummolaan hoitoon ja ottaa jokusen inspiraatiotunnin itselleni. Tiedän, että tällainen vaatii suunnittelua ja järjestelyä, mutta uskon, että luovuudelle on kyllä otettavissa jollakin tavalla aikaa. Nyt kevättalvella tämä onnistuu ehkäpä kaikista parhaiten, kun ei ole enää jouluvalmisteluja tehtävänä eikä lumen alla lepäävä piha vaadi vielä hoitoa.

Extrana: mielenhillintä. Ja nimenomaan hillintä, ei hallinta (sillä tähän koen jo omaavani työkalut). Eli kun jokin asia pännii, osaisin ajatella sen niin, ettei niin paljon pännisi.

 

Siinäpä 10 + 1 asiaa, joiden olisi mukava nähdä toteutuvan vuoden kuluessa. Ehkäpä tarpeen on lopuksi koputtaa myös puuta (*kop kop*), jotta en tule mananneeksi listauksen asioita epäonnistumaan (kyllä, olen taikauskoista sorttia!).

Meillä täällä taas pakkanen paukkuu, emmekä päässeet Romeon ja koirien kanssa vaunulenkille. Sisäunet olivat pikkuisella minimaaliset ja iltapäivä on mennyt sen vuoksi enimmäkseen sylihiirenä. Nyt jäbä nukkuu jälkimmäisiä uniaan ja minä jännitän, ehdinkö painaa julkaisunappia ennen herätystä. Taidan ehtiä!

Kuullaan taas!

P.S. Nämä maisemakuvat on otettu Kiparilta, joka näkyy meidän kodin ikkunoista toisella puolella järveä. Jos koskaan eksyt Rautavaaralle, suosittelen kiipeämään maisemaretkelle.